Taivas aukeni, kun Jeesus oli kastettu. Siinä hetkessä olivat kolmiyhteisen Jumalan kaikki persoonat läsnä. Taivaasta, Jumalan todellisuudesta laskeutui Pyhä Henki Jeesuksen päälle, ja Isä itse todisti, että Jeesus oli hänen rakas poikansa. Kasteesta alkoi Jeesuksen julkinen toiminta: siinä hän vihkiytyi tehtäväänsä, ja samalla Jumala ilmoitti, kuka hän oli.
Jeesuksen tehtävä oli erilainen kuin ihmiset odottivat. Jeesuksen tehtävä oli avata taivas meille syntisille ihmisille. Taivas aukeni hetkeksi ensimmäisenä jouluyönä, ja paimenet pelästyivät sydänjuuriaan myöten. Myös Jeesuksen kasteessa oli taivas pienen hetken avoinna. Silti Jumala puhutteli ihmisiä ikään kuin matkan päästä. Me syntiset emme voi kohdata pyhää Jumalaa emmekä kestä hänen edessään. Siksi Jumala syntyi rakkaudessaan yhdeksi meistä ja kuoli ristillä meidän edestämme. Meitä ei puhuttele se, että Jeesuksen tehtävä ja kutsumus oli tällainen, jos emme ymmärrä asemaamme Jumalan edessä. Mutta kun näemme syntimme ja toivottoman tilanteemme, kiitämme Jumalaa sydämestämme siitä, että hän avasi meille taivaan näin ihmeellisellä tavalla.
Jeesuksen kaste liittyi kiinteästi hänen tehtäväänsä. Johanneksen kaste, jolla myös Jeesus kastettiin, oli parannuksen kaste: ihmiset kastettiin parannukseen, kun he tunnustivat syntinsä. Jeesus ei tarvinnut tällaista kastetta, koska hän oli synnitön. Niinpä Johannes esteli, kun Jeesus tuli hänen kastettavakseen. Ottamalla kasteen Jeesus samaistui meihin syntisiin. Hän asettui meidän asemaamme ja hyväksyi sen, että hän joutuu kantamaan kaikki synnin seuraukset.
Kasteelta alkoi Jeesuksen ristin tie, ja kaste ennakoi ristillä tapahtunutta taivaan aukenemista. Evankeliumit kertovat, että silloin kun Jeesus kuoli, Jerusalemin temppelin väliverho repesi kahtia, ylhäältä alas asti. (Matt. 27:51) Väliverho ulottui lattiasta kattoon ja erotti temppelin pyhän alueen kaikkeinpyhimmästä. Ainoastaan ylimmäinen pappi sai käydä kerran vuodessa, suurena sovintopäivänä, kaikkeinpyhimmässä. Väliverho kuvaa ihmisen ja Jumalan etäisyyttä, ja sen repeytyminen oli merkki siitä, että syntisille oli avattu tie taivaaseen. Heprealaiskirjeessä sanotaan: “Veljet meillä on siis täysi oikeus astua sisälle kaikkeinpyhimpään, koska Jeesus on uhrannut verensä ja näin avannut meille uuden, elämään vievän tien, joka kulkee väliverhon – hänen ruumiinsa – kautta.” (Hepr. 10:19,20)
Luther kutsuu Jeesuksen ristinkuolemaa autuaaksi vaihtokaupaksi. Kaikki se, mitä me olemme ja mikä meille kuuluu, tuli Kristuksen omaksi, kun hän otti kantaakseen syntimme, kurjuutemme ja kuolemamme. Samalla kaikki Kristukselle kuuluva tuli meidän omaksemme, kun hän antoi meille elämänsä, pyhyytensä, vanhurskautensa jne. Kysymys oli tosiaan meidän kannaltamme käsittämättömän autuaasta eli todella onnellisesta vaihtokaupasta!
Jeesuksen kaste viittaa jo myös meidän kristilliseen kasteeseemme. Jeesuksen kaste oli enemmän kuin se kaste, jolla Johannes kastoi muut kastattaviksi tulleet. Jumalan todellisuus oli siinä erityisellä tavalla läsnä. Myös meidän kasteessamme oli Jumalan todellisuus läsnä ja taivas aukeni. Johannes sanoi, että Jeesus tulee kastamaan Pyhällä Hengellä ja tulella eli Pyhän Hengen tulella. Kun meidät kastettiin, varsinainen kastaja oli Jeesus; kastepappimme kastoi meidät vain ulkonaisessa mielessä hoitaessaan virkaansa. Kasteessa Pyhä Henki laskeutui yllemme ja taivaallinen Isä sanoi: “Sinä olet minun rakas poikani/tyttäreni, sinuun minä olen mieltynyt.” Vaikka Pyhä Henki ei tullut yllemme näkyvässä muodossa, ja vaikka Jumala ei puhunut korvin kuultavia sanoja, kolmiyhteinen Jumala oli varmasti lupauksensa mukaan kasteessamme läsnä.
Meidän on hyvä usein pysähtyä miettimään sitä, kuinka käsittämättömän suuri lahja kasteemme on. Kasteessa ristin autuas vaihtokauppa tuli siinä mielessä todeksi meidän kohdallamme, että meille lahjoitettiin henkilökohtaisesti kaikki se, mitä Jeesus teki kerran jokaisen ihmisen hyväksi. Kun meidät kastettiin, meidät puettiin valkoiseen kastemekkoon. Samaan kastevaatteeseen, albaan – tämä sana tarkoittaa valkoista – puetaan rippikoululaiset konfirmaatiossa, ja se on papin päällä jokaisessa jumalanpalveluksessa. Kastevaatteeseen pukeminen kuvaa sitä, mitä kasteessa tapahtuu. Paavali kirjoittaa galatalaisille: “Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne.” (Gal. 3:27) Meidät on kasteessa puettu Kristukseen ja kaikkeen siihen mitä hän: vanhurskauteen, viattomuuteen, hyvyyteen jne. Samalla meidät on riisuttu vanhasta vaatteestamme eli siitä syntisestä ja turmeltuneesta luonnosta, jonka jokainen ihminen saa syntiinlankeemuksen jälkeen omakseen.
Mutta entä kun havaitsemme itsessämme kaikkea sellaista – vihaa, kateutta, ahneutta jne. –, mikä on syntiselle luonnolle ominaista? Osoittaako tämä, että emme olekaan tulleet osallisiksi uudesta elämästä Kristuksessa? Tästä ei ole kysymys. Kasteeseen ja kristittynä elämiseen liittyy kaksoisnäköala, jota ei ehkä ole helppo ymmärtää. Kasteemme on toisaalta jo täysin toteutunut, ja olemme Kristuksessa ja uskossa täysin pyhiä ja puhtaita. Toisaalta kasteemme toteutuu täydellisesti vasta kuolemassa, kun tämä ruumiimme, mihin synti on piintynyt, tuhoutuu.
Tärkeintä on se, mitä olemme Kristuksessa ja uskossa, ei se, mitä me olemme itsessämme ja mitä itsessämme havaitsemme.
Onhan kaste nimenomaan lahja. Samalla kasteeseen tosin liittyy myös kutsu: meitä kutsutaan elämään kasteemme todeksi. Kuitenkin vain kasteen lahja eli Kristus itse voi saada tämän aikaan. Kasteemme kutsuu meitä pitämään itsemme synnille kuolleina eli taistelemaan kaikin tavoin syntiä vastaan ja kieltämään sen houkutukset. Mutta omin voimin me emme tähän pysty, ja myös lankeemukset kohtaavat meitä. Lisäksi syntinen luontomme riippuu meissä kiinni, emmekä löydä perimmäisessä mielessä itsestämme mitään hyvää. Siksi kasteen todeksi eläminen on ennen kaikkea sitä, että tunnustamme syntimme ja pakenemme Jeesuksen turviin armoa ja anteeksiantamusta saamaan.
Suurimmatkaan synnit eivät voi mitätöidä kastettamme ja tehdä sitä turhaksi. Ainoastaan epäusko eli se, että kieltäydymme itsepintaisesti uskomasta Häneen, jonka yhteyteen meidät on kastettu, saa aikaan sen, että Jumalan kasteelle antama tehtävä ei toteudu. Tällöinkin kaste jää voimaan, mutta kasteen lahja ei hyödytä meitä, koska emme halua ottaa sitä vastaan. Me emme voi kastaa itse itseämme emmekä saa uskoa aikaan, mutta voimme kääntää selkämme Jumalan lahjoille ja teoille, jotka ovat ennen meidän tekojamme. Mutta eikö ole merkillistä, kaikkein merkillisintä, mitä mieleen voi tulla, että vähäiselle ihmiselle ei kelpaa se, mitä hyvä Jumala rakkaudessaan ilmaiseksi antaa?
Jumala on rakkaus, ja taivas, Jumalan todellisuus rakkauden ja armon todellisuutta. Taivas on avoinna, koska Jeesus kastettiin tehtäväänsä ja hän samaistui meihin, koska Jeesus myös kulki ristin tien loppuun ja koska meidät on kastettu hänen kuolemansa ja ylösnousemuksensa osallisuuteen. Saamme tosiaan elää avoimen armotaivaan alla!