Kansa oli odotuksen vallassa ja niin olin minäkin. Kohta alkaisi kastetilaisuus. Ilmassa oli iloa ja jännitystä, puheensorinaa ja yhteen tulemista. Tätä lasta oli vanhempien ja sukujen toimesta odotettu jo kohta kymmenen vuotta. Nyt hän oli vihdoinkin täällä ja lunastanut kaikki odotukset ja toiveet. Siinä hän hymyili somasti omassa kodissaan, turvallisesti kummin sylissä ja ihmetteli sinisillä silmillään mitä kaikkea ympärillä tapahtui.
Kun Jumalan sana kosketti kasteveden kautta pienen päätä, hänen ilmeensä oli hämmästynyt. Silmät suurenivat ja pieni suu aukesi ammolleen. Kummien, isovanhempien ja vanhempien lämpimien käsien kosketus. Siunauksen sanat. Nyt hänet oli otettu Jeesuksen yhteyteen, osaksi Jumalan suurta perhettä. Tästä lähtien hänen elämänsä kulkua ohjaisi Jumalan johdatus ja Pyhän Hengen voima. Toisen vanhemman suusta kuului hiljainen, mutta huojentunut huokaus. Oman rakkaan lapsen elämää oli jokin itseä suurempi voima turvaamassa.
Tämä kuvailemani hetki oli yhdestä kasteesta, jossa olen saanut olla mukana pappina. Jokainen kaste on ollut ainutlaatuinen ja erityinen. Pappina on ollut upeaa olla mukana välittämässä kasteen mukana tuomaa perintöä sukupolvelta toiselle ja Jumalan sanaa, joka on säilynyt vuosituhansien ajan. Vaikka maailma on muuttunut ja kieli sekä tavat sen mukana, on Jumala kutsunut lakkaamatta ihmisiä yhteyteensä ja tahtonut kasteen kautta lahjoittaa uuden elämän täällä maan päällä joka lopulta tulisi täydelliseksi taivaallisessa kodissa.
Kasteet ovat mahtavia hetkiä mutta tosiasia on, että lapsia kastetaan yhä vähenemässä määrin. Ainakin täällä Rekolan seurakunnassa. Sähköpostiini tulleet tiedot kastetuista ja kuolleista kertovat, että seurakuntamme kutistuu kutistumistaan vaikka uusia asuntoja alueelle rakennetaan ja lapsiperheiden määrä lisääntyy. Marraskuuhun mennessä kastettuja oli 91 kun puolestaan hautaansiunattuja seurakunnan jäseniä 126.
Kyse ei ole siitä, etteivätkö perheet miettisi kastetaanko lapsi vai ei. Päinvastoin heille asia saattaa olla hyvinkin tärkeä. Vantaalla tehtiin noin puolitoista vuotta sitten kartoitusta siitä, miksi Vantaan seurakuntiin kuuluvat perheet jättivät lapsensa kastamatta. Syitä olivat mm. eri uskonnot samassa perheessä tai se, että vanhemmat tahtoivat antaa lapselle itselleen mahdollisuuden päättää vakaumuksestaan. Pappien toiminta kasteissa ei ollut vakuuttanut ja niin sanotussa elävässä uskossa olevat kokivat Jumalan suojelevan ilman kastettakin.
Jotenkin pappina sitä on automaattisesti ajatellut, että kaste on kristityn elinehto. Kaste on sakramentti, pyhä toimitus jonka Jeesus itse on asettanut. Siksi on opettavaista huomata ettei ainakaan 11% kristityistä vantaalaisista perheistä ajattele näin. Tämä on nimittäin se määrä joka jättää lapsensa kastamatta. Määrä on mielestäni suuri ja herättää minussa kysymyksen voisiko tilanteelle tehdä jotakin?
Kaste ei opin tai uskon näkökulmasta ole merkityksetön, vaan arvokas, Jumalalta saatu lahja. Kasteessa maallinen ja pyhä kiinnittyvät toisiinsa. Ensimmäisen kristillisen kasteen ajatellaan olleen Jeesuksen kasteen Jordanilla ja josta tänään kuulimme. Yhdessä Lähetyskäskyn sanojen kanssa ne ovat luoneet pohjaa kristilliselle kasteteologialle. Markuksen evankeliumin 16 luvussa Jeesus sanoo:15 ”Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille. 16 Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. Voisiko kasteteologialla ja Jeesuksen sanoilla lähestyä kristittyjä jotka jättävät lapsensa kastamatta?
Jeesukseen sanojen mukaan ilman kastetta ole pelastusta. Samaa mieltä on myös Martti Luther. Kaste on Lutherin mukaan se sidos joka liittää meidät Jeesukseen ja tätä kautta syntien anteeksiantoon ja pelastukseen. Pelastuminen on puolestaan vapautumista synnin, kuoleman ja Perkeleen vallasta, pääsyä Kristuksen valtakuntaan ja iankaikkista elämää hänen kanssaan. Luther kuitenkin tähdentää, että mikäli ihmisellä ei ole uskoa kasteen lahjaan, ei pelkkä kaste hyödytä mitään ja silloin ei kastettu myöskään saa mitään. Voisiko Lutherin ajatukset auttaa perheitä tekemään myönteisiä päätöksiä kastekysymyksessä?
Kaste ei näyttäisi olevan täysin merkityksetön asia oman aikammekaan kristityissä perheissä. Voisi jopa hivenen käänteisesti ajatella niin, että kastetoimitus nähdään jopa niin tärkeänä riittinä, että se tahdotaan antaa lapselle vaikkei yksikään perheen jäsenestä kuuluisi kirkkoon tai ainakaan olisi uskossa. Puhun nyt maallisemmasta toimintatavasta kuten nimiäisiä, joissa lapsen nimi paljastetaan kutsutuille vieraille ja osaksi lapsen elämään pyydetään niin sanottuja haltijakummeja. Pitäisikö ihmisille tarjota enemmän tämänkaltaista mukavia yhdessäolonriittejä, perinteitä ilman vahvaa hengellistä sanomaa?
Mutta miten kaste koskettaa meitä jotka olemme tänään täällä kirkossa? Meidäthän on jo kastettu. Niin mitä kaste oikeastaan merkitsee sinulle? Onko se kertaalleen koettua vai jotakin sellaista jonka vaikutus tuntuu sinussa koko ajan?
Lutherin mukaan kaste toimii ihmisessä joka päivä. Katumus liittyy kasteeseen vahvasti koska katumus on ankaraa hyökkäystä vanhan ihmisen kimppuun eli sen ihmisen joka hän oli ennen kastetta. Tämä vanha ihminen elää rinnakkain uuden ihmisen kanssa. Kasteessa annettu armo ja voima pyrkii jatkuvasti nujertamaan vanhaa ihmistä, niin että uusi pääsee nousemaan esiin ja vahvistumaan. Voisikin ehkä ajatella, että kaste on kuin rokote joka suojaa ihmisen ruumista pahimmilta virushyökkäyksiltä. Mutta siinä missä rokotteita tarvitaan useita, kasteita tarvitaan vain yksi. Oletko Lutherin lailla kokenut, että sinussa taistelee kaksi ihmistä ja millä tavoin uusi ihminen on päässyt voitolle?
Minulle kaiken edellä mainitun lisäksi kasteessa yksi hienoimmista asioista on mahdollisuus toimia kummina. Jokaisella kristityllä on kummi ja tämä suhde on parhaimmillaan tiivis ja miltei koko eliniän mittainen. Minkälainen sinun suhteesi on ollut kummiisi tai omaan kummilapseesi? Millä tavoin kummius on tullut esille ja onko se ollut sitä mitä ajattelit?
Kastetilaisuuksissa rohkaisen kummeja rukoilemaan kummilastensa puolesta, sillä rukous kantaa ja pitkienkin matkojen takaa. Se on mielestäni arvokkain lahja jonka kummilapselleen voi antaa. Kuka tietää ehkä joku heistä uskaltautuukin pyytämään Jumalan läsnäoloa pienen elämään tai saa hetkiseksi kiinni siitä ajatuksesta, että ehkä olemassa onkin Jumala, joka katsoo perään. Mitä muuten luulet? Onkohan sinun kummisi kantanut sinua rukouksin tai muistatko koska viimeksi suljit oman kummilapsesi rukouksiin?
Tänäänkin lapsia kastetaan täällä Rekolan seurakunnassa ja Pyhä Henki on läsnä. Mitä kaikkea ihmeellistä kasteessa tapahtuu, sitä on vaikea käsittää. Se on uskon asia. Jokainen kastettu saa kuitenkin luottaa siihen, että Kasteen kautta Jumala on astunut hänen elämäänsä. Hän ei ole enää yksi vaan hänellä on Jumalan voima matkassaan.