Täällä kirkon edessä on kastemalja. Kastejuhlassa vanhemmat, kummit ja kastettava lapsi ovat täällä edessä. Kastemaljaan kaadetaan vettä. (VESI kaadetaan karahvista.) Vesi on tärkeä elämän edellytys. Jokainen meistä on kasvanut ja kehittynyt äidin kohdussa, vedessä. Vesi synnyttää ja ylläpitää elämää. Me tarvitsemme ehdottomasti vettä elääksemme.
Kun kastamme ihmisen, niin silloinkin käytämme vettä. Sitä vettä, joka on elämän edellytys. Vauvana me synnymme ensin vedestä tähän maailmaan. Kastejuhlassa me synnymme uudelleen vedestä. Kastevedellä meidän päämme on valeltu kolme kertaa ja samalla on sanottu: (VEDEN lorinaa) Minä kastan sinut Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Kasteessa me synnymme Jumalan lapsiksi ja Kristuksen kirkon jäseniksi. Saamme silloin uuden perheen oman perheemme äidin, isän, sisarusten, tätien, setien, enojen ja isovanhempien lisäksi. Jokainen kastettu on nimittäin toinen toisensa sisko tai veli. Koska kasteessa meidät liitetään Jumalan perheeseen, niin kastehetkellä me saamme paljon sisaruksia. Myös Vapahtajamme Jeesus on meidän veljemme.
Nyt täällä kastemaljassa on jotain veden lisäksi. Näkeekö sinne taakse? Täältä löytyy suuri kultainen helmi. (NOSTA helmi ylös) Tiedämme, että oikeat helmet syntyvät syvällä meren pohjassa. Ne syntyvät pimeässä, piilossa kaikelta, simpukan sisällä, pitkän ajan kuluessa. Helmi kehittyy simpukassa olevan pienen sirun tai roskan ympärille. Helmen alkupiste voi siis olla joku pieni ylimääräinen siru, joka häiritsee niin paljon simpukkaa, että se alkaa kehittää sen päälle jotain. Simpukan sirusta, sen kiusankappaleesta syntyykin vähitellen kaunis ja arvokas helmi. Kaikki tämä syntyy meren syvyydessä, siellä missä ei uskoisi voivan kehittyä jotain niin kaunista.
Ainakin osa teistä muistaa sadun rumasta ankanpojasta? Pieni kertaus muistin virkistykseksi. Sadussa pieni joutsenenpoikanen eksyy ankkaparveen. Tuo pieni joutsenenpoikanen näyttää hyvin erilaiselta kuin muut ankkalapset. Sitä pidetäänkin rumana ja kömpelönä ankanpoikana. Se saa kokea olevansa erilainen kuin muut ja se suree sitä kovasti. Ajan kuluessa kaikki ankkalapset kasvavat ja muuttuvat. Ruma ankanpoikanen muuttuukin kauniiksi, suureksi, valkoiseksi ja pitkäkaulaiseksi linnuksi, joutseneksi. Yhtäkkiä tuo rumana pidetty pieni linnunpoika onkin kaunein ja ihanin lintu koko ankkaparvessa.
Ajattelen, että ruma ankanpoika on vähän niin kuin helmi. Alkuun se näyttää muista vain roskalta, mutta kun se kehittyy, niin siitä tulee kaunis lintu, kallisarvoinen helmi.
Jokaisessa meissä ihmisistä on pieni särö. Särö ei tee meistä kuitenkaan yhtään huonompaa, päinvastoin. Kasvu helmeksi vaatii nimenomaan sitä, että me tiedämme tarvitsevamme Jumalaa, anteeksiantoa ja toisia ihmisiä. Ilman säröä me emme sitä ehkä muistaisi. Särö muistuttaa meitä siitä, että jokaisen meistä täytyy kohdella toinen toistamme helminä, arvokkaina ja ainutlaatuisina aarteina.
Tämä helmi kastemaljassa (NOSTA helmi) muistuttaa meitä siitä, että olemme Jumalan silmissä kallisarvoisia helmiä. Vaikka joskus kokisimmekin olevamme rumia ankanpoikia, niin silloinkin me olemme oikeasti kauniita joutsenia, arvokkaita ja kallisarvoisia helmiä.
Kun nostan tämän helmen kastemaljasta, niin se muistuttaa meitä siitä, että me olemme helmiä siksi, koska Jumala on meidät luonut ja kutsunut omiksi, rakkaiksi lapsikseen. Myös kaste on merkki tästä.
Jokainen jumalanpalvelus on myös kasteen muistamisen juhla. Saamme silloin yhdessä kristittyinä kiittää ja ylistää Jumalaa Pyhän Hengen lahjasta, joka meille annetaan kasteessa. Kasteen lahja on näkymätön, mutta voimme ottaa sen uskolla vastaan. Silloin kasteen lahjat tulevat todellisiksi elämässämme. Kasteessa meidät kutsutaan luottamaan yksin Kristukseen ja elämään hänen esimerkkinsä mukaisesti.
Kaste myös muistuttaa meitä siitä, että saamme kaikissa elämämme vaiheissa palata kasteen armoon. Vedellä kastamiseen liittyy ajatus, että meidät pestään puhtaiksi synnistä. Taivaallinen Isämme, kutsuu meitä aina luokseen, vaikka olisimme erkaantuneet hänestä kuinka kauas. Hän ottaa meidät vastaan, kuin isä tuhlaajapojan. Kaste on meille tästä merkkinä.
Varhainen symboli kristinuskossa oli vedenelävä eli kala. Alkukirkon kristityt piirsivät kalamerkin, kun he halusivat tunnistaa, kuka on kristitty. Kala tulee kreikan kielen sanasta ixthys. Kun tuo kreikan kielen sana, joka merkitsee kalaa, pilkotaan kirjaimiksi, niin jokaisella kirjaimella on erityinen merkitys. Ensimmäinen kirjain aloittaa sanan Jeesus ja sitten muut kirjaimet merkitsevät: Kristus, Jumalan poika, Pelastaja. Tämä oli kristittyjen salainen viesti.
Yksi kirkkoisistämme, Tertullianus nimeltään, muotoili seuraavan lauselman tuosta ikthys eli kala-ajatuksesta. ”Me pienet kalat synnymme vedessä, seuraten suurta kalaamme, Jeesusta Kristusta, emmekä pelastu muuten kuin pysymällä vedessä.” x2
Näin pääsemme hyvin lähelle kasteen teologiaa. Lauselman selityshän on seuraava: Me ihmiset, kristityt, synnymme kastevedessä Kristuksen omiksi. Jeesus Kristus on meidän pelastajamme ja kasteessa Kristus kutsuu meidät omiksi lapsikseen. Me pelastumme turvautumalla kasteen armoon. Tämä on meidän turvamme.
Nousemme nyt kaikki ylös ja tunnustamme yhteen ääneen sen kristillisen uskon, johon meidät on kastettu. Teemme sen kasteen lahjasta kiittäen.