1. sunnuntai loppiaisesta, Matt. 3: 13–17, Martti Vaahtoranta

1.
Missä sinä olet nähnyt kyyhkysen? Puluja kulkee Rauman kaduilla, ja meillä, meren rannassa ja metsän keskellä, voi suviseen aikaan kuulla ja nähdä sepelkyyhkysen. Sitä taitaa tarkoittaa myös vanhan raamatunkäännöksen ja virsikirjan ”toukomettinen”.
Mutta missä muualla kuin Jeesuksen kasteen yhteydessä puhutaan Raamatussa kyyhkysestä? – Monessakin kohden. Yksi niistä on yleisesti tunnettu. Kyyhkysestä oliivipuun lehvä nokassaan on tullut maallisen rauhan vertauskuva.
Me siis tapaamme kyyhkysen Nooan arkista. Näemme sen lentävän vetten päällä silloin, kun vedenpaisumus on hukuttanut alleen ihmiset ja lopulta myös korkeimmat vuoret. Vain Nooa perhekuntineen ja hänen mukanaan Arkissa olevat eläimet pelastuvat.
Sata viisikymmentä päivää vesi peitti alleen kaiken. Sitten Jumala antoi meren pinnan laskea sen verran, että arkki karahti Araratin vuoren huippuun. Siihen se jäi pohjastaan kiinni.
Mitään ei kuitenkaan vielä silloin näkynyt. Vasta vähitellen tulivat ensimmäiset vuorenhuiput näkyviin.
Tutkiakseen tilannetta Nooa lähetti arkista lentoon ensin korpin ja sitten kyyhkysen. Kyyhkynen ei kuitenkaan vielä löytänyt paikkaa, jossa lepuuttaa siipiään. Se palasi takaisin arkkiin.
Viikon kuluttua Nooa toisti kokeensa. Nytkin kyyhkynen palasi, muttei enää tyhjin toimin: sen nokassa oli elävän oliivipuun lehvä.
Elämä oli palannut takaisin maan päälle. Kaiken alleen hävittänyt kuolema oli voitettu. Niinpä kun Nooa jälleen viikon kuluttua lähetti kyyhkysen matkaan, se ei enää palannutkaan arkkiin. Se oli asettunut aloilleen armahdetussa maassa.
Ja Jumala asetti sateenkaaren liittonsa merkiksi. Hän lupasi, että niin kauan, kuin se näkyisi, vesi ei enää paisuisi tuhoavaksi tulvaksi hävittämään elämää maan päältä. Vaikka sataisi, vaikka sataisi rankasti, Hänen armonsa aurinko ei sammuisi. Sen säteet taittuisivat sadepisaroissa näkyen spektrin väreissä hehkuvana kaarena taivaalla.
2.
Jumala oli leppynyt maalle ja antanut ihmiskunnalle uuden alun mahdollisuuden – ei kaikille, vaan Nooalle ja tämän perhekunnalle. Ne, jotka olivat arkissa, pelastuivat. Sama vesi, joka kannatti sitä ja sen miehistöä, hukutti alleen ne, jotka eivät kuulleet Jumalan sanaa eivätkä ottaneet sitä vakavasti. Ne, jotka uskoivat Jumalaan, pelastuivat. Ne, jotka eivät uskoneet, hukkuivat.
Mutta nyt kyyhkynen tuo nokassaan elämän ja rauhan viestin Nooalle ja koko arkin miehistölle. Sen tähden ei varmasti ole sattumaa myöskään se, että löydämme kyyhkysen jälleen tämän päivän evankeliumista. Pyhän Hengen sanotaan laskeutuneen ”niin kuin kyyhkynen” Herra Jeesuksen päälle heti Hänen kasteensa jälkeen.
3.
Pyhä Henki ei kuitenkaan muuttunut kyyhkyseksi. Kyyhkynen oli Jeesuksen kasteen yhteydessä vain Pyhän Hengen vertauskuva. Itsessään se oli pelkkä lintu.
Ainoastaan Jumalan ikuinen Sana tuli lihaksi, ihmispersoonaksi, silti omaa jumaluuttaan menettämättä. Vain Sana asui ihmisenä meidän keskellämme – ja asuu yhä.
Silti Pyhä Henki oli läsnä Herran Jeesuksen kasteessa. Hän oli välttämättä ja yhtä varmasti läsnä siinä kuin Isä, jonka ääni kuului taivaasta sanoen: ”Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt.”
Pyhä Henki oli läsnä Herran Jeesuksen kasteessa, koska Jeesus on Jumalan Poika ja Pyhä Henki Jumalan kolmas Persoona. Hän on Jeesuksen Kristuksen Henki, joka ”lähtee Isästä ja Pojasta ja jota yhdessä Isän ja Pojan kanssa kumarretaan ja kunnioitetaan”.
4.
Herran Jeesuksen kasteessa oli läsnä koko Pyhä Kolminaisuus. Näkyväksi ja kuultavaksi tämän läsnäolon teki Jeesuksen todellinen ihmisyys. Ilman Sanaa, joka tuli lihaksi, emme voi kuulla emmekä nähdä Jumalaa.
Missä siis ikinä tavoittamattoman ja pyhän Jumalan puhe tulee kuultavaksi ja missä ikinä Hänen armollinen läsnäolonsa tulee koettavaksi, siellä toimii ja vaikuttaa Pyhässä Hengessä Jeesus Kristus, joka on tosi Jumala ja tosi ihminen. Jo esivanhemmillemme heti lankeemuksen jälkeen annettussa lupauksessa Vaimon siemenestä, joka polkisi rikki käärmeen pään, Sanan ihmiseksi tulemisen eli joulun salaisuus oli läsnä. Jumalan ja Marian Poika sovittaisi syntimme ja avaisi meille ylösnousemuksellaan tien Isän luo.
Mutta Isä ei tullut ihmiseksi. Ei myöskään Pyhä Henki tullut kyyhkyseksi. Näkyvä lintu viittaa näkymättömän Hengen läsnäoloon ja toimintaan.
5.
Kuitenkin kyyhkynen on tärkeä ja puhutteleva osa Jeesuksen kastetta koskevaa kertomusta. Kyyhkynen Pyhän Hengen vertauskuvana liittyy siihen, mitä kerrotaan Nooan arkista ja kyyhkysestä. Samalla se viittaa aikaan, ennen kuin Nooaa tai oliivipuuta tai edes kyyhkystä oli vielä olemassa.
Alussa loi Jumala taivaan ja maan. Ja maa oli autio ja tyhjä, ja pimeys oli syvyyden päällä, ja Jumalan Henki liikkui vetten päällä. Ja Jumala sanoi: ”Tulkoon valkeus”. Ja valkeus tuli. (1 Moos. 1: 1-3)
Näin alkaa Raamattu. Ei siis ollut vielä mitään muuta kuin autio pimeys. Oli vain pohjaton, synkkä syvyys. Mutta Jumalan Henki liikkui vetten päällä. Ja sitten Jumala sanoi. Ja valkeus tuli.
Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan tykönä. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus. (Joh. 1: 1-4)
Näin alkaa Johanneksen evankeliumi ja Uuden testamentin luomiskertomus. Kristuksessa oli elämä ja valo, ja Hänen, ikuisen Sanan kautta, Jumala loi kaiken. Mutta myös Pyhä Henki oli läsnä ja toimi, kun elämä syntyi. Niin kuin kyyhkynen lensi kaiken peittävän veden yllä Nooan päivinä, niin Hän liikkui aikojen alussa pimeän syvyyden päällä. Ja nyt, kun Jeesus kastetaan, kyyhkynen kertoo jälleen Pyhän Hengen läsnäolosta ja toiminnasta.
Näillä kolmella Pyhän Hengen manifestaatiolla täytyy siis olla jokin yhteys toisiinsa. Pyhä Henki ei ilmestynyt tulen liekkinä, kuten ensimmäisenä kristillisenä Helluntaina. Kyyhkynen vedenpaisumuksen yllä viittasi Pyhään Henkeen, joka liikkui jo alkujen alun pimeyden yllä ja joka oli läsnä jälleen silloin, kun lihaksi tullut Sana, Jeesus Kristus kastettiin Jordanissa.
6.
Kaikissa näissä Pyhän Hengen teoissa oli kyse elämästä. Kun Pyhä Henki liikkui alkumeren yllä, elämä syntyi – se, jota ei sitä ennen ollut ollenkaan. Jumala, Isä, puhui Sanansa, ja Henki antoi elämän myös ihmiselle, jonka Jumala teki maan tomusta ja johon Hän ”puhalsi … elämän hengen” (1 Moos. 2: 7). Jumala sanoi ja Jumala puhalsi, ja niin syntyi elävä ihminen, Jumalan kuva.
Kaikki oli kaunista ja hyvää – aluksi. Sitten tapahtui se, mikä tapahtui. Tuli syntiinlankeemus ja toisenlainen elämä. Se ei enää ollut onnellista eikä ikuista, vaan rajattua ja raskasta. Ja sitten, kun ihmiskunnan pahuus kasvamistaan kasvoi, tuli vedenpaisumus ja täydellinen, melkein täydellinen tuho.
Sillä kaikki eivät kuolleet. Ja kyyhkynen lähti ja lensi Arkista jonnekin ja jäi sinne lopulta asumaan. Siellä oli kuivaa maata, joka kasvoi ja viheriöi. Kuoleman vesi oli väistynyt, niin kuin se väistyi myös arkin alta niin, että sen asukkaat saattoivat aloittaa elämän alusta uudelleen.
Vuoret säilyivät vedenpaisumuksen tuholta. Kun vesi vielä laski, lopulta myös laaksot viheriöivät. Kaikki kasvoi ja kukoisti ja tuoksui ja lauloi. Ja kyyhkynen löysi itselleen sijan vuorelta, joka nousi näkyviin hukuttavasta vedestä tarjoten suojan arkille ja sen miehistölle.
7.
Arkista lentoon lähtenyt ja sinne öljypuun oksa nokassaan palannut kyyhkynen kertoi Pyhästä Hengestä, joka jälleen ”liikkui vetten päällä” Jumalan armoa julistaen ja uutta elämää luoden. Mutta missä oli Jeesus, Jumalan Poika, kertomuksessa vedenpaisumuksesta?
Poika oli siellä, minne Henki asettui. Poika oli vuori, joka näytti hukkuvan kaiken muun mukana veteen, mutta joka lopulta sittenkin nousi meren pinnalle ja jonka rinteillä kohta viheriöivät ruohot, kukkaset ja puut. Ja nyt se, minkä vedenpaisumuskertomuksessa vasta aavistelemme näkynä, joka häämöttää merestä nousevan sumun takana kyyhkysen hävitessä arkin miehistön näkyvistä, nyt se, mihin arkin pelastuminen vedenpaisumukselta viittaa, on uudella tavalla totta Jeesuksen kasteessa.
Sama Jordanin vesi, joka tulvivana vuona esti Israelin kansaa astumasta erämaasta Luvatun maan kamaralle, sama hukuttava vesi pysähtyi juoksussaan ja antoi kansan kulkea kuivin jaloin joen poikki, sillä papit olivat kantaneet Liitonarkin keskelle virtaa. Niin kauan kuin se seisoi siinä, virta ei hukuttanut ketään kutsutuista. (Joos. 3)
Nyt, jälleen Jordanilla, se, mitä Liitonarkki kuvasi, astui aikuisena miehenä samaan virtaan. Ja vaikka Jordan ei nyt tulvinutkaan yli äyräittensä, sen vesi oli samaa vettä, joka aluksi peitti kaiken. Se oli vettä, josta elämä syntyi, mutta myös vettä, joka vedenpaisumuksessa hukutti elämän alleen.
8.
Ja niin kuin vuoret vedenpaisumuksen aikana, niin myös Jeesus näytti hukkuvan. Niin paljon Hän painoi. Hänen painonsa veti Häntä vastustamattoman tuntuisella voimalla kohti pohjatonta syvyyttä.
Se ei kuitenkaan ollut Hänen omaa painoaan. Se oli meidän syntiemme paino, meidän syntiemme paino. Se painoi Hänen harteitaan ja lopulta kaatoi Hänet maahan matkalla Golgatan mäelle.
Risti ei ollut Jeesuksen harteilla Hänen omien pahojen tekojensa tähden. Sen tähden myöskään Johannes, Jeesuksen sukulainen ja edeltäjä, ei olisi millään suostunut kastamaan Jeesusta. Johanneshan kastoi syntisiä, jotka katuivat pahuuttaan ja tahtoivat aloittaa uuden elämän. Miksi siis Jeesus tuli Hänen luokseen? Hänen, Johanneksen, olisi pitänyt saada Jeesukselta kaste eikä Jeesuksen häneltä.
Mutta mitä Jeesus vastasi Johannekselle? ”Salli nyt; sillä näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus”.
Ei Jeesus tarkoittanut omaa vanhurskauttaan. Siinä ei ollut mitään täytettävää, sillä se oli Jumalan ikuista ja täydellistä vanhurskautta, josta Jeesus ei ollut ihmiseksi tultuaankaan luopunut. Jeesus tarkoitti sitä vanhurskautta, joka meiltä syntisiltä puuttui ja puuttuu.
Jeesus tarkoitti sitä vanhurskautta, jonka vertauskuvana kastettava vauva puetaan valkoiseen kolttuun. Hän tarkoitti sitä vanhurskautta, jota ajatellen minä puen alban ylleni ennen messua rukoillen hartaasti, että Jumala nytkin peittäisi mustan sydämeni niin, että se olisi Hänen silmissään kokonaan valkoinen ja puhdas.
Tosin pelkkä kangas ei voi peittää syntiä. Kangaskin on vain pelkkä kuva siitä Jeesuksen hankkimasta ”vieraasta vanhurskaudesta”, jota Hän ei itse tarvinnut pelastuakseen, vaan jonka Hän hankki pelastaakseen meidät hukuttavan veden armoilta ja asettaakseen meidät pyhinä ja puhtaina Jumalan tutkivan katseen eteen.
Meidän syntiemme taakka painoi Jeesuksen hartioita, kun Hän astui hukuttavaan veteen. Hänen yllään ei ollut se puhtaan valkea vaate, jota kastepuku kuvaa. Hän kantoi meidän syntiemme ruosteesta ruskeaa, raskasta haarniskaa. Hänen yllään oli meidän syyllisyytemme paino, joka ulottuu sydämen syvimpiin sopukoihin asti ja polttaa siellä kuin sula lyijy nyt ja kerran iankaikkisessa kadotuksessa, jos kukaan ei meitä auta.
9.
Mutta Jeesus auttaa. Jeesus auttaa meitä. Itsensä tähden Hän ei tarvinnut kastetta. Me tarvitsimme sitä. Meidän tähtemme Jeesus antoi kastaa itsensä.
Jeesus otti jo sikiämisessään meidän pahuutemme kantaakseen vailla ensimmäistäkään omaa syntiä ja ilman perisynnin taakkaa ja syyllisyyttä. Jeesus otti ympärileikkauksessa täyttääkseen lain ja kasteessa meidän syyllisyytemme taakan harteilleen. Mutta vaikka siltä näytti, kun Hänet ristillä tapettuna haudattiin, syyllisyytemme paino ei hukuttanut Häntä. Hän ei sittenkään uponnut vedenpaisumuksen veteen.
Jeesus nousi Jordanista. ”Ja katso, taivaat aukenivat, ja hän näki Jumalan Hengen tulevan alas niinkuin kyyhkysen ja laskeutuvan hänen päällensä. Ja katso, taivaista kuului ääni, joka sanoi: ’Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt’.”
Jeesus nousi kolmantena päivänä kuolleista. Uudessa kirkkaudessa Hän ilmestyi omilleen. Vedenpaisumus oli väistynyt. Jumalan viha oli lepytetty.
Jumalan Pojan kärsimyksessä ja kuolemassa meidän syntimme oli sovitettu. Meidän velkamme oli maksettu. Tie Isän luo oli Hänessä meille kuolevaisille syntisille auki. Rakkauden Henki loi uutta elämää.
10.
Eikä sen jälkeen ole mikään muuttunut. Kuule siis tämä, kuule sinä, joka olet pudonnut jäihin yrittäessäsi omin päin yli jäätyneen Jordanin! Kuule tämä sinä, joka hädissäsi huudat, mutta kukaan ei kuule huutoasi pimenevässä ehtoossa, joka kääntyy tappavan kylmäksi yöksi! Kuule se siellä helisevien jäiden joukossa!
Sillä et ole siellä yksin. Huutosi kuullaan. Sinua autetaan. Olethan kokenut tämän jo kerran aikaisemmin, vaikket muista sitä. Vai kastettiinko sinut aikuisena?
Olit jo kerran samassa jääkylmässä vedessä. Näytit jo hukkuvan. Mutta sitten tunsit vahvat käsivarret, jotka tarttuivat sinuun. Lävistetyt kädet nostivat sinut kuiville. Sinut kannettiin arkkiin, joka ei pelkää jäitä ja jossa on suloisen lämmintä.
11.
Pyhässä Kasteessa sinut nostettiin Jumalan pyhään seurakuntaan, kirkkoon, jota helvetin portit eivät voita eivätkä vedenpaisumuksen vedet hukuta. Ja armon Henki, suloinen kyyhkynen, synnytti sinut uudesti, niin kuin Hän jo alussa liikkui kuolleen veden päällä ja loi yhdessä Isän ja Pojan kanssa uutta elämää
Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi, pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta, jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta, että me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan. (Tiit. 3:4-7)
Näin kuulimme luettavan alttarilta. Ja niin se vielä tänäkin päivänä paikkansa pitää. Sinut on kasteessasi pelastettu. Olet uudestisyntynyt Jumalan lapsi. Sinusta on tullut Kristuksen hengellisen ruumiin jäsen.
12.
Vai oletko sittenkään? Onko tullut? Oletko vielä?
Arkkiin ei kukaan pysty nousemaan omin voimin. Niin korkea se on, ja niin liukkaat ovat sen pystysuorat laidat.
Mutta pois siitä pääsee. Pääsee aivan helposti. Pieni hyppy vain, ja olet siinä samassa, kylmässä vedessä, jonka luulit kantavan sinua ja vievän sinut parempaan seuraan ja mukavampiin puuhiin kuin ne, jotka Arkista jo tunsit.
Mutta eihän se vesi sinua kannattanut. Ei myöskään seura ollut parempaa siellä, missä jokainen taisteli hengestään jäsenten jo kangistuessa, mutta sielun haaveillessa paremmasta tulevaisuudesta jossakin, minne ei koskaan pääsisi – tai suun suoltaessa hirveitä kirouksia arkin kapteenille, kun voimat alkoivat kokonaan loppua.
Kuka on tämä kapteeni? Hän on se Vuori, joka pelasti arkin ja sen miehistön. Hän on se, joka nousi horjumattomana huippuna ja rehevänä rinteenä hukuttavasta vedestä.
Hänen päälleen Pyhä Henki laskeutui Hänen noustuaan kasteen vedestä. Hän antoi Hengen voiman ja tulen arkin miehistölle. Eikä Hän vieläkään kiroa sinua.
Hän muistaa kastettasi, vaikka olisit itse unohtanut sen. Hän tahtoo hukuttavan tulvan vieläkin tulevan sinulle pelastuksen mereksi. Sen tähden Hän nytkin, yhä vielä ja aina vain uudestaan, hyppää luoksesi jäiseen veteen ja ottaa siellä sinut kantaakseen ja nostaa sinut vahvoilla, lävistetyillä käsillään arkkiin, kun et itse enää jaksa ja näet tilanteesi kauheuden ja suostut ottamaan avun vastaan.
Saat vielä tänäkin päivänä parannuksessa ja uskossa palata kasteesi armoon. Saat uskoa syntisi anteeksi ja tulla arkissa, pyhässä seurakunnassa, hyvin ja hellästi hoidetuksi Jumalan lempeillä sanoilla ja ruokituksi taivaallisella mannalla ja parhaalla viinillä – meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen sinun puolestasi uhratulla ruumiilla ja verellä.
Hoidettuna ja ruokittuna saat sitten oma paikkasi Arkin miehistössä. Siinä meillä on paljon tekemistä.
Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut? Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman. Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa, kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi; sillä joka on kuollut, se on vanhurskautunut pois synnistä. Mutta jos olemme kuolleet Kristuksen kanssa, niin me uskomme saavamme myös elää hänen kanssaan, tietäen, että Kristus, sittenkuin hänet kuolleista herätettiin, ei enää kuole: kuolema ei enää häntä vallitse. Sillä minkä hän kuoli, sen hän kerta kaikkiaan kuoli pois synnistä; mutta minkä hän elää, sen hän elää Jumalalle. Niin tekin pitäkää itsenne synnille kuolleina, mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa. (Room. 6:3-11)
Amen.