Rakkaat kristityt!
Kun olin nuori, rippikoulun käynyt – ja siellä oman uskonratkaisuni tehnyt – muistan, että tuo päivä tuntui jotenkin hyvin merkittävältä. Meni useita vuosia, jolloin jotenkin ajatteli, että tuo kesäinen päivä nuoruudessa on ollut uskon kannalta erityisen merkittävä. Ja varmasti siihen oma merkityksensä on liittynytkin.
Mutta vuodet ovat vierineet ja näköalat ovat laajentuneet – eikä tuo päivä enää tunnu mitenkään erityisen merkittävältä. Paljon merkittävämmäksi minulle on tullut loppiainen vuodelta 1956. En tietenkään muista tuosta päivästä yhtään mitään. Olin silloin vajaan kuukauden ikäinen. Se on ollut minun kastepäiväni. Jonkun valokuvan muistan nähneeni tuosta päivästä. Valokuvia ei silloin otettu ollenkaan sellaisia määriä kuin nykyisin ristiäisistä otetaan.
Tänään ajattelen, että uskon kannalta tuo kastepäivä on ollut merkittävämpi päivä, kuin se, jolloin itse päätin jotakin.
Toivon, että tässä saarnassa voisin avata tätä näköalaa edes hiukkasen.
Uudessa testamentissa kerrotaan kahdenlaisesta kasteesta. Ensimmäinen kasteista on Johannes Kastajan suorittama kaste. Muistat ehkä Raamatustasi, kuinka Johannes tuli erämaasta ja alkoi saarnata parannusta ja kehotti ihmisiä tulemaan kasteelle. Tuo kaste oli käytössä ajallisesti hyvin lyhyen ajan. Se liittyi Johanneksen toimintaan. Johanneksen jälkeen tuo kaste ei tietääkseni enää ollut käytössä.
Päivän evankeliumi liittyy tähän kasteeseen. Jeesus tuli kastettavaksi. Johannes halusi kieltäytyä. Hänestä asioiden olisi tullut kulkea ennemmin päinvastoin: Jeesuksen tulisi kastaa hänet. Mutta ei. Jeesus halusi tulla kastetuksi parannuksen kasteella.
Mitä parannusta Jeesus tarvitsi? Eikö hänestä sanota, että hän oli niin kuin me – kuitenkin ilman syntiä.
Jeesuksen kasteen hetkeä on pidetty ristin tien alkuna. Jeesus liittyi kasteessa syntisten joukkoon, samaistui meihin. Luther on kutsunut Jeesusta suurimmaksi syntiseksi – hän otti kantaakseen kaikkien meidän syyllisyytemme. Tuosta eräs merkki oli Jeesuksen kaste. Ottaessaan kasteen – Jeesus sitoutui meidän syntiemme sovittajaksi.
Kristillinen kaste on toisenlainen. Sen Jeesus asetti vasta ylösnoustuaan. ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.”
Tähän ylösnousseen Jeesuksen käskyyn perustuu kristillinen kaste. Kasteessa tullaan Jeesuksen opetuslapseksi.
Kun Johanneksen kaste oli merkki parannuksen tekemisestä – eli Jumalan puoleen kääntymisestä – on kristillinen kaste luonteeltaan Jumalan armoteko, armolahja. Uudessa testamentissa tästä on monta kuvaa. Paavali kirjoittaa: ”Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut olette Kristuksen päällenne pukeneet.” Tai niin kuin tämän päivän Uuden testamentin lukukappaleessa kuulimme: ”Mutta kun Jumalan, meidän pelastajamme, hyvyys ja rakkaus ihmisiä kohtaan tuli näkyviin, hän pelasti meidät, ei meidän hurskaiden tekojemme tähden, vaan pelkästä armosta. Hän pelasti meidät pesemällä meidät puhtaiksi (se siis tarkoittaa kastetta), niin että synnyimme uudesti ja Pyhä Henki uudisti meidät. Tämän Hengen hän vuodatti runsaana meidän päällemme Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta, jotta me hänen armonsa ansiosta tulisimme vanhurskaiksi ja saisimme osaksemme ikuisen elämän, niin kuin toivomme.”
Kaste ja ehtoollinen ovat armonvälineitä. Jumala on ne antanut uskomme avuksi. Ne ovat jotain sellaista, mitä me emme voi ansaita. Niiden hyväksi me emme voi tehdä mitään. Meidät on kerran kastettu – jolloin Jumala antoi meille kaikki lupauksensa lahjaksi. Meistä tuli Jumalan lapsia ja me synnyimme uudesti. Ehtoollisella me saamme yhä uudestaan osallistua Jumalan lasten yhteyteen – että uskomme vahvistuisi.
Kaste ja ehtoollinen kuvaavat uskon ja pelastuksen lahjaluonnetta. Jumala antaa hyvyydessään meille jotain suurta – vaikkemme osaisi sitä edes pyytää.
Lutherista sanotaan, että kun hän oli hyvin ahdistunut – silloin hän toisti: ”Olen kastettu, olen pelastuva.” Kasteen arvo ja merkitys nousevat silloin, kun jostain syystä uskominen on vaikeaa: minut on kastettu, olen siis pelastuva. Se on sana ahdistuneelle – se on sana uskonsa kanssa kamppailevalle.
Vielä yksi näkökulma. ” Kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa.” Kaste ja opetus kuuluvat aina yhteen.
Kaste on alku – mutta opetus jatkuu läpi koko elämän. Kaste on aina kutsu Kristuksen seuraamiseen. Kristuksen seuraaminen uskossa ja rakkaudessa on tavoite.
Palaan hetkeksi saarnan alkuun. Vuosien varrella minulle merkittävämmäksi on tullut se, mitä Jumala tekee, mitä Kristus tekee. Vaikka kuinka olisin uskossani epävarma, vaikka kuinka hyvin tiedostan omat puutteeni ja vikani – yhdestä olen varma: Meillä on hyvä Vapahtaja. Vain sillä on merkitystä. Sillä on paljon enemmän merkitystä kuin mitä minä ajattelen, rukoilen tai päätän. Siksi kastepäivä on minulle yhä tärkeämpi. Se päivä kertoo siitä, mitä Kristus on tehnyt – ei siitä, mitä minä mahdollisesti olen tehnyt.