(Pappis- ja diakoniavihkimysmessu)
Viikko sitten vietimme loppiaista, joulun viimeistä suurta juhlapäivää. Jouluaika on perinteen mukaan päättynyt tänään, Nuutin päivänä, jolloin viimeistään on korjattu pois joulukoristeet. Päättyvä joulunaika on jälleen muistuttanut meitä kristillisen uskomme perustavasta vakaumuksesta: jouluna Jumala syntyi ihmiseksi Jeesus Nasaretilaisessa, historiallisessa hahmossa.
Joulu kertoo jonkin uuden alkamisesta niin ihmiselle kuin Jumalallekin. Koskaan aikaisemmin ihminen ei ollut kohdannut Jumalaa yhtä läheltä ja yhtä maanläheisesti, toisessa ihmisessä, niin kuin kedon paimenet ja itämaan tietäjät nyt kohtasivat hänet. Uusi aika oli koittanut: taivaallinen ja maallinen nivoutuivat toisiinsa uudella tavalla, Jumalan ja ihmisen suhde sai uuden sävyn.
Myös tämä sunnuntai kertoo uudesta alusta. Jeesus saapuu Johannes Kastajan luokse ja haluaa tulla kastetuksi. Vasta kasteen jälkeen Jeesus aloittaa julkisen toimintansa, jossa hänen ihmisyytensä ja jumalallisuutensa tulevat ilmi toisia ihastuttaen, toisia vihastuttaen. Vasta kasteen jälkeen Jeesus lähtee erämaahan, jossa hänen kutsumustaan koetellaan.
Vasta kasteen jälkeen Jeesus alkaa julistaa sanomaa lähelle tulleesta Jumalan valtakunnasta ja kohdata sairaita, hyljeksittyjä ja toivonsa menettäneitä. Ennen kastetta, Jeesuksen lapsuudessa ja nuoruudessa tapahtui evankeliumien mukaan vain pari mainitsemisen arvoista asiaa, pakolaisaika Egyptissä ja 12-vuotiaana vierailu Jerusalemin temppelissä. Vasta kasteen jälkeen alkoi siis varsinaisesti tapahtua.
Kaste on aina alku jollekin uudelle. Siitä alkaa kristityn elämä. Kasteessa ihminen otetaan hyvin henkilökohtaisella tavalla Jeesuksen yhteyteen ja Jeesuksen seuraajien joukkoon. Kaste ei koskaan ole pelkästään kastettavan ja hänen lähipiirinsä merkittävä juhla, vaan se on koko kirkon merkittävä juhla. Kyseessä on kaiken kaikkiaan suuri ja tärkeä tapahtuma, pyhä tapahtuma, jota nimitämme sakramentiksi.
Kaste on mitä suurimmassa määrin hengellinen tapahtuma. Siksi kenenkään kastetun ei tarvitse tuskailla sitä, että hänelle ei koskaan ole tapahtunut mitään hengellisesti merkittävää. Tuskin nimittäin voi olla olemassa mitään merkittävämpää kuin saada osakseen sama Jumalan viesti, joka Jeesuksen kasteen yhteydessä kuulutettiin: ”Tämä on minun rakas poikani, tämä on minun rakas tyttäreni, johon minä olen mieltynyt.” Tämä viesti on kristityn elämälle vahva pohja ja turvallinen perusta riippumatta siitä, mitä kaikkea elämä tuo tullessaan.
Tänään Turun tuomiokirkossa vietämme messua, paitsi kastetta muistaen, myös todistaen pappis- ja diakoniavihkimystä. Aivan kuten kaste, myöskään virkaan vihkimys ei ole vain teidän vihittävien vaan koko kirkon suuri juhla. Te vihittävät, Lasse, Minna, Mari ja Maarit, liitytte siihen erityisen kutsun saaneiden joukkoon, joka saa valtuutuksen kirkon työhön seurakunnan rukoillessa ja vihkijöiden asettaessa kädet teidän päällenne. Tämä päivä ja tämänpäiväinen vihkimys merkitsevät teille alkua, alkua johonkin uuteen, johon astutte uudessa roolissa kirkon valtuuttamina.
Tätä alkavaa uutta elämänvaihettanne kirkon vihittyinä viranhaltijoina on teillä jokaisella edeltänyt monivaiheinen polku. Sen varrella olette kyselleet Jumalan tahtoa, miettineet omaa kutsumustanne sekä aprikoineet, mitä annettavaa teillä voisi kirkolle ja seurakunnillenne olla. Viime viikkojen aikana tämä kysely on edelleen tiivistynyt ja saanut uutta syvyyttä.
Tämä vihkimys on alku jollekin uudelle. Kiinnostava työ ihmisten parissa seurakunnissa odottaa teitä. Mutta mikään ei vedä vertoja sille alulle, jota teidän kasteenne merkitsee. Pappi ja diakoniatyöntekijä on ennen kaikkea kastettu kristitty, Jeesuksen seuraaja, opetuslapsi. Kasteessa teidät on kaikkien muiden kristittyjen tavoin jo vihitty yhteiseen pappeuteen palvelemaan ihmisiä ja rohkaisemaan heitä elämään Jumalan armosta. Tämä vihkimys perustuu omaan kasteeseenne. Siksi teillä on yllänne alba, valkoinen kastepuku muistuttamassa teitä Jumalan tärkeimmästä ja kauaskantoisimmasta kutsusta, kutsusta seurata Jeesusta, kutsusta, jonka saitte jo kasteessa.
Hyvä kokoontunut seurakunta. Kasteen merkitystä kristityn elämän perustana ei voi liikaa korostaa.
Kaste on koko kristillisen elämän perusta ja alku yhä syvemmälle Jumalan tuntemiselle. Kaste on alku, mutta samalla se on jokaiselle päivälle tarkoitettu voimavara. On nimittäin vaikea kuvitella vahvempaa ja turvallisempaa rohkaisua kuin se, jonka Jumala on ilmaissut Jeesuksen kasteen yhteydessä ja jonka voimme uskoa koskevan myös jokaista meitä kasteen saanutta: ”Sinä olet minun rakas poikani, sinä olet minun rakas tyttäreni, johon minä olen mieltynyt.”