Vuosia sitten oli oululaisen sanomalehti Kalevan yleisönosastossa kirjoitus, jonka otsikkona oli ‘Kaikista ei ole lähetystyöhön’. Mielipiteen esittäjä esiintyi reilusti omalla nimellään. En tiedä enkä tunne tätä mielipiteen esittäjää. En myöskään tiedä, mikä hänen hengellinen taustansa on.
Aiheen tuohon kirjoitukseen oli antanut hiippakuntamme sil-loisen lähetyssihteerin Lauri Haapalan esittämät ajatukset lähetystyötä käsitelleessä seminaarissa. Haapala oli korostanut sitä, että lähetystyö on ”jokaisen kastetun tehtävä”. Mielipide-kirjoittaja epäili, mahtoiko Haapala tarkoittaa mitä sanoi.
Yleisönosastokirjoitus oli kriittinen, mutta erittäin asiallinen. Monesta asiasta voi olla samaa mieltä. On hienoa, että ihmiset ottavat rakentavassa mielessä kantaa myös uskonelämän asi-oihin tavallisen, maallisen lehden lukijanpalstalla. Kirjoitus korosti erityisesti sitä, että Jeesus kutsuu ja hyväksyy evankliumin eli ilosanoman viejäksi ”vain sellaisen henkilön, jonka vastaanotetun evankeliumin voima on siirtänyt pimey-destä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö”.
Tästä olen samaa mieltä. Samoin voin yhtyä ajatukseen siitä, että ”kun kuuntelee tai katsoo uutisia ja lukee sanomalehdistä tämän päivän tapahtumia, joutuu toteamaan, että kyllä on ‘lä-hetystyöntekijöiden’, [tässä sana lähetystyöntekijöiden on lai-nausmerkeissä] noiden kastettujen suomalaisten elämäntavat ja julistus erilaista kuin apostolien aikana oli.” Silti allekirjoi-tan myös Lauri Haapalan ajatuksen. Lähetystyö on todella jokaisen kastetun tehtävä.
Tänään aiheena on kasteen armo. Kuulimme äsken evanke-liumikatkelman, jossa kerrottiin Jeesuksen kasteesta. Jeesus tuli Jordanille, missä Johannes Kastaja toimi. Hän halusi saada kasteen Johannekselta. Johannes esteli, mutta suostui lopulta. Johannes ajatteli inhimillisesti ottaen hyvin järkevästi ja oi-kein, että hän itse tarvitsisi kasteen Jeesukselta, ei Jeesus hä-neltä. Johanneksen oli vaikea ymmärtää, miksi Jeesus tulee kasteelle. Johanneshan kastoi parannuksen kasteella. Hän kas-toi ihmisiä, jotka tulivat hänen luokseen syntejään katuen ja ne tunnustaen. Hänen kasteensa välitti anteeksiantamuksen. Johannes tiesi, että Jeesus oli erityistapaus ihmisten joukossa. Hän oli synnitön. Hän oli ihminen ja Jumala. Mihin hän Jo-hanneksen kastetta tarvitsi?
Jeesus sanoi, että näin on tehtävä, jotta Jumalan vanhurskas tahto toteutuisi. Itse olen monesti pysähtynyt Johanneksen tavoin ihmetellen tämän Jeesuksen kasteen asian äärelle. En ole oikein ymmärtänyt, miksi Jumalan tahto vaati tällaista toimitusta. Mihin Jeesus tarvitsi kastetta? Lukiessani piispa Aimo T. Nikolaisen selitystä tähän saarnatekstiin löysin itseä-ni tyydyttävän vastauksen. Tämä selitys on hänen kirjassaan ‘Tämän päivän evankeliumi’, jossa hän käsittelee kirkkovuo-den pyhien saarnatekstit lyhyesti.
Nikolainen kirjoittaa näin:
”Punainen meri ja Jordanin virta kuuluvat geologisesti sa-maan, Itä-Afrikasta alkavaan hautalaskeumaan, mutta teologi-sestikin ne kuuluvat yhteen. Kun Israel laskee historiansa alun Punaisen meren ylittämisestä, on kristinuskon historiallinen lähtökohta Jeesuksen astuminen Jordanin syvänteessä virtaa-vaan veteen. Jeesuksen kaste oli ensimmäinen kristillinen kaste. Johannes Kastaja kastoi tosin vain vedellä, mutta samalla Jumala kastoi Poikansa Pyhällä Hengellä ja siten vihki hänet messiaaniseen virkaan. Se ääni ylhäältä, ‘avatusta taivaasta’, jonka Jeesus kuuli, vakuutti hänelle, että Jumala oli mukana tässä tapahtumassa ja itse lähetti hänet Messiaan, s[e]o[n] Hengellä Voidellun, tehtäväänsä suorittamaan.
Matteus korostaa kertomuksessaan, että Jeesus todella alensi itsensä, kun hän pyysi kastetta Johannekselta. Johanneksen kaste merkitsi näet syntien tunnustamista ja anteeksisaamista, puhdistautumista Jumalan valtakunnan tulemisen kynnyksellä. Mutta mitkä synnit Jeesus vei mukanaan Jordanin veteen? Evankeliumit ovat yhdistäneet Jeesuksen kasteet Jordanissa ja – Getsemanessa, hänen kastehautansa ja lopullisen hautansa ristin kuoleman jälkeen. Jeesuksen koko messiaaninen toimin-ta Jordanin kasteesta Golgatan ristille merkitsi ihmisten syntien kantamista Herran Palvelijalle uskotun tehtävän mukai-sesti. Tämän tehtävän suorittamista tarkoittavat tekstimme sanat ”vanhurskauden täyttämisestä”. Kun Jeesus nousi vedel-lä ja Hengellä kastettuna Jordanista, Herra oli hänen päällensä heittänyt ”kaikkien meidän syntivelkamme” (Jes 53:6).” – Lainaus päättyi.
Jeesus tuli Johanneksen kasteelle siis toisaalta siksi, että hän ihmisenä jakoi ihmisen osan. Hän tuli meidän rinnallemme. Samalla hän otti meidän syntimme kantaakseen samoin kuin Golgatan ristillä. Toisaalta kaste merkitsi Jeesuksen julkisen toiminnan alkua. Kasteesta alkaen Jeesus toimi kiertävänä opettajana, parantajana, ihmisten auttajana. Kaste merkitsi hänen vihkimistään siihen palveluvirkaan, jota varten hän oli tullut ihmiseksi maailmaan. Kaste oli Jeesuksen pappisvihkimys.
Me luterilaiset puhumme kristittyjen yhteisestä pappeudesta. Osaltaan tuo puhe kristittyjen yhteisestä pappeudesta tarkoit-taa sitä, että jokainen kastettu kristitty voi itse lähestyä Juma-laa. Emme tarvitse pappia välittäjäksi voidaksemme puhutella Jumalaa. Voimme tehdä sen ihan itse, omissa nimissämme. Kaste on varsinainen pappisvihkimys.
Osaltaan puhe kristittyjen yhteisestä pappeudesta tarkoittaa samaa kuin tuo Lauri Haapalan esillä pitämä ajatus, että kaikki kastetut ovat lähetystyöntekijöitä. Me uskomme, että kasteessa Jumala ottaa kastettavan todella omakseen. Hän ottaa taivaan valtakunnan kansalaiseksi, seurakunnan jäseneksi ja lahjoittaa kastetulle osallisuuden iankaikkiseen elämään. Kaiken tämän me ihmiset saamme omaksemme sen tähden, että Vapahtaja Jeesus Kristus on sovittanut meidät Jumalan kanssa ristin-kuolemallaan.. Kasteessa tuo Jeesuksen sovintotyö luetaan kastettavan hyväksi. Kastettava tulee osalliseksi anteeksiantamuksesta. Samalla, kun Jumala ottaa omakseen ja lahjoittaa syntien anteeksiantamuksen, samalla hän antaa kastetulle myös tehtävän. Hän kutsuu työhön valtakunnassaan. Hän antaa myös pyhän Henkensä johdattamaan omakseen ottamaansa.
Jokainen kastettu on siis kutsuttu Jumalan valtakunnan työ-hön, lähetystyöntekijäksi, viemään pelastuksen sanomaa eteenpäin, siitä osattomien ulottuville. Tarkoitus ei tietenkään ole, että kaikkien pitäisi lähteä jonnekin merten taakse, paka-namaille. Jumalan valtakunnan työssä riittää tehtäviä niin lä-hellä kuin kaukanakin. Ja tehtäviä on monenlaisia samoin kuin meitä ihmisiäkin.
Kaikki kastetut eivät kuitenkaan elä todeksi sitä, että heidät on kerran otettu Jumalan omaksi. He ovat niitä, joita voimme sanoa uskosta tai kirkosta vieraantuneiksi. Ja toisaalta mekin, jotka sanomme uskovamme ja haluamme uskoa, emme vält-tämättä aina elä niin kuin Jumalan lapsen tulisi elää. Siksi tarvitsemme niitä muistuttajia, jotka palauttavat mieleemme kasteemme ja siinä saamamme tehtävän.
Silloin tällöin kuulee väitettävän, että luterilainen kirkko opet-taisi jokaisen kastetun pelastuvan. Näinhän me emme opeta. Luterilaisessa kirkossa me opetamme Raamattuun perustuen, että usko ja kaste kuuluvat yhteen. Ilman uskoa kaste ei vaikuta sitä, mitä varten se on suoritettu.
Haluan vielä lopuksi palata Aimo T. Nikolaisen selitykseen tämän päivän evankeliumista. Käsiteltyään ensin Jeesuksen kastetta hän jatkaa meidän kasteestamme. Hän kirjoittaa näin:
”Mutta niin on myös meidän kastamisemme Kolmiyhteisen Jumalan nimeen Jumalan armon laskeutumista niin alas, että mekin saamme siitä osan. On hyvin outo se ajatustapa, että ensin meidän pitää tulla puhtaiksi synneistä, ennen kuin saamme nauttia Herran aterian ja samoin ensin uskoa, ennen kuin meidät voidaan kastaa. Kuitenkin kastevesi on alhaalla, paljon merenpintaa syvemmällä – kuvaannollisesti puhuen. Kasteen haudassa kohtaamme Kristuksen, jolla on meidän syntimme, mutta joka myös on maksanut syntivelkamme. Emme voi nousta kasteen haudasta uuteen elämään muuten kuin yhteydessä häneen, joka on meidän edestämme kuollut ja ylösnoussut. Tästä kohtalonyhteydestä myös johtuu, että Jee-suksen kaste eräällä tavalla toistuu meidän kasteessamme, yhtä hyvin ansiottoman pienen lapsen kuin vanhan pakanan. Jumala sanoo ja vakuuttaa: ”tämä on minun rakas lapseni”. Minä tunnustan hänet lapsekseni, vaikka hän on syntinen ja ansioton. Teen sen ainosyntyisen Poikani tähden.” – lainaus päättyi.
Jumalan omiksi kasteessa otettuina saamme nousta tunnusta-maan uskomme: