Tuomas ja minä
Pääsiäisen tapahtumat tuoreessa muistissaan opetuslapset olivat koolla lukittujen ovien takana. Pelko, pettymys ja hämmennys olivat varmaan vallitsevia tuntoja. Suljettujen ovien takana voitiin tilittää tuntojaan. Oliko Jeesuksen kieltänyt Pietari muita syyllisempi, jotka olivat vain muiden mukana paenneet? Käpälämäkeen menneet jänishousuja kuvastaa se lyhyt kuvaus lukutuista ovista: katsastetaan hajonneita rivejä, mestari teloitettu, ruumis viety ja valtakuntahaaveet kariutuneet, ja jotkut puhuvat ylösnousemuksesta. Markuksen evankeliumin alkuperäinen loppujae (16:8) kuvastaa juuri tätä samaa: Ulos tultuaan naiset pakenivat haudalta järkytyksestä vapisten. He eivät kertoneet kenellekään mitään, sillä he pelkäsivät. Jos evankeliumi olisi jäänyt siihen, meillä ei olisi nykyään kirkkoa.
Luopioiden luokse Herra tulee. Hänellä ei ole avainta, mutta hän pääsee. Näitä pelokkaita oppilaitaan hän kutsuu veljikseen. Hän esittää arkipäivän tervehdyksen, ikään kuin sanoisi Hyvää päivää, mutta hänen suustaan arkipäiväisyys häviää Shalom-toivotuksesta, sillä kun hän sen sanoo, hän antaa ja vaikuttaa, mitä hän sanoo. Hänen sanansa on vaikuttava sana. Siksi meille asti välittyy se sama sisältö Rauha teille!
Herra Jeesus Kristus kuolleista ylösnousseena ei mennyt hyppimään Pilatuksen tai ylipapin nenille, vaan hän meni opetuslasten eli ystävien luokse. Hän ei nuhdellut eikä moittinut, vaan näytti heille haavansa. Haavoista tunnettiin hänet inhimillisessä heikkoudessaan ja äärimmäisessä alemmuustilassaan. Lävistetyin käsin ei voi tehdä työtä, ja lävistetyllä kyljellä ei voi hengittä. Ilo valtasi opetuslapset. Iloa ei heillä ollut siellä lukittujen ovien takana. Herran tunteminen antaa iloa pelon sijaan.
Nikä nyt seuraa, ei ole tilinteon hetkeä, nuhtelua tai tuomionjulistusta. Mikä seuraa, on tehtäväksi anto eli missio: Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät. Ylösnousseen kuoleman jälkeinen teologia on sama kuin ennen kuolemaa: Isältä Pojan kautta Pyhässä Hengessä. Lähetettynä olemisen malli in Pyhän Kolminaisuuden sisällä olevan toiminnan jatkumo: Isä lähettää Pojan ja Poika lähettää opetuslapsensa ja Pyhä Henki varustaa lähtemään. Tämä toiminta ei ole riippuvainen ihmisen ehdoista ja kelvollisuudesta, vaan se on kolmiyhteisen Jumalan luova ja lunastava ja pyhäksi tekevä toiminta.
Hän, joka ei voinut työtä tehdä eikä hengittää, voi siunata ja puhaltaa Pyhää Henkeä puhkaistuista keuhkoistaan. Herran eläväksi tekevä Pyhä Henki ei ole riippuvainen fyysisistä edellytyksistä, vaan hän luo ne, niin kuin jo alussa Jumalan Pyhä Henki liikkui vetten päällä ja niin kuin sama Henki antoi hengen kuolleille luille (Hes. 37). Tämä Pyhä Henki ei edellytä synnittömyyttä, van hän luo sen. Jeesus sanoo: ”Ottakaa Pyhä Henki. Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut.” (Joh. 19: 2223) Herra Jeesus Kristus antaa pääsiäistä ja sen vaikutusta jokapäiväiseen arkielämään: Hän tekee pelokkaista ja sulkeutuneista ihmisistä rauhan lapsia, jotka elävät anteeksiannosta ja anteeksi antaen. Jeesuksen mukaan on synti kuollut ja anteeksianto on ylösnoussut. Hän ei ainoastaan anna anteeksi, vaan hän tekee opetuslapsista anteeksiannon välineitä. Kolmiyhteinen Jumala ottaa töihinsä ja varustaa työntekijöiksi. Tärkein väline on anteeksianto. Herra tietää, että maailma kaipaa sitä. Kristityn vanhurskaus ei nouse ihmisen hyvistä teoista, vaan anteeksiannosta, jonka kautta sama Pyhä Henki välitetään tänäkin päivänä. Hän, joka ei lävistettynä voinut tehdä työtä, rakentaa itselleen kirkon. Pyhä Henki on sekä Jeesuksen että Taivaallisen Isän antama. Pyhä Henki antaa synnit anteeksi ja tulee näkyväksi anteeksiannossa. Jeesus avaa myös mahdollisuuden anteeksiannon epäämiseen. Voiko siinä suhteessa opetuslapsijoukko ja sen mukana kirkko tai seurakunta olla Herraansa suurempi? Keneltä Herra olisi evännyt anteeksiannon, kun vielä pakanallisille teloittajilleenkin hän pyysi anteeksiantoa ristillään? Olen siksi sitä mieltä, ettei kirkko saisi julistaa pannaan, vaan Kristuksen kirkon tulee olla maailmalle siunaukseksi ja antaa anteeksi. Siitä kirkon tuntee Herran luomukseksi.
Ylösnoussut Herra osoittaa evankeliumin suloisuutta ja Jumalan rakkauden olemusta, kun hän voittaa Tuomaksen takaisin opetuslaumaan asettumalla tämän ehtoihin. Koskesta minua, juuri niin kuin tahdot, viestittää Herra. Toiselle oli aikaisemmin sanottu Älä koske minuun (Joh. 20: 17), tätä nyt kehotetaan koskemaan. Tämä kehotus jo riittää voittamaan epäilijän puolelleen. Tuomaksen vastaus tulee ensimmäiseksi kirkon uskontunnustukseksi: Minun Herrani ja minun Jumalani! (20:28). Jeesuksen vastaus Tuomakselle antaa uskolle oman alansa, irralleen näkemisestä ja tietämisestä. Joka näkee Jeesuksen, näkee Jumalan (Joh. 1:14 ja 14: 9). Tästä Jumalan läsnäolosta kirkko elää, eikä ihmisehdoista. Siksi kirkon kynnys on niin tavattoman matala, ovet avoimina, seinät levällä ja katto korkealla. Ja kaikki kristityt saavat ehtoollisen. Herra tulee lukittujen ovien lävitse. Hän armahtaa ja hän antaa uskon, toivon ja rakkauden.
Nouskaamme tunnustaman kristillisen uskomme Nikean uskontunnustuksen mukaisesti.