1. sunnuntai pääsiäisestä, Joh. 20: 19-31, Kaisa Kariranta

Kaisa Kariranta
Aurinkorannikon suomalainen seurakunta

Kun tuoreena pappina ryhdyin pitämään rippikouluja, ei niin kauan aikaa sitten, vastuu 15-vuotiaiden opettamisesta tuntui yhtäkkiä tosi painavalta. Onneksi ripareita varten on vaikka minkälaisia materiaaleja valmiina ja niitä sitten selasin ahkerasti. Yhdessä materiaaleista kokenut ripariopettaja, vuosikymmenien kokemuksen omaava pappi kirjoitti näin. Rippikoulun minimitavoite on opettaa, että Jeesus on historian henkilö.
Minä siitä sitten innolla oppitunneille. Oli maailman arvokkain asia välitettävänä ja riparin minitavoite tiedossa: Jeesus on historiallinen henkilö.

Perusteellisten powerpointtien avulla näytin riparilaisille, kuinka ihan varmasti on totta, että Jeesus on elänyt. Siitä todistaa useampi antiikinaikainen historiankirjoittaja. Mainitsin vielä löytämäni itselle merkityksellisen argumentin: Uuden testamentin eksegetiikan eli Raamatun tutkimuksen professori, esikuvani Heikki Räisänen on sanonut, että Jeesus Nasaretilaisen olemassaolo nojaa vahvempiin lähteisiin kuin Aleksanteri Suuren elämä.

No, mitä tästä seurasi. Ripariporukan se fiksu tyyppi, jolta löytyy kiinnostavat näkökulmat ja vastaväitteet keskusteluun kuin keskusteluun tekee johtopäätöksen – Jeesusta eikä Aleksanteri Suurta ole ollut olemassa. (ja kuka se Aleksanteri Suuri oikein on).

Opettajan urani on jatkunut tämän kysymyksen kanssa yhtä menestyksekkäänä myöhemminkin. Tässä evankeliumitekstissä kuvatun Tuomaan asenteen; en usko, ellen näe, omaavia on myöhemmissäkin sukupolvissa.
Apostoli Tuomas on jäänyt historiaan epäilijöiden esikuvana. Tuomaan mukaan on nimetty Tuomasmessu, etsijöiden messu. Epäilevä Tuomas on käsitepari, jonka merkitys tunnetaan. Moni saattaa muistaa Jeesuksen suhtautumisenkin. Näkemättä olisi parempi uskoa, mutta kärsivällisesti Jeesus antaa koskea haavoihinsa.

Eilen tein tästä Raamatunkohdasta löydön. Kun Jeesus tulee opetuslasten luo, jotka värjöttelevät peloissaan lukkojen takana, hän ensimmäisenä näyttää haavansa. Tuomas ei ollut paikalla mutta hänkin haluaa todisteen niin kuin muut opetuslapset. Miksi sitten vain Tuomaan kohdalla todisteiden pyytäminen tekee hänestä epäilijän?
Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe, sanoo Jeesus Tuomaalle. Sen perusteella kaikki me täällä ja kaikki opetuslasten jälkeen ylösnousseeseen Jeesukseen Kristukseen uskovat voisimme todeta, että kuulumme autuaiden joukkoon. Haluaisin kuitenkin ajatella, että tällä lauseella on syvempikin merkitys kuin kiillottaa meidän uskovaisuuskilpeämme tai osoittaa, että Tuomas oli opetuslapsista erityisen epäilevä.

Viime sunnuntain evankeliumi puhui siitä, kuinka naiset tulivat kertomaan koko opetuslapsijoukolle viestiä, että Jeesus ei ollut haudassa ja kirkasasuiset miehet ilmoittivat Jeesuksen olleen ylösnoussut niin kuin oli kirjoitettu. Mitä tekee opetuslapsijoukko? He arvioivat naisten puhuvan omiaan ja Pietari päättää lähteä itse katsomaan. Aikamoinen epäilevä Pietari siis.

Palataan vielä hetkeksi tuonne rippikoulun maisemiin. Lainattuja argumentteja toistaessani tunsin epämukavuuden sisälläni. Minimitavoitteeksi mainittu historiallinen fakta on toki totta, tiedän sen lähteet teologian opinnoista. Epämukavuus oli ristiriitaa. Minun omasta mielestäni kysymys historiallisesta Jeesuksesta ei ole minimitavoite. Se, minkä sydämestäni haluan välittää kristinuskoa opiskeleville nuorille, on että Jumala rakastaa minua ja sinua ja sinua ja Jeesus on syntynyt ihmiseksi näyttämään sen. Se on tieto, joka on muuttunut sanoista eläväksi ja merkitykselliseksi totuudeksi. Siksi, luulen, se on tieto, jonka olen pystynyt välittämään ripariopetuksessani sen jälkeen, kun uskaltauduin ulos valmiista ohjeista.

Jeesuksen kohtaamisen voimalla, Pyhän Hengen kanssa, lähtevät kaikki opetuslapset julistamaan ilosanomaa, jonka viejiä mekin olemme. Pääsiäisilon ja quasimodogeniti-pyhän jälkeen lähdemme sen työn jatkajiksi arkeemme. Mutta miten ilosanomaa kerrotaan arjessa? Jeesuksen haavat vakuuttivat opetuslapset.
Meidät vakuuttaa suojattomuus ja rohkeus näyttää haavoittuvaisuutemme, eivät valmiit vastaukset ja omaa hieno tietomäärää esittelevä julistus. Näillä eväillä Kristus meidät vakuutti ja lähetti antamaan anteeksi. Siitä syntyy usko, joka muuttaa elämää.