Viikko sitten (30.3.2013) ilmestyneen Iltalehden pääkirjoituksen mukaan ”Suomen valtakirkko ottaa vastaan pääsiäisen hämmentyneempänä kuin koskaan”. Pääkirjoituksen sisällöstä voi olla montaa mieltä, mutta yhdessä kohtaa tuo ajatus osuu oikeaan. Oikeastaan toteamus kuvaa kristillistä kirkkoa laajemmin kuin vain Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa. Itse asiassa se on kristittyjen kokemus ensimmäisestä pääsiäisestä lähtien. Hämmennys lienee parhain käsite kertomaan pääsiäisen tuntoja.
Pääsiäisen jälkeen opetuslasten usko oli tiessään. Tilalle oli tullut pelko ja epäilys. He olivat koolla lukittujen ovien takana, piilossa hämmentyneinä kaikesta siitä, mitä oli tapahtunut.
Opetuslasten ja erityisesti Tuomaksen kamppailu epäuskon kanssa on aidon uskon näkökulmasta tärkeä, suorastaan välttämätön. Opetuslapset eivät olleet herkkäuskoisia höynäytettäviä. Todistaja toisensa jälkeen kertoi kohdanneensa ylösnousseen Jeesuksen. Mutta se ei vakuuttanut, varsinkaan Tuomasta.
Evankeliumin kuvaus epäuskoisesta Tuomaksesta kertoo meille kolme olennaista asiaa.
Ensinnäkin uskon puolesta perätään usein todisteita ja todistajia. Se on hyvin ymmärrettävää. Tähän maailmaan mahtuu monenlaista uskoa ja uskomusta. Uskontojen markkinoilla on kaikenlaista yrittäjää. Niiden kanssa sietääkin olla epäluuloinen. Kaikkea ei pidä uskoa eikä kaikkeen höyrähtää. Aito ja rehellinen usko kestää avoimen kyselyn ja epäilyn.
Miten me voimme vakuuttua, että jokin asia on tosi, totta, totuus? Emmekö ensinnä siten, että kysymme todisteita ja todistajia? Näin Tuomaskin toimi. Hän kuuli kymmeneltä kaveriltaan, että he olivat nähneet Jeesuksen elävänä. Uusi testamentti sisältää kymmenen erilaista tilannetta, joissa Jeesus ilmestyi kuolemansa jälkeen ylösnousseena ennen taivaaseenastumistaan. Enimmillään ihmisiä oli kerralla koolla yli 500. Jos kutsuttaisiin tiedossa olevat ylösnousemuksen todistajat kuultavaksi oikeudenistuntoon 15 minuutin välein, jatkuisi istunto kellon ympäri tauotta maanantaiaamusta perjantai-iltapäivään. Silminnäkijätodistajia kuultaisiin yhteensä 129 tuntia.
Todistajia ja todisteita ylösnousseesta Jeesuksesta on paljon. Mutta tämä ei riittänyt vielä Tuomakselle. Hän halusi itse kohdata Jeesuksen.
Kun me etsimme totuutta, muiden todisteet ovat tärkeitä. Mutta monesti ne eivät meillekään riitä. Meidän pitää itse vakuuttua asiasta. Juuri näin Tuomakselle kävi. Hän kohtasi ylösnousseen Jeesuksen.
Miten me voimme kohdata Jeesuksen nyt, vuonna 2013, kun Jeesus ei enää taivaaseenastumisensa jälkeen ole ruumiillisesti täällä meidän keskellämme?
Evankeliumitekstissä on yksi kohta, joka on vastaus tähän kysymykseen. Siinä Jeesus puhui Pyhästä Hengestä. Hän voi vakuuttaa meidät siitä, että Jeesus elää, että hän on meidän Vapahtajamme ja Pelastajamme. Pyhän Hengen työvälineet ovat Jumalan sana ja sakramentit kaste ja ehtoollinen. Jos haluamme vakuuttua Jeesuksesta, on meidän käytettävä näitä välineitä. Se tarkoittaa sitä, että kasteessa Jumala otti meidät omakseen ja lahjoitti meille uskon. Ehtoollisessa hän on läsnä ja vahvistaa uskoamme häneen. Raamatussa hän kertoo itsestään ja rakkaudestaan meihin.
Tänään valtakunnallisena Raamattusunnuntaina on erityisen tärkeää painottaa Raamatun merkitystä uskomme perustana ja Pyhän Hengen työvälineenä. Johannes kirjoittaa evankeliumissaan: ”Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden.” Meidän osuutemme on siinä, että avaamme Raamatun ja olemme kuulemassa sanan saarnaa. Pyhän Hengen osuus on siinä, että Hän avaa mielemme ottamaan sanan vastaan ja synnyttää uskon.
Pääsiäisen paljastama uskon ja epäuskon kamppailu on kuulunut kristittyjen elämään alusta lähtien. Se ei ole jokin nykyajan mukanaan tuoma asia tai vain Tuomaksen yksinoikeus. Kun me omana aikanamme kipuilemme epäilystemme kanssa, voimme muistaa epäuskoisia opetuslapsia pääsiäisen jälkeen. Tuomaksen ei ollut helppo uskoa, ei edes silminnäkijöitä. Silti Jeesus tuli heidän keskelleen, heidän epäuskostaan huolimatta – tai ehkä juuri sen vuoksi.
Tästä avautuu toinen olennainen näkökulma. Tärkeintä ei olekaan meidän uskomme, vaan uskomme kohde, ylösnoussut Jeesus. Opetuslapsetkin epäilivät. He eivät kuitenkaan kääntäneet selkäänsä Jumalalle. He olivat epävarmoja ja suorastaan epäuskoisia, ja samalla turvallisesti Jumalan yhteydessä. Tuomas on tässä hyvä esimerkki.
Pääsiäinen ei ollut ensimmäinen kerta, kun Tuomaksella oli epävarmuutta ja kysymyksiä. Johanneksen evankeliumin 14 luvussa kerrotaan, kuinka Jeesus kuvailee taivasta ja sanoo, että ”minä menen valmistamaan teille sijaa, mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen. Ja te tiedätte kyllä tien sinne minne minä menen.” Silloin Tuomas kysyi: ”Herra, emme me tiedä minne sinä menet, kuinka voisimme tuntea tien?”
Vähän aikaisemmin Johanneksen evankeliumin luvussa 11 kerrotaan myös Tuomaksen erikoinen repliikki. Jeesus oli kutsuttu Lasaruksen luo, joka oli sairaana, mutta Jeesus ei lähtenyt heti hänen luo. Lasarus kuoli ja Jeesus sanoi, että ”nyt lähdemme hänen luokseen.” Opetuslapset vastustelevat lähtöä, sillä tuolla seudulla Jeesus oli juuri koetettu kivittää kuoliaaksi. Silloin peruspessimisti Tuomas sanoi: ”Mennään vain, kuollaan kaikki yhdessä.” Tuomas näytti ajatelleen, että matka voi merkitä kuolemaa Jeesukselle ja myös heille, mutta mennään nyt silti, vaikka epävarmaa kaikki onkin.
Nämä tilanteet piirtävät kuvaa Tuomaksesta ja hänen luonteestaan. Kommentit ”mennään vain, kuollaan kaikki yhdessä”, ”Herra, kuinka voisimme tuntea tien” ja ”en usko ennen kuin näen” kertovat paljon Tuomaksesta. Tuomas ei ollut herkkäuskoinen, joka höyrähti mihin tahansa. Hän ei pystynyt ensimmäisenä uskomaan, vaan joutui kamppailemaan syvemmällä uskonkysymyksissä kuin jotkut toiset opetuslapset. Hän halusi kokea ja nähdä omakohtaisesti. Hän ei päästänyt Jeesusta helpolla. Kun muut opetuslapset sanoivat nähneensä Herran, Tuomas ei vain sanonut, ettei hän usko sitä, vaan että ”jos en itse näe naulanjälkiä hänen käsissään ja pistä sormeani niihin ja jos en pistä kättäni hänen kylkeensä, minä en usko.” Tuomas lateli melkoiset ehdot ja vaatimukset Jeesukselle.
Mutta Jeesus armahti Tuomaksen. Hän näki hänen olevan vilpitön. Pitkän viikon jälkeen, kahdeksan päivän perästä Jeesus taas tuli. Hänellä oli asiaa nimenomaan Tuomakselle: ”Ojenna sormesi: tässä ovat käteni. Ojenna kätesi ja pistä se kylkeeni. Älä ole epäuskoinen, vaan usko.” Tämän nähdessään ja kuullessaan Tuomas vakuuttui: ”Minun Herrani ja Jumalani”.
Meidänkään ei tarvitse kääntää epäilyksissämme selkää Jumalalle tai mennä kirkon ulkopuolelle epäilyksinemme. Seurakunnan yhteydessä on lupa opetuslasten tavoin epäillä ja kysellä. Itse asiassa juuri uskossaan heikkoja ja epäileviä varten kristillinen kirkko on. Sen yhteinen usko kantaa silloinkin, kun oma usko horjuu ja hiipuu. Pääsiäisen viesti on, että kaikenlaiset mahtuvat joukkoon, uskossaan varmat, mutta yhtä hyvin he, jotka olivat varmoja epäuskossaan. Kristinuskon voima on siinä, että se ei rakennu onnistuneiden, viisaiden eikä voimakkaiden sankareitten varaan. Kristinuskon voima ei ole suorittamista eikä ponnistelua, vaan lupausta ja luottamusta olla Jumalan oma, Jeesuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen tähden.
Sain tästä opetuksen pääsiäispäivänä. Olin vähän harmissani siitä, että en päässyt kirkkoon pääsiäisjumalanpalvelukseen, kun 4- ja 2-vuotiaat lastenlapsemme olivat mummolassa ilman vanhempiaan. He olivat mahataudin vuoksi puolikuntoisia ja emme rohjenneet lähteä kirkkoon. Niinpä sitten katsoin jumalanpalvelusta televisiosta. Pieni Hilla touhusi lattialla omiaan. Synninpäästön jälkeen hän yhtäkkiä sanoi: ”Kirstuksen tähden.” Hän poimi liturgin puheesta nuo kaksi sanaa. Niitä hän sitten toisti messun ajan keinuhevosen kyydissä ja nukkea hoitaessaan. ”Kirstuksen tähden”, kun kieli ei taipunut sanaan Kristus. Se oli minulle vahvin pääsiäissaarna. Siinä on uskomme ydin: ”Kristuksen tähden.” Kristinusko on lupaus ja luottamus olla Jumalan oma, Jeesuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen tähden.
Olennaisinta ei kristillisessä uskossa ole laatu tai määrä. Keskeisintä on uskon kohde, se keneen uskon ja laitan toivoni. Pääsiäisen tapahtumat paljastavat, että uskomme kohde on ylösnoussut Jeesus Kristus. Hänen kohtaamisensa voi muuttaa epäuskon uskoksi, joka sanoo: ”Minun Herrani ja Jumalani”.
Kolmas olennainen asia liittyy siihen, mitä tapahtui, kun epäusko muuttui uskoksi. Jeesuksen ristinkuoleman jälkeen hänen oppilaansa pelkäsivät henkensä edestä juutalaisten uskonnollisia johtajia. Siksi he lymyilivät peloissaan lukittujen ovien takana. Jeesus murtautui lukittujen ovien ja pelon muurien läpi ja toivotti: ”Rauha teille!” Sitten hän näytti haavansa merkiksi, että on todella ylösnoussut Jeesus. Heti tämän jälkeen Jeesus antoi oppilailleen sekä tehtävän että lahjan: ”Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät.”
Kun Jeesus antaa tehtävän, hän myös antaa voiman suorittaa sen. Jumalan antamat tehtävät ovat lahjoja, eivät vaatimuksia. Jeesus puhalsi oppilaittensa päälle antaen heille Pyhän Hengen lahjan: ”Ottakaa vastaan Pyhä Henki.” Näin Jeesus valtuutti ja varusti heidät julistamaan evankeliumia syntien anteeksiantamuksesta kaikille ja kaikkialle.
Tässä on tärkeä viesti myös Imatran seurakunnalle ja koko kirkollemme. Jeesus ei sanonut oppilailleen: Jääkää turvallisesti tänne lukkojen taakse odottamaan paluutani, yrittäkää viihtyä keskenänne. Ei, vaan päinvastoin. Jeesuksen ensimmäinen lause ylösnousemuksensa jälkeen oli: ”Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät.”
Imatran seurakunnalla ei ole syytä eikä sen tarvitse olla huolissaan itsestään ja organisaatiostaan. Sen on oltava huolissaan ihmisistä, niistä, jotka elävät ilman evankeliumin ilosanomaa, ja niistä, jotka syystä tai toisesta tarvitsevat toisten tukea ja apua. Siksi seurakunnan ei tule käpertyä sisäänpäin, jäädä lukittujen ovien sisälle. Seurakunnan tulee avautua maailmaan, sillä sinne se on lähetetty. Seurakunnan tehtävä on elää uskosta ylösnousseeseen Kristukseen, julistaa rohkeasti evankeliumia Jeesuksesta ja palvella jokaista ihmistä rakkauden teoilla. Sellaisella seurakunnalla on tulevaisuus.