Hauskaa Vappua! Virret: al 89:1-3; sy 278:2,4; ki 131; pv 419; uh 524:1-; eh 523; pt 484:1,4
Tämän päivän evankeliumissa Pietari antaa selvän toimintaohjeen, jonka muut opetuslapsetkin hyväksyvät: Simon Pietari sanoi: ”Minä lähden kalaan.” ”Me tulemme mukaan”, sanoivat toiset (Joh. 21:3). Herran Jeesuksen seurassa heillä oli tietynlainen toimeentulo, mutta nyt pitkäperjantain katastrofin johdosta toimeentulo oli romahtanut. Oma apu paras apu. Näin evankeliumi selvästi antaa ohjeen siitä, että työnteko on ensimmäinen toimentulon edellytys. Pietari niin kuin jotkut muut opetuslapset olivat taitavia kalastajia. Oli siis varsin luontevaa palata entiseen ammattiinsa: He nousivat veneeseen ja lähtivät järvelle, mutta eivät saaneet sinä yönä mitään (Joh. 21:3). Oma työ oli tulokseton.
Jumala tahtoo, että teemme työmme. Työnteko on hänen käskynsä, jonka hän jo Aatamille antoi: Otsa hiessä sinun on hankittava leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinut on otettu. Maan tomua sinä olet, maan tomuun sinä palaat (1 Moos. 3:19). Työnteko on välillä tulokseton, mutta se ei ole toivotonta. Ihminen tehköön omansa. Onnistuminen perustuu kuitenkin siunaukseen, siis siihen, että Herra antaa onnistumisen. Jos Herra ei taloa rakenna, turhaan näkevät rakentajat vaivaa. Jos Herra ei kaupunkia vartioi, turhaan vartija valvoo. Turhaan te nousette varhain, turhaan valvotte myöhään ja raadatte leipänne tähden. Yhtä lailla Herra antaa omilleen, vaikka he nukkuisivat (Ps. 127:1-2). Ihminen tehköön omansa. Onnistuminen perustuu kuitenkin siunaukseen, siis siihen, että Herra antaa onnistumisen. Sitä onnistumista ei voi itse ottaa. Sen kertoo myös viron kieli, jossa suomen sana ’onnistuminen’ on melkein samoilla kirjaimilla õnnistus, joka merkitse ’siunausta’.
Nyt nämä innokkaat kalastajat ovat taidoillaan raataneet koko yön. Valvomisesta kankeina, hermostuneina ja turhautuneina he kuulevat maakravun huutavan neuvoa ammattilaisille. Jo ennen kuin opetuslasten turhautunut yötyö on päättynyt tuloksettomana, Herra opastaa ja auttaa saamaan valtavan saaliin. Jo ennen kuin se saatiin edes arvioiduksi, hänellä oli jo kaloja paistumassa. Herra on läsnä, vaikka turhaudummekin. Turhautumisen kautta hänen siunauksensa kirkastuu. ”Ratkaisevaa ei siis ole, mitä ihminen tahtoo tai ehtii, vaan se että Jumala armahtaa.” Room. 9:16.
Sanansa kautta Herra on meitä vastassa ja seisoo meidän elämämme rannassa. Hän on uskossa läsnä, vaikka saatamme turhautuakin. Kun joudumme huutamaan: Voi jumalauta! hän on jo sydämessä läsnä, läsnä luomakunnassa, luotunsa luona. Hän tahtoo, että pyydämme: Voi Jumala, auta! Vastoinkäymisiin kaikesta huolimatta annettu siunaus auttaa meitä sen rakastetun opetuslapsen tavoin tunnustamaan: Se on Herra! En minä onnistunutkaan, mutta se oli Herra. Niin kuin Mooses sai jälkikäteen selkäpuolelta eli takautuvasti katsella Herran kirkkautta, niin työn vaiva, turhautuminen ja vastoinkäyminen on itse asiassa ristinteologian mukaan vastakohtaansa kätketty siunaus.
Pääsiäinen, Herramme Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus, tuo uuden näkökulman työntekoon. Se syntiinlankeemuksen seurauksena langetettu karkotus paratiisista ja tuomio raadantaan ei olekaan Jumalan viimeinen sana, vaan ihmisessä säilynyt Jumalan kuva korottaa hänet Luojansa kaltaisuuteen. Työllään ihminen muovaa maailmaansa. Ihmisen luonto on hänen kulttuurinsa. Luojan ominaisuus on luominen, siksi ihminen on luova, ja työnteko hänen luomisvoimansa väylä.
Jumala käyttää ihmisen työntekoa oman työnsä välikappaleena. Se näkyy esimerkiksi Nooassa. Jo Nooan nimestä, joka merkitsee ’lepo’ tai ’lohduttaa’ eli ’keventää mieltä’, on sanottu Raamatussa (1. Moos. 5: 29): ”Tämä poika on antava meille lohtua työssämme ja vaivannäössämme, kun viljelemme maata, jonka Herra on kironnut.” Jumala ei poista kirousta, mutta keventää mieltä, antaa lepoa, taukoja ja virkistystä vaivannäöstä. Nooa teki valtavan työn rakentaessaan arkin. Hän teki sen Jumalan antamien ohjeiden mukaan kaikkien nauraessa hänelle. Työntekijä saa ohjeet mutta myös lohdutusta. Tämän työn kautta Jumala pelasti ihmiskunnan.
Vappu on alkavan kevään juhlapäivä sekä kansainvälinen työväen juhlapäivä, jonka työväki viettää kiittääkseen siitä saavutetusta edusta, että työpäivä on kahdeksantuntinen. Suomessa vapunpäivää aattopäivineen vietetään työväen, ylioppilaiden ja kevään karnevaalijuhlana, suomalaisen työn päivä. Kevätrieha keventää mieltä, ja työväki kiittää siitä lohdutuksesta, että työ ei ole kokonaisvaltaista, vaan rajattu. Työntekijällä on perusteltuja oikeuksia. Vappu voisi olla myös kirkollinen juhla, joka auttaa meitä pysähtymään pohtimaan työn olemusta ja kiittämään siitä sekä suodusta levosta. Vappu pysäyttää meidät pyytämää siunausta työhömme esim. Psalmien tapaan: 90 13-17:
”Herra, käänny jo puoleemme.
Kuinka kauan vielä viivyt?
Armahda meitä, palvelijoitasi!
Ravitse meitä armollasi joka aamu,
niin voimme iloita elämämme päivistä.
Niin kuin annoit murheen, anna meille ilo
yhtä monena vuotena kuin vaivamme kesti.
Anna palvelijoittesi nähdä suuret tekosi,
anna lastemme nähdä kunniasi loisto.
Herra, meidän Jumalamme,
ole lempeä meille,
anna töillemme menestys,
siunaa kättemme työt.”
Herramme Jeesus Kristus on monin kääntein varoittaen viitannut siihen, että ihmisen arvo Jumalan silmissä ei riipu työnteosta, ja että elämä on itse aikaansaatua arvoa enemmän. Vuorisaarnassa hän korostaa (Matt. 6:25-34):
”Älkää huolehtiko hengestänne, siitä mitä söisitte tai joisitte, älkää ruumiistanne, siitä millä sen vaatettaisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet? Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut! … Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet.”
Hän itse tämän päivän evankeliumissa antaa parhaan mahdollisen toiminnallisen selostuksen siitä, miten itse työnteko ja sen tuloksellisuus lepäävät ylösnousseen siunauksessa. Hän huolehtii omistaan. Herra on siis ylösnoussut myös työhön.
Työtä on maailmassa yhtä paljon ja moninaista kuin on ihmisiäkin. Ja sen myötä asenteita työhön on yhtä monta kuin sen tekijöitä.
Uskonpuhdistajamme Martti Luther sijoittaa työnteon ihmisen luotuna olemiseen, hänen luontoonsa. Työssään ihminen itse on riippuvainen Jumalan siunauksesta, ja tämä siunaus näyttää onnistumiselta ja työntulon saamiselta. Luther sanoo:
”Ihmisen on tehtävä työtä ja toimia, mutta hänen on tiedettävä sen ohella, että joku muu elättää häntä kuin hänen työnsä, nimittäin Jumalan siunaus. Kuitenkin näyttää siltä, että vain ihmisen työ elättäisi häntä, koska Jumala ei anna hänelle mitään ilman ihmistyötä. Niin kuin lintunen ei kylvää eikä korjaa satoa, mutta joutuisi kuolemaan nälkään, jos ei lentäisi ruoan luo eikä etsisi sitä. Mutta se, että lintunen löytää ruokaa, ei ole hänen työnsä palkkaa, vaan Jumalan hyvyyttä. Sillä kuka on laittanut sille ruokaa siihen kohtaan, josta lintunen löytää sen? Epäilemättä vain ja ainoastaan (allein) Jumala.” WA 15, 368, 9-16 (Psalmin 127 selostus).
Ilmiasu ja olemus eivät ole samaa asiaa. Ihminen luule onnistuvansa, mutta onkin riippuvainen Jumalan siunauksesta. Tämä seikka on Suomessa jo vanhastaan syvästi olennainen osa maatalousväen elämäntunnosta. Kalevalasta (Lönnrot 1985, 2: 296-313) luemme:
”Minä kylvän kyyhättelen
Luojan sormien lomitse,
käen kautta kaikkivallan
tälle maalle kasvavalle,
ahollen ylenevälle. …
”Nouse, maa, makoamasta,
Luojan nurmi, nukkumasta!
Pane korret korttumahan
sekä varret varttumahan!
Tuhansin neniä nosta”.
Lutherin mukaan työ on ihmisen elämäntarkoitus:
”Työstä kukaan ei kuole; mutta joutilaisuus vie ihmisiltä ruumiin ja hengen; sillä ihminen on syntynyt työtä varten niin kuin lintu lentämiseen.” WA 17 I, 23, 38-40 (Saarna aviosäädystä, Joh. 2: 1–, 15.1.1525).
Työ Lutherin mukaan ei ole raadanta, vaan ihmisenä olemisen iloa:
”Työ sinänsä on iloa (Arbeit ist an sich Freude).” WA 6, 120, 25-26 (Lohdutuksia työn ja kuormien uuvuttamille).
Raadannan mielettömyys, joka vain tahtoo lisätä hyvinvointia, tulee torjutuksi korostamalla ihmisen uskoa hyvän Jumalan siunaukseen. Onko työ sinänsä mieletön vaiko ihmisen kyltymätön asenne? Luther moittii:
”Te olette ankarasti huolissanne leipänne ja toimentulonne (Nahrung) takia. Mutta syy siihen ei ole työ, vaan teidän pelokas ja uskomaton sydämenne. Se ei usko Jumalan teitä ravitsevan, vaan se on halukas ja pyrkii ensin täyttämään laarit, säkit, kellarit ja vintit eikä tahtoisi levätä ennen kuin se on tietoinen sellaisesta varannosta, jota ei voisi kuluttaa monen vuoden aikana.” WA 15, 374, 8-12 (Psalmin 127 selostus).
Omassa säädyssään ja toimessaan ihminen tulee siunatuksi. Tullakseen otolliseksi Jumalalle toisaalla ei tarvitse raataa itseään hengiltä, sillä ihminen ei tule vanhurskaaksi työtä tekemällä, vaan yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden. Toisaalta ei tarvitse hakeutua omasta kutsumuksesta ja ammatistaan luostariin tai munkin tai pappissäätyyn eikä luopua työnteosta. Lutherin mukaan Jumala siunaa meitä juuri siinä työssä ja toimessa, johon hän on kutsunut meitä. Niinpä Lutherin mukaan esim. perheen äiti saa Jumalan siunausta hoitaessaan perhettä ja perheen isä pestessään vauvan likaisia vaippoja on yhtä pyhä kuin mikäkin pyhimys. Itse Lutherin esittämä työmoraali ¬– toisin kuin luterilaisesta työmoraalista on aikanamme hyvin ristiriitaisesti esitetty – ei johda mielettömään raadantaan, ei johda kapitalismiin eikä riistoon, ei sosialismiin eikä kommunismiin, vaan siihen, että ylösnoussut Kristus on läsnä arkisessa työssä, työnteossa, vaivassa ja turhautumisessa, niin kuin tämän päivän evankeliumissa kuulemme. Se hoitakoon meitä ja vahvistakoon uskoamme, toivoamme ja rakkauttamme uudeksi voimaksi työnäkyyn! Aamen.