Saarna Vantaan vankilassa: kesäaika alkaa
Viime yönä tässä vankilassa alkoi uusi aika. Kesäaika. Jokainen lusija tietää, ettei kellojen siirtämisestä tule uutta aikaa. Maapallo kiertää samaa rataa auringon ympäri samalla huikealla vauhdilla. Maapallo ei pysähdy matkallaan, vaikka kutsummekin tuntia eri nimellä, vaan maailmankaikkeuden aika jatkuu. Niin kuin lentokoneet tai junat eivät kulje tuntia nopeammin kiirehtiessään kohti kesää, niin pysyy täälläkin tuomitun aika samana kuin vartijankin. Ja kuitenkin alkoi uusi aika.
Minulla oli ystävä vankilassa. Vierailin usein hänen luonaan ja hänen kanssaan kävin vapautuksen koulua eli valmensin häntä vapautumiseen. Sitten tuli se minulle ilmoitettu vapautuksen päivä, ja aamu seitsemältä olin vankilaportilla häntä vastassa. Mutta hänpä ei tullut. Ihmetellen kysyin portin vahdilta, koska hän tulisi. Minullepa kerrottiin hänen päässeen vapaaksi jo eilen. Oli sattunut laskuvirhe. Harmin paikka! Piti minun turhan takia kääntyä pois. Seuraavan kerran kuulin hänestä, kun tuli pyyntö vierailla hänen luonaan tutkintavankilassa. Hän oli nimittäin vapauduttuaan heti ratkennut ryyppäämään ja rötöstelemään. Nyt hän odotti uutta tuomiota. Hän syytti minua epäonnistuneestaan uudesta alusta, kun en ollutkaan häntä vastassa. Tuli uusi tuomio ja lisää kakkua. Kun sen loppuaika häämötti, varmistin vapautusajan kansliasta ja vankilajohtajalta. Sillä kerta olin vastassa. Niinpä hän sai elämän langasta kiinni. Asunto löytyi, työpaikka ja uusi vaivalloinen elämän alku. ”En ikinä enää”, hän totesi aina, vaikka joskus hieman ratkesikin ryyppäämään. Kävin paljon hänen luonaan, kuuntelin häntä ja hoidin hänen asioitaan. Aina kun tavattiin, hän odotti sitä hetkeä, että laitoin käteni hänen päänsä päälle ja luin hänelle Herran siunauksen: Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua. …Isän ja + Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Kolmiyhteisen Jumalan nimen kohdalla aina piirsin ristinmerkin hänen otsaansa. Hän sanoi, että sen varassa jaksoi elää. Se antoi hänelle voimaa ja arvoa.
Tässä vankilassa tänä aamuna alkoi uusi aika. Helmikuun viimeinen päivä oli tämän nuoren vankilan historiassa tärkeä. Tämän vuoden karkauspäivänä viranomaiset saivat vakavan kolauksen luulolleen, että tämä vankila olisi huipputurvallinen ja karkaaminen mahdoton. Karkauspäivänä kaikki tämän laitoksen asukit saivat sellaista uutta toivon kipinää sydämeensä ja sieluunsa, että on vapautta, että tästä voi vapautua ja vankilamuurien toisella puolella on paikka elää ja olla. Kyseinen karkaaminen tapahtui ilmeisesti sen takia, koska se kerrankin kalenterissa luki: karkauspäivänä yksi karkasi, mutta taitaa nyt jo olla takaisin vankilassa.
Otetaanko tässä laitoksessa muutenkin nimipäivät todeksi? Jos otetaan, kehottaisin vakavasti harkitsemaan tämän päivän nimen kohdalla nimen sanoman toteuttamista: Tänään (30.3.) on Uskon päivä. Kristillisen uskon alkuperä on taivaassa. Jumala on rakkaus, joka toteuttaa olemuksensa elämässämme antamalla uskoa. Omalla kohdallani usko alkoi siitä epäilyksestä, että Olisiko se sittenkin totta? Niin monet sukupolvet ennen minua ovat uskoneet, ja usko on kantanut heitä vastoinkäymisten läpi: jospa se sittenkin olisi totta. Entä jos Jumala sittenkin on olemassa, ja Raamattu puhuukin totta? En voi todistaa toisin: jospa minäkin voisin uskoa? Näin tuon tämän päivän nimeä teidän harkintaanne. Uusi eli kesäaika alkaa tänään. Voisiko alkaa sinulle uusi uskon aika elämässäsi?
Tämän päivän evankeliumissa Pietari antaa toimintaohjeen, jota muut opetuslapsetkin hyväksyvät: Simon Pietari sanoi: ”Minä lähden kalaan.” ”Me tulemme mukaan”, sanoivat toiset (Joh. 21:3). Herran Jeesuksen seurassa heillä oli tietynlainen toimeentulo, mutta nyt pitkäperjantain katastrofin johdosta toimeentulo oli romahtanut. Oma apu paras apu. Näin evankeliumi eli Jumalan sana selvästi antaa ohjeen siitä, että työnteko on ensimmäinen toimentulon edellytys. Jumala siis siunaa käsien töitä, niin kuin Mooses pyytää: Herra, meidän Jumalamme, ole lempeä meille, anna töillemme menestys, siunaa kättemme työt (Ps. 90:17).
Pietari niin kuin jotkut muut opetuslapset olivat taitavia kalastajia. Päätös oli siis varsin hyvä palata vanhaan ammattiinsa: He nousivat veneeseen ja lähtivät järvelle, mutta eivät saaneet sinä yönä mitään (Joh. 21:3). Mutta oma työ oli tulokseton. Jumala siis tahtoo, että teemme työmme. Työnteko on hänen käskynsä, jonka hän jo Aatamille antoi: Otsa hiessä sinun on hankittava leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinut on otettu. Maan tomua sinä olet, maan tomuun sinä palaat (1 Moos. 3:19). Työnteko on välillä tulokseton, mutta se ei ole toivotonta.
Ihminen tehköön omansa. Onnistuminen perustuu kuitenkin siunaukseen, siis siihen, että Herra antaa onnistumisen. Sitä onnistumista ei voi itse ottaa. Sen kertoo myös viron kieli, jossa suomen sana ’onnistuminen’ on melkein samoilla kirjaimilla õnnistus, joka merkitse ’siunausta’. Monet rikokset johtuvat juuri siitä, että ihminen tahtoo itselleen ottaa sellaista, mitä hänelle ei anneta.
Tämän päivän evankeliumi kertoo, että innokkaat kalastajat ovat taidoillaan raataneet koko yön. Valvomisesta aamukankeina, hermostuneina ja hampaat irvissä raataen, turhautuneina he kuulevat maakravun huutavan neuvoa ammattilaisille.
Evankeliumissa sanotaan: Aamun koittaessa Jeesus seisoi rannalla, mutta opetuslapset eivät tunteneet häntä. Uutta aamua vastaanottamassa, uuden aamun rannalla on Herra sinua vastassa. Hänen kanssaan saat käydä uuteen päivään, uuteen aamuun, uuteen mahdollisuuteen. Ei hautakaan häntä pitänyt, vaan hän nousi kuolleista. Hänen mukaan syntisi on kuollut ja anteeksianto on ylösnoussut.
Me olemme täällä koolla lukittujen ovien takana. Olemme pettyneitä ja tuomittuja, pelin hävinneinä. Ovet lukkoon, teljet eteen: se näyttää olevan ainoa todellisuus. Se kuvaa tilannettamme, kun olemme omien voimiemme ja näkyjemme varassa.
Herra Jeesus seuraamalla opetuslasten touhua saapuu rannalle rakastamansa omien luokse. Ylösnousseena hän ei mennyt ylipappi Kaifaan taloon eikä hyppelemään Pilatuksen nenille. Ei ole takaisin iskemisen ja koston mielialaa, vaan kuolleista ylösnoussutta rakkautta, rakkautta ystäviin. Hän hoitaa, neuvoo ja näyttää tien.
Jo ennen kuin opetuslasten turhautunut yötyö olisi päättynyt tuloksettomana, Herra opastaa ja auttaa saamaan valtavan saaliin, rehellisin keinoin. Jo ennen kuin rehellinen tulo saatiin edes arvioiduksi, hänellä oli jo kaloja paistumassa.
Sanansa kautta Herra on meitä vastassa ja seisoo meidän elämämme rannassa. Uskon kautta meillä on Pyhä Henki ja Pyhän Hengen kautta meillä on usko ja anteeksianto ja elämä. Hänessä koittaa tänään kesäaika myös näiden kaltereiden pitkien varjojen taakse.
Maailmassa vallitseva kuoleman lain kamppailu taukoaa, kun Jumalan valtakunnan hallinta vaikuttaa evankeliumin ilon kautta. Evankeliumi on itse läsnä oleva Herra Jeesus Kristus, joka on vastassa uuden aamun rannalla, sanassaan tuo rauhansa elämää kantavaksi voimaksi, nytkin tähän kirkkosaliin ja selliisi.
Herra on vastassa. Hän ei erehdy eikä petä. Kun ukkini oli kuolemassa, äitini entisenä sairaanhoitajana oli valvonut hänen kuolinyötään. Hän kuvailee, miten pieni askel se olikin, kun rakkaan isänsä hengitys vain hiipui ja vihdoin kokonaan lakkasi. Silloin hän tiesi hänen elämänsä päättyneen inhimilliseen päätypisteeseen. Hän avasi ikkunan ja katsoi taivaalla loistavaa kirkasta aamutähteä. Silloin hänen sydämeensä tuli lohdullisesti evankeliumimme lause: Aamun koittaessa Jeesus seisoi rannalla. — Ystävä, Herra on vastassa tässä uudessa päivässä, ja kerran hän on vastassa, kun ylität viimeisen rajan. Hän vie perille. Uskotko sen?