1. sunnuntai pääsiäisestä, Joh 21:1-14, Hans-Christian Daniel

Helsingin katukuvaan on ilmestynyt kerjäläisiä, jotka patsaan lailla polvillaan pitävät kädessään rukouskortin, ja maassa on pahvimuki kolikkoa varten. Balkanilta tulleina he eivät käsitä, että elämä täällä on ilmastollisesti niin vaativa ja asuminen siksi niin kallista, ettei kerjääminen kannata. Sen vaatimaton tuotto yksinkertaisesti ei riitä päivittäiseen ylöspitoon. Lisäksi Suomessa olemme totuttu työntekoon, vastuun ottamiseen omasta elämästään, ja jos tämä jostain syystä ei toimi, haetaan sosiaaliapua. Pohjoismainen sosiaaliyhteiskunta huolehtii heikoistaan.
Tämän päivän evankeliumissa Pietari antaa selvän toimintaohjeen, jonka muut opetuslapsetkin hyväksyvät: Simon Pietari sanoi: ”Minä lähden kalaan.” ”Me tulemme mukaan”, sanoivat toiset (Joh. 21:3). Herran Jeesuksen seurassa heillä oli tietynlainen toimeentulo, mutta nyt pitkäperjantain katastrofin johdosta toimeentulo oli romahtanut. Oma apu paras apu. Näin evankeliumi selvästi antaa ohjeen siitä, että työnteko on ensimmäinen toimentulon edellytys.
Pietari niin kuin jotkut muut opetuslapset olivat taitavia kalastajia. Oli siis varsin luontevaa palata entiseen ammattiinsa: He nousivat veneeseen ja lähtivät järvelle, mutta eivät saaneet sinä yönä mitään (Joh. 21:3). Oma työ oli tulokseton. Jumala tahtoo, että teemme työmme. Työnteko on hänen käskynsä, jonka hän jo Aatamille antoi: Otsa hiessä sinun on hankittava leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinut on otettu. Maan tomua sinä olet, maan tomuun sinä palaat (1 Moos. 3:19). Työnteko on välillä tulokseton, mutta se ei ole toivotonta. Ihminen tehköön omansa. Onnistuminen perustuu kuitenkin siunaukseen, siis siihen, että Herra antaa onnistumisen. Jos Herra ei taloa rakenna, turhaan näkevät rakentajat vaivaa. Jos Herra ei kaupunkia vartioi, turhaan vartija valvoo. Turhaan te nousette varhain, turhaan valvotte myöhään ja raadatte leipänne tähden. Yhtä lailla Herra antaa omilleen, vaikka he nukkuisivat (Ps. 127:1-2).
Nyt nämä innokkaat kalastajat ovat taidoillaan raataneet koko yön. Valvomisesta kankeina, hermostuneina ja turhautuneina he kuulevat maakravun huutavan neuvoa ammattilaisille.
”Mikseivät oppilaat tunteneet rakasta mestariaan? Nyt oli jo kolmas kerta, jolloin Jeesus näyttäytyi oppilailleen, eivätkä he vieläkään häntä tunteneet. Kertomuksen lopussa oppilaat kuitenkin aavistavat, että se on Herra. Mistä he sen tiesivät? Tunsivatko he hänet tutusta hahmosta? Vai suuresta kalansaaliista, jonka he vieraan neuvosta saivat? Vai yhteisestä ateriasta, jossa heille tarjottiin leipää ja kalaa?” (Heikki Kotila: http://www.bible.fi//.composer/upload/Virikkeita_paivan_tekstiin1.pdf).
”Näky Jeesuksen vangitsemisesta ja kuolemasta oli vallannut opetuslapset. Ikään kuin kuolema olisi saanut heistä yliotteen. Heidän tilanteensa toivottomuutta kuvastaa myös saaliiton yö ja syötävän puute. Jeesus tunnistetaan siitä, kun hän ruokkii omiaan. Aterialla mukana olevat tunnistavat Jeesuksen, kun hän jakaa leipää ja kalaa. Usko herää heissä ja kuolema väistyy. Näin kävi myös Emmauksen tien varrella aterioiville: ”Silloin heidän silmänsä aukenivat ja he tunsivat hänet” (Luuk 24:31).
Jumalan valtakunnan työhön kutsutaan varsinkin niitä, jotka ovat nähneet oman heikkoutensa ja antavat siksi tilaa Jumalan työlle. Tämän maailman ajattelun vastaisesti Jumalan voima tulee täydelliseksi heikkoudessa (2. Kor. 12:9).
Ylösnousemisensa jälkeen Jeesus siis liittyy ateriayhteyteen ja tarjoaa syötävää. Samalla aterioivissa syntyy usko ja he tunnistavat Jeesuksen. Jeesuksen seuraajien tehtävänä on yhä edelleen hengellisesti ruokkia ihmisiä, jotta usko syntyisi ja vahvistuisi. … Maailman laajassa kirkossa jatkuu ruokkimisihme. Salatulla tavalla murrettu leipä on samalla Kristus itse ja seurakunta. Samoin verkolla nostettu kalaparvi kuvana kristillisestä seurakunnasta sekä Kristuksen aterialla tarjoama kala liittyvät toisiinsa.
Maailmanlaajan Kristuksen kirkon tehtäviin kuuluu evankeliumin sanoman vieminen eteenpäin. Raamatun sanassa on se ravinto, jota lukiessaan ja kuullessaan aina uudet ihmiset tunnistavat Jeesuksen Kristuksen ylösnousseeksi Herrakseen ja saavat uskon. Raamattulähetystyö vastaa tänä päivänä Jeesuksen sanoihin: ”Onko teillä syötävää?” (Joh 21:5) ja ”Antakaa te heille syötävää” (Matt 14:16). Me saamme itse Raamatun sanasta ravintoa uskolle voimaksi ja viemme sitä edelleen aina uusilla kielillä uusille ihmisille.” (Pekka Särkiö: http://www.bible.fi//.composer/upload/Virikkeita_paivan_tekstiin2.pdf).
Maailmassa vallitseva kuoleman lain kamppailu taukoaa, kun Jumalan valtakunnan hallinta vaikuttaa evankeliumin ilon kautta. Evankeliumi on itse läsnä oleva Herra Jeesus Kristus, joka on vastassa uuden aamun rannalla, sanassaan tuo rauhansa elämää kantavaksi voimaksi, nytkin tähän kappelisaliin ja elämääsi.
Herra on vastassa. Kun ukkini oli kuolemassa, äitini entisenä sairaanhoitajana oli valvonut hänen kuolinyötään. Hän kuvailee, miten pieni askel se olikin, kun rakkaan isänsä hengitys vain hiipui ja vihdoin kokonaan lakkasi. Silloin hän tiesi hänen elämänsä päättyneen inhimilliseen päätypisteeseen. Hän avasi ikkunan ja katsoi taivaalla loistavaa kirkasta aamutähteä. Silloin hänen sydämeensä tuli lohdullisesti evankeliumimme lause: Aamun koittaessa Jeesus seisoi rannalla. — Ystävä, Herra on vastassa tässä uudessa päivässä, ja kerran hän on vastassa, kun ylität viimeisen rajan. Hän vie perille. Uskotko sen?