Ylösnousseen todistajia
Kuulimme juuri alkuosan kertomuksesta, jossa seitsemän opetuslasta kohtaa Ylösnousseen Jeesuksen. Kertomuksen loppuosan kuulemme kirkoissamme viikon päästä. Tekstimme liittyy Pietarin asemaan orastavassa kirkossa. Pietarin kerrotaan yksin vetävän kaloja pullollaan olevan verkon veneestä maihin. Kaloja on paljon, 153, mutta verkko ei revennyt. Kaikki tämä viittaa siihen, että Pietarille kuuluu merkittävä asema kansojen apostolina, ihmisten kalastajana. Kirkko sulkee piiriinsä kaikki kansat, ja säilyttää eheytensä Pietarin kaitsennassa. Kunnia kaikesta kuuluu tosin Jeesukselle, sillä omin voimin oli turhaan kalastettu koko yö. Jeesuksen käskystä verkko heitetään veneen oikealle puolelle ja saadaan suuri kalansaalis.
Pietarin asemaan kirkossa liittyy myös se, että kertomuksen loppuosassa Jeesus uudistaa Pietarille kutsun seurata häntä. Ylimmäisen papin pihassa hiilivalkean äärellä Pietari oli pelännyt henkensä edestä. Hän oli kolme kertaa kieltänyt tuntevansa Jeesusta (Joh.18:18). Siitä seurasi kurja, syyllinen olo. Tajuttuaan tekonsa hän oli itkenyt katkerasti. Ei siis ihme, että kuultuaan Jeesuksen olevan rannalla, hän hyppää veneestä veteen päästäkseen nopeammin selvittämään välinsä Jeesuksen kanssa. Mutta kuinka hän käytti saavuttamansa etumatkan toisiin nähden, mitä hän Jeesukselle sanoi? Siitä ei meille kerrota. Voisiko Luukkaan samantapainen kertomus Pietarin kalansaaliista tuoda tähän valoa? (5:4-7) Silloin he saivat niin paljon kaloja, että verkot repeilivät, ja veneet olivat uppoamaisillaan. Tästä hämillään Pietari lankesi Jeesuksen jalkoihin ja sanoi: ”Mene pois minun luotani, Herra! Minä olen syntinen mies.” Jeesus kuitenkin vastaa Pietarille: ”Älä pelkää. Tästä lähtien sinä olet ihmisten kalastaja.” Nyt olisi tuolle syyllisyydestä vapautumiselle ollut todellinen tilaus, mutta minkäänlaista anteeksipyyntöä emme tässä kertomuksessa kuule. Ylösnoussut Jeesus ei myöskään nuhtele Pietaria, kysyypä vain kolme kertaa, jälleen hiilivalkean äärellä, rakastaako Pietari häntä (15-19). Saatuaan myönteisen vastauksen, antaa sitten hänelle tehtävän ruokkia ja kaita hänen lampaitaan – kolme kieltämistä, kolme rakkauden vakuutusta. Kuulostaa loogiselta. He ovat nyt sujut. Mutta tästä puhutaan siis enemmän viikon päästä sunnuntaina.
Kun Jeesus oli aikaisemmin puhunut kuolemastaan, hän oli sanonut menevänsä ylösnousemuksensa jälkeen opetuslasten edellä Galileaan (Mk.14:28). Myös enkelit vahvistivat saman haudalle tulleille naisille. Galileassa opetuslapset saisivat nähdä Jeesuksen (16:7). Tuli mennä sinne, mistä tämä seikkailu oli alkanutkin: tutuille seuduille, Galileaan, Tiberiaan järven rannalle, sinne missä Jeesus oli kutsunut heidät mukaansa. He olivat edelleen kalastajia. Ihminen ei elä ilman ruokaa. Kalaa ja leipää oli saatava itselleen ja perheelleen. Siellä he siis ovat, paikassa jossa Jeesus ensi kertaa kutsuu heidät sanoen tekevänsä heistä ihmisten kalastajia.
Joskus on hyvä palata takaisin. ”Miksi lähdinkään Jeesuksen seuraan?” ”Mikä silloin sykähdytti?” ”Missä nyt olen?” ”Mitä kaikkea elämässäni on tapahtunut?” ”Kuinka tästä eteenpäin?” Jotakin tällaista risteili varmasti myös opetuslasten mielissä; heidän jotka nyt kalastusveneessä verestivät vanhoja taitojaan.
Miksi sinä lähdit seuraamaan Jeesusta? Vieläkö samat ajatukset innoittavat sinua?
Ylösnousemuksensa jälkeen Jeesusta on ollut vaikea tunnistaa. Maria Magdalenakaan ei haudan äärellä ensin tunne Jeesusta, eivät tunteneet myöskään ne kaksi opetuslasta, jotka olivat menossa Emmaukseen, eivät ehkä yläsalissa lukittujen ovien takana piileskelleet opetuslapsetkaan, ennen kuin näkivät hänen haavoitetut kätensä ja lävistetyn kylkensä. Marian silmät avautuivat, kun Jeesus lausui hänen nimensä, Kleopas ja se toinen opetuslapsi tunnistivat hänet, kun hän mursi leipää. Tässä rannalla se ”rakas opetuslapsi” tunnistaa hänet kalansaaliin ihmeestä. Lisäksi Jeesus antaa heille leipää ja kalaa. Leivällä ja kalalla hän oli aikoinaan tehnyt myös kuuluisat ruokkimisihmeensä.
Jeesus ei tänäänkään tule vastaamme tunnistettavassa muodossa. Hän on vastassamme nälkäisenä ja janoissaan, kodittomana, alastomana, sairaana ja vankilassa. Hän kohtaa meidät pakolaisena, apua tarvitsevana vierasmaalaisena, mutta myös ihmisenä, joka auttaa sinua hätäsi keskellä. Jeesus kohdataan ihmisyyden rajapinnalla. Siinä missä toisen puute ja toisen resurssit kohtaavat. Jeesus on elämän keskellä. “Lapset, onko teillä mitään syötävää?” hän kysyy. ”Ei ole”, vastaavat opetuslapset. Ja siellä on hiilloksella kalaa ja leipää. ”Tulkaa syömään”, sanoo Jeesus. Nälkä ja ruoka kohtaavat. Tuntematon mies rannalla – Jeesus – olisiko tässä ihmisyyden salaisuus? Voisimmeko olla ihmisiä toisillemme? Ruokkimisihme toteutui paikassa, jossa ei ollut tietoa ruoasta, mutta kun Jeesus lausui kiitoksen, leipää ja kalaa riitti kaikille. Olisiko ruokaa riittänyt siksi, että kaikki alkoivat jakaa omastaan?
Senegalissa työskennellessämme koimme tätä omasta jakamista. Erään kerran olimme auringonlaskun aikoihin uimassa kotiamme lähellä olevan rannan tuntumassa. Kauempana kalastamassa olleet miehet tekivät lähtöä kotiin. Saapuessaan automme kohdalle he viittilöivät meille ja jättivät siihen jotakin. Me viittilöimme heille vedestä tervehdykseksi takaisin, ja niin he lähtivät iloisesti jatkamaan matkaansa. Kun sitten uituamme tarpeeksemme palasimme rannalle, huomasimme, että he olivat jättäneet automme viereen kasan vastapyytämiään kaloja. Kiitollisina otimme vastaan tuoreet kalat, ja kotona paistoimme niistä itsellemme herkullisen illallisen.
Elämme pääsiäisen jälkeistä aikaa. Jeesus oli koettu yhteiskuntarauhan kannalta vaaralliseksi. Sekä poliittinen että uskonnollinen eliitti katsoi parhaaksi eliminoida hänet julmimmalla mahdollisella tavalla, jotta hänestä tulisi varoittava esimerkki myös muille. Mutta mitä pahaa hän sitten oli tehnyt? Ei mitään. Hän vain ajoi kurjien ja sorrettujen aseman parantamista; sitä, että kaikkia tuli kohdella samanarvoisina ja rakastaa, että velkoja tuli antaa anteeksi. Tämä ei sopinut valtaapitäville. Mutta ei Jeesusta voitu ristiinnaulitsemalla tuhota. Jumala herätti hänet kuolleista. Hänen sanomansa rakkaudesta on niin totta, ettei kuolemakaan voita sitä. Maailman vastaus Jeesuksen sanomalle rakkaudesta ja totuudesta on edelleenkin ristiinnaulitseminen, mutta Jumalan vastaus vihaan ja valheeseen on ylösnousemus. Jeesus oli oikeassa, ja ne jotka naulitsivat hänet ristiin, olivat väärässä. Ystävät: Rakkaus on todellista – Jeesus elää, vaikka hänet tapettiin!
Voisimmeko olla tosi ihmisiä toisillemme? Tämän maailman valtaapitävät, jatkuvan kasvun nimeen vannovat kapitalismin kauppiaat, leimaavat ihmisten tasa-arvon ja todellisen ihmisyyden utopiaksi ja haihatteluksi, sillä se ei lisää heidän rikkauttaan, ei hyödytä heitä, ei kasvata heidän omaisuuttaan. Mutta vain siinä on tie eteenpäin: todellinen tie, ainoa tie, jolla ihmiskunta voi päästä luomastaan umpikujasta eteenpäin.
Ylösnousemuksen todellisuus alkoi pikkuhiljaa kyteä Jeesuksen seurassa eläneiden ihmisten elämässä. Sitten se leimahti liekkiin, ja he lähtivät liikkeelle. Evankeliumissa Jumalan rakkaus tunkeutuu tämän maailman ytimeen: jokaiselle kuuluu osa yhteisestä kakusta. Emme ole kilpailussa keskenämme. Autamme tosiamme yhteisellä tiellä täyteen ihmisyyteen; sellaiseen, jossa ei etsitä vain omaa parasta, vaan kannustetaan toisia ja etsitään yhteistä hyvää; sitä että kaikilla on riittävästi.
”Tämä mies oli todella Jumalan Poika!” julisti sotamies ristin juurella. Tässä miehessä, Jeesuksessa, me näemme Jumalan kasvot, näemme sen, mihin Jumala meitä kutsuu. Elämään toisille; rakastamaan niin täydesti, että olemme valmiita jopa antamaan elämämme pois. Se ei ole meille luontaista. Kavahdamme ajatusta siitä, että ottaisimme ristin ja kärsisimme jonkun toisen puolesta, että ajaisimme niiden asiaa, jotka ovat joutuneet syrjivien rakenteiden uhreiksi, että ottaisimme vastaan vihapostia ja tappouhkauksia puolustaessamme henkensä edestä pakenevia ihmisiä. Olemme tottuneet siihen, että pyrimme säilyttämään henkemme eloonjäämisen kamppailussa. Minä ja lähipiirini hyvinvointi ovat aina etusijalla. Mutta entäpä, jos kaikki ihmiset olisivatkin yhtä arvokkaita? Entäpä jos ei olisikaan rajoja – ei meitä ja niitä toisia, vaan ainoastaan ihmisiä.
Tähän meidän tulee Jeesuksen seuraajina pyrkiä, tekemään kaikkemme, että yhteisessä kodissamme olisi kaikilla hyvä olla ja riittävästi elämän edellytyksiä. Tahdon elää maailmassa, jossa voin ottaa vastaan leipää ja kalaa rannalla olevalta muukalaiselta, jossa minä vuorostani näen hänet, jolta puuttuu se mitä minulla on. Jeesuksen unelmana oli Jumalan valtakunta, jossa rauha saavutetaan siten, että kaikkien oikeudet tunnustetaan. Hänen unelmansa ja intohimonsa ovat edelleenkin voimassa. Eteenpäin ne menevät sinun, minun ja meidän kaikkien kautta, myös niiden, joiden uskonkäsitykset eivät ole yhteneväisiä meidän oppiemme kanssa, sillä sydäntä tässä ennen kaikkea kysytään. Pietari lupasi tästedes rakastaa Jeesusta. Ymmärrän sen niin, että mahdollisesta vihapuheesta ja uhkauksista huolimatta hän on päättänyt olla kieltämättä Jeesusta, uskallammeko mekin?