Kansallisen veteraanipäivän valtakunnallinen jumalanpalvelus
Evankeliumin kertomuksessa opetuslasten tunnelmat olivat apeita. Kyse ei ollut vain epäonnistuneesta kalamatkasta. Taustalla oli vielä paljon suurempi pettymys. Opetuslapset olivat lähteneet seuraamaan Jeesusta suurin toivein ja lupauksin. Mutta heidän Mestarinsa oli ristiinnaulittu ja kuollut. Kaikki tuntui olevan lopussa. Tulevaisuudensuunnitelmat olivat romahtaneet ja toiveet paremmasta huomisesta menneet. Pietari etsii muutosta: ”Minä lähden kalaan.”
”Minä lähden kalaan” voisi hyvin olla suomalaisen miehen repliikki. Me lähdemme tekemään jotakin, kun olemme turhautuneet ja toivomme tilanteen muuttuvan. Ja vähän myöhemmin: ”Tuokaa tänne niitä kaloja”, siis: Nyt syödään! Syöminen kertoo siitä, että elämä jatkuu, että voimia on koottava silloinkin, kun ollaan rintamalla. Sota-aikana muonamiehet olivat arvossaan. He huolehtivat siitä, että miehet saivat jokapäiväisen leipänsä.
Tiberiaanjärven tapahtumista avautuu tärkeä näkökulma kansallisen veteraanipäivän viettoon. Juhlapäivän teemana on ”Kiitollisina kohti tulevaisuutta”. Sodan kokenut sukupolvi tietää, miten kovaa elämä voi olla ja kuinka silti elämästä voi olla kiitollinen. Tämä sukupolvi on oppinut, että kiitollisuutta voi syntyä vaikeuksien ja menetystenkin keskellä. Sotiemme veteraanit ovat maksaneet raskaan laskun, joka yhä tuntuu ruumiin jäsenissä ja mielen muistissa. Me tunnemme kiitollisuutta veteraanisukupolvien työstä ja taistelusta isänmaamme puolesta. Samalla me nykysukupolvet voimme oppia ymmärtämään kiitollisuuden merkityksen.
Händelserna vid Tiberias sjö öppnar viktiga perspektiv med tanke på firandet av den nationella veterandagen. Temat för högtidsdagen är ”Tacksamma emot framtiden”. Den generation som har upplevt kriget vet hur hårt livet kan vara, men vet också hur tacksam man ändå kan vara över livet. Den generationen har fått lära sig hur tacksamhet kan födas också mitt under prövningar. Våra krigsveteraner har fått betala ett högt pris. Ett pris som ännu kan kännas av i både kropp och själ. Vi är tacksamma för veterangenerationernas hårda arbete och den kamp som de utkämpat för vårt fosterland. Samtidigt kan vi yngre lära oss att förstå innebörden av tacksamhet under livets prövningar.
Sodan ankarat olot ja jälleenrakennuksen raskaat vuodet kokeneet tietävät, ettei kiitollisuus synny vähättelemällä pahan todellisuutta tai kieltämättä menetykset. Jos ihminen voisi olla kiitollinen vasta silloin, kun kaikki asiat ovat hyvin, sanavarastostamme voisi poistaa sanan kiitos.
Lehtiartikkelissa nuori isä kertoi hiljakkoin pienestä tyttärestään, joka jo osaa sanoa: ”Kiitos!” Isä toivoo, että lapsi oppii sanomaan myös: ”Anteeksi”. Tämä opetus on tärkeää sukupolvien ketjussa. Vain anteeksiantava ja anteeksisaava pystyy jatkamaan eteenpäin. Sen te veteraanit ja lotat tiedätte.
Kiitollisuus syntyy siitä, että alamme nähdä uudella tavalla, kuten tapahtui opetuslapsille Tiberiaanjärven rannalla. Kiitollisuus on sitä, että kaikkein synkimmässäkin hetkessä voimme nähdä valoa ja toivoa. Samalla kiitollisuus kääntää katseen Jumalaan, jolta kaikki hyvä loppujen lopuksi tulee.
Kiitollisuus on uusi tapa katsoa asioita. Kiitollisuus on sitä, että kiinnitämme huomiomme hyvään. Alamme nähdä itsemme ja ympäristömme uudessa valossa. Se tekee ihmisen nöyräksi. Konstailematon, itsestään numeroa tekemätön kiitollisuus kasvaa uhrautumisen ja yhteisvastuun maaperästä.
Viimeisessä päiväkäskyssään 31.12.1944 ylipäällikkö Mannerheim painotti juuri yhteisen vastuun merkitystä. Pohtiessaan edessä olevaa välirauhan ja sodanjälkeistä aikaa hän sanoi: ”Vaikeudet saattavat tuntua voittamattomilta, mutta nyt jos koskaan on meidän suomalaisten jatkuvasti osoitettava niitä ominaisuuksiamme, jotka menneinä vuosina ovat olleet voimamme: yksimielisyyttä ja itsehillintää. Jännittämällä kaikki voimamme vankkumattomaan ja epäitsekkääseen työhön voimme selviytyä ajan myrskyistä ja turvata itsenäisen valtakuntamme olemassaolon ja tulevaisuuden.” Ylipäällikön kehotus on yhä ajankohtainen.
Ihmisen peruskiusaus on ajatella itseään ja omaa etuaan. Itsekkyys on läsnä silloinkin, kun saamme jotakin hyvää. Tästä puhuu vanha suomalainen sananlaskukin: Kiittämättömyys on maailman palkka. Sen sijaan, että ymmärtäisimme, miten paljon meidän on syytä olla kiitollisia toisille ihmisille ja Jumalalle, me alamme pitää elämän lahjoja itsestäänselvyyksinä ja meille kuuluvina oikeuksina. Itsekkäille arvoille perustuvalla yhteiskunnalla ei ole tulevaisuutta.
En tacksam människa fokuserar inte på det man saknar i livet, utan uppskattar allt det som är gott. Tacksamheten är ett medvetet val. Det är ett beslut att se det goda i sin omgivning. Det är också en viljehandling att bära det gemensama ansvaret och arbeta för det goda som gagnar alla. Sådana värderingar är framtidens byggstenar.
Kiitollinen ihminen ei keskity siihen, mitä elämästä puuttuu, vaan siihen, mitä hyvää elämässä on. Kiitollisuus on tietoinen valinta. Se on päätös ja tapa nähdä hyvää ympärillään. Se on myös tahtoa työskennellä toisen parhaaksi ja yhteisen hyvän eteen. Se perustuu sellaisille arvoille, jotka rakentavat tulevaisuutta.
Mannerheim päätti muistelmansa todeten: ”Jos pysymme uskollisina itsellemme ja kaikissa kohtalon vaiheissa yksimielisesti ja järkkymättä pidämme kiinni niistä arvoista, jotka tähän päivään asti ovat olleet Suomen vapauden perustuksena – isiltä peritystä uskosta, isänmaanrakkaudesta, päättäväisestä ja uhrivalmiista puolustustahdosta –, niin Suomen kansa voi lujasti luottavaisena katsoa tulevaisuuteen.” Silloin toteutuu tämän juhlapäivän ajatus: Kiitollisina kohti tulevaisuutta – Tacksamma emot framtiden.