”Herra on keskellämme”
Tämä liturgiasta tuttu lausahdus on meille, koko kristilliselle seurakunnalle ja meille yksityisille kristityille, äärettömän tärkeä ja merkityksellinen lausahdus. Itse asiassa, se kertoo kaiken olennaisen uskostamme, sen ydintä myöten.
Herra on keskellämme.
Tämä lausahdus liittää toisiinsa koko pelastushistorian, joulun ja pääsiäisen. Niin jouluna kuin pääsiäisenä meitä muistutetaan siitä, että Jumalan on tullut luoksemme, keskellemme. Jouluna Hän syntyy veljeksemme jakamaan elämän kanssamme ja pääsiäisenä Hän tulee keskellemme, vierellemme aina läsnä olevana kuoleman voittajana. Kristus on noussut kuolleista – totisesti on!
Herra on keskellämme.
Meille jokaiselle on äärettömän tärkeää muistaa, tuntea ja kokea tämä läsnä olo. Silloin, kun omissa sydämissämme tunnemme Jumalan läsnä olon, vakuutumme Hänen todellisuudestaan ja saamme vahvistusta uskollemme. Sydämemme puhkeaa ylistykseen, uudet virvoittavat tuulet valtaavat mielemme ja rohkeasti nostamme oman päämme arkielämän tiimellyksestä.
Herra on keskellämme.
Tämän läsnä olon kokeminen kuuluu jokaiselle meistä. Se kuuluu perheelle, joka iloitsee uudesta elämästä, Herran lahjasta. Se kuuluu hänelle, joka kilvoittelee uskossaan. Se kuuluu hänelle, joka taistelee epäuskonsa kanssa. Se kuuluu hänelle, joka kaipaa kipeästi rakasta omaistaan, läheistään. Se kuuluu minulle, joka arkeni keskellä en aina edes muista pysähtyä, huokaista, ristiä käteni rukoukseen ja avata Pyhän Kirjan sivut.
Herra on kanssasi, Herra on kanssani kaiken arjen tekemisen, arkisen työn ja huolenkannon keskellä – silloinkin kun itse en sitä edes ymmärrä ja huomaa. Siinä Hän on vierelläni, pitäen minut pystyssä arkeni keskellä. Siinä Hän suojaa minua pahan nuolilta, etteivät ne satuta minua. Siinä Hän rohkaisee minua, kun epäilykset ja väsymys valtaavat mieltäni ja nakertavat luottamustani elämään.
Herra on kanssasi, Herra on kanssani – Hän on keskellämme.
Tänäänkin. Tässä kirkossa ja huomenna arkeni keskellä, toipa huominen mitä tahansa tielleni ja matkaani. Tähän saat aina luottaa, sillä ihmiseksi tullut ja kuoleman voittanut Herra ei koskaan sinua hylkää. Ei koskaan.
Mutta vaikka näin on, eipä tuota aina ole helppo uskoa. Kuten päivän evankeliumi kertoo, eivät edes Herran nähneet ja kohdanneet opetuslapset uskoneet heti. He pelästyivät suunnattomasti, he epäilivät silmiään ja omaa kokemustaan. Kuinka ristillään kuollut ja hautaan laitettu voisi olla tässä, heidän edessään, heidän keskellään?
Minusta on aina ollut äärettömän lohdullista lukea näistä opetuslasten tunteista ja tuntemuksistaan heidän kohdatessaan Ylösnousseeseen Kristuksen. On aina sanottu, ettei suomalainen usko ennen kuin näkee – no, eivät opetuslapset uskoneet edes nähtyään. Tosin eiväthän he olleetkaan suomalaisia, vaan juutalaisia mutta yhtä kaikki: ihmiset usein vetoavat juuri siihen, etteivät voi uskoa Jumalan ja Hänen todellisuuteensa elleivät itse näe. Tässä meillä on joukko, joka näkee – ja pelästyy suunnattomasti.
Niin, usko ei syntynyt sydämiin ennen kuin Jumala sen synnytti. Ennen kuin Pyhä Henki kosketti heitä ja he saivat voiman korkeudesta, kuten Jeesus lupasi. Vasta sitten, vasta näkemisen ja kohtaamisen jälkeen, syntyi usko.
Olemme siis ihan samassa asemassa kuin opetuslapset aikanaan: he tarvitsivat ja me tarvitsemme Jumalan hengen kosketusta ennen kuin usko syntyy sydämiimme ja me näemme Herran keskellämme ja syvästi tunnemme Hänen läsnäolonsa. Vasta sitten syntyy usko, luottamus ja elämä, vasta sitten.
Niin, sisaret ja veljet, meidän ei tarvitse eikä meidän kannata kadehtia Jeesuksen aikalaisia, eivät he lopultakaan olleet yhtään sen paremmassa asemassa kuin me. Ei heidän sydämissään asunut yhtään sen vahvempaa uskoa Ylösnousseeseen kuin meidän sydämissämme. Eivät he todistaneet yhtään paremmin tai voimakkaamme uskostaan kuin me: piiloon menivät, sivuun astuivat, toistensa kanssa tappelivat ja olivat eri mielisiä yhdestä ja toisesta asiasta – yhtä sekalainen seurakunta siis kuin me.
Mutta heidän sydämiinsä syntyi jotain sellaista joka muutti maailmaa – ja se sama usko läsnä olevaan Jumalaan, joka asuu myös meidän sydämissämme muuttaa myös maailmaa. Ei yhdellä kertaa eikä kerta rysäyksellä, mutta hetki, tilanne ja tapahtuma kerrallaan, pala palalta. Tähän uutteraan, joskus perin hikiseen ja tuskastuttavaan ja aina jatkuvaan kilvoitteluun sinut ja minut on kutsuttu. meitä ei ole kutsuttu helppoon elämän, vaan kulkemaan omaa ristiämme kantaen. Mutta meidän
voimamme ja toivomme tämän maailman keskellä on tässä, ja vain tässä:
Herra on keskellämme.