1. sunnuntai pääsiäisestä, Luuk. 24:36-49, Henna Huppunen

Luuk. 24: 36-49 Yhtäkkiä Jeesus itse seisoi opetuslastensa keskellä ja sanoi: ”Rauha teille.” He pelästyivät suunnattomasti, sillä he luulivat näkevänsä aaveen. Mutta Jeesus sanoi heille: ”Miksi te olette noin kauhuissanne? Miksi teidän mieleenne nousee epäilyksiä? Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani: minä tässä olen, ei kukaan muu. Koskettakaa minua, nähkää itse. Ei aaveella ole lihaa eikä luita, niin kuin te näette minussa olevan.” Näin puhuessaan hän näytti heille kätensä ja jalkansa. Kuitenkaan he eivät vielä tienneet, mitä uskoa, niin iloissaan ja ihmeissään he nyt olivat. Silloin Jeesus kysyi: ”Onko teillä täällä mitään syötävää?” He antoivat hänelle palan paistettua kalaa ja näkivät, kuinka hän otti sen käteensä ja söi.
Jeesus sanoi heille: ”Tätä minä tarkoitin, kun ollessani vielä teidän kanssanne puhuin teille. Kaiken sen tuli käydä toteen, mitä Mooseksen laissa, profeettojen kirjoissa ja psalmeissa on minusta kirjoitettu.” Nyt hän avasi heidän mielensä ymmärtämään kirjoitukset. Hän sanoi heille: ”Näin on kirjoitettu. Kristuksen tuli kärsiä kuolema ja kolmantena päivänä nousta kuolleista, ja kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista. Te olette tämän todistajat. Minä lähetän teille sen, minkä Isäni on luvannut. Pysykää tässä kaupungissa, kunnes saatte varustukseksenne voiman korkeudesta.”
Oletko joskus keskustellut pienen lapsen kanssa – sellaisen, joka ei osaa vielä kunnolla puhua? Saatat erottaa joitakin sanoja, mutta enimmäkseen joudut arvailemaan ja täydentämään lapsen puhetta. Voit nyökytellä ikään kuin ymmärtäisit. Ja sen, mitä et ymmärrä, voit täydentää omilla oletuksillasi. Jos lapsi osoittaa jotakin esinettä, hän kenties yrittää nimetä sen. Mutta saatat olla myös väärässä. Ehkä lapsi tarkoittaakin jotain ihan muuta. Ehkä hän ei halua sinun kertovan tai vastaavan. Ehkä hän haluaa sinun vain ymmärtävän. Ehkä hän haluaa sinun vain kuuntelevan.
Ymmärtäminen tai kuunteleminen ei ole helppoa. Ihminen kuulee sitä, mitä hän luulee. Kun puhutaan uskosta ja Jumalasta, ennakko-oletukset tuovat oletukseen vahvemman sävyn. Opetuslapset ovat tässä evankeliumitekstissä omien oletustensa vankeina. He näkivät jotain, mikä ei voinut olla totta. Heidän rakas ystävänsä ja opettajansa oli kuollut ja haudattu. Hän ei voinut yhtäkkiä olla heidän edessään. Se ei vain ollut mahdollista. Jeesus yritti todistella omaa olemustaan ja olemistaan näyttämällä naulanjäljet. Jeesuksen ruumiillisuuden korostaminen ylösnousemuksen jälkeen liittyy tässä kulttuurisiin tekijöihin. Nimenomaan tällä korostuksella antiikin ajan ihmiset ja juutalaiset ymmärsivät, mistä puhutaan. Jokaisena aikana, jokaisessa kulttuurissa on löydettävä uudet tavat puhua uskosta ja ylösnousemuksesta. Näiden nuorten kanssa olemme ottaneet ensimmäisen viikonloppuharjoituksen rippikoululeiriä ajatellen. On haaste puhua nuorten kielellä uskosta, koska sille ei löydy sanoja. Kun kieli katoaa, symbolit ja hiljaisuus puhuvat. Tässäkään Jeesus ei tyytynyt vain selittämään ylösnousemustaan. Hän myös näytti ja oli läsnä. Vasta sitten tuli aika kertoa lisää.
Olivatko opetuslapset iloisia vain siitä, että kohtasivat ystävänsä ja opettajansa? Ymmärsivätkö he vielä tuolloinkaan, mitä Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus tarkoittivat? He olivat olleet ihan kuutamolla koko ajan. Miten he yhtäkkiä olisivat ymmärtäneet, kun Jeesus ei juurikaan edes selittänyt. Hän kehotti saarnaamaan parannusta ja syntien anteeksiantamista. Mutta kertoiko hän, että ihminen voi todella vapautua kokonaan? Kertoiko hän, miten maailmanhistoria muuttui? Jeesus ilmestyi arkisissa hetkissä ylösnousemuksensa jälkeen. Usko tai Jeesus ei kuulu vain juhlahetkiin tai elämän suuriin taitekohtiin. Jeesus kuuluu jokaiseen päivään, myös sinne, missä hänen ei uskoisi olevankaan. Jumala on mukana kaikessa, eikä häneltä voi salata mitään.
Jeesus yrittää saada opetuslapset uskomaan. Hän näyttää naulanjäljet, hän syö heidän kanssaan, hän auttaa heitä ymmärtämään kirjoituksia. Ja hän myös kertoo, miten he pärjäisivät jatkossa. Hän antaa lupauksen Pyhästä Hengestä, josta hän käyttää tässä sanaa voima. Se voidaan kääntää kreikankielestä suomenkieleen jumalalliseksi voimaksi, ihmeeksi, merkitykseksi. Jeesus lupaa jotakin, joka auttaa ja varustaa opetuslapsia. Mielestäni tämä sana – voima – kuvaa Pyhää Henkeä paremmin kuin yksikään ontuva selitys, joilla rippikoulussakin yritämme häntä selittää ja mahduttaa muottiin. Voima on sellaista, jota tarvitaan moniin tehtäviin. Voimaa on monenlaista. Urheilijat kasvattavat voimaansa sen mukaan, mitä lajia he harrastavat. Joskus tarvitaan räjähtävää nopeutta juoksuun, hyppyyn tai heittoon. Joskus taas kestävämpää, tasaisemmin jakautuvaa voimaa. Ja joskus voima liittyy tasapainoon.
Jeesuksen opetuslapset tarvitsevat voimaa ja viisautta joka päivä. Tässä Luukkaan kertomuksessa ei sanota, uskoivatko opetuslapset vai eivät. Kerrotaan vain, että he eivät tienneet, mitä uskoa. He olivat ensin peloissaan, sitten iloissaan ja ihmeissään. He näkivät, kuinka Jeesus söi heidän tarjoamaansa ruokaa. Siihen loppuu kertomus, sen jälkeen Jeesus saa puheenvuoron. Ja näinhän se käytännössä menee. Ei ole helppoa tietää tai sanoa, mihin uskoo ja uskooko. Tärkeämpää on kuunnella, mitä Jeesus sanoo. Vain kuulemalla ja lukemalla voi oppia tuntemaan hänet. Kun oma puhe vaimenee ja mieli hiljenee, tulee tilaa uskolle.