28.7.2013 10. shel 1. Piet 4:7-11
Pietarilla on painavaa sanottavaa kaikkien aikojen kristityille.
Ja nimenomaan kristityille.
Hän ei kohdista sanojaan uskosta osattomille vaan
niille, jotka jo tuntevat Kristuksen.
Tämä ero uskoviin ja uskosta osattomiin on tärkeä huomata,
kun luemme Uutta Testamenttia.
Siellä on näet puhetta, joka tähtää uskon syntymiseen
ja toisaalta puhetta, joka tähtää jo olemassa olevan uskon
vahvistumiseen.
Uskosta osattomille julistetaan lakia eli Jumalan vaatimuksia.
Sen tarkoitus on synnintunnon herättäminen.
Ja kun ihminen tuntee syntinsä, hän alkaa kaivata syntien
anteeksiantajaa.
Silloin on evankeliumin paikka: Jumala lähetti teille
Kristuksen, jotta saisitte syntinne anteeksi.
Myös uskoville julistetaan Jumalan vaatimuksia.
Mutta sen tarkoitus on toinen kuin uskosta osattomien kohdalla.
Uskovia KEHOTETAAN vaeltamaan uskossa.
Edistymään uskon tielle.
Pääsemään yhä syvemmälle Kristus-elämään.
– Juuri tällaista kehotuksen sanaa on tämän päivän epistola
Pietarin 1. kirjeestä.
Pietarille on selvää, että pelastus on puhdas lahja.
Ihminen ei voi ansaita pelastusta.
Eikä uskova ihminen voi ikään kuin varmistaa pelastumistaan
tai lisätä taivasosuuttaan hyvällä vaelluksellaan.
Kaikki on armo. Kaikki on lahjaa kun on kyse pelastumisesta.
Siksi Pietari sanookin, että uskovien tulee toimia Jumalan armon
hyvinä haltijoina / huoneenhaltijoina.
Armo on jo meille annettu ja me saamme joka hetki elää armosta.
Mutta meidän tulee hoitaa tuota armoa.
Tai huolehtia siitä, että tuo armo saa jatkuvasti vaikuttaa ja
tehdä työtään.
Ihmisellä ON siis jokin osuus uskovan elämässä.
Hän ei suinkaan ole vain passiivinen sivustaseuraaja
omassa uskonelämässään.
Ihminen voi hoitaa uskonelämäänsä hyvin tai huonosti.
Hän voi olla hyvä armon haltija tai ei-niin-hyvä.
Juuri tässä on meidän tehtävämme ja haasteemme.
Ja juuri tämän armon hoitamisen tehtävä tuo suuren
mielekkyyden ja tarkoituksellisuuden meidän elämäämme
Jumalan lapsina.
Mitä tähän tehtävään sitten sisältyy?
Mihin Kristus Pietarin kautta meitä kehottaa uskonelämässämme?
***
Pietari aloittaa aika tyrmäävästi: Kaiken loppu on lähellä
Aika harva nykyajan saarnamies uskaltaa sanoa näin vahvasti.
Ellei halua tulla leimatuksi hihhuliksi tai lahkolaiseksi.
Juuri siksi minäkin nyt sanon teille: Kaiken loppu ON lähellä.
Paljon lähempänä kuin Pietarin aikana.
Juuri tuo lopun läheisyys antaa meille innon toimia.
Lopun julistamisen tulisi karsia meistä kaikki turha ja tarpeeton.
Ja pelkistää meidän uskonelämämme siihen,
mikä on luovuttamatonta ja elintärkeää.
Tarpeellisia kun on vain vähän tai vain yksi ainoa: Kristuksen jalkojen
juuressa me sen kuulemme ja saamme, niin kuin Maria.
***
Kun loppu on lähellä, meidän tulisi olla ymmärtäväisiä ja raittiita
rukouksessa. Mitä se voisi tarkoittaa?
Ymmärtäväisiä ovat sellaiset kristityt, jotka keskittyvät itse asiaan.
He eivät harhaile ja haahuile kaikkien ajan virtausten mukana.
He ymmärtävät keskittyä olennaiseen.
Se on sitä, mistä Paavali kehottaa Timoteusta:
Ota esikuvaksi ne terveelliset sanat, jotka olet minulta kuullut,
uskossa ja rakkaudessa, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.
Säilytä se hyvä, mikä sinulle on uskottu, Pyhän Hengen kautta,
joka meissä asuu (2. Tim. 1:13-14).
Ymmärtäväisyys on siis kiinni pitämistä siitä terveestä
evankeliumin sanasta, jonka olemme saaneet vastaanottaa.
Se on konstailematonta, korutonta sanomaa ristiinnaulitusta
Kristuksesta, Hänen verestään, Hänen rististään, Hänen
sovitustyöstään.
Ymmärtäväinen kristitty ei koskaan lähde kauas tämän
ristin ja ristin sanoman ääreltä.
Silloin myös hänen rukouselämänsä säilyy raittiina,
niin kuin Pietari sanoi.
Silloin rukoilemisesta ei tulee jokin erityinen taitolaji tai
jotain salaperäistä ja hämärää mystiikkaa.
Eikä rukous ole mitään voimarukousta, jossa sidotaan Pahan
voimia ja omistetaan suuria siunauksia ja menestystä.
Ei, ymmärtäväinen kristityn raitis rukous on ristin lähellä
elämistä.
Joka päivä minun täytyy jättää syntini ja kuormani siihen
ristin juurelle.
Ja joka hetki saan voimaa siitä täytetystä ristin työstä, joka
luetaan hyväkseni.
Ja aina uudelleen tulen ehtoollispöytään nauttimaan ristin
hedelmää, Kristuksen ruumista ja verta.
– Tämä on raittiin rukouselämän ydin.
***
Pietari kehottaa sitten uskovia olemaan kestäviä keskinäisessä
rakkaudessa, sillä rakkaus peittää syntien paljouden.
Me kristityt emme ole itse synnyttäneet sitä rakkautta,
joka yhdistää meidät toisiimme.
Meidät on liitetty uskon ja kasteen kautta Rakkauteen,
joka on Kristus.
Siksi kaksi kristittyä elää jo valmiiksi rakkaudessa, vaikka
he eivät tuntisi mitään erityistä lämpöä toisiaan kohtaan.
Mutta siitä alkaa sitten meidän tehtävämme.
Meidän tulee pysyä kestävinä siinä rakkaudessa, jonka Kristus
on antanut seurakunnalleen ja kristittyjen välille.
Tämä pysyminen ja säilyminen rakkaudessa ei ole mikään
itsestäänselvyys. Sen kirkon historia osoittaa surullisella tavalla.
Rakkauden säilyminen vaatii ponnistelua.
Siihen Pietarin antaa meille mainion esimerkin Sananlaskujen kirjasta:
Rakkaus peittää syntien paljouden
tai: Rakkaus peittää kaikki rikkomukset (Sananl. 10:12).
Lutherin mukaan juuri tämä on lähimmäisen rakastamisen ydin:
Rakkaus ei kaivele toisen virheitä, ei kerro niistä toisille,
ei repostele ja jopa tunne mielihyvää toisen virheistä.
Ei vaan kristityn tulisi olla surullinen siitä, että veli tai sisar
lankeaa tai epäonnistuu.
Sen tulisi koskea minuun yhtälailla kuin se koskee häneen.
Minun tulisi tehdä kaikkeni, ettei tuo toinen joutuisi häpeää
tuon asian vuoksi oli se sitten mikä tahansa.
Pikemmin tahdon peittää, kätkeä, piilottaa tuon rikkomuksen
kuin levitellä sitä maailmalle.
– Vaikka mieleni kuinka tulisi juoruta ja kuiskia tuosta
herkullisesta asiasta
– Tai hurskaasti esittää se esirukouspyyntönä muille kristityille.
Parasta olisi vain omassa hiljaisessa rukouksessa kantaa
veljen tai sisaren virheitä Jumalan eteen.
***
Kristus kehottaa meitä Pietarin kautta myös palvelemaan
toisia uskovia niillä armolahjoilla, joita olemme saaneet.
Paavalin ja Pietarin selvä opetus on, että jokainen seurakuntalainen
on saanut jonkin armolahjan. Pyhän Hengen antaman tehtävän ja
tarvittavat valmiudet tuon tehtävän hoitamiseen.
– Sitähän armolahja suunnilleen tarkoittaa.
Armolahja on todella aina ARMOlahja.
Se ei ole luonnonlahja, ei ihmisen oma taito tai kyky.
Se on lahja ja tehtävä, jonka Pyhä Henki armosta antaa.
Mutta tuota lahjaa me voimme käyttää monella tavoin.
Oikein tai väärin tai jotain siltä väliltä.
Muutenhan Paavalin olisi turha kehotella Timoteusta näin:
Älä laiminlyö armolahjaa, joka sinussa on ja joka annettiin
profetian kautta, vanhinten pannessa kätensä sinun päällesi
(1. Tim. 4:14)
Samoin Paavali kehottaa Timoteusta 2. kirjeessään:
muistutan (sinua) virittämään palavaksi Jumalan armolahjan,
joka sinussa on minun kätteni päällepanemisen kautta (2. Tim. 1:6).
Tuo kätten päällepaneminen ei tässä ole olennaista.
Ilmeisesti se liittyy siihen, kun Timoteus asetettiin paimenen tehtävään.
Olennaista on se, että hänessä oli armolahja.
Se oli hänessä, vaikka se ei aina tainnut olla käytössä eikä
ainakaan sellaisessa käytössä, jossa sen olisi tullut olla.
Siksi Paavalin piti kehottaa Timoteusta olemaan laiminlyömättä
armolahjaansa ja virittämään se palavaksi.
En tiedä, onko jollakin täällä samanlainen tilanne.
Jumala on antanut sinulle armolahjan ja sen myötä jonkin tehtävän.
Mutta tuon armolahja uinuu, se ei toimi.
Se voi olla vaikka esirukoilijan tehtävä tai rohkaisemisen armolahja
tai avustamisen lahja tai se vieraanvaraisuus, josta Pietarikin puhuu.
Onko sinulla tarvetta pyytää,
että Jumala voisi uudelleen ottaa käyttöön tuon lahjan.
Tai vasta ensimmäistä kertaa, jos se ei ole vielä saanut toimia
käytännössä?
***
On mielenkiintoista, että Pietari mainitsee armolahjoista vain
kolme; vieraanvaraisuuden, palvelemisen ja puhumisen.
Ja niistäkin kaksi ensimmäistä kuuluu yhteen: vieraanvaraisuus,
jos mikä, on varmasti juuri palvelemista.
Mutta varmaankin juuri nämä kaksi ovat ne ryhmät,
joihin kaikki armolahjat kuuluvat: palveleminen ja puhuminen.
Tämä auttaa meitä hahmottamaan seurakunnan eri tehtäviä.
Ne ovat joko puhumista tai palvelemista.
Vaikka toki puhuminenkin on palvelemista.
Voi olla vapauttavaa tajuta, että kaikkia meitä uskovia ei ole
tarkoitettu puhumaan ja julistamaan ja todistamaan.
Siihen tehtävään täytyy saada seurakunnan kutsu ja valtuutus.
Me emme voi lähteä vain omissa nimissämme puhumaan kansalle.
Seurakunta lähettää julistajat tehtäviinsä.
Tämä on tärkeää, koska seurakunnan tehtävä on myös valvoa
sitä, mitä julistetaan.
Ja jos jokin ei ole kohdallaan julistuksessa, seurakunnan velvollisuus
on puuttua siihen.
Siksi puhumisella ja varsinkin saarnaviran hoitamisella on aina
erityinen asema seurakunnan armolahjojen joukossa.
Pietarikin sanoo, että joka puhuu, puhukoon kuin Jumalan sanaa.
Julistaja on siis Jumalan äänitorvi.
Saarnaajan tulee aina voida sanoa: Näin sanoo Herra.
Hän ei koskaan puhu omissa nimissään, omia mielipiteitään
vaan hänen tulisi puhua vain Jumalan sanaa.
– Siksi puhuminen seurakunnassa on sen silmäterä.
***
Mutta kaikki meidät kutsutaan palvelijoiksi, varsinkin meidät
seurakunnan paimenet. Niin kuin Kristuskin asettui orjan asemaan.
Palvelemisesta Pietarilla on meille tärkeä kehotus:
Joka palvelee, palvelkoon sen voiman mukaan, minkä Jumala antaa,
että Jumala tulisi kaikessa kirkastetuksi Jeesuksen Kristuksen kautta
Ajattele, miten kallisarvoista työtä yksinkertaiselta näyttävä palveleminen
on seurakunnassa. Toisten auttaminen, kahvin keittäminen,
asioiden järjesteleminen, kolehdin kantaminen, kirkkokyydin antaminen,
sihteerin ja taloudenhoitajan tehtävät jne jne.
Se on Jumalan kirkastamista. Jumalan kirkastamista. Ajattele!
Jumala kirkastuu maailmalle, kun me toimimme Kristuksen palvelu-
tehtävässä seurakunnassa.
Eikä ketään kutsuta uuvuttamaan itseään seurakuntaan.
Jos niin tapahtuu, on jokin mennyt pahasti vikaan.
Pietarihan sanoi, että meidän tulee toimia vain sen voiman mukaan,
minkä Jumala antaa. Ei yli sen voiman eikä myöskään alle.
Jumala antaa armolahjan, Hän antaa tehtävän, mutta Hän antaa
myös voiman sen tekemiseen. Se, mitä me voimme tehdä, on pyytää
sitä voimaa, toimia uskollisesti Jumalan antaman voiman varassa
ja rukoilla, että Jumala kirkastuisi vähäisimmänkin palvelutehtävän
kautta ja että Hän saisi kaikesta kunnian ja kiitoksen.