Rakkaat sisaret ja veljet Kristuksessa, hienoa että olette tulleet. Tänään se on aivan erityisen tärkeää, koska päivän tekstissä puhumme Jumalan lahjojen hoidosta, joihin kuuluvat tämä yhteinen seurakuntamme, mahdollisuus olla yhdessä, veisata yhdessä ja rukoilla yhdessä. Nämä ovat Jumalan suuria lahjoja.
Nyt on siis kymmenes sunnuntai helluntaista ja pohdimme kristityn elämää arjessa. Mutta päivän tekstissä tapahtui hurjia asioita. Yksi taloudenhoitaja hakattiin hengiltä, toinen sai raippoja- monta kertaa. Vielä kolmaskin sai raippoja- vähän vähemmän, mutta raippoja kuitenkin. He olivat todennäköisesti kaikki miehiä, ajanlaskun alun Galileassa kun ollaan. Pohditaan kohta vain kahta heistä.
Vähän aikaisemmin tässä Luukkaan evankeliumissa Jeesus on sanonut, että osa kuulijoista on vielä elossa kun hän tulee takaisin. Mutta koska niin ei vielä aikalaisten eläessä käynytkään, on helppo kuvitella miksi on olemassa Jeesuksen vertaus myös siitä, että on odotettava kärsivällisesti ja tehtävä tehtävänsä, vaikka Kristuksen toista tulemista joudutaan odottamaan.
Mutta kuten äsken lupasin, puhutaan niistä kahdesta miehestä. Ensin siitä viimeisestä, joka teki tietämättään väärin ja sai siksi raippoja, mutta säädettyä vähemmän. Eikö tuo tietämättömyys ole aika perinteinen selitys, kun jotain tulee tehdyksi väärin? Tai rikkoneeksi sääntöjä: ”Että en minä vaan tiennyt ettei näin saa tehdä. Että en minä vaan tiennyt että se oli kiellettyä.”
Mutta jos maailma toimisi niin, eihän mistään tulisi mitään. Voitaisiin ajella miten sattuu, sillä perusteella että en tuntenut tuota uutta liikennemerkkiä tai muistanut tuon vanhan merkin olevan edes olemassa. Mutta kun vastuulliseen elämään, jota elämä kristittynä on, kuuluu asioiden selville ottaminen. Jo Mooseksen laissa sanotaan että tietämättömyys ei pelasta väärintekijää – neljännessä kirjassa. Ja sanoihan Jeesus vuorisaarnassa, että hän ei ole tullut lakia kumoamaan, vaan vahvistamaan sitä.
Kirkkoisä Augustinus pohti tätä kysymystä ja päätyi myös siihen, että tietämättömyys ei estä rangaistusta, koska se voi johtua myös haluttomuudesta tietää. Eikö joskus tunnukin siltä, että onko minun aivan pakko tietää tämä? Onko minun aivan pakko selvittää myös tämä? Kuitenkin usein on. Siksi meidän täytyy myös selvittää mitä meidän kristittyinä pitää tehdä, niin henkilökohtaisessa jumalasuhteessa kuin suhteessa muihin ihmisiin. Siksi pidän seurakuntayhteyttä yhtenä Jumalan suurista lahjoista. Voimme pohtia yhdessä mikä on oikein ja väärin, vaikka viime kädessä vastuu on itsellä.
Tämä oli siis sen viimeisen miehen tarina. Jos palvelija tietämättään tekee sellaista, mistä rangaistaan raipoin, hän pääsee vähillä iskuilla. Sitten on se neljäs mies, kertomuksen ensimmäinen mies, se hyvä taloudenhoitaja. Katsotaanpa ensimmäiset jakeet uudelleen, Jeesus sanoi: ”Kuka on uskollinen ja viisas taloudenhoitaja, sellainen jonka isäntä asettaa huolehtimaan palvelusväestään ja jakamaan vilja-annokset ajallaan? Autuas se palvelija, jonka hänen isäntänsä palatessaan tapaa näin tekemästä!”
Tämä on se taloudenhoitaja, joka on meille erityisen kiinnostava. Kyllähän meitä kiinnostaa juuri se, joka tekee oikein nimenomaan Jeesuksen mielestä. Mutta mitä Jeesus vaatii hyvältä taloudenhoitajalta? Millainen on sitten uskollinen ja viisas, Luukkaan mukaan jopa autuas silloin kun hän on tehnyt niin kuin käskettiin?
Aina siihen saakka, kun Herra palaa niin mitä Jeesus sitten käski? Vain yhden asian – jakaa vilja-annokset ajallaan. Siis vain jakaa vilja-annokset ajallaan. Ja siten huolehtia palvelusväestä. Eihän tämä nyt äkkiseltään niin vaikeaa olekaan. Olemmehan tulleet kirkkoonkin ajoissa. Miksemme pystyisi sitten jakamaan vilja-annoksia ajallaan? Mutta mitä tämä sitten tarkoittaa?
Olin aivan tuskissani kun mietin tätä. Jotenkinhan tämä pitää ajatella niin, että mitä vilja annosten ajallaan jakaminen tarkoittaa meidän ajassamme. Nythän voisin laittaa tähän listan taas kaikista niistä kristillisitä hyveistä mitä tuossa jo sivuttiin. On rakkauden kaksoiskäsky, jota voi pitää myös rakkauden kolmoiskäskynä ja esimerkiksi kultainen sääntö. Sitten pitäisi vielä tulkita tätä tekstiä niin että ihminen ei pelastu omilla teoillaan vaan yksin Jumalan armosta ja uskosta. Ne jotka ovat tässä suuressa tarinassa Jumalan suurimmat lahjat meille.
Mutta ei tehdä nyt niin, vaan kerron mitä mielestäni tarkoittaa jakaa vilja-annokset ajallaan palvelijoille. Se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että meidän pitää jakaa itsemme. Me itse olemme se vilja, joka pitää jakaa. Ja oikea aika on nyt, jokainen hetki tästä eteenpäin. Ja se palvelija, jolle jaamme itsestämme, on lähimmäisemme ja luomakuntamme.
Meidän pitää ajatella itsemme Jumalan palvelijoiden palvelijoiksi, Jumalan luoman maailman varjelijoiksi. Minusta tämä on se asenne millä meidän täytyy lähteä liikkeelle. Tämä on se asenne mitä tarkoitetaan tämänkin jumalanpalveluksen lopussa kun kirkkoherra tulee toivottamaan meille saatesanat: ”Menkää rauhassa ja palvelkaa Herraa iloiten.”
Palvelkaa iloiten. En keksinyt tätä itse vaikka tuskissani olinkin. Luukas sen kertoi meille päivän tekstin viimeisissä jakeissa. ”Jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan, ja jolle on paljon uskottu, se pannaan paljosta vastaamaan.” Tai toisinpäin: ”Sinulta tullaan vaatimaan paljon, mutta vain siksi että sinulle on annettu niin paljon, sinut pannaan paljosta vastaamaan. Mutta vain siksi että sinulle on niin paljon uskottu.” Kyllä me tästä selviämme
Rukoilkaamme.
Rakas kaikkivaltias Jumala, sinä olet ottanut meidät palvelukseesi. Vahvista meitä, ettemme väistä kutsuasi silloin kun sinä tahdot käyttää meitä valtakuntasi työssä. Tee meidät taitaviksi ja uskollisiksi tehtävissä, joihin kutsut meidät. Lahjoita meille kestävyyttä palvella sinua sekä toisiamme valppaina uskossa ja pitkämielisinä rakkaudessa. Auta meitä lähtemään tielle, jonka sinä avaat eteemme. Tätä pyydämme Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimessä.
Aamen