Jotkut Jeesuksen sanat voivat herättää meissä epävarmuutta, pelkoa tai ainakin kysymyksiä. Kaikkiin evankeliumiteksteihin ei helppo vastata: Halleluja-ylistys Jumalalle. Esimerkiksi tämän tekstin jälkeen ei ainakaan minulla ilo, riemu ja turvallinen luottamus ole ensimmäinen tunne, päinvastoin hämmennys.
Tässä tekstissä Jeesus puhuu varoittavin sanoin palvelijoista, joiden pitäisi isäntänsä poissa ollessa vastuullisesti hoitaa saamiansa tehtäviä. Joku palvelija kuitenkin voi väsyä odottamaan isäntänsä paluuta ja hänelle käy huonosti. Näillä sanoilla Jeesus varoittaa meitä; ettemme me olisi niin kuin tuo huono palvelija, vaan olisimme valmiita kun hän, Vapahtaja, kerran tulee takaisin.
Mitä sinä Vapahtaja oikein tarkoitat? Että tuo varomaton ja kelvoton palvelija hakataan kuoliaaksi ja että hän saa saman kohtalon kuin epäuskoiset! Se on hirveä kohtalo! En kai Herra minä vain ole mielestäsi tuon palvelijan kaltainen? Eihän meistä kukaan voi olla aina valppaana. Kyllä mekin lyömme toisiamme, lyömme sanoilla. Jokainen meistä väsyy ja jokaiselle tulee heikkoja hetkiä, tavalla tai toisella. Ja kun, Jeesus, sanoit vertauksessa, että jos palvelija tietää, mitä isäntä tahtoo, mutta ei varaudu siihen eikä toimi hänen tahtonsa mukaan, hän saa monta raipaniskua! Voi meitä! Kuinka usein me tiedämme, mitä Jumala tahtoo ja kuitenkin teemme päinvastoin! Mitä syvemmin tunnemme Jumalan tahtoa, sitä suurempi vastuu ja velvoite meillä on toimia sen mukaan. Rangaistus on sitä suurempi, mitä enemmän Jumalan tahtoa vastaan on rikottu. Herra, armahda meitä ja auta meitä elämään tahtosi mukaan! Auta meitä odottamaan sinun tuloasi ja olemaan valmiita, kun tulet takaisin. Sinä yksin voit pitää meidät hereillä. Sinä yksin voit tehdä meissä aloittamasi hyvän työn loppuun asti. Sinussa on ainoa toivomme.
Jolle on paljon annettu, siltä vaaditaan paljon. Suuri tehtävä, suurempi vastuu. Pienempi tehtävä, pienempi vastuu. Eipä siis kannata moittia tai kadehtia ylemmässä asemassa olevia; heillä vasta on kova haaste olla tehtävänsä tasalla ja annetun luottamuksen arvoisia. Heidän puolestaan pitää rukoilla, että he jaksaisivat ja että he saisivat viisautta hoitaa tehtäväänsä kaikkien parhaaksi ja Jumalan kunniaksi.
Ja uskollisuutta kysytään. Oli tehtävä mikä vain, pieni tai suuri, näkyvä tai vähemmän näkyvä, tärkeintä on olla siinä uskollinen, ja tehdä oma työnsä niin hyvin kuin taitaa ja tehdä se niin kuin Herralle, ei niin kuin ihmisille. ”Tehkää työnne auliisti, niin kuin palvelisitte Herraa, ettekä ihmisiä.”(Ef. 6:7)
Ei kysytä, kuinka suuria ja hienoja ja näkyviä tehtäviä olet saanut, vaan sitä oletko ollut siinä uskollinen. Sinänsä mikään tehtävä ei ole toista arvokkaampi tai tärkeämpi; kaikissa tehtävissä voi palvella Herraa ja olla hänelle mieliksi. Se asenne, millä tehtävää hoidetaan, ratkaisee. Ja arkinen ja ulkonaisesti vähäpätöiseltäkin tuntuva tehtävä saa syvemmän, hengellisen merkityksen, kun se työ tehdään Herralle Jeesukselle.
Meillä tulee olla näky kaikessa mitä teemme. Näky siitä, että sen mitä teemme, teemme rakkaudesta Herraan ja toisiin ihmisiin. Apostoli Paavali sanoo: Kaikki minkä teette, tehkää rakastavin mielin! (1. Kor. 16:14)
Jos meillä on näky, se antaa motivaatiota ja tarkoitusta kaikkeen tekemiseen ja elämiseen. Se auttaa meitä jaksamaan ja palvelemaan Jumalaa ja toisia ihmisiä rakkaudella. Mikään ei ole turhaa ja tyhjää, kaikkien tekemisten takana on syvempi merkitys. Tärkeää on nähdä asiat iankaikkisuusnäkökulmasta. Se, mitä teen, voi parhaimmillaan, Jumalan armosta, kantaa hedelmää aina iankaikkiseen elämään asti. Apostoli sanoo: Olkaa vahvoja ja järkähtämättömiä ja tehkää aina innokkaasti Herran työtä. Tietäkää, ettei Herra anna teidän työnne mennä hukkaan. (1. Kor. 15:58)
Kuka on se ymmärtäväinen ja uskollinen palvelija? kysyy Jeesus. Oletko sinä, olenko minä. Herra, auta että olisimme uskollisia palvelijoita, sinun mielesi mukaisia.
Tämän päivän yksi virsiehdotuksista on virsi 435 ”Sä käskit Herra valona mun maailmassa olla”. Sen sanoitus on ambolaisen opettajan, kirjailijan ja kielimiehen Gabriel Taapopin. Hän syntyi v. 1911 ja kuoli 1985. Hänet kastettiin vuonna 1925.
Koulunkäyntinsä hän pääsi aloittamaan vasta 20-vuotiaana. Hän osoittautui kuitenkin lahjakkaaksi ja pääsi lopulta Etelä-Afrikan opettajaseminaariin ja sai siellä opettajan pätevyyden ensimmäisenä ambolaisena. Tämän jälkeen hän toimi poikakoulun opettajana, hallituksen palveluksessa, heimosihteerinä ja tulkkina. Tämä Taapopin sanoitus on virsikirjamme ensimmäinen afrikkalainen ja yleensäkin ensimmäinen ei-eurooppalainen virsi. Sanoittaja kokee, kuinka hän kokee, ettei hän pysty noudattamaan Herran tahtoa. Hän kokee, kuinka hän on kristitty vain nimeltä. Vain Jeesuksen veren kautta voi puhdistua ja saada uutta voimaa ja rakkautta.
Nämä tiedot löytyvät Tauno Väinölän upeasta, v. 2008 ilmestyneestä kirjasta ”Virsikirjamme virret”, jossa kaikista virsistä on kerrottuna niiden syntyhistoria.
Tämäkin virsi avautuu ihan uudella tavalla, kun saa tietää sen synnystä ja sanojen tekijästä. Ajatukset vievät meidät kuumaan Afrikkaan. Voimme tuntea lämpimän ilman, auringon. Voimme nähdä sielumme silmin Afrikan maisemia: punaista maata, eläimiä, savimajoja, tummia ja usein hymyileviä, iloisia ihmisiä.
Virren tunnelmat ovat kuitenkin tutut, oltiin sitten Afrikassa tai Suomessa. Virren sanoihin voinee jokainen samaistua. Koemme usein itsemme kylmiksi tai peräti haaleiksi ja pelolla muistelemme sitä, kuinka Ilmestyskirjassa Jeesus moittii Laodikean seurakuntaa juuri siitä, kuinka se ei ole kylmä eikä kuuma, vaan haalea. Esimerkki Jeesuksen kertomasta huonosta palvelijasta ja hänen kohtalostaan on myös mielessämme.
Miten tulla palavaksi, miten tulla innokkaaksi uskovana ja Herran työssä? Miten olla se uskollinen ja ymmärtäväinen palvelija? Kuulin juuri äskettäin upean lauseen tähän liittyen Radio Deistä. Kuulemani taisi olla Fredrik Wislöfin tekstiä. Tuo lause meni tähän tyyliin: Se, joka tahtoo tulla palavaksi, se tarvitsee paljon Jumalan anteeksiantamusta ja lohdutusta.
Tähän tekee mieli sanoakin Halleluja -ylistys Jumalalle! Eli meidän ei tarvitse saada itseämme palavaksi, vain Herra voi tehdä meidät sellaiseksi. Hän tietää, että itsessämme olemme haaleita ja nihkeitä. Ja miten hän tekee meidät palaviksi? Anteeksiantamalla ja lohduttamalla ja rakastamalla. ”Hän sai paljot syntinsä anteeksi, sen vuoksi hän rakasti paljon. Mutta joka saa anteeksi vähän, se rakastaa vähän,” sanoo Jeesus Simon-nimiselle fariseukselle, kun syntinen nainen tulee pesemään Jeesuksen jalat.(Lk 7:47) Tarvitsemme siis paljon anteeksiantoa ja rakkautta Jumalalta, että voimme rakastaa paljon.
Eräs ihailtava esimerkki palavasta, rakastavasta kristitystä oli apostoli Paavali. Paavali oli aiheenamme menneen talven kinkereillä seurakunnassamme. Paavali oli palava, innokas Herran työssä, mutta ennen kuin hänestä tuli kristitty, hän oli palava vainooja. Mutta Jumala oli valinnut Paavalin olemaan hänen käytössään. Kääntymyksensä jälkeen Paavali elikin vain Jeesusta varten ja siksi, että evankeliumi hänestä leviäisi. Tässäkin, tämän pyhän epistolassa, Apostolien tekojen kohdassa hän sanoo: ”Eloon jäämiseni ei minulle kuitenkaan merkitse mitään sen rinnalla, että pääsen matkani päähän ja saatan loppuun Herralta Jeesukselta saamani palvelutehtävän: julistaa evankeliumia Jumalan armosta.” (Ap.T.20:24)
Tämä voi nykyihmisen korvaan kuulostaa itsensä vähättelyltä, oman elämänsä halveksimiselta, mutta se ei ole sitä. Jumalan valtakunta ja Jumalan tahdon mukaan eläminen vain oli Paavalille kaikkein tärkein asia, se ykkösasia. Elämä oli hänelle Kristus ja kuolema voitto. (Fil. 1: 21)
Paavalin elämä ja esimerkki on meille korkea mittapuu; hänhän oli ratkaisevan tärkeä henkilö, että kristinusko levisi ja että se levisi myös pakanamaailmaan. Paavali on kirjoittanut suuren osan Uutta testamenttia. Hänen kirjeensä ovat todella tärkeitä. Samaan aikaan kuitenkin Paavali oli vain tavallinen ihminen. Hänet tunteneet varmasti tietävät ja voivat kertoa hänen puutteensa ja virheensä.
Paavalin tehtävä ja asema oli ainutlaatuinen, mutta Paavalin asenne voi olla esimerkkinä meillekin. Hänellä oli se tinkimätön asenne, että Jumalan tahto ja siinä eläminen on tärkein. Hän oli uskollinen omassa tehtävässään. Hänellä oli syvä rakkaus Jeesukseen ja ihmisiin. Paavali oli saanut paljon anteeksi, hän siis rakasti paljon.
Paavali todella teki työtään antautuvasti ja rakasti sydämestään toisia. Hän mm. sanoo: ”Kaipaan teitä ja rakastan teitä hellästi” (Fil 1:8), ja ”Olimme lempeitä kuin lapsiaan hoivaava äiti” tai ”Me kehotimme ja rohkaisimme teitä niin kuin isä lastaan” (1. Tess. 2:7,11)
Ilman rakkautta ei mikään palvelutehtävä ole minkään arvoista. Muistamme ensimmäisen korinttolaiskirjeen luvun 13 ylistyksen rakkaudesta. ”Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi.”
Siis kaikki minkä teette, tehkää rakastavin mielin. Meillä pitäisi olla tähän varaa, ainakin halua pyrkiä siihen. Meitä rakastetaan iankaikkisella rakkaudella. Olemme saaneet kaikki paljon anteeksi. Jeesus osoitti meille ristillä, kuinka rakkaita hänelle olemme. Hän sovitti syntimme, että pääsisimme häneen uskomalla taivaaseen, missä rakkaus on oleva täydellinen. Taivaassa olemme tunteva täydellisesti, sydämen pohjia myöten, kuinka paljon Jumala meitä rakastaa. Taivaassa ei myöskään mikään itsekkyys tai synti estä meitä rakastamasta toisia koko sydämestämme.