10. sunnuntai helluntaista, Luuk. 12:42-48, Tiia Lehtonen

Tiia Lehtonen
Raisio

Sellainen teksti, että korvia kuumottaa. Olisihan Jumalan lahjojen hoitamisesta ja isännän odottamisesta tietysti vähän lempeämminkin voinut puhua. Muunkinlaiset vertaukset olisivat voineet tulla kyseeseen kuin palvelijoiden pieksemiset, syömiset, juopottelut ja lopulta sitten vielä kuoliaaksi hakkaamisetkin. Jeesus asettaa seuraajansa todelliselle tulilinjalle eikä päästä helpolla. Veikkaan että opetuslasten korvat ovat aikoinaan kuumottaneet vähintään yhtä paljon mitä omani nyt.

Jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan, ja jolle on paljon uskottu, se pannaan paljosta vastaamaan. Tämän tekstin kautta pitäisi nyt sitten pystyä pohtimaan Jumalan antamia lahjoja ja uskollisuuttamme niiden hoitamisessa. Olemme jokainen saaneet keskenämme erilaisia asioita, erilaisia vahvuuksia, erilaiset persoonallisuudenpiirteet. Hoidamme kukin omaa tonttiamme niin hyvin kuin osaamme. Maailma on täynnä erilaisia toimia ja tehtäviä. Erilaisia ammatteja, koulutuksia, tutkintoja, vapaaehtoistöitä, harrastuksia, mahdollisuuksia palvella ja ylipäätään tapoja viettää vuorokauteen sisältyvät 24 tuntia. Voimme valita elämämme aikana tuhansia eri teitä ja olla suhteessa lähimmäiseemme noin miljoonalla eri tavalla. Olen ihan iloinen siitä, ettei minusta tullut biokemistiä. Vaikea kuvitella kuinka tämä maailma lepäisi, jos vastaisin lääketeollisuuden tuotekehityksestä tai tutkisin elämää molekyylitasolla. Tai valmistelisin jonkinlaisena budjettineuvoksena valtion talousarvioesitystä. Siitä tulisi pahaa jälkeä. Voin vakuuttaa, että sellaisissa hommissa olisin verrattain kelvoton palvelija.

Sinunkaan ei tarvitse olla Suomen tasavallan presidentti, neurokirurgi tai konserttipianisti. Kun puhutaan Jumalan lahjoista, niiden ajatellaan liian usein olevan jotakin todella ylevää. Jotakin hirvittävän hienoa; poikkeuksellisia ja mestarillisia kykyjä jollakin elämän osa-alueella. Jotakin, joka rinnastuu jonkinlaisiin erityistaitoihin ja erityislahjakkuuteen, tai on vastaavasti tulosta vaativasta koulutuksesta ja väsymättömästä opiskelusta.

Sanon sinulle: Elämä itsessään on lahja. Elämä on lahja. Se on Jumalan lahja sinulle, ja sen saamiseen et ole itse voinut vaikuttaa millään tavalla. Et ole ollut päättämässä syntymisestäsi, etkä siitä, minkä näköisillä tehdasasetuksilla tulit maailmaan. Sinulla ei ollut siihen osaa eikä arpaa. Jumala antoi sen sinulle, ja seuraava kysymys onkin: Mitä sinä teet omalla elämälläsi? Kuinka hoidat sitä? Kuinka huolehdit siitä, että se tulee Jumalan käyttöön? Mitä teet tällä Jumalan sanomattoman arvokkaalla lahjalla, elämälläsi?

Mutta miksi evankeliumissa palvelijan rangaistus oli niin kova? Siksi, että hän tiesi tekevänsä väärin. Jos palvelija tietää, mitä hänen isäntänsä tahtoo, mutta ei varaudu siihen eikä toimi hänen tahtonsa mukaan, hän saa monta raipaniskua. Palvelija tiesi isäntänsä tahdon, niin kuin me tiedämme Jeesuksen tahdon – tai ainakin saamme sen helposti selville, jos otamme Raamatun käteemme. Tieten tahtoen tehty vääryys, vilppi tai vahinko on aina ongelmallisempaa, mitä tietämättä tehty. Jälkimmäisestä selviää vähemmillä iskuilla. Jeesus ei rankaise myöskään epäonnistumisista, erehdyksistä tai vastoin parempaa ymmärrystä toimimisesta. Rankaiseminen ei muutenkaan ole mikään itsetarkoitus, mutta tietoista tuhoa, ajattelemattomuutta ja väärin tekemistä Jeesus ei kestä, eikä sitä, jos hänet täydessä ymmärryksessä kielletään. Isäntä ei kestä palvelijansa laskelmoitua vihaa, suunnitelmallista syntiä tai vallatonta välinpitämättömyyttä.

Huomionarvoista on myös se, että päivän evankeliumissa Jeesuksella oli poislähtijän ja poissaolijan rooli. Jokainen joskus matkalle lähtenyt tietää, että sen eteen on tehtävä valmisteluja. Monesti tärkeämpää kuin pakkaaminen ja matkalaukun sisältö on kysymys siitä, kuinka kotiväki pärjää poissaollessasi. Kuinka sinä varustat isänä tai äitinä, tai vaikka aikuisena lapsena, muun perheen ja kotiin jäävät matkasi ajaksi ja huolehdit siitä, ettei kukaan kuole nälkään, lääkkeet otetaan ajallaan, kaupasta ostetaan muutakin kun makeisia ja öisin nukutaan? Jeesus halusi varmistua siitä, että palvelusväki pärjää ja saa vilja-annoksensa ajallaan. Hänelle ei ollut yhdentekevää mitä me täällä tänään hääräämme ja kuinka me hänen paluutaan odotellessamme käyttäydymme.

Kaikki on lahjaa. Elämämme on lahjaa. Taitomme ja tietomme ovat lahjaa, mutta näihin lahjoihin ja erityisesti niiden käyttämiseen sisältyy myös tehtävä. Niihin on sisäänrakennettu velvollisuuksia ja vaatimuksia. Vaikka päivän evankeliumi kuulostaa hurjalta kaikessa raakuudessaan ja ankaruudessaan, se korostaa juuri sellaisenaan palvelijan kutsujan suuruutta ja oman vastuumme vakavuutta.

Kristusta eli isäntää takaisin odotellessa erityisesti kärsimättömän aika voisi hyvinkin käydä pitkäksi. Maan päällä ja maallistumiskehityksen painon alla. Kaikenlaisten kanssaihmisten keskellä, yhteiskunnassa, jossa Jeesuksen ääni hukkuu liian usein muuhun meteliin, mutkiin, menoihin ja melskeeseen. Jeesus ratkaisi ongelman kuitenkin lupaamalla olevansa läsnä ja tavattavissa Pyhän Henkensä kanssa ja kautta. Vaikka siis vertauksen isäntä on vielä kaukana jossain, on hän silti lähempänä mitä pystymme edes kuvittelemaan. Hän on täällä tänään, huomenna ja joka päivä siihen asti kunnes kirkkaudessaan palaa. Hän on kanssasi kaupan kassajonossa, mökkilaiturilla, autonratissa ja viinimarjapensaassa. Hän on kohtaamissasi ihmisissä ja varsinkin siinä sanassa, jonka halutessasi kuulet. Valtavan yksinkertaista.