Eilen oli kuopuksemme Riikka-Maarian konfirmaatio Aholansaaressa. Aholansaaren perinteeseen kuuluu vielä konfirmaation jälkeen rippiseurat.
Omassa seurapuheessani pohdin, mitä minä vanhempana toivon lapseni rippikoululta. Vaikea, melkein mahdoton, on tietää toiveitaan. Kuitenkin jotakin mielessäni on ollut, oli eilen ja on tänään. Toivoin rohkeutta olla aito oma itsensä. Itse olen enemmän puhunut Jumalalle lapsistani kuin lapsilleni Jumalasta, vaikka siinäkin olisi ollut paljon parantamista. Siksi toivoin rippikoulussa puhuttavan Jumalasta, joka tulee lähelle ja rakastaa, joka kutsuu yhteen ja luo turvaa. Aholansaaressa toivoin rakkautta Siioninvirsiin, jotka kuvaavat Jumalan suurta rakkautta ja ihmisen kaipausta ja ikävää Jumalan puoleen.
Milloin opin lapsen lailla lähestymään Isääni? Apua kun olen vailla, valittamaan hätääni, niin kuin lapsi kurkottamaan Isää kohti itkien, Isän käsiin lankeamaan? Toivon oppivani sen.
Milloin, Herra sydämeni armon asunnoksi teet? Milloin minun silmistäni pyyhit kaikki kyyneleet? Suurta kirkkautta Herran milloin pääsen katsomaan? Toivon pääseväni kerran eteen Herran laupiaan.
Milloin vaiti olemalla opin armoon tyytymään, tuomioonkin suostumalla toivomaan ja kiittämään? Ja jos taitamattomasti toivon, älä annakaan. Opeta loppuun siis asti sinua vain toivomaan. (Siionin virsi 107)
Siitä laulamani virsi puhuu. Eräs toinen seurapuhuja pohti elämäntarkoitusta. Hän arveli aralla mutta vakaalla mielellä elämäntarkoitukseksi lähimmäisen rakastamisen ja Jumalaan turvautumisen.
Jeesus sanoo vuorisaarnassa, että meidän ei pidä murehtia tulevaisuudesta, ja Jeesus sanoo nyt, että tulevaisuus pitää olla niin paljon mielessä, että suuntaa oman elämänsä tulevaisuutta kohti. Ota tästä nyt selvää, mitä pitäisi tehdä.
Riittääkö että elää vain tätä hetkeä vai pitäisikö kuitenkin pikkusen ajatella myös huomisen murheita. Kristillisen huolettomuuden mukaan tärkeää on elää tätä hetkeä eikä sitku-elämää, jossa kaikki tapahtuu vasta sitten kun. Sitku-elämä on kuitenkin eri asia kuin että elämässä on tavoite ja päämäärä, jota kohti ihminen toimii. Se on tehokkaan maallisen elämän malli: ihmisillä saattaa olla urasuunnitelma olemassa. Sen mukaisesti he järjestävät elämänsä ja työnsä ja kulkevat kohti päämäärää. Kovin määrätietoista uraputkea kohtaan olen aina tuntenut jonkinlaista epäilystä, kun itse olen ollut ja olen enemmän sellainen ota hetkestä kiinni -ihminen, kun en jaksa luoda suunnitelmia ja sitten yrittää toteuttaa niitä. Jotain tällaista Jeesus nyt kehuu.
Mutta ei uraputkenkaan suunnittelu ole Jeesuksen mielestä automaattisesti oikein. Uraputken suunnittelussa pääasia on, mitä minä haluan itselleni viiden tai kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden kuluttua. Painopiste on ihmisen omassa menestymisessä ja siinä miten minulle käy ja miten minä hankin itselleni hyvää, omaisuutta, menestystä ja vaikutusvaltaa.
Mikäli omaisuus alkaa hallita ihmistä, hänellä ei ole sitäkään viisautta joka oli viisaalla taloudenhoitajalla, joka oli tuhlaajapojan lailla tuhlannut omaisuutta. Ei tosin omaansa vaan rikkaan miehen. Jeesus on niin jyrkkä, että silloin kun omaisuus alkaa hallita ihmistä, hän ei ole enää valon lapsi. Hän ei ole enää Jeesuksen opetuslapsi. Onpa kuinka jumalainen tahansa.
Omaisuudesta käytetään Raamatussa jo vanhentunutta ja vanhahtavaa sanaa mammona. Mammona tarkoittanee alunperin ”sitä mihin luottaa”. Mammona käsittää kaiken minkä ihminen tekee jumalakseen. Se on ensimmäisen käskyn rikkomista. Omaisuus tai asema tai mikään ei saa nousta sellaiseen asemaan, että sen menettäminen sattuu. Taloudenhoitajalla oli oma Jumalansa, hänen asemansa.
Kuitenkaan Jeesus ei kiellä omaisuuden merkitystä. Omaisuus ei saa alkaa hallita ihmistä, omaisuudesta ja sen hankkimisesta ei saa alkaa tulla elämäntarkoitus. Mutta sen avulla ihminen voi hankkia itselleen ystäviä. Nämä ystävät ovat elämäntarkoitus!
Jeesus ei puhu kuitenkaan kenestä tahansa ystävistä. Kyse ei ole niistä ystävistä, joita Raamatun tuhlaajapoika ja moni muu tuhlaajapoika ja -tyttö on saanut itselleen rahan avulla. Ystäviä, joita riittää hetken, kunnes he löytävät uuden ystävän. Eikä kyse ole niistäkään ystävistä, joiden kanssa jaamme omaa elämäämme ja rikkinäisyyttämme. Jotka tukevat meitä. He ovat tärkeitä ystäviä, mutta Jeesuksella on toinen ajatus. Niillä ystävillä, joita meidän tulisi itsellemme hankkia, Jeesus tarkoittaa hätääkärsiviä ja syrjään työnnettyjä. Niitä joiden ystävyydellä ei voi kehua ja joiden ystävyydestä ei saa minkäänlaista kunnioitusta ja arvostusta. Siksi Jeesuksen osoittama tie on äärimmäisen vaikea. Hän ei aseta elämäntarkoitukseksi vahvaa uskoa tai suurta luottamusta Jumalaan, sellaisia asioita joita me olemme tottuneet pitämään kristillisenä elämäntarkoituksena, ja Jeesuksen opetuksen mukaisena elämäntarkoituksena.
Taloudenhoitaja ei ollut esikuvallinen kristitty. Hänen ansionsa ei ollut hänen oikeamielisessä käytöksessään tai hänen elämässään. Hän oli tehnyt paljon väärää. Tekemistensä suhteen hän on tämän maailman lapsi! Ja kuitenkin meidän Valon lapsien esikuva on tämä maailmassa oleva ja maailman tekoja tekevä ihminen. Hänessä oli sellaista, jota tavallinen Jeesuksen seuraaja ei osaa tai ymmärrä tai uskalla tehdä. Hän tiesi mihin hänen elämänsä johtaisi, ja siinä tilanteessa hän ymmärsi pelastaa oman elämänsä. Hän tiesi oman tulevaisuutensa ja halusi muutosta siihen, mitä tulevaisuudessa oli näkyvissä. Siinä hän on esikuva meille.
On siis kaksi asiaa, joita meidän tulisi oppia tuhlaajamieheltä. Ensinnä meidän tulisi etsiä ystäviksemme niitä ja olla ystäviä niille, joilla ei ole ystäviä ja joita halveksitaan. Tämä Jeesuksen antama tehtävä on äärimmäisen vaikea. Sillä kukapa haluaisi ystäväkseen sitä, jota kohtaan tuntee vastenmielisyyttä, jonka haluaa mieluummin kiertää kaukaa. Ja juuri hänen luokseen Jeesus meitä kehottaa. Käyttämään rahamme ja aikamme niihin, joita halveksitaan. Etsimään ystäviä muualta kuin kaltaisistamme.
Ja toiseksi Jeesus kehottaa meitä miettimään tulevaisuuttamme. Millä keinoilla tulevaisuutemme olisi parempi kuin turvautumalla vain itseemme. Jeesus ei anna meille minkäänlaista suoraa vihjettä asiasta. Meidän täytyy itse osata ratkaista tulevaisuuteen turvaaminen. Ja silloin joudumme menemään tämän vertauksen ulkopuolelle, ja samalla kristinuskon ytimeen. Ihmisen osana on tietää missä on turva, ja kuka ja mikä kestää silloin kun kaikki muu pettää, kuten kävi kertomuksen tuhlaajamiehelle.
Meidän turvamme on ikiaikojen Jumala. Silloinkin kun ne mammonat, jotka olemme itse itsellemme luoneet, horjuvat ja kaatuvat, Hän nostaa, kantaa ja vie perille. Sen kun olisin itse osannut kertoa rippikoulussa ja sen kun omat lapseni olisivat oppineet rippikoulussa.