Tämä kertomus on melkoisen hankala. Pintapuolisesti katsottuna näyttäisi siltä, että kertomuksen mies, joka uskoo kaiken omaisuutensa palvelijoilleen palatakseen myöhemmin, olisi juuri Kristus. Kenestä muusta voisi olla kyse kuin Kristuksesta, joka on jättänyt kirkkonsa maailmaan ja palaa kerran tuomitsemaan elävät ja kuolleet, ja myös oman kirkkonsa, itsekunkin tekojensa mukaan? Siitähän tässä koko Matteuksen evankeliumin 25:ssä luvussa on kyse. Tämän edellä on kertomus kymmenestä morsiusneidosta, jotka odottavat sulhasen – siis Kristuksen – paluuta, ja tätä kertomusta seuraa kuvaus viimeisestä tuomiosta, jossa se mitä tehdään kaikista heikoimmille, on ratkaisevaa, ja tuomarina on Ihmisen Poika – nimitys, jota Jeesus käytti itsestään. Tämän sunnuntain aiheenakin on uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa. Jumala on siis e joka on nuo lahjat antanut, ja kaiken vallan taivaassa ja maan päällä saanut Kristus on kaiketi tässä tiliä palveliojoiltaan vaativa mies. Näin tätä kertomusta on opittu aikojen saatossa tulkitsemaan.
Mutta, jos Jeesus kertoo tässä itsestään, niin miksi hän piirtää niin kovan vastakohdan sille mitä hän on antanut ymmärtää itsensä olevan: heikkojen ja syntisten ystävä? Onko Jeesus palatessaan aivan toisenlainen kuin silloin kun hän eli maailmassa: hirvittävän ankara juuri sille heikolle, joka ei saanut mitään aikaan?
Jeesukseen, soveltuvat hyvin heikosti sanat: ”Sinä olet ankara mies.Sinä leikkaat sieltä, minne et ole kylvänyt, ja kokoat sieltä, minne et ole siementä viskannut.” Olisiko Jeesus palatessaan kuin ankara liikemies, joka olisi vain käyttänyt palvelijoitaan hyväkseen kartuttaakseen omaisuuttaan? Myös tämän kertomuksen loppu tuntuu liian ankaralta, ja monet ovatkin tuumineet, että Matteus on tuossa hieman liioitellut, ja lisännyt oman lempi-ilmaisunsa itkusta ja hammasten kiristyksestä. Joka tapauksessa rangaistus ei missään mielessä vaikuta kohtuulliselta. Saihan isäntä jo valtavat voitot, ja myös heikommin menestyneeltä palvelijalta sentään rahansa takaisin. Hänen tulisi olla lopputulokseen erittäin tyytväinen. Se, ettei palvelijalle uskottu raha kadonnut, oli kai vähintä mitä saattoi vaatia. Sen olisi pitänyt riittää. Sillä nuo summat ovat meidän mittapuumme mukaan aivan käsittämättömän suuria. Kuinka ahne isäntä olikaan! Ei vaikuta Jeesukselta eikä myöskään rakastavalta Taivaan Isältä, josta hän puhui. Miksi muuten, jos ”kullekin annettiin hänen kykyjensä mukaan,” tämä yhden talentin saanut ei kyennytkään sillä asioimaan. Oliko se kuitenkin häneltä liikaa vaadittu? Olisiko Jumalan valtakuntakin vain lisäpaineita jo ennestään taakoitettujen ihmisten kannettavaksi?
Luukkaalla oleva versio (Lk.19:11-27) ylhäisestä miehestä korostaa vielä selvemmin, että kyse on Kristuksesta, joka palaa kuninkaana, vaikkakaan hänen omat maanmiehensä eivät halua tunnustaa hänen kuninkuuttaan. Siinä, kunkin palvelijan hoitoon uskotaan sama määrä, yksi kultaraha. Tuon kertomuksen lopussa ei heikoiten menestynyttä kohtaa ulos pimeyteen heittäminen. Häneltä vain otetaan raha pois ja annetaan sille, joka oli saanut koottua 10 kultarahaa.
Tässä yhteydessä on mielenkiintoista todeta, että vastaava kertomus on hieman erilaisessa muodossa niin sanotussa nasarealais-evankeliumissa, josta tiedämme vain kirkkoisien lainausten perusteella. Siinä viisi talenttia saanut palvelija tuhlaa isäntänsä rahan irstaaseen elämään tuhlaajapojan tavoin. Hän saa vankilatuomion. Isäntänsä rahan kätkenyt saa vain nuhteet, ja kahdella talentilla menestynyt tietenkin kehut. On mielenkiintoista huomata, kuinka kristityt kautta aikojen ovat yrittäneet tulla toimeen tämän kertomuksen kanssa, ja kuinka erilaisia vivahteita se on aikojen saatossa saanut.
Tähän evankeliumitekstiin pohjautuu käsite: ”Matteuksen kasaantuvan hyödyn vaikutus,” tai lyhykäisesti: ”Matteus-vaikutus,” joka tarkoittaa etujen kasautumista niille, joilla niitä on jo ennestään. Se on usein vain lausuttu sanoilla: ”rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät.” Kuulimmehan kertomuksen lopussa sanat: ”Jokaiselle, jolla on, annetaan, ja hän on saava yltäkyllin, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin mitä hänellä on.” Ei kuulosta reilulta. Olisiko Jumalamme sellainen? Eikö pikemminkin kuulosta kapitalistisen markkinatalouden lainalaisuudelta tai, ikävä kyllä, nykyisen hallituksemme hallitusohjelmalta?
Tuo sanonta esiintyy miltei sanasta sanaan samana viisi kertaa evankeliumeissa, kaikissa muissa paitsi Johanneksessa. Kaksi kertaa näissä jo mainituissa Matteuksen ja Luukkaan kertomuksissa uskotuista talenteista tai kultarahoista. Kolme muuta kertaa ovat hieman arvoituksellisemmissa kohdissa, ja yhdessä Luukas on pehmentänyt ajatusta sanomalla, että häneltä otetaan pois se minkä hän luulee itsellään olevan (8:18).
Vanhimmassa evankeliumissa, eli Markuksessa ei siis ole tätä kertomusta, mutta sielläkin on tämä sanonta: ”Jolla on, sille annetaan, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin mitä hänellä on” (Mark. 4:25). Edellä on puhuttu siitä, ettei lamppua panna vakan alle, ja myös asioiden julkituomisen välttämättömyydestä, ja juuri ennen tätä lauselmaa sanotaan: ”Huomatkaa mitä kuulette. Niin kuin te mittaatte, niin tullaan teille mittaamaan, vielä sen ylikin.” Ei siis vertausta palvelijoille uskotuista rahoista, vaan pikemminkin ohjeita oikeaan ja myös reiluun elämään, jossa muistutetaan, suomalaista sananlaskua lainatakseni, että ”niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.”
Ajattelen, että ehkä näitä Jeesuksen sanoja on ymmärretty väärin. Niissä on aikojen saatossa haluttu nähdä jotakin muuta, kuin mitä niillä on tarkoitettu. Köyhän äidin poikana Jeesus on nähnyt sen minkä mekin näemme. Rikkaat ovat aina vain rikastuneet ja köyhät köyhtyneet. Näinhän se on aina ollut tässä maailmassa. Se on surullinen tosiasia, johon ei Mooseksen laissa oleva riemuvuosi-säädöskään ole kai koskaan todellisuudessa tuonut muutosta. Ehkä Jeesuksella on näiden sanojen yhteydessä ollut paljon muutakin sanottavaa, mutta se on jäänyt pimentoon tai ne sanat on poistettu. Toisaalta ei ole vaikeaa ymmärtää Jeesuksen sanoman ydintä, ja sen voi kyllä voi lukea hänen muista lausumistaan, esim. hänen sanojaan rikkauden vaaroista: Emme voi palvella Jumalaa ja mammonaa. Ei kai hän, joka eli köyhänä, kehottaisi umpikapitalistisin keinoin lisäämään varallisuutta, ja olisi sitten todella vihainen, kun se ei erään kohdalla onnistuisikaan.
Kapitalistinen markkinatalous perustuu siihen, että rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. On surullista nähdä, että juuri tällaiseen ajatteluun pohjautuu myös hallituksemme ohjelma, kun sosiaaliturva halutaan tällä hallituskaudella puolittaa. Köyhiltä leikataan, jotta rikkaille voidaan antaa verohelpotuksia. Ne jotka eivät oikeasti edes tarvitsisi niitä, tulevat niistä osallisiksi, että voivat hyvillä mielin jatkaa elämäänsä. Köyhiltä otetaan pois, jotta rikkaille voidaan antaa.
Jokainen aika tulkitsee Raamattua omista lähtökohdistaan käsin. Siksi on hyvä huomata, että tässä viimeksi sanomassani on samoin mukana tämän ajan tulkintaa.
On nimittäin hyvä muistaa, että Matteus on kirjoitettu aikana, jolloin kristittyjen tuli vakaasti ja rohkeasti elää uskoaan todeksi. Tuossa kertomuksessa on sana, joka avaa tätä puolta. Tuo mies pelkäsi. Elämä oli silloin aivan erityisen armotonta. Oli syytäkin pelätä. Moni ei uskaltanut ottaa riskejä. Moni ajatteli, että on parempi vain kääriä omistamansa liinaseen ja haudata se maahan, sillä tämän maailman armoton jumala, ei tuntisi armoa niitä kohtaan, jotka menettivät kaiken ja syrjäytyivät. Siinäpä oli tuo ankara ja paha mies, ei meidän Jumalamme.
Tämä kertomus kertoo oikeastaan vain sen, minkälainen tämä maailma on. Se oli sitä silloin, ja on sitä monin paikoin vieläkin. Ja me tiedämme sen armottomuuden: ”Jokaiselle, jolla on, annetaan, ja hän on saava yltäkyllin, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin mitä hänellä on.” Siksi moni haluaa vain pelata varman päälle. Armoton maailma ja pelko sitä kohtaan johtavat siihen.
Kertomuksen kaksi ensimmäistä palvelijaa ottivat molemmat suuren riskin. He olisivat voineet menettää kaiken, mutta he eivät ajatelleet sitä. He olivat rohkeita. He eivät pelänneet ankaraa isäntää, ja niin he saivat valtavia voittoja. Kolmas mies pelkäsi tätä maailmaa ja kätki saamansa rahan maahan. Pelko sai hänet käpertymään toimettomuuteen. Hän ei halunnut ottaa minkäänlaista riskiä. Hän halusi vain säilyttää sen mitä hänellä oli. Ne jotka eivät haluta riskeerata mitään, ovat tämän maailman ja ankaran isäntänsä armoilla.
Meillä kristityllä tulisi olla elämänrohkeutta. Tulisi uskaltaa heittäytyä kuten Pietari, jonka Jeesus kutsui myrskyävälle merelle. Tulisi uskaltaa laulaa kuten Käärijä: ”Enkä pelkääkään tätä maailmaa.”