11. shel ETSIKKOAIKOJA 12.8.2007
Jeesus on tulossa Jerusalemiin.
Hän laskeutuu Öljymäen rinnettä kohti pyhää kaupunkia.
Suuri osa matkalaisista on hurmion vallassa.
Minkä rakennukset, mitkä kivet!
Suuri väkijoukko on iloiten vaeltamassa pääsiäisjuhlille.
Mutta mitä Jeesus tekee?
Hän itkee.
Hän itkee tuon kaupungin tähden.
Vapahtaja näkee hengellisen todellisuuden, eikä vain ulkonaisia asioita.
Hän tietää, että kaupungin asukkaiden sydämet ovat kovempia kuin
temppelin kivet.
Synninpäästössä lausutaan:
Herra on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän,
hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli
Jeesuksen Kristuksen palvelijana vakuutan sinulle, että Jumala
antaa armossaan kaikki sinun syntisi anteeksi
Mutta Jerusalemin asukkailla ei ollut särkynyt eikä murtunut mieli.
Kivissä ei ollut mitään säröjä eikä halkeamia, joihin Kristuksen sanat
olisivat uponneet.
Sanat vain sinkoilivat takaisin heidän sydämistään kuin kovasta muurista.
Siksi Jeesus joutuu itkemään kaupungin kohtaloa:
Vielä tulet näkemään ajan, jolloin viholliset rakentavat
ympärillesi vallin, saartavat sinut ja käyvät kimppuusi joka
puolelta. He murskaavat maan tasalle sinut ja sinun asukkaasi.
Sinuun ei jätetä kiveä kiven päälle, koska et tajunnut etsikkoaikaasi
(Lk 19:43-44)
Tästä me näemme, ettei Jumalan Poika ollut sidottu ajan kahleisiin.
Hän pystyi hengessään näkemään tapahtumat,
jotka tuolla paikalla sattuisivat 40 vuotta myöhemmin.
Juuri Öljymäki olisi oivallinen katselupaikka, kun tuo ennustus toteutuisi.
Jeesus näki sielunsa silmin juutalaisten kapinan, joka alkoi vuonna 66.
Hän näki roomalaiset sotajoukot, jotka tulivat tukahduttamaan kapinaa.
Hän näki sotapäällikkö Tiituksen, joka rakennutti puisen piiritysvallin koko Jerusalemin ympäri. Juutalaiset onnistuivat kuitenkin polttamaan sen,
ja siksi Tiitus rakensi sen ympärille kivisen vallin.
– Juuri vallistahan Jeesus tuossa puhui.
Piiritystä kesti viisi kuukautta, mikä aiheutti suunnattomia tuskia kaupungin
asukkaille.
Ruoka loppui kaupungista ja ihmiset söivät mitä käsiinsä saivat.
Jerusalemin puolustajat riitaantuivat myös keskenään, mikä heikensi heidän voimiaan. Kun roomalaiset valloittivat kaupungin, siellä oli käynnissä sisällissota juutalaisten välillä.
Syksyllä vuonna 70 Tiitus lopulta valtasi Jerusalemin.
Hävitys oli hirvittävää.
Rakennukset revittiin maan tasalle.
Asukkaat tapettiin tai lähetettiin orjiksi eri puolille Rooman valtakuntaa.
Temppeli hajotettiin, eikä sitä sen koommin ole rakennettu.
Temppelin rikkaudet, mm. seitsenhaarainen kynttilänjalka, vietiin riemukulkueessa Roomaan.
Pian valtaamisen jälkeen Tiitus piti Jerusalemissa puheen, jossa hän sanoi,
että valloitus oli mahdollinen vain koska Jumala oli heidän puolellaan.
– No, näin pitää kyllä ajatella.
– Jerusalemin tuhoutuminen oli Jumalan sallima asia.
– Se oli seurausta siitä, että kaupunki torjui kuninkaansa ja messiaansa
– Kun Kristuksen sanat eivät tehonneet sen koviin muureihin, vihollisen aseet kyllä tehosivat
Ajattelepa siksi, kuinka ratkaisevan tärkeää on ottaa Jeesuksen sanat vastaan.
Siitä riippuu meidän tulevaisuutemme, sekä ajallinen että ikuinen tulevaisuus.
Siitä on kiinni myös kansakuntien tulevaisuus.
Aivan kuin Jeesus sanoisi: Voi sinua Kouvola, voi sinua Kuusankoski, voi sinua Valkeala, voi sinua Suomi.
Etkö huomaa etsikkoaikaasi?
Näyttää kovasti siltä, että meidän etsikkoaikamme on lipumassa käsistä.
Meillä on ollut valtavan hyvät mahdollisuudet julistaa Jumalan sanaa ja kuulla sitä.
Kirkon voimavarat ja rikkaudet ovat olleet ennennäkemättömän suuret.
Mutta mitä on tapahtumassa?
Kirkko käyttää varansa ja aikansa toisarvoisiin asioihin.
Eikä kansa enää kuuntele Jumalan sanaa siellä, missä sitä olisi vielä tarjolla.
Ei tätä tietenkään voi yleistää KAIKKIIN suomalaisiin.
Onhan meitä tänäänkin koolla täällä mukava joukko, ja monessa muussakin
paikassa on tänään tultu kuulemaan sanaa ja rukoilemaan Herraa.
Mutta 99 lammasta on kateissa.
He muodostavat sen läpitunkemattoman muurin, josta Jumalan sanat sinkoilevat takaisin julistajan naamalle.
Heissä ei ole niitä murtumia, joihin Sana voisi uppoutua ja tuottaa hedelmää.
Ja onhan toki meissäkin paljon kovaa ja ylpeää.
Kyllä meillä uskovillakin on parannuksen tekemisen tarvetta.
On toki – vaikka kuinka paljon!
Mutta meidän tehtävämme on varoittaa tätä kansaa.
Kunpa ymmärtäisit, missä turvasi on.
Tehkää parannus, ettei Jumala ota meiltä pois armoaan ja siunaustaan.
Jos näin käy, seuraukset ovat arvaamattomat.
****
Päivän epistolassa on yksi Raamatun lohdullisimpia kohtia:
Muutamia sinulla sentään on Sardeksessa, jotka eivät ole tahranneet vaatteitaan. He saavat käyskennellä minun seurassani valkeissa vaatteissa; he ovat sen arvoisia.
Se, joka voittaa, saa ylleen valkeat vaatteet, enkä minä pyyhi hänen nimeään elämän kirjasta, vaan tunnustan hänet omakseni Isäni ja hänen enkeliensä edessä (Ilm. 3)
Muutamia oli Sardeksessa, muutamia Jerusalemissa, muutamia Kouvolassa,
jotka ottivat vastaan Jumalan sanan, eivätkä torjuneet sitä.
Heille kelpasi Sana, joka murskaa, mutta myös parantaa.
He saivat uskossa omistaa evankeliumin, joka lupaa kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.
Mitä siitä seuraa?
He eivät joudu häviöön.
He eivät tuhoudu yhdessä tämän jumalattoman maailman kanssa.
He saavat aina kulkea kärsivän Messiaan seurassa.
Kävimme Marin kanssa Sardeksessa noin 15 vuotta sitten.
Se sijaitsee kauniilla paikalla jylhien vuorten keskellä Länsi-Turkissa.
Kaupungin kuuluisin asukas on varmaan ollut kuningas Kroisos,
jonka nimikin kertoo kaupungin rikkauksista.
Ilmestyskirjassa viitataan nimenomaan valkoiseen villakankaaseen,
josta tuo seutu oli tunnettu.
Kristittyjen asun tulisi olla valkoinen, kuin puhdasta villaa.
Me emme saa tahrata vaatteitamme.
Ilmestyskirjassa sillä tahraamisella EI niinkään tarkoiteta vääriä tekoja tai huonoa elämää.
Tahraamista on pahimmillaan se, jos me sotkemme puhtaaseen kristilliseen uskoon jotakin muuta.
Meillä voi olla vain joko Kristuksen oppi tai sitten sielunvihollisen oppi.
Meillä on joko apostolinen usko tai saatanan usko.
Sardeksessa oli käynyt niin, että kastetut seurakunnan jäsenet olivat omaksuneet
harhaoppeja ja vääriä käsityksiä.
Heidän elämänsä ainoana perustana ei enää ollut Kristus ja Hänen ristinsä.
Siksi he olivat henkitoreissaan.
Hengellinen elämä näivettyi ja he olivat jäämässä omaan varaansa.
Kaiken sekavuuden keskellä on tavattoman tärkeää pitää kiinni Jumalan sanan mukaisesta uskosta ja tunnustuksesta.
Juudan kirjeessä meitä kehotetaan jopa taistelemaan sen uskon puolesta, joka pyhille on kertakaikkisesti annettu.
Uskon sisältö on annettu meille kokonaisena, täytenä, ehjänä.
Me emme voi siihen mitään lisätä, emmekä ottaa pois.
Muuten me tahraamme sen armovaatteen, johon meidät on kasteessa puettu.
****
Kun me pidämme itsemme puhtaina, me saamme Ilmestyskirjan mukaan käyskennellä Jeesuksen seurassa valkeissa vaatteissa.
Tuo käyskenteleminen vie ajatukset paratiisiin.
Jumalastahan kerrotaan, kuinka hän käyskenteli puutarhassa.
Nyt me saamme yhdessä rakkaan Vapahtajamme kanssa käyskennellä
paratiisin tilassa.
Perisynti on sovitettu ja rangaistus poistettu.
Meidän ei tarvitse lymytä eikä piiloutua paratiisin puiden joukkoon.
Meidän ei tarvitse peittää itseämme, jotta meidän häpeämme ja syntimme ei näkyisi.
Ei, vaan Kristus vaatettaa meidät omaan puhtauteensa,
jotta meidän oma syntisyytemme peittyisi.
Me saamme käyskennellä JO NYT Jeesuksen antamissa taivasvaatteissa.
Käyskennellä aina Hänen kanssaan.
****
Kun Sardeksen enkeli sitten antaa lupauksen uskollisille palvelijoille,
hän ei lupaa mitään lisää.
Ne, jotka voittavat ja pääsevät perille, kulkevat edelleenkin valkeissa vaatteissa.
Se Kristus, joka verhoaa meidät tässä elämässä,
on meidän vaatteemme myös tulevassa elämässä.
Jos olemme Kristuksessa NYT, olemme sitä myös kuoleman jälkeen.
Ja me saamme olla Kristuksessa myös olemalla Hänen ruumiinsa jäseniä.
Ja Hänen ruumiinsahan on seurakunta.
– Tämä se tuntuu olevan meidän aikamme suuri puutostauti
– Kristuksen ruumiissa kun ei ole ulkojäseniä eikä irtojäseniä
– Me joko olemme osa Kristuksen ruumista tai emme ole
Ja olennaista tämän jäsenyyden kannalta on se,
että me olemme jumalanpalvelusseurakunnan jäseniä.
Kuulumme siihen joukkoon, joka säännöllisesti kokoontuu yhdessä kuulemaan
Sanaa ja tulemaan osalliseksi Kristuksen ruumiista ja verestä.
Rukouksen huone on Kristuksen opetuslapsen maanpäällinen koti.
Täällä me kasvamme kiinni Kristukseen, joka on pää.
Täällä me opimme toimimaan yhdessä toisten Kristuksen ruumiin jäsenien kanssa.
Jos tällainen yhteys puuttuu, on koko uskokin vaarassa.
Älkää siksi jättäkö Jumalan kansan yhteisiä kokoontumisia.
– Muuten kuin pakon edessä.
Herran kansan matkasaattoon kaste liitti meidätkin
Herran kanssa kärsimäänkin, kunnes viha voitetaan (V. 442:2,4)