Evankeliumi haastaa meidät miettimään, että keitä me olemme ajamassa kohti kielekettä? Asetammeko lähipiirimme ihmisille sellaisia taakkoja joita he eivät jaksa. Edellytämmekö itseltämme itseltä elämän ilon uuvuttavassa määrin työtehoa? Edellytämmekö lapsilta elämänilon tappavia ponnistuksia koulussa tai harrastuksessa, vaadimmeko parisuhteessa kumppaniltamme liikaa? Ovatko vaatimukset syrjäyttäneet rakkauden?
Kukaan ei profeetta omalla maallaan, sen saa Jeesuskin todeta kotikonnuillaan. Kotikyläläisten paheksunta ei jää ainoastaan suusanalliseksi, vaan tilanne kärjistyy kirjaimellisesti kuilun partaalle. Mielenpahoittaminen johtaa vaarallisiin tositoimiin. Oman kylän poika on mitä ilmeisimmin tarkoitus kivittää Jumalan pilkasta. Tämä kertomus on dramaattinen.
Se mitä Jeesukselle tapahtui muistuttaa nykyaikaista mediakohua. Näitä on nähty esimerkiksi ministeritasolla vuoden sisään useampikin. Henkilö nousee tunnettuuden aallon harjalle, jossa hänen tekemisiään ihaillaan ja erityislaatuisuutta kiitellään. Hän saa runsaasti huomiota. Jossain vaiheessa tulee kuitenkin hetki, jolloin julkisuus kääntyy vastaiseksi. Kun odotukset ovat suuret, pienikin virheeksi katsottu asia voi kostautua. Seuraa melkoinen sosiaalisen median rumputuli joka ajaa kohteensa rotkon reunalle. Aiemmin ihaillusta henkilöstä kaivetaan nyt esiin negatiivisia aiheita. Tätä voisi joku kutsua mediapeliksi.
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun käytäntöön suuntautunut professori Pekka Mattila on Ylen haastattelussa sanonut.
– Elinkaaret, joilla julkisuuden henkilö voi tehdä itsensä tunnetuksi ja agendansa tunnetuksi, saattavat lyhentyä. Tulemme näkemään vähemmän ikonisia julkisuuden henkilöitä. Jumaluudet nousevat ja laskevat nopeammin. Perinteisellä ja sosiaalisella medialla on keskeiset vaikutukset tähän. Eli viime viikon sankari voi olla tämän päivän surkimus, sanoo Mattila.
Jeesukselle on siis annettu kunniatehtävä lukea kotisynagogassa pyhiä kirjoituksia ja tulkita niitä. Vaikka evankelista ei asiaa mainitse, on hyvä syy olettaa, että paikalla on Jeesuksen perheväkeä. Synagoga on täynnä hyvin tuttuja ihmisiä.
Jeesus lataa täyslaidallisen ilosanomaa:
Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut.
Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman,
julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista,
päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta.
On hyvä huomata, että vapautuksen sanoma ei ole kuulijakunnalle sinänsä ongelma, Jeesusta jopa kiitellään ja hänen sanomaansa pidetään armollisena. Jeesuksen puhetaito tekee ilmeisesti melkoisen vaikutuksen. Kompastuskiveksi osoittautuu se, että Jeesus tunnetaan Nasaretissa hyvin. Jeesus oli jo aiemmin saarnannut Kapernaumissa ja huhut siitä, että Joosefin poika on julistautunut Messiaaksi, olivat taatusti kantautuneet. Monet ajattelevat, että ” Vai että on Joosefin poika mielestään messias ja tulee vielä kertomaan epämiellyttäviä ja epätavallisia tulkintojaan pyhään synagogaan. On sillä pokkaa! ”.
Jeesus ei lähde poliittisesti korrektisti selittelemään tai tavoittelemaan kansansuosiota, vaan kahdella esimerkillä osoittaa kuinka Israelin kansan historiassa aiemminkin pelastus ja ratkaisu ongelmiin on tullut niin juutalaisten leirin ulkopuolelta. Jeesus julistaa tässä, että hänen sanomansa kuuluu jatkossa juutalaisiakin laajemmalle ihmisjoukolle. Hän ei sulje nasaretilaisia pelastuksen ulkopuolelle, vaan hänen tarkoituksensa on kertoa, että Jumalan pelastussuunnitelmaa eivät ihmiset määrää. Tarvitaan mielenmuutosta, että Jumalan tahto toteutuisi. Samaa opetusta tarjoa toisaalla Raamatussa vertaus Laupiaasta samarialaisesta.
Minäkin muistan monessa asiassa sanoneeni, että uskon vasta kun näen. Tässä tapauksessa nasaretilainen seurakunta näyttää, ettei se usko, vaikka näkee pelastuksen ruumiillistuman. Jumalan suunnitelmien viisaus paljastuu ihmiselle usein vasta jälkikäteen. Monessa tapauksessa Jumalan suunnitelmien toteutuessa käy niin, että saamme lopulta enemmän, kun osaamme odottaa. Pelastussuunnitelmasta puhuttaessa tämä tarkoittaa muun muassa, että ihmiset saattoivat odottaa maallista Israelin kuningasta, mutta saivatkin Jeesuksessa ja hänen ristintyössään pelastuksen koko maailmalle ja ihmiskunnalle.
Yksi tämä evankeliumin viesteistä on siis se, että pelastus saapuu yllättävällä tavalla. Jos Jeesus olisi ollut ollut ihmisten odotusten kaltainen, hän olisi tuskin syntynyt Marian ja Joosefin lapseksi ja varttunut Nasaretin kaltaisessa pienessä kylässä. Ihmisten odotusten perusteella vapahtajaa odotettiin todennäköisemmin ylhäiseen sukuun ja Jerusalemiin.
Nasaretilaisia on helppo jälkiviisaasti syytellä. Kristillisen opin kannalta tässä keskeistä on, että Kristus on uskontunnusten mukaisesti sekä todellinen ihminen että todellinen Jumala. Nasaretilaisilla ymmärrettävästi haasteellista nähdä tutussa ihmisessä jumalallisia piirteitä. Joku voi nykyajasta käsin pitää nasaretilaisia pahantahtoisina ja Jeesuksen jumalallisuutta ymmärtämättöminä, mutta silloin hyvä muistaa, että vääriä profeettoja on ollut kautta aikojen ja että opetuslapsillekin Jeesuksen todellinen luonto oli arvoitus pitkään.
Vaikka tilanne eskaloituu, lähtee käsistä, Jeesus kuitenkin kuin ihmeen kautta kävelee ihmisjoukon halki, ei ole vielä hänen aikansa kuolla. Tässä voi hyvin nähdä heijastumaan pääsiäisen ihmeestä; Jeesus voittaa varman kuoleman.
Kirkkovuosi tarjoaa evankeliumin tarkastelupisteeksi etsikkoaikoja. Kuulijoiden usko tai epäusko näyttää ratkaisevan sen kääntyykö etsikkoaika siunaukseksi vai ei.
Kirkkomme verkkosivulla etsikkoaika selitetään näin:
Etsikkoaika on aika, jolloin Jumala katsoo kansansa puoleen ja kutsuu ihmisiä. Etsikkoajalla voidaan viitata sekä yksityisen ihmisen elämänkaaren vaiheeseen, että seurakunnan tilanteeseen, jolloin koetaan Jumalan erityisesti puhuttelevan.
Hyvä määritelmä, mutta jotain muutakin etsikkoaika on.
Urbaanisanakirja määrittelee sen puolestaan, sana on raamatullista alkuperää, mutta on levinnyt yleiskieleen ja tarkoittaa sitä, että jokin asia tai tapahtumasarja vaatii juuri sillä hetkellä toimenpiteitä. Ellei niihin ryhdytä, menetetään joko mahdollisuus tai voidaan joutua tosi hankalaan tilanteeseen.
Mielestäni hyvä tarkennus.
Olen elämäni aikana kuulunut ja ollut jäsen myös helluntaiherätyksessä. Tältä kokemuspohjalta keksin sloganin jota olen toistellut ystäväpiirissäni usein. Kuten sloganit yleensäkin, kyseessä on kärjistys, mutta tässä tapauksessa hyväntahtoinen.
”Helluntailainen johdatus on luterilainen sattuma”
Tarkoitan tällä maailmanselitystapaa mikä näissä uskonyhteisöissä valitsee. Helluntaiherätyksen piirissä maailmaa katsotaan jumalallisten lasien kautta ja helpommin näin ollen päädytään myös näkemään Taivaallisen isän vaikutusta maailman kulkuun. Luterilainen taas järkeilee samankaltaista tapausta enemmän ja pyrkii löytämään loogisen selityksen.
Muistutan vielä, että tämä on kärjistys, mutta uskon siinä olevan jotain tärkeää huomattavaa myös suhteessa etsikkoaikoihin.
Asenteessa jota kutsun helluntailaiseksi johdatukseksi on paljon hyvää. Siinä on herkkyyttä nähdä kaikkialla Jumalan pyhyyttä. Siitä löytyy myös tahtotila olla uskollinen Jumalan tahdolle. Jumalan tahtoa etsivä on usein myös valmis laitamaan paljon peliin voidakseen olla uskollinen kutsumukselleen. Toisaalta joskus saattaa käydä niin, että johdatus nähdään ja ollaan kokevinaan siellä missä olisi järkeilyn paikka.
Luterilaisen sattuman vahvuuksia on muun muassa järjen kunnioittaminen osana uskoa ja elämää. Kyseessä on myös ehkä vähän tylsä, hötkyilemätön ajattelutapa. Luterilainen sattuma on luonteeltaan arkisempaa, ihmeet ovat usein pienehköjä, jopa sellaisia että ne tajutaan vasta jälkijättöisesti. Järkeilemällä liikaa saattaa kuitenkin menettää jotain Jumalan suunnitelmassa olevaa.
Molemmilla näkemyksillä on taatut hyvä puolensa. Väitän, ettei kumpikaan niistä ole täysi ratkaisu. Minusta niiden vuorovaikutusta tarvitaan.
Valmistauduin tähän saarnaan kyselemällä paljon ystävieni ajatuksia etsikkoajasta. Usealle käsite näyttäytyi pelottava. Mitä jo etsikkoaika loppuu, enkä osaa toimia Jumalan odotusten mukaisesti? Kutsuuko Jumala vain kerran, jäänkö pois Jumalan suunnitelmista?
On totta, että kutsumuksen toteuttamisella on hintansa, sitä ei voi selittää pois. Vetoan kuitenkin jo kuultuun. Sanottiinhan äskeisessä lukukappaleessa, että ”Langenneita kohtaan hän on ankara. sinua kohtaan lempeä, jos pysyt kiinni hänen hyvyydessään; muuten sinutkin leikataan pois. Jos jatkamme lukukappaletta luemme tämän:
Jumala kykenee liittämään heidät takaisin runkoon. Jos kerran sinut on leikattu irti villistä oliivipuusta, johon luonnonmukaisesti kuuluit, ja vastoin luontoa oksastettu jaloon oliivipuuhun, niin totta kai nämä alkuperäiset oksat voidaan liittää takaisin omaan puuhunsa. Tämä raamatun sana piirtää näkymän, että koko lyhyt elämä on etsikkoaikaa.
Psalmin 103 sanan mukaan. Ihmisen elinaika on niin kuin ruohon: kuin kedon kukka hän kukoistaa, ja kun tuuli käy yli, ei häntä enää ole eikä hänen asuinsijansa häntä tunne. Mutta Herran armo pysyy ajasta aikaan, se on ikuinen niille, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä. Polvesta polveen ulottuu hänen uskollisuutensa kaikkiin, jotka pysyvät hänen liitossaan, muistavat hänen käskynsä ja elävät niiden mukaan.
Rohkenen ajatella, että tämä osaltaan todistaa, että Jumala suunnitelmassa lyhyen ihmiselämän ovi on auki. Tänään on armon hetki ja etsikkoaika. Jumala kutsuu yhä ja aina.