12.8.2012 11. shel Matt. 11:20-24
Maailmanhistoria on täynnä järkyttäviä tapahtumia:
Rooman valtakunnan tuhoutuminen, Jerusalemin hävitys,
Saksan kaupunkien tuhoutuminen ilmapommituksissa,
Lissabonin maanjäristys, tsunamituhot Thaimaassa ja Japanissa jne jne.
Tällaiset asiat näyttävät meistä aivan tarkoituksettomilta ja
järjettömiltä. Yhtäkkiä kaikki vain romahtaa, katoaa, luhistuu.
Joko ihmisen tai luonnonvoimien työn tuloksena.
Kristittyinä ihmisinä meillä kuitenkin on se varmuus,
ettei mitään tässä maailmassa tapahdu sattumalta.
Ennen vanhaan puhuttiin KAITSELMUKSESTA.
Sillä tarkoitettiin Jumalan huolenpitoa tästä maailmasta ja
sen ihmisistä. Tuo kaitselmus ei kuitenkaan tarkoita vain
varjelemista. Sitä ettei tulisi onnettomuutta, sairautta, sotaa
tai tuhoa.
Joskus Jumala nimittäin katsoo hyväksi sallia
ihmisille myös jotain pahaa. Vaikka silloinkin taustalla on
Jumalan Hyvyys, joka toimii meidän parhaaksemme ja
ihmisten ikuisen pelastumisen hyväksi.
Meidän ei kuitenkaan pidä ryhtyä jälkiviisaiksi ja pyrkiä
selittämään maailman tapahtua. Esimerkiksi väittämällä,
että tsunami iski Japaniin, koska he ovat shintolaisia.
Tai että Estonia-laiva upposi, koska siellä juotiin viinaa.
– Me emme ole Jumalia.
Siksi meidän pitää olla varovaisia kun arvailemme Jumalan
ajatuksia ja suunnitelmia.
Tuhot ja onnettomuudet eivät suinkaan aina ole jonkin
yksittäisen synnin seurausta. Mutta aina ne ovat meille kaikille
muistutusta siitä, että meidän on tärkeä elää uskossa Kristukseen
ja synnit anteeksiannettuina. Sillä on vain askel minun ja
ikuisuuden välillä.
Ne ovat muistutusta myös kokonaisille kansoille siitä, että
kansa ei saa vaihtaa Jumalaansa. Mammona ei kaitse meitä.
Eikä Allah anna ikuista turvaa. Vain Kristus voi olla kansan toivo.
Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa Abraham koitti käydä kauppaa Jumalan kanssa.
Herra oli ilmoittanut hänelle, että Sodoma ja Gomorra tulisivat tuhoutumaan.
Ja nyt Jumala kertoi syynkin siihen: syynä olivat näiden kaupunkien asukkaiden raskaat synnit. Raamatusta me tiedämme kaksi Sodoman ja Gomorran syntiä: homoseksuaalisuuden ja väkivaltaisuuden.
Nämä olivat Jumalan silmissä NIIN paha asia,
että niiden vuoksi Hän päätti tuhoa kokonaan nuo kaupungit.
Kysymys ei siis ole vain jostakin harmittomasta taipumuksesta tai
huonosta käyttäytymisestä.
Synti on aina rikkomus Jumalaa vastaan.
Se on kapinaa Häntä vastaan, joka on luonut ihmisen ja luonut hyvän järjestyksen tähän maailmaan.
– Siksi synti saa aina rangaistuksen: joko tässä ajassa tai tulevassa.
Joko ihmisen tai kansan elämässä.
Joko ihmisten omassa elämässä tai sitten Golgatan ristillä.
– Mutta rangaistus langetetaan ja se on kärsittävä jokaisesta synnistä.
Abraham kävi kuitenkin kauppaa Jumalan kanssa.
Jos kaupungista löytyy 50 hurskasta, eikö sen voisi säästää.
Tai 20 tai edes 10.
Ei kai Jumala tuhoa uskovia yhdessä epäuskoisten kanssa?
Pitäisikö meidän nyt ryhtyä laskemaan, että löytyykö TÄSTÄ kaupungista
50 uskovaa: Minä, yks, kaks, kolme …
Ja pitäisikö tuskailla, että kun meitä on näin vähän.
Ja niin hirveän paljon on niitä, jotka kulkevat tämän maailman teitä.
Ei, kyllä tuon kertomuksen opetus on muualla.
Se kertoo siitä, kuinka tärkeää on, että jollakin paikkakunnalla on
niitä, jotka pysyvät uskollisina Jumalan sanalle.
Niitä, jotka rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa.
Niitä, jotka pyhä pyhän jälkeen kokoontuvat viettämään jumalanpalvelusta
niin kuin Kristus on sen asettanut.
Sodomassa ja Gomorrassa ei ollut toivoakaan siitä, että KAIKKI
ihmiset olisivat kääntyneet Elävän Jumalan puoleen.
Suurin osa kulki aivan suruttomasti synnin teitä.
Mutta oli PYHÄ JÄÄNNÖS.
Oli niitä, jotka eivät hypänneet riettauden lätäkköön.
Tai kumartaneet ihmisen luomia jumalia.
Tällainen pyhä jäännös, Jumalan kansa, on niin kuin hapate,
joka tuo hyvää hapatetta koko taikinaan.
Se on niin kuin valo, joka loistaa kaikille huoneessa oleville.
Tai niin kuin suola, joka estää kaikkea pilaantumasta.
Jos Jumalan kansa käy vähiin tai häviää kokonaan,
silloin kaupunki tai kansa on vaarassa tuhoutua.
Se ehkä jatkaa elämäänsä, mutta Henki on poissa.
Jumalan Sana on poissa.
Sakramentit on viety sen ulottuvilta.
Rukous ei enää nouse Jumalan luokse.
Alttari on kylmentynyt ja pimentynyt.
Siksi on niin tavattoman tärkeää, että kansan ja kaupungin keskellä
säilyy pienikin Kristuksen seurakunta.
Vaikkapa Turkin Izmirin miljoonakaupunkiin on syttynyt pieni
liekki, kun siellä on nyt aloitettu luterilaisia jumalanpalveluksia.
Tuo valo on valaista kaupunkia pitkälti kirkkosalin seinien
ulkopuolellakin.
Miksi? Siksikö, että siellä on uskovia?
Ei, vaan pohjimmiltaan siksi, että siellä on Jeesus Kristus.
Hän joka on läsnä Sanassa ja sakramentissa jumalanpalvelusta
viettävän seurakunnan keskellä.
Hän on maailman valo!
Kunpa me näkisimme, kuinka arvokas Jumalan silmissä on
vähäpätöisinkin Kristuksen seurakunta.
Se on kuin suojamuuri Saatanaa vastaan kaupungin ympärillä.
Ja suojelee kansaa Jumalan vihalta.
****
Päivän epistolassa puhutaan Israelin kansan erämaavaelluksesta.
Siitä, KETKÄ tuhoutuivat ja millä perusteella.
Mehän tiedämme Raamatusta, että vain Joosua ja Kaaleb selvisivät tuosta erämaavaelluksesta Luvattuun maahan.
Kaikki muut Egyptistä lähteneet aikuiset kuolivat erämaassa 40 vuoden aikana.
Heprealaiskirjeessä sanotaan,
että KAIKKI ne jotka lähtivät Egyptistä, nousivat kapinaan Moosesta vastaan.
KAIKKI.
Vaikka he olivat saaneet kasteen Moosekseen Punaisessa meressä,
he asettuivat Moosesta vastaan ja samalla Jumalaa vastaan.
Jumala oli vapauttanut kansan orjuudesta
– Mutta he halusivat palata takaisin orjuuteen.
– Pesty sika tahtoi rypeä taas rapakossa.
Tällaisia me ihmiset olemme. KAIKKI.
Meidätkin on kasteessa pesty puhtaiksi.
Meidätkin on vapautettu saatanan ja synnin orjuudesta.
Mutta silti jokainen meistä kapinoi Jumalaa vastaan ja
haluaa takaisin orjaksi:
Kaikki ovat luopuneet ja käyneet kelvottomiksi.
Ei ole ketään joka tekee hyvää, ei ainoatakaan …
Kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta,
kirjoittaa Paavali Roomalaiskirjeessä (3:12, 23)
Heprealaiskirjeen kirjoittaja kysyy:
Keille hän vannoi, etteivät he pääse hänen lepopaikkaansa?
Ja vastaa:
Niille, jotka eivät totelleet
Hätäinen raamatunlukija tekee tästä helposti sen johtopäätöksen,
että perille pääsee se, joka tottelee.
Kunhan vain tottelen kaikkia Jumalan käskyjä, silloin pääsen
perille taivaaseen
– Mutta Jumalahan vakuutti, että he KAIKKI olivat tottelemattomia.
Kaikki kapinoivat, eikä kukaan päässyt perille Luvattuun maahan.
Siksi on tärkeä huomata se yhteenveto, jonka Heprealaiskirjeen
kirjoittaja lausuu erämaavaelluksesta:
Perillepääsyn esti siis EPÄUSKO
Ei siis ensi sijassa tottelemattomuus, ei kapinointi, ei synti,
ei niskurointi, napina, kurittomuus.
Ei, vaan EPÄUSKO.
Se on ainoa asia, joka voi estää sen, että SINÄ ja MINÄ olemme kerran perillä taivaan kirkkaudessa.
Kaiken synnin taustalla on epäusko.
Se saa meidät tekemään, sanomaan ja ajattelemaan pahaa.
Mutta epäuskolla on myös toinen vaikutus, vielä pahempi.
Se estää meitä saamasta syntejämme anteeksi.
Epäusko kuiskuttaa meidän korviimme, että kyllä sinä olet ihan mahdoton,
ei sinusta ole mihinkään, ei armo kuulu enää sinulle, sinä olet oman elämäsi pilannut, ei Jumala sinusta välitä, ei sinulla ole toivoa, sinä hukut.
***
Sinulle Jumala tahtoo tänään sanoa hellästi mutta määrätietoisesti:
Poikani, tyttäreni.
Sinun syntisi on annettu sinulle anteeksi.
Niin kaukana kuin itä on lännestä,
niin kauas hän siirtää meidän syntimme.
Niin kuin isä armahtaa lapsiaan,
niin armahtaa Herra niitä, jotka pelkäävät ja rakastavat Häntä
Sinutkin on uitettu Punaisen meren poikki.
Sinut on kastettu Kristukseen.
Sinutkin on nostettu Luvatun maan tielle.
Sinuakin odottaa se maa, joka vuotaa maitoa ja hunajaa.
Tänäänkin saat peseytyä siinä Kristus-lähteessä,
joka seuraa meitä koko tämän erämaavaelluksen ajan.
Ja saat syödä sitä mannaa, joka liittää meidät Kristukseen.
Ja antaa voiman vaeltaa perille saakka.
Yhdessä Joosuan ja Kaalebin kanssa me saamme kulkea
kerran Jordan-virran halki ja asettua Levon maahan.
Kristuksen ansiosta.