Saarna Loviisan rauhanmessussa 5.8.2018
Rakkaat kristityt, kära kristna!
Olen elänyt muutaman viime vuoden erään ristiriidan kanssa. Minulle hyvin rakkaat ihmiset ovat solmineet liiton, ensiksi rekisteröineet sen, sitten solmineet avioliiton. Heillä on yhteinen lapsikin. Rukoilen heidän puolestaan ja siunaan heitä sydämessäni lähes päivittäin. Saan tehdä niin kaikkialla muualla paitsi kirkossa.
Det finns ett familj, som är mycket kär till mig. Men de vuxna i det här familj är båda kvinnorna. Jag ber för dem och välsignar dem nästan varje dag – jag kan göra det var som helst, men inte I kyrkan. Det är någonting, som jag inte kan förstå. Och det är svårt till mig.
Tänään kirkossamme on auennut näyttely, joka kertoo juuri tästä ongelmasta, tästä kysymyksestä. Viesti, jonka kuulen kerta toisensa jälkeen, on hyvin ristiriitainen. Se viesti kuuluu tähän tapaan: Kyllä kirkko on avoin kaikille ihmisille, kaikki ovat tervetulleita. Mutta… mutta… mutta… men… men… Se ei saisi näkyä eikä kuulua.
Jeesukselta tultiin kerran kysymään: ”Opettaja, mikä on suurin käsky laissa?” Niin Jeesus sanoi hänelle: ’Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi’. Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky. Toinen, tämän vertainen, on: ’Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi’. Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat.
Du skall älska Herren, du skall älska din nästa som dig själv. Det är Guds bud till oss. Älska. Men, vad menar det?
Rakkauden käsky on vaikea. Rakastamisen määritteleminen on hyvin vaikeaa. Oikeastaan rakkaus on jotain, joka ei suostu määriteltäväksi. Se on koettavissa – mutta ei oikein selitettävissä. Se on tekemistä – eikä se kuitenkaan ole vain tekemistä. Rakkaus täyttää kaikki käskyt. Se on Jumalan tahto.
Jeesus teki eläessään maan päällä paljon tunnustekoja. Tekoja, joihin päivän teksti viittaa. Tekoja, joista häneen uskovat tunnistivat hänet Jumalan Pojaksi, Messiaaksi. Kaikki hänen tekonsa syntyivät rakkaudesta. Hän paransi, hän opetti, hän ruokki, hän lohdutti, hän antoi anteeksi, kutsui seuraajakseen… Kaikella tekemisellään hän teki todeksi Jumalan rakkautta.
Jesus visade med sina gärningarna vad det betyder, att Gud älskar oss.
Jeesuksen toimintatavat herättivät usein närkästystä. Ne herättivät närkästystä siksi, että hän osoitti rakkautta sellaisia kohtaan, joita kartettiin tai vihattiin, jotka tavalla tai toisella eivät olleet sen ajan yhteiskunnassa hyväksyttyjä. Lähimmäisenrakkauden esikuvaksi hän esitti laupiaan samarialaisen – samarialaisen, joka uskonsa vuoksi oli vihattu – tai ainakin halveksittu.
Hän lähesty spitaalisia – joita pidettiin kirottuina. Hän antoi arvon niin naisille kuin lapsille – heille, joita ei patriarkaalisessa yhteisössä arvostettu.
Itse hän kuoli syytettynä Jumalan pilkasta. Rakkaus oli kuitenkin ohjannut kaikkea tekemistä.
Jumalan rakkaus kutsui Jeesuksen asettumaan uudelleen ja uudelleen heikkojen, sorrettujen, ulkopuolelle tuomittujen, väheksyttyjen puolelle.
Meidän yhteiskunnassamme – onneksi – hyväksytään nykyisin monen kaltainen erilaisuus. Erilaisen seksuaalisen suuntautumisen hyväksyminen on ollut erityisen vaikeaa ja vienyt aikaa. Kirkossa se on vielä kesken. Siksi sydämessäni rukoilen samaa sukupuolta olevien parien puolesta – mutten voi tehdä sitä julkisesti kirkossa siinä muodossa, minkä kirkko on antanut avioliittoon vihkimiselle tai sen siunaamiselle.
Kirkollisessa keskustelussa tuntuu olevan kaksi ääripäätä. Toinen joukko sanoo, että homoseksuaalisuus on syntiä. Toinen joukko sanoo: Raamattu ei tunne kahden samaa sukupuolta olevan suhdetta, vaan puhuessaan samaa sukupuolta olevien seksisuhteesta – on kyse väkivallasta, joka on aina tuomittavaa. Sen sijaan sellaisen rakkaussuhteen, joka elää kahden samaa sukupuolta olevan kesken, sen tuomitseminen ja jättäminen kirkon siunauksen ulkopuolelle on väärin.
Väd är rätt? Mikä on oikein? Är det så, att vi bara har vissa regler och vi måste leva hur de säger. Uskonpuhdistajamme totesi joskus, että rakkaus keksii joka päivää uusia kymmeniä käskyjä. Rakastaminen, kunnioittaminen, arvon antaminen toiselle ihmiselle hänen tilanteestaan riippumatta – on keskeinen kristillinen arvo, jonka tulee ohjata kristityn ja koko kirkon elämää. Rakkaus elää tilanteen mukaan.