Päivän evankeliumi näyttää pienen ihmisen paikan suuren Jumalan edessä – niin hyvässä kuin pahassakin. Fariseukset ja publikaanit eivät kirjaimellisesti ottaen kuulu nykysuomalaiseen elämänmenoon. Fariseuksethan olivat juutalaisten uskonnollinen puolue ja publikaanit veronkantajien ammattiryhmä, jotka olivat ostaneet oikeuden veronkantoon Rooman keisarikunnan viranomaisilta. Silti aika yleiseen suomalaiseen kielenkäyttöön kuuluu vieläkin termi farisealaisuus. Publikaaneista nyt ei ehkä sen kummempaa mielikuvaa ole. Syntisinä pidettyjä ihmisiä joka tapauksessa.
Farisealaisena pidetään jonkun tai joidenkin ihmisten elämäntapojen arvostelua tai kaksinaismoralismia, jossa sanotaan kyllä moraalisesti kauniita asioita mutta tehdään itse vastaavaa vääryyttä tai ehkä jotakin vielä pahempaa. Monesti näyttää kuitenkin siltä, että farisealaisuudesta syyttäminen on vain helppo ja näennäisen syvämietteiseltä vaikuttava keino torjua itseen kohdistuvaa kritiikkiä. Omien mielihalujen mukaan kun halutaan toimia. Reagointitapa on osa nykyistä, yksityistynyttä elämäntyyliä, jossa mihinkään ei saa puuttua ja kullakin on vain oma totuutensa. Yleispätevien moraalisääntöjen esittäminen leimataan hurskasteluksi.
Vaikuttaisi kuitenkin, että vaatimus suuremmasta ihanteellisuudesta on toisaalta saanut uutta tuulta purjeidensa alle nykyisen arvohämmennyksen aikana. Pelkkä ulkonaisen vapauden lisääntyminen ei näytäkään tosiasiallisesti lisäävän ihmisten sisäistä vapautta vaan se johtaa erilaisiin riippuvuuksiin ja saa vaatimaan uusia auktoriteetteja menetettyjen tilalle. Monimutkaiseen maailmaan kaivataan selkeyttä. Tämä luo kasvumaaperää niin poliittiselle kuin uskonnollisellekin ääriliikehdinnälle.
Tämä kirkkopyhä kutsuu meitä itsetutkisteluun. Päivän evankeliumi haastaa miettimään omaa farisealaisuuttamme ja omaa sisäistä publikaaniamme. Erityisen suorasanaisesti nämä mietteet lausuu apostoli Paavali päivän Uuden testamentin tekstissä, Roomalaiskirjeen 3. luvusta: Kaikki ovat samassa asemassa, sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on heidät lunastanut vapaiksi. Onko siis syytä kerskailuun? Siltä on pohja pudonnut pois.
Syntisyyden korostaminen ei merkitse sitä, että olisi toivottavaa olla syntinen. Päinvastoin. Se vaan on karu tosiasia. Kyse on ennen muuta rehellisestä itsetuntemuksesta. Kaikki tarvitsemme Kristusta pelastajaksemme.
Sanotaan, että nykyisin suomalaiset ovat muuttuneet varsin itsevarmoiksi ja koviksi. Itsekkyys ei ole enää niin paheksuttavaa kuin ennen. Itse asiassa kannustetaan pitämään huolta omista oikeuksista mahdollisimman tarmokkaasti. Sellainen on pelin henki. Tällainen itsevarmuus voi auttaa etenemään työelämässä ja muutenkin saavuttamaan hyviä asemia elämän eri alueilla. Surullista on kuitenkin, jos se johtaa kovasydämisyyteen lähimmäisiä kohtaan, omien huonojen puolien kieltämiseen ja ajatukseen, että tulee omillaan toimeen asiassa kuin asiassa.
Farisealaisuus on itse asiassa sävyltään itsejumalointia sekin. Omat kyvyt ja suoritukset riittävät. Ei siihen enää muita auttajia tarvita. Muita ihmisiä mitataan sitä silmällä pitäen, miten paljon he hyödyttävät juuri minua. Ihminen ei enää näe, miten pieni hän tosiasiassa on ja että hänen on kaikesta perimmältään kiittäminen Jumalan hyvyyttä.
Jeesuksen vertauksen publikaani taas oli tullut tunnontuskiin. Hän tiesi olevansa oikeutetusti ihmisten silmissä halveksittu taloudellisten väärinkäytöstensä vuoksi. Hän oli ryöstänyt oikeuden varjolla itselleen toisten omaa. Publikaani tunnusti tämän Jumalan edessä. Hän näki, että omat moraaliset ansiot, lähimmäisenrakkaus ja kuuliaisuus Jumalan tahdolle olivat hänen tapauksessaan yhtä tyhjän kanssa. Miinuksen puolelle jäätiin. Omin neuvoin ei tilannetta enää voitu hyvittää. Armon tuleminen oikeuden tilalle oli ainoa mahdollisuus uudelle alulle.
Itsensä tutkiminen Raamatun valossa ei siis ole vertailua toisiin ihmisiin, ei tässä mielessä mikään urheilusuoritus. Kilvoittelua kylläkin itsensä kanssa myös toisten huomaamisessa. Kyse on Jumalan rakkauden vaatimuksen ja lahjan puhuteltavana olemisesta. Tulisi nähdä rehellisesti omat puutteet, väärät ajatukset, sanat ja teot sekä se, että moni asia menee ymmärrykseni yli. Kaikkea en näe tai halua nähdä itsessäni. Väärin tekemistä ei pidä löperösti sallia itselle tai muille, mutta keskeneräisyyden oikea näkeminen kuuluu osana ihmisenä ja kristittynä kasvamiseen. Kristittynä eläminen ei ole paikalleen jämähtämistä vaan päivittäistä tiellä kulkemista. Jokaiselle päivälle on voimana ja vahvistuksena sen päivän armo.
Joskus itsensä tutkiminen voi kuitenkin saada epäterveitäkin piirteitä. Ihminen ajautuu kuvittelemaan kaikenlaista eikä uskalla enää hyväksyä itseänsä sellaisena kuin on. Lopputuloksena saattaa olla masennusta ja pahempiakin mielenterveyden ongelmia. Ei aina tarvitse olla niin huolissaan siitä, mitä muuta ajattelevat. Riittää, kun pyrkii tekemään oikein ja ottamaan kaikessa ystävyydessä toiset huomioon. Tietysti ihmisyyteen kuuluu myös terve ja rehti, usein jännittävä ja hauska kilpaileminenkin. Se tulisi jättää kuitenkin omaan arvoonsa ja nähdä, ettei ihmisen perimmäinen arvo ole näistä kilpailuista kiinni.
Tätä tosiasiaa joutunevat läpikäymään vaikkapa kehnonlaisesti menestyneet olympiaurheilijamme. Hehän ovat joskus aika huomattavankin osan elämästään täysipäiväisiä kilpailijoita ja hankkivat siitä elantonsa. Aina ei kuitenkaan voi voittaa, vaikka panokset ja panostukset ovatkin kovat ja juuri siksi. Urheilu on kovaa leikkiä. Jos se ei enää ole vähimmässäkään määrin leikkiä, ei se oikein täytä myönteistä tarkoitustaan.
Päivän evankeliumi huipentuu: Jokainen, joka itsensä korottaa, se alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan. Korottaminen tässä mielessä on itsensä korottamista toisten ihmisten ja rakkauden lain yläpuolelle. Tämä tie on aina viime kädessä kestämätön. Armon vastaanottajaksi nöyrtymisen ja toisten rakkaudellisen armahtamisen tie sen sijaan on pohjimmiltaan se ainoa todella ajan myrskyissä Jumalan ikuisuutta kohti johdattava tie. Sen on Vapahtajamme meille valmistanut.