Jeesus asetti tässä eteemme kaksi ihmistä ja kaksi tapaa lähestyä Jumalaa. Fariseus luetteli monia hyveitään. Hän oli kovin innokas noudattamaan Jumalan lakia ja tahtoa. Hän jopa paastosi kahdesti viikossa vaikka Mooseksen kirjat edellyttivät paastoa vain suurena sovituspäivänä. Hän maksoi kymmenykset siitäkin mitä osti, vaikka laki ei siihen velvoittanut. Hän ei tehnyt vain velvollisuuttaan, hän teki enemmän! Ei häntä myöskään oikeastaan voi syyttää ylpeilemisestä. Hän kiitti Jumalaa hyvyydestään eli tunnusti että kaikki se on Jumalan lahjaa. Siksi hän havaitsikin tekojensa olevan parempia kuin ihmisten keskimäärin, kuten esimerkiksi myös temppeliin rukoilemaan tulleen publikaanin.
Kuitenkaan Jeesus ei tunnustanut häntä vanhurskaaksi, Jumalalle kelpaavaksi. Paikalla oleva publikaani oli oikeastaan fariseuksen täydellinen vastakohta. Hän ei luetellut tekojaan, tunnusti vain olevansa anteeksiantamusta tarvitseva syntinen. Hän ei myöskään kiinnittänyt huomiota toisiin, hän oli rukouksessaan vain Herransa edessä. Hän ei kiittänyt Jumalaa vaan pyysi häneltä armoa. Näin hän osoitti katumuksensa. Hänellä oli myös uskoa. olihan hän kaikesta huolimatta rohjennut tulle Herran eteen temppeliin etsimään armoa ja uskohan on juuri Jumalan etsimistä ja avun etsimistä häneltä.
Lukiessamme tätä kertomusta samaistumme helposti publikaaniin ja nyrpistämme nenäämme fariseuksen ajattelutavalle. Mutta tämä Jeesuksen vertaus oli ja on tarkoitettu niille jotka ”olivat varmoja omasta vanhurskaudestaan ja väheksyivät muita”. Mekin voimme huomaamattamme langeta samaan kiusaukseen. Tässä on kysymys uskon vanhurskaudesta ja Jumalasta joka vanhurskauttaa jumalattoman. Mikään mikä meissä on ei tee meistä kelvollisia Jumalan edessä niin kuin kaikki tämän kertomuksen fariseuksen hyveet eivät tuoneet hänelle vanhurskautta. Kaikki perustuu Jumalan armoon.
Ymmärtääksemme mitä vanhurskauttaminen on tarkastelkaamme toista Jeesuksen vertausta, kertomusta tuhlaajapojasta. Kun poika joka oli jättänyt isän kodin päätti palata hän ajatteli pyytää että saisi ollapalvelija kodissaan koska hän ymmärsi ettei enää ole arvollinen tulemaan kutsutuksi isän pojaksi. Tämäkin oli paljon enemmän kuin hän ansaitsi. Jos hänet olisi otettu palvelijaksi se olisi ollut anteeksiantamusta, hänen menneet väärät tekonsa olisi unohdettu. Mutta isä otti hänet vastaan suuresti iloiten ja antoi hänelle ilman mitään ansioita takaisin pojan aseman ja kaikki siihen kuuluvat etuoikeudet. Näin Jumalakin tekee. Kun käännymme hänen puoleensa katumuksessa hän ei pelkästään anna meille syntejä anteeksi, hän myös ottaa meidät omiksi lapsikseen, Poikansa Jeesuksen veljiksi ja sisariksi ja hänen kanssaperillisikseen. Tätä tarkoittaa Raamatun puhe siitä, että Jumala vanhurskauttaa jumalattoman.
Mutta miten voi tapahtua, että kaiken Luoja, oikeamielinen Tuomari ja lain antaja, ottaa syntisen omakseen. Tämä tapahtuu hänessä joka tämä kertomuksen fariseuksesta ja publikaanista meille kertoi, Vapahtajassamme. Hän on Jumalan vastaus publikaanin rukoukseen ”ole minulle syntiselle armollinen”, joka on myös meidän tärkein rukouksemme. Jumalan Poika tuli yhdeksi meistä syntisistä ihmisistä jotta meistä voisi tulle Jumalan Poikia ja tyttäriä. Siksi häntä myös pahantekijän tavoin vainottiin, hänet tuomittiin ja surmattiin meidän puolestamme. Hän kantoi meidän pahuutemme ristille ja hautaan jotta me pääsisimme takaisin Isän luo. Kun hän oli sovittanut syntimme hänet herätettiin kuolleista uuteen iankaikkiseen elämän johon hän meitäkin kutsuu.
Tämä on evankeliumin sanoma, jota Kristus ylösnousemuksensa jälkeen lähetti opetuslapsensa julistamaan ja sitä on myös kristillinen kirkko koko olemassaolonsa ajan julistanut ja — mikä vielä — enemmän: sen varassa seurakunta ja yksittäinen kristitty kasvaa ja pysyy uskossa ja Herran omana. Koska kaikki perustuu Jumalan armoon ja Kristuksen sovitustyöhön emme saa langeta milloinkaan väheksymään toisia ja kuvitella olevamme muita parempia. Tätä totuutta kuvaa hyvin kertomus herännäispuhu Aku Rädystä. Kerran herättäjäjuhlilla joku toimittaja kysyi häneltä: ”Miten olette suunnitelleet tavoittavanne uskosta vieraantuneita ihmisiä?”. Aku Räty vastasi: ”Mutta mehän olemme itse niitä vieraantuneita.” Näin me saamme kiittää yhdessä ei omaa hyvyyttämme eikä edes Herran työtä elämässämme vaan kolmiyhteisen Jumalan suuria tekoja meidän pelastukseksemme.
Nousemme yhdessä lausumaan uskontunnustuksen.