Missä määrin jonkun toisille ihmisille ja julkisuudelle antama kuva vastaa hänen vaikuttimiaan, aikomuksiaan ja kykyjään tehdä oikeaa ja hyvää? Sama kysymys voidaan esittää myös yhteisöille, jopa kokonaisille kansoille. Aikaa myöten totuus paljastuu. ”Hedelmästään jokainen puu tunnetaan” (Luuk.6:44). Jokaisen on kuitenkin tutkittava ensin omaa itseään ennen kuin voi arvostella muita. Mutta lopultahan Jumala on se, joka näkee sisimpään. Hän tutkii meitä sanallaan ja omassatunnossa ilmoittaa tutkimuksen tuloksen.
Itseohjautuminen on muotia monilla aloilla. Mutta toimiiko tällainen asenne Jumalan edessä?
Päivän evankeliumi on Jeesuksen opetusta toisaalta oikeasta sydämen asenteesta Jumalan ja ihmistenkin edessä, toisaalta kristityn tärkeimmästä rukouksesta ja kaiken rukouksen keskuksesta. Aluksi selvitän kuitenkin muutamia Raamatun käsitteitä.
Vanhurskaus on tässä keskeinen. En puutu siihen, mistä tuollainen sana on löytynyt suomen kieleen, vaan sanan sisältöön. Lyhyesti sanottuna, vanhurskaus tarkoittaa Jumalan tahdon mukaista eli pyhää. Toisaalta vanhurskaus on Jumalalle kelpaavuutta, joka saadaan yksin armosta, yksin uskon kautta, yksin Jeesuksen Kristuksen tähden – uskonvanhurskautta, lahjavanhurskautta, Jumalan vanhurskautta. Toisaalta vanhurskaus on Jumalan tahdon mukaista elämää, käskyt täyttävää, tämän ajallisen elämän vanhurskautta. Tämäkin on lahjaa, sillä Jumala antaa uskoville Pyhän Hengen uudistamaan elämää. Ajallisen elämän vanhurskaus on uskonvanhurskauden vääjäämätön seuraus ja kumpuaa synnin vallasta vapaasta sydämestä.
Fariseus ja publikaani ovat evankeliumeissa esiintyviä henkilöhahmoja. Fariseukset olivat Mooseksen lakia tarkasti tutkiva, arvostettu juutalaisten ryhmä. Heidän puutteenaan vain oli se, että he laativat käskyjen yli meneviä säädöksiä, pikkutarkkoja isien perinnäissääntöjä. Näiden noudattamisessa he esiintyivät näkyvästi ja vaativat sääntöjen noudattamista kansalta. Samalla he kuitenkin unohtivat lain sisällön, rakkauden.
Päivän evankeliumin fariseus liitti rukoukseensa kymmenykset ja paaston. Kymmenysten maksamisesta oli toki Mooseksen laissa käskyjä, ja maksajalle oli luvattu siunaus. Fariseus maksoi kaiken varalta useaankin kertaan samasta asiasta. Mutta kymmenyksissäkin on kyse esikuvasta: Jumalahan tahtoo, että antaisimme vapaasta sydämestä, sitä mukaa kuin on varoja. Eikä siunausta voi ostaa. Kymmenykset viittaavat kymmenen käskyn täyttämiseen. Ristinuhrillaan Jeesus on täyttänyt käskyt meidän puolestamme. Ristillä valmistettu siunaus luetaan uskon kautta hyväksemme, ja niin voimme antaa lahjoja synnin vallasta vapaasta sydämestä – ei surkeillen tai minkään käskyn tai säännön pakottamana.
Myös paastoamisesta on Mooseksen laissa säädökset. Mutta tässäkin asian ydin on se, mitä sydämessä tapahtuu ja mitä siitä seuraa: ”Kääntykää minun puoleeni, tehkää niin koko sydämestänne, paastotkaa, itkekää ja valittakaa. Repikää rikki sydämenne, älkää vaatteitanne. Palatkaa Herran, Jumalanne, luo, sillä hän on anteeksiantava ja laupias, hän on kärsivällinen ja hänen hyvyytensä on suuri” (Joel 2:12-13). Paaston lähtökohtana on katumus ja usko. Ja uskonvanhurskaudesta seuraa tässäkin elämän vanhurskaus: ”Että vapautat syyttömät kahleista, irrotat ikeen hihnat ja vapautat sorretut, että murskaat kaikki ikeet, murrat leipää nälkäiselle, avaat kotisi kodittomalle, vaatetat alastoman, kun hänet näet, etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi” (Jes. 58:5-7). Mutta päivän evankeliumin fariseus toi Jumalalle ansionaan ulkonaisten paastoamisten määrän – sen, mitä muuta saattoivat havaita.
Kaikki tällainen johti fariseukset omatekoisen vanhurskauden tielle ja halveksimaan oppimatonta kansaa. Jeesus joutui usein vakaviin keskusteluihin heidän kanssaan ja nuhteli heitä ankarasti, jos ehkä he katuisivat ulkokultaisuuttaan ja kovuuttaan ja tekisivät parannuksen. Tällaisiakin toki oli fariseusten joukossa. Ainakin Nikodeemos oli kiinnostunut Jeesuksen opetuksesta ja puolusti häntä Suuressa neuvostossa. Farisealaisuus oli siis Jeesuksen ajan juutalaisuuden tunnettu liike, mutta meillä jokaisella on luonnostaankin omatekoista vanhurskautta.
Publikaanit puolestaan eivät olleet uskonnollinen liike, vaan virkamiehiä, jotka kantoivat tie- ja muita tullimaksuja. Juutalaiset halveksivat heitä, koska he olivat pakanallisen Rooman miehitysvallan palveluksessa. Varmaan useimmat heistä kokivat itsekin kuuluvansa syrjittyyn väestönosaan. Työssään he kohtasivat myös kiusauksia kiskoa liikaa tullimaksua ja pistää osan maksusta omaan taskuun.
Evankeliumeista luemme, miten Jeesus kohtasi ja osoitti rakkautta heitä kohtaan. Jeesus kutsui Leevi Matteuksen opetuslapsekseen työn keskeltä. Jeesus vieraili Sakkeuksen kodissa ja sai aikaan koko perheen kääntymisen. Sakkeus osoitti elämän vanhurskautta siinä, kun hän lupasi palauttaa vääryydellä kiskomansa rahat moninkertaisesti takaisin. Niinpä Jeesus vertasi uskonnollisten johtajien ja publikaanien taivaskelpoisuutta sanoen ensin mainituille: ”Totisesti: portot ja publikaanit menevät Jumalan valtakuntaan ennemmin kuin te” (Matt. 21:31). Jumalalle kelpaavuuden ehtona kun on oikea, itsensä tutkiva ja Jumalan lupauksiin luottava sydämen asenne – ei ulkonainen elämä.
Päivän evankeliumissa olivat siis molemmat, fariseus ja publikaani, tulleet temppeliin, Jumalan kasvojen eteen. Fariseus luetteli monisanaisesti Jumalalle, mitä omasta mielestään hyvää hän oli tehnyt. Hän jopa kiitti Jumalaa siitä, että hän oli mielestään paljon parempi kuin julkisia syntejä tehneet ja erityisesti temppelissä seisova publikaani. Hän ei pyytänyt Jumalalta mitään – varsinkaan hän ei pyytänyt syntejään anteeksi. Päinvastoin hän ulkoisti synnit muihin – näinhän tapahtui jo syntiinlankeemuksessa.
Publikaanin rukouksessa oli sen sijaan vain yksi pyyntö, joka ilmentää katumusta ja uskoa. Hän tunnusti olevansa läpeensä syntinen, mutta luotti siihen, että Jumala armahtaa. Rintaan lyönti on käsitettävä tässä aitona ilmauksena murtuneesta, katuvasta sydämestä Jumalan edessä.
Publikaani kelpasi Jumalan edessä, mutta fariseus ei. Jeesus sanoo: ”Jokainen, joka itsensä korottaa, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan” (Luuk. 18:14).
Ensiksi tämä alennus ja korotus olivat todellisuutta Jeesuksessa itsessään. ”Hänellä oli Jumalan muoto, mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen vaan luopui omastaan. Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa, hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti. Sen tähden Jumala on korottanut hänet yli kaiken ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman” (Fil. 2:6-9). Jumalan Poika alensi itsensä ensinnä siinä, että hän astui alas taivaan kirkkaudesta, syntyi ihmiseksi ja kärsi kaikessa niin kuin vain ihminen voi kärsiä. Mutta siinä Jeesus ei alentanut itseään, että hän olisi katunut syntejään. Hänhän oli puhdas synnistä. Mutta ”Kristukseen, joka oli puhdas synnistä, Jumala siirsi kaikki meidän syntimme” (2. Kor. 5:21). Kristus kantoi synnistä seuraavan rangaistuksen, joka kuuluisi meille. Mutta tässä on sovitus. Ristinuhrillaan Jeesus maksoi meistä kalliin hinnan ja lunasti meidät vapaiksi synnin vallasta. Eikä hän jäänyt kuoleman valtaan, vaan nousi kuolleista, voitti myös kuoleman. Ja vielä hän astui ylös taivaaseen. Näin hänet korotettiin takaisin kunniaan ja kirkkauteen. Sieltä hän on kerran tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.
Niin kuin Jeesus, meidätkin voidaan alentaa ja korottaa. Me emme tosin voi itse sovittaa syntejämme. Mutta jokainen, joka katuu syntejään ja uskoo Jeesukseen, sen synnit pyyhitään pois, hän kelpaa Jumalan edessä ja Pyhä Henki vaikuttaa elämän uudistuksen. Näin kuolemme synnille ja nousemme uuteen elämään niin kuin Jeesuskin elää.
Kerran kuolemme myös ruumiillisesti, ja ylösnousemuksen päivänä meidät herätetään kuolleista. Silloin kuolemme synnille lopullisesti ja saamme elää ikuisesti yhdessä Jeesuksen kanssa. Näin meidätkin korotetaan kunniaan. Näin siis, jos lähdemme tästä ajasta uskovina. Mutta jos Jeesus tulisi jo meidän elinaikanamme, vältämme haudan. Joka tapauksessa armonaika loppuu, niin kuolemassa kuin Jeesuksen tullessa vielä elossa oleville.
Tuota päivää odottaessa olkoon päivittäinen rukouksemme: ”Jumala, ole minulle syntiselle armollinen” (Luuk.18:13). Tähän Jeesus vastaa: ”Ole turvallisella mielellä, sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi” (Matt.9:2, KR38).