Jeesus sanoi ylipapeille ja kansan vanhimmille:
»Mitä te tästä sanotte? Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. Hän meni toisen luo ja sanoi: ’Poikani, mene tänään viinitarhaan työhön.’ ’En minä halua’, poika vastasi. Sitten hän kuitenkin tuli toisiin ajatuksiin ja meni.
Isä meni toisen pojan luo ja sanoi tälle saman. Poika vastasi: ’Menen kyllä, isä’, mutta ei mennytkään. Kumpi näistä kahdesta teki, mitä hänen isänsä tahtoi?»
»Edellinen», he vastasivat.
Jeesus sanoi:
»Totisesti: portot ja publikaanit menevät Jumalan valtakuntaan ennemmin kuin te. Johannes avasi teille vanhurskauden tien, mutta te ette uskoneet häntä. Portot ja publikaanit sen sijaan uskoivat, ja vaikka te sen näitte, te ette jälkeenpäinkään tulleet katumukseen ettekä uskoneet häntä.» (Matt. 21: 28-32)
Mietin tässä, aloittaisinko tämän saarnani tylysti ja sitten lopuksi tulisin lempeään päätökseen. Vai aloittaisinko oikein lempeästi ja katsoisin päädynkö kovinkin tylyihin loppulauseisiin?
Miten Jeesus tekisi? Päivän pyhä evankeliumimme vie meidät keskelle hyvin jännitteistä tilannetta ja samoin keskelle kovia sanoja. Hyvin taitavasti Jeesus jälleen kerran sanoja käyttää, mutta tiukkoja siis Herramme sanat nyt ovat. Kuinka tiukkoja nuo sanat ovatkaan! Eli tylysti, tosi tylysti, alkaa näin sitten tämä saarnammekin.
Olemme siis nyt temppelissä, jossa pyhästä evankeliumista äsken kuulemamme keskustelu käytiin. Aisti, mikä tunnelma on Jerusalemin tärkeimmässä rakennuksessa. Tuossa on Jeesus. Tuossa vieressä tiukkailmeiset ylipapit ja kansan vanhimmat, sen ajan kirkollinen ja hallinnollinen kerma. Mutta tuo kerma on, anteeksi sanaleikki, tuo kerma on, hapanta. Sillä ylipappien ja kansan vanhimpien ilmeet ovat hyvin happamia. Kaikkien muiden suuresti arvostamat miehet ovat Jeesuksen… nuhdeltavina.
Oletko koskaan iloinnut siitä kun sinut on haukuttu? Miksi ylipapit ja kansan vanhimmatkaan olivat siis olleet nuhteista mielissään. Saatikka, että he olisivat ottaneet Jeesuksen nuhteista opikseen. Ei. Evankeliumien kertomana tiedämme, että sittemmin nämä ylipapit ja kansan vanhimmat suorastaan halusivat Jeesuksen hengiltä. He eivät ymmärtäneet, kenet kohtasivat.
Mutta miksi portot ja publikaanit, kansankielellä huorat ja tullista omaan liiviin rahan ujuttajat, miksi he sitten olivat osanneet ottaa sanasta vaarin jo Johannes Kastajan julistaessa katumusta tienä Jumalan armon vastaanottamiseen? Raamatun maailmassa todella moni asia menee niin erilailla kuin me arkielämässämme olemme tottuneet ajattelemaan. Ylipapit ja kansan muut johtajat eivät ymmärtäneet toimia oikein, mutta muiden halveksimat tiesivät, mitä tehdä. Miksi ihmeessä on näin?
Siksi, että kaikki ei ole hyvin kun on tukka hyvin. Siisti kampaus riittää ihmisten silmissä, mutta Jeesuksen silmissä on röntgenkatse, sydämeen asti porautuva. Jeesusta kiinnostaa vain sydämemme tila. Sinun sydämesi tila. Minun sydämeni tila. Siksi tukka saa olla vaikka kuinka sotkussa, kun on vain sydän syrjällään Jumalan pelosta.
Mitäkö tarkoitan kun pitää olla sydän syrjällään Jumalan pelosta? Martti Lutherkin puhuu Jumalan pelkäämisestä, ja ajatuksena tohtori Martilla on, että Jumalan pelkääminen on Jumalan kunnioittamista ja rakastamista. Että otamme opiksemme kun taivaallinen Isämme puhuttelee meitä lapsiaan ja kutsuu katumuksen kautta löytyvään armoon. Sillä Jumalalla on totisesti hyvä tahto meitä kohtaan. Se viesti kuuluu meille profeettojen julistuksena Messiaasta. Se viesti kuuluu enkelten suusta ensimmäisenä jouluyönä, kun taivaat raikuvat ilosta Vapahtajamme synnyttyä. Se viesti kuuluu Golgatan keskimmäiseltä ristiltä kun Jeesus henkensä antaessaan sanoo: ”Se on täytetty” (Joh. 19: 30). Eli Jumalaa kannattaa kuunnella siksi, että Jumala rakastaa meitä. Eikö tämä olekin yksinkertaista? Eikö olekin?
Yksinkertaista tämä Jumalan tahtoon suostuminen on ja silti niin tolkuttoman vaikeaa. Vaikeaa se oli kuuliaisuus Jeesuksen vertauksessa isän pojillekin kun piti lähteä viinitarhaan töihin. Toinen pullikoi. Toinen sanoi, että kyllä kyllä, mutta kai oli jo mielessään valmiiksi ajatellut, että ei, ei, ei. Eikä mennyt.
Mutta alun perin kieltäytynyt täytti lopulta isänsä tahdon. Voi kun me kaikki olisimme siis mieluummin pullikoitsijoita kuin jeesmiehiä ja jeesnaisia, joiden kyllä onkin ei. Että olisimme siis pullikoitsijoita, jotka ihan kiukuttelemmekin Jumalalle, että en viitsi, en jaksa, en jouda, ei huvita, ei kiinnosta, ei innosta… Mutta sitten kuitenkin lähdemme liikkeelle kun Jumala sieltä selkäpuoleltamme lempeästi, mutta samalla niin rautaisen lujasti työntää meitä. Työntää ristin juurelle elämään armon todeksi. Ja johdattaa myös meidät tehtäviimme palvelemaan kirkkoaan ja lähimmäisiämme.
Huonompi on sen osa, joka muilta suosiota saadakseen tahtoo näyttää, että kaikki on ookoo, joka vakuuttaa, ”että kyllä on kyllä sanottu”, vaikka tuo mielistelijä on jo monet kerrat väistänyt Jumalan tuuppaukset ristin armon suojiin. Ja vaikka on tullut sanottua, että kyllä olen valmis auttamaan lähimmäisiäni, niin kummasti muiden asioiden rinnalta lähimmäinen aina luisuu kauimmaiseksi.
Ja näin portot ja publikaanit menevät valekyllänsanojan sivusta ohi Taivaaseen. Kun he ovat sanoneet oikeasti kyllä Jeesukselle.
Tunnustan siis puhuvani kovia sanoja kun tuon tähän hetkeemme, tähän omaan elämäämme, pojan, joka lupasi lähteä isänsä viinitarhaan työhön, mutta ei sitten lähtenytkään. Mutta en ajattele sinua. Ihminen kun olen niin en täysin tunne sydämesi tilaa. Mutta tiedän, että se Jumalan röntgenkatse läpäisee kaikki suojaukset. Jos huulesi ovat sanoneet kyllä ja sydämesi ei, niin nyt Jeesus haastaa sinua muuttamaan lupauksesi todellisuudeksi. Sano kyllä ja tee siitä totta!
Mutta se pitää muistaa, että yksikään meistä ei ole toistamme parempi. Pullikoitsijat ja teeskentelijät ovat Jeesukselle yhtä rakkaita. Kaikkia siis Jumalamme kutsuu elämään armon todeksi. Sillä oikeastaan Jumalalle ei ole kuin yhdenlaisia ihmisiä. Jumalalle on olemassa vain Hänelle rakkaita ihmisiä. Tämän Pyhä Henki sinulle saamassasi uskon lahjassa vakuuttaa. Olet Jumalalle rakas.
Siksi tänäänkin Jeesus kutsuu meitä katumaan syntejämme, minua ja sinua, niin kuin Jeesus kutsui ylipappeja ja kansan vanhimpia katumukseen. Ylipappien ja kansan vanhimpien kohdalla Jeesus joutui pettymään. Mutta sinulla on tänään mahdollisuus tehdä Jeesus iloiseksi. Sinulla on nytkin mahdollisuus tulla ristin juurelle ja kokea, mitä on syvin rakkaus, mitä on ristiltä virtaava ja Taivaaseen kantava rakkaus, tuo Jeesuksen syli.
Rakkaat luottamushenkilömme ja vapaaehtoisemme ja työntekijämme ja jokainen seurakuntalaisemme, tästä armosta saamme elää ja tälle perustalle elämämme rakentaa. Tätä Jumalan rakkauden sanomaa saamme yhdessä kertoa myös eteenpäin jokaiselle nurmijärveläisellekin, sanoin ja teoin kertoa.
Palataan kuitenkin vielä noihin juhlapäivämme evankeliumin sanoihin. Huomasitko niistä erään ihan erityisen asian kun kuuntelit tuota evankeliumia. Äsken sanoin, että toki Jeesus halusi myös ylipapit ja kansan vanhimmat armossaan avautuvalle vanhurskauden, Jumalalle kelpaamisen tielle, mutta ylipappien sydän ei avautunut Jeesukselle. Ei auennut ovi Jeesukselle kansan vanhimmiltakaan. Silloin Jeesus siis sanoi – ja kiinnitä nyt näihin sanoihin erityinen huomiosi -, Jeesus sanoi, että portot ja publikaanit menevät Jumalan valtakuntaan ennemmin kuin ylipapit ja kansan vanhimmat.
”Ennemmin kuin”, Jeesus sanoi. Eli toisaalta saamme ajatella niin rohkeasti, että porttojen, spurgujen, publikaanien, rötöstelijöiden jälkeen on ovi raollaan vielä muillekin katuville, myös ylipapeille ja kansan vanhimmille. Ovi on valmiina avautumaan sepposen selälleen jokaiselle, joka nöyrtyy sanomaan, että sanon kyllä ja niin myös tarkoitan! Oi siksi toivon, että Taivaassa kerran saan nähdä myös ylipappeja ja kansan vanhimpia! Sillä ehkä monikin heistä tuli sitten Jeesuksen ristin juurelle ei vain jalkojensa kantamana, vaan myös katuvan sydämensä tuomana.
Mutta, eikö ollutkin hyvä, että saarnan alkuun tulivat tylyt asiat ja nyt loppuun tulee tämä ihana tosiasia, että seurakuntamme uuden työkauden aloitus on myös jokaiselle meille mahdollisuus uuteen armoon ja uuteen alkuun. Jeesus rakkaudessaan meitä kaikkia kantaa ja kerran kaikki omansa kotiin saakka kantaa.
Vaan, kun kirkkokahvien jälkeen menet kotiin tai keilahallille tai minne sitten menetkin ja joku kysyy sinulta, että mistä Ari tänään saarnasi, niin mitä vastaat? Sanotko, että A. Tuhkanen oli tyly, mutta lientyi sitten? Mitä jäi mieleesi saarnasta?
Saanko ehdottaa, mitä mieleesi jää: Usko vaan, Jeesus kannattaa!