Hyvin hurskas vanha nainen oli tyytymätön kaikkiin olemassa oleviin herätysliikeisiin ja järjestöihin. Niissä kaikissa tuntui olevan niin paljon väärää ja harhaa. Totuus tuntui olevan enemmän tai vähemmän niistä kaukana. Niinpä hän päätti perustaa oman hengellisen liikkeen. Eräänä päivänä saapui toimittaja naisen luokse tekemään hänestä lehtijuttua. Toimittaja yritti ymmärtää naisen totuuden julistusta ja hänen näkökantojaan ja kysyi: ”Ihmiset sanovat teidän uskovan, että kukaan ei pääse taivaaseen teitä itseänne ja kotiapulaistanne lukuun ottamatta. Uskotteko todella näin?” Vanhus pohti kysymystä hetkisen ja vastasi sitten: ”Totta puhuakseni en ole ihan varma Maijasta.”
Tämä sunnuntai johdattaa meidät tutkimaan itseämme. On helpompi tutkia veljensä ja siskonsa syntejä kuin omiaan. On helpompi osoittaa toisen laiminlyöntejä kuin omia tekemisiään tai tekemättä jättämisiään. On helpompi tehdä parannusta toisten synneistä kuin omistaan. Se on helppoa, koska se ei ole minun ongelmani. Kuitenkin loppujen lopuksi olen vastuussa Jumalan edessä vain omasta itsestäni, en muista. Siksi itsensä tutkimisessa olennaisempaa on katsoa peiliin kuin suurennuslasiin.
Päivän evankeliumissa Jeesus vaatii kuulijoiltaan todellista itsetutkistelua. Hän kertoo kahdesta veljeksestä ja heidän valinnoistaan. Isä käski poikiaan työhön viinitarhaan. Ensimmäinen pojista kieltäytyi, mutta asiaa uudelleen harkittuaan päätti kuitenkin mennä. Toinen sen sijaan vastasi isälleen myönteisesti: ”kyllä menen”, mutta ei kuitenkaan mennyt.
Evankeliumin ydin on Jeesuksen kysymyksessä kansan vanhimmille ja ylipapeille: ”Kumpi näistä kahdesta teki, mitä hänen isänsä tahtoi?” Kaikki tietävät vastauksen. Mitä me sanomme tekevämme ja se, mitä me itse asiassa teemme, ovat kaksi eri asiaa. Näin on niin ihmisten kesken kuin Jumalan ja ihmisen välillä.
Ylipapit ja kansan vanhimmat sanoivat noudattavansa Jumalan tahtoa, mutta todellisuudessa eivät toimineet niin. Yhteiskunnan uskonnolliseen eliittiin kuuluvat ovat kuin toinen poika, joka lupaa mennä isän viinitarhaan töihin, muttei mene. Siksi portot ja publikaanit menevät ennen ylipappeja ja kansan vanhimpia Jumalan valtakuntaan. He ovat kuin ensimmäinen poika, joka muuttaa mielensä.
Evankeliumissa ei sanota, että portot ja publikaanit pääsisivät ilman muuta synteinensä Jumalan valtakuntaan. Jumalan valtakuntaan pääsemisessä ei ole kysymys hyvistä teoista, muttei myöskään syntien suuruudesta. Kyse on armahdetuksi tulemisesta. Portot ja publikaanit menivät Jumalan valtakuntaan uskon kautta toisin kuin epäuskoiset ylipapit ja kansan vanhimmat. Jeesus sanoi: ”Portot ja publikaanit sen sijaan uskoivat, ja vaikka te sen näitte, te ette jälkeenpäinkään tulleet katumukseen ettekä uskoneet häntä”. Julkisyntiset portot ja publikaanit tunsivat ja tunnustivat syntinsä, turvautuivat Jeesukseen ja saivat syntinsä anteeksi Jeesuksen Kristuksen tähden.
Evankeliumissa Jeesus kysyi: ”Kumpi näistä kahdesta teki, mitä hänen isänsä tahtoi?” Tänään meiltä kysytään samaa. Kuka meistä on tehnyt elämässään, mitä taivaallinen Isämme tahtoo?
Jumalan tahto on ilmoitettu meille kymmenessä käskyssä. Jeesus tiivisti käskyt rakkauden kaksoiskäskyn sanoihin: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi, ja rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Kuka meistä on tehnyt niin kuin Jumala tahtoo?
Itsensä tutkiminen paljastaa, että emme ole eläneet niin kuin Jumala tahtoo meidän elävän. Jos olemme rehellisiä, näemme itsessämme epätäydellisen ja puutteellisen, syntisen, kadotuksenalaisen ihmisen. Jumalan edessä ymmärrämme, että tarvitsemme anteeksiantamusta.
Armo on ainoa toivomme. Sitä Jumala aivan erityisesti tahtoo meille antaa. Siksi tule tänään ehtoolliselle, kohtaamaan elävä Jeesus Kristus, joka antaa synnit anteeksi ja armahtaa luokseen tulevaa. Johannes kirjoittaa kirjeessään: ”Siinä on rakkaus – ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.” (1. Joh. 4:10).
Hyvät sisaret ja veljet. Vietämme tänään Hietoinrannan leirikeskuksen 50-vuotisjuhlaa. Viiden vuosikymmenen ajan tämä paikka on saanut palvella Jumalan valtakunnan työssä. Tuhannet kävijät ovat voineet kohdata täällä elävän Jumalan, saaneet voimaa uskoonsa ja rohkaisua elämäänsä. He ovat parhaita kertomaan tämän leirikeskuksen merkityksestä ja arvosta.
Hietoinrannan leirikeskus on vuosikymmenten aikana palvellut myös seurakuntia. Tulevaisuuden kannalta tämä yhteys on elintärkeä. Siksi vaalikaa yhteyttä niin paikallisseurakunnan kuin rovastikunnan muidenkin seurakuntien kanssa. Silloin evankelisuuden uskonperintö voi yhä rikastuttaa kirkkomme elämää myös täällä Kaakkois-Suomessa.
Tänään juhlapäivänä on syytä kiittää kaikkia niitä, jotka ovat uskollisesti vuosikymmenten aikana rakentaneet ja kunnostaneet Hietoinrannan leirikeskusta ja palvelleet täällä eri tehtävissä. Leirikeskuksen historiassa korostuu sitoutuminen vastuuseen, erityisen vahva talkootyö ja vapaaehtoisten merkitys. Kiitos teille uskollisesta ja arvokkaasta työstänne! Ilman vapaaehtoisia vastuunkantajia ei tätä leirikeskusta olisi. Monesti työ on ollut hyvinkin arkisia tehtäviä, mutta sillä on ollut siunaus. Siksi suurin kiitos kuuluu Jumalalle, kaiken hyvän luojalle ja antajalle. Hän siunatkoon tätä leirikeskusta, jotta täällä myös tulevaisuudessa saisi kaikua kirkkaana sanoma Jeesuksesta Kristuksesta, joka antaa synnit anteeksi ja armahtaa luokseen tulevaa.