Ylihuomenna minä lähden viiden viikon pyhiinvaellukselle. Kymmenettuhannet vaeltavat minun laillani vuosittain Pohjois-Espanjan teitä ja polkuja. Jotakin me kaikki etsimme. Jotakin jokainen löytää. Onko siinä kyseessä sisäisen sankarin ja menestyjän etsimisestä? Kun toisaalta oomme sankareita kaikki kun oikein silmiin katsotaan, oomme sankareita elämän. Minä en tiedä, mitä minä vaelluksellani etsin. Yhtä vähän tiedän, mitä minun pitäisi löytää. Sekä menestyjäsankari että elämänsankari tuntuvat liian helpoilta vastauksilta.
Antiikin aikainen viisaus Tunne itsesi! tulee vastaan joka paikassa. Sen mukaan todellinen viisaus ja totuus on piilevänä jokaisessa ihmisessä. Tärkeintä on sisäisen totuuden löytäminen. Näitä itsensätuntemisen kätilöitä löytyy auttamaan itsensä tuntemisessa ja etsimään itseensä kätkeytyneen viisauden.
Ja viisaus jatkuu. Tunne itsesi! Ymmärrät muita! On tärkeää, että ihminen oppii tunnistamaan ja hyväksymään omat puutteensa. Silloin hyväksymme ja ymmärrämme toiset paremmin. Sen ymmärtäminen, että kaikilla on samoja vikoja, vapauttaa omien puutteidemme aiheuttamasta syyllisyydestä ja toisiin ihmisiin kohdistuvasta turhasta kritiikistä. Silloin voi syntyä myötätunto itseä ja toisia kohtaan, sydämestä nouseva lähimmäisten palveleminen. Ajatus on hyvin selkeä: itsetuntemus johtaa hyvää elämään. Minä uskon että näin on. Siinä mielessä pitkältä vaellukselta voi tulla parempana ihmisenä takaisin. Tai sitten ei.
Itsensä tutkiminen on enemmän kuin Tunne itsesi! -kehotuksen toteuttamista. Siinä on läsnä syvä kristillinen viisaus ihmisestä. Fariseukset ja lainopettajat ovat hyvä esimerkki itsensä tutkimisen tärkeydestä. Heidän esimerkkinsä osoittaa, että jokaisen pitää tutkia itseään, mutta samalla kuinka vaikeaa se on. Muiden tutkiminen tulee kyllä luonnostaan. Kuitenkin fariseukset ja lainopettajat ovat myös huono esimerkki. Olemme oppineet pitämään heitä tekopyhinä ja monin tavoin huonoina ihmisinä. Me emme pysty enää tavoittamaan sitä syvyyttä, mikä Jeesuksen sanoissa oli, sillä fariseukset olivat esimerkkikansalaisia. Heistä Jeesus puhui.
Jeesus tahtoo sanoa, että jokaisen, jota pidetään esimerkillisenä, on erityisen tarkkaan tutkittava itseään. Muuten hän hurmaantuu toisten kehuista ja unohtaa itsensä tutkimisen, totuuden näkemisen itsestään. Tämä ei tarkoita että on väärin kehua toisia ja ottaa vastaan kehuja. Jokaisessa ihmisessä on luomisen seurauksena hyvä ja kaunis puoli. Sillä luomistyön tehtyään Jumala näki, että kaikki oli hyvää. Jokaisessa ihmisessä on kuitenkin syntiinlankeemuksen tähden myös paha puoli, joka ei halua tutkia itseään vaan syyttää toisia. Siitä meitä tänään muistutetaan.
Jumalalle ei ole mitään merkitystä sillä, mitä ihmiset ajattelevat meistä. Tärkeää on se, että me tutkimme itseämme. Omien heikkouksien ja haavojen tunteminen ja hyväksyminen auttaa elämässä. Syvimmässä mielessä emme voi kuitenkaan oppia tuntemaan itseämme ilman Jumalan sanaa. Totuus ja viisaus eivät löydy meistä, vaan meidän ulkopuoleltamme.
Kun Jumala tutkii meitä ja kun Jumalan sanan avulla tutkimme itseämme, meistä ei tule parempia ja puhtaampia, vaan meistä tulee pahempia omissa silmissämme. Emme näe itsessämme pelkästään heikkoutta, josta voimme vapautua hyväksymällä sen. Näemme itsessämme syntiä. Se on eri asia kuin heikkous. Syntisyydestämme emme voi vapautua hyväksymällä syntejämme, vaan tunnustamalla ne. Tästä puhuvat Johanneksen kirjeen sanat: Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme eikä totuus ole meissä. Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. (1. Joh. 1: 8-10)
Matkan alla minulta on kysytty, onko vaellus raskaampi fyysisesti vai henkisesti. Joutuuko matkalla kovemmalle jalat vai pää. Varmasti molemmat joutuvat koville. Välillä ongelma ovat jalat, joihin koskee. Toisella kertaa pää, joka ei jaksa yksitoikkoista päivämatkaa. Niitä ei voi estää, mutta ihmisellä on luonnollinen tarve pyrkiä välttämään laittamasta omaa sydäntään koville, näkemästä itseään oikein silmin. Kun oikein silmin katsotaan jokaisesta ihmisestä löytyy sankari, mutta jokaisesta ihmisestä löytyy myös se syntinen, joka fariseusten ja lainopettajien tavoin ei tahdo tunnustaa syntisyyttään.
Vaellus muuttuu pyhiinvaellukseksi vasta silloin kun kaikkein kovimmalle joutuu sydän, kun jäljellä on vain minä Jumalan edessä. Itsensä tutkiminen on viime kädessä kuin rukousta; antaa tilaa Jumalalle toimia minussa. Maailmassa ei taida olla vaikeampaa asiaa kuin oman syntisyyden tunnustaminen. Leo Tolstoi totesi, että mikään kuvaus sodasta ei ole totta, koska ihminen kertoo asiat aina parhain päin. Juuri näin me toimimme. Mikään kuvaus itsestämme ei ole totta, koska kerromme asiat aina parhain päin.
Itsensä tutkiminen johtaa syvemmälle syntisyyden näkemiseen. Siksi tämä sunnuntai on raskas sunnuntai. Asioista ei voi kääntää esille kauniimpaa puolta. Vasta kun ihminen alkaa löytää ne synnit, jotka hän kieltää ja yrittää kääntää parhain päin, on mahdollista kuulla Jeesuksen vapauttavat sanat: sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi.
Syntien tunnustaminen jää helposti yleiselle tasolle. Haluamme puolustella syntejämme, ja meillä on taipumus ajatella, että kaikkihan me olemme sekä puutteellisia että myös syntisiä. Siksi meidän ei tarvitse kiinnittää huomiota synteihimme ja tunnustaa niitä. Olemme kaikki samanlaisia syntisiä – se on totta, mutta tämä tosiasia ei auta meitä vähääkään Jumalan edessä. Jumalan edessä joudumme kohtaamaan ne syntimme, joista omatuntomme syyttää meitä: tuossa olin epärehellinen, tuossa etsin omaa etuani tai kunniaa, silloin puhuin pahaa lähimmäisestä, silloin kadehdin häntä jne. Voimme vapautua syntikuormistamme ja elää yhteydessä Jumalaan ja toisiimme vain tuomalla syntimme valoon ja tunnustamalla ne.
Fariseuksilla ei ollut mitään annettavaa taakoitetuille syntisille. Meilläkään ei ole. Jeesuksella on. Hän sanoo: Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. (Matt. 11: 28) Aina kun kuulemme nämä sanat, ne ovat lupaus syntitaakan poisottamisesta. Kristityn elämässä kaikki alkaa syntien anteeksiantamuksesta ja päättyy siihen. Siitä lähdemme liikkeelle ja sitä kohti pyhiinvaellamme.