Päivän evankeliumiteksti on toisesta pitkästä puhekokonaisuudesta, joka löytyy Matteuksen evankeliumista Vuorisaarnan ohella. Se on ilmeisesti Matteuksen luoma kokonaisuus Jeesuksen eri paikoissa esittämistä lausumista. Tämä näkyy mm. siitä, että paikka vaihtuu kesken puheen temppelistä öljymäelle.
Tässä jaksossa Jeesus kritikoi fariseusten ja lainopettajien itsekorostusta ja korostaa seuraajiensa tasa-arvoisuutta.
Jeesus ei niinkään kritikoi lainopettajien muodollista asemaa ja opetusta. He ovat hänen aikanaan Mooseksen lain tulkitsijoita ja hoitivat tuomarinvirkoja eri puolilla Israelia. Tässä mielessä Jeesus ei kyseenalaista heidän laillista asemaansa. Päinvastoin, hän kehoittaa seuraajiaan olemaan kuuliaisia esivallalle: Tehkää siis niin kuin he sanovat ja noudattakaa heidän opetustaan.
Sen sijaan Jeesus kritikoi heidän käyttäytymistään. Tehtävä on heille vain keino oman itsetunnon pönkittämiseen – ei niinkään palvelutehtävä. Viittaus raskaiden taakkojen sitomiseen toisten kannettaviksi viittaa siihen, että juutalaiset pyrkivät noudattamaan Mooseksen lain säädöksiä pikkutarkasti. Pyrkiessään varmistamaan, ettei yhtään pykälää rikottu, rabbit olivat laatineet jokaisen käskyn ja kiellon ympärille joukon lisäsäädöksiä, joilla pyrittiin eliminoimaan jopa mahdollisuudet eri pykälien rikkomiseen. Tunnetuimpia näistä ovat sapattisäädökset, jotka määrittelivät tarkasti mitä sai ja mitä ei saanut tehdä sapattina, jotta käskyä Muista pyhittää lepopäivä ei vahingossakaan rikottaisi. Tämä ns. lain aitaus käsitti lopulta 613 eri käskyä, joista 365 on ”älä tee” -käskyjä ja loput 248 käskyä olivat ”tee” -käskyjä.
Rabbit itse tiesivät hyvin kuinka tuossa käskyviidakossa eletään ja miten löytää poikkeustapauksia, jotta elämä olisi helpompaa. Tavallinen kansa taas ei tätä tiennyt ja Jeesus kritikoikin lainopettajia siitä, että nämä eivät mitenkään auttaneet tavallista kansaa tulemaan toimeen noiden erilaisten käskyjen ja kieltojen kanssa.
Hurskaudestakin tehtiin statuskysymys. Rabbit halusivat olla hieman parempia kuin muut. Jeesus jatkaa tästä oman aseman korostamisesta viittaamalla tuon ajan pukeutumis- ja arvonimikäytäntöihin.
Nuo tuntuvat ehkä kaukaisilta mutta jos vaihtaa raamatunlausekotelot ja vaipan tupsut liturgiseksi vaatetukseksi ja rabbin rovastiksi, niin Sana satuttaa hieman läheisemmin. Eikä tämä koske vain kirkollisia käytäntöjä: oppimestari (kathegeetees) voidaan myös suomentaa maisteriksi eli mestariksi.
Jeesuksen opetuksen ydin on siinä, että vaikka ihmisillä on erilaisia statuksia, niitä ei pidä ruveta korostamaan. Seurakunnassa ei tulisi olla herroja ja alaisia vaan kaikki ovat veljiä ja sisaria.
Kyse on hieman samasta kuin miten suomalaisissa johtajuusoppaissa usein viitataan Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan kahteen upseeriin: Lammio vetosi muodolliseen auktoriteettiinsa ja hänellä oli jatkuvasti kahnauksia miestensä kanssa. Koskela puolestaan eli yhtenä muiden joukossa ja ansaitsi miestensä kunnioituksen käytöksellään, ei muodollisella asemallaan.
Päivän tekstimme päättyy Jeesuksen tunnettuun opetukseen palvelemisesta: Joka teistä on suurin, se olkoon toisten palvelija. Sillä joka itsensä korottaa, se alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan.
Kristillisessä kirkossa ei tulisi olla statuskilpailua vaan siellä tulisi vallita tasa-arvo. Kukaan ei ole Kristuksen edessä toista suurempi. Tehtävät saattavat kyllä vaihdella mutta Kristuksen edessä olemme kaikki samalla viivalla.
Miten tätä Jeesuksen opetusta olisi sitten tulkittava nykyaikana? Kuten useat Vuorisaarnankin ohjeet, tämäkin tuntuu aivan mahdottomalta. Miten organisaatioita ylipäätään johdetaan jos ei ole eri arvoasemia? Eikö se johda anarkiaan?
Tässä on esimerkki sellaisesta Raamatun opetuksesta, jonka noudattamista ei pidetä nyt niin erityisen tärkeänä. Joistain toisista asioista kuten naispappeudesta tai homoseksuaalisuudesta keskusteltaessa tutkitaan kyllä pikkupiirteitä myöten jokainen asiaa koskeva raamatunkohta mutta tämänkaltaiset kohdat sivuutetaan. Toinen esimerkki siitä, miten lähes jokainen suomalainen mies on rikkonut selvää Jeesuksen kieltoa, on vannomisen kielto. Itsekin olen tehnyt niin sekä sotilasvalan että pappisvalan kohdalla. Jotkut kohdat ovat joskus näköjään enemmn Jumalan sanaa kuin toiset.
Mutta palatakseni tähän teemaan takaisin: tässä puhutaan ilmiselvästi siitä, mitä ns. Maslowin tarvehierarkiassa kutsutaan kunnioituksen tarpeiksi: kompetenssi, hyväksyntä, kunnioitus. Ne ovat inhimillisiä perustarpeita sen jälkeen kuin fysiologiset, turvallisuuden sekä yhteenkuuluvuuden ja rakkauden tarpeet on tyydytetty. Ei niitä voi turhentaa.
Se, mitä Jeesus ajaa takaa on se, että niistä ei saisi tulla statuskilpailua, jossa on selkeä arvojärjestys. Se kilpailu on loputonta ja perustuu aina erilaisiin kyynärpäätaktiikoihin. Oma asema saavutetaan vain painamalla toista alas.
Jeesus korostaa tässä toisenlaista lähestymistapaa. Sen sijaan, että pyrittäisiin saamaan statusta, ihmisen tulisi keskittyä palvelemaan muita. Ihmisyhteisössä valta ja asema on aina annettu sitä varten, että niiden antamilla valtuuksilla hoidetaan jotain tehtävää. Eli asia on niin päin, että ensin tulee tehtävä ja vasta sen jälkeen valtuudet.
Valitettavan usein on meilläkin kuitenkin samoin kuin Jeesuksen aikana: asema nousee päähän ja sen varmistaminen menee varsinaisen tehtävän ohi.
Tuo Jeesuksen antama malli palvelemisesta perustuu sekin erääseen inhimillisyyden perustekijään, nimittäin altruismiin eli epäitsekkyyteen. Koska ihminen on laumaeläin, hänen käyttäytymisessään on tuon itsekkyyden lisäksi myös yhteisöllisyyttä. Ja tämä yhteisöllisyys on nimenomaisesti se asia, joka on auttanut ihmisyhteisöjä selviämään erilaisista kriiseistä.
Voidaan tietysti kysyä onko altruismi koskaan täysin pyyteetöntä. Varsinkin taloustieteelliset teoriat esittävät ihmisen yleensä itsekkäänä omanvoiton tavoittelijana. Voidaan toki todeta, että esimerkiksi talkooperinne on eräänlainen vakuutus. Kun minä autan muita, niin muutkin auttavat minua, kun itse tarvitsen apua. Tai kaikkien hyväksi tehty työ koituu myös omaksi hyödyksi.
Oli miten oli, kaikki inhimilliset kulttuurit ovat aina korostaneet epäitsekkyyden merkitystä jossain muodossa. Tässä mielessä Jeesuskin liittyy pitkään perinteeseen.
Jeesuksen varoitus on myös paikallaan tässä toisten auttamisessa. Samalla tavoin kuin fariseukset tekivät omasta hurskaudestaan statuskysymyksen, voi myös hyväntekeväisyydestä tulla sellainen. Myös se saattaa pönkittää omaa itsetuntoa ja silloin muodostuu tärkeämmäksi se mitä minä teen kuin se mitä minä teen.
Eli kaikkeen tähänkin sopii se Jeesuksen ohje opetuslapsilleen: ”kun olette tehneet kaiken, mitä teidän on käsketty tehdä, sanokaa: ’Me olemme ansiottomia palvelijoita; olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään’. (Lk 17:10)”
Meille annetaan täällä ajassa erilaisia tehtäviä niin kirkossa kuin yhteiskunnassakin. Aseman saavuttaminen ei koskaan saa merkitä sitä, että katsomme toista ihmistä alaspäin tai pidämme itseämme liian hyvinä joihinkin tehtävin. Päinvastoin, Jeesuksen julistus kokonaisuudessaan puhuu siitä kuinka me kaikki olemme tasa-arvoisia Jumalan edessä. Jokainen meistä on Jumalan kuva ja samanarvoinen kaikkien muiden Jumalan kuvien kanssa. Tämä on yksi keskeisimpiä Raamatun yhteiskunnallisia opetuksia.
Meitä ei ole kutsuttu kirkossa herroina hallitsemaan vaan toimimaan kaikkien palvelijoina (Luuk. 22:25). Tähän palvelustehtävään meitä kutsutaan ja me vastaamme siihen tunnustamalla yhteisen kristillisen uskomme.
Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan…