12. sunnuntai helluntaista, Matt. 23:1–12, Raimo Laine

Raimo Laine
Jyväskylä

Tämä on tärkeä pyhä. On hyvä pysähtyä miettimään elämäänsä – puheitaan ja niiden suhdetta tekoihin. Itsensä tutkiminen tahtoo helposti jäädä taka-alalla, kun meillä tuntuu olevan yhä vain kovempi kiire jonnekin.

Tänään ajattelin puhua jotakin itsestäni. Olen puhunut ja laulanut paljon ilmastonmuutoksesta, tuonut esille muutoksen välttämättömyyttä, ja että tulisi todellakin tehdä jotain. Näiden puheiden ja laulujen jälkeen on kuulija saattanut jopa huolestua. Huolestuminen on ollut tarkoituskin, sillä parhaimmillaan se voi olla ensi askel siihen, että alkaa herätä uudelle asialle ja jopa tehdä joitakin muutoksia omassa elämässään. Huolesta, jota me kaikki tunnemme maapallon tulevaisuuden puolesta saattaa tulla mieleen tämän päivän teksti: ” He köyttävät kokoon raskaita ja hankalia taakkoja ja sälyttävät ne ihmisten kannettaviksi, mutta itse he eivät halua niitä sormellaankaan liikauttaa.” Lisäämmekö vain ihmisten taakkaa puheillamme ja lauluillamme? Voimmekin kysyä, onko oikein vain puhua ja pitää asiaa esillä? Eikö se vain lisää ihmisten taakkaa?
Tämä teksti sopii hyvin tilanteeseen, jossa olemme. Fariseukset ja lainopettajat osasivat tulkita Jumalan lakia. Heillä oli erityinen kivestä tehty istuin synagogassa. Sillä he istuivat ja puhuivat harkitusti sen minkä olivat Jumalan laista ymmärtäneet; kuinka tuli elää ja olla. He tiesivät paljon, he olivat oikeassa siinä mikä oli yhteistä hyvää. Heitä oli siis hyvä kuunnella, heiltä sai paljon hyvää oppia, mutta heissä oli yksi vika: he eivät itse tehneet kuten opettivat: ”mutta itse he eivät halua niitä sormellaankaan liikauttaa.”

Mitä minä olen tehnyt ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi? Olen puhunut ja laulanut siitä. Nytkin haluan siitä saarnata, myöskin siksi, että arkkipiispa Tapio Luoma antoi siihen tällä viikolla erityisesti luvan. Hän sanoi, että ilmastonmuutokseen liittyvät asiat liittyvät suoraan myös Jumala-suhteeseemme, sillä kaikki elollinen ja näkyvä on Jumalan luomaa, ja myös, että tässä asiassa ei ole kyse jostakin kristinuskon ulkopuolelta tuotavasta vieraasta elementistä. Hän myös jatkoi sanomalla, että ilmastonmuutoksen pitäisi herättää itsepohdiskelua kohtuuden merkityksestä.

Tämän tekstin äärellä havahduin siihen, että asian esillä pitäminen, siitä puhuminen ja laulaminen eivät yksin riitä. Jos tekisin vain näin, enkö silloin olisi juuri kuin nuo lainopettajat ja fariseukset? Sanoisin: ”Joo, tehkää toki jotakin, mutta älkää tehkö niin kuin minä. Minähän vain laulan ja puhun, mutta en tee mitään muuta.”

Havahduin tähän, kun poikani sanoi minulle: ”Te syötte ihan liian paljon lihaa.” Ensin ajattelin, että kuinka hän nyt noin sanoo, mutta tajusin, että hän on ihan oikeassa. Jos laulaa, että ”Eihän näin voi enää jatkua”, on itsekin tehtävä jotain, eikä vain jatkettava entiseen malliin. Lihan vähentäminen ruokavaliosta on varmasti yksi ihan jokaisen vallassa oleva oikeansuuntainen päätös.

Onhan käynyt ilmeiseksi, ettemme voi enää nojata pelkästään eri maiden hallitusten toimiin ja ilmastoneuvotteluiden tuloksiin. Niiden toimet, päätökset ja suositukset tulevat aivan liian hitaasti. Hätätila on jo päällä. Emme voi enää myöskään sanoa, ettemme tienneet. On ihan oikeasti alettava toimia myös yksilötasolla.

Yksittäinen sadepisara voisi ajatella, ettei minulla ole merkitystä, mutta kun sadepisaroita on paljon, syntyy suuri sade, joka kastelee maan ja saa kaiken kasvamaan. Muutos on mahdollinen, jos me kukin tutkimme itseämme ja teemme oikeasti niitä konkreettisia tekoja, jotka ovat meille mahdollisia.

Olen tähän asti ajatellut, että ilmastokonferenssit, maiden hallitukset ja suuret toimijat ratkaisevat tämän kysymyksen, mutta on käymässä ilmeiseksi, että ne eivät yksin siihen pysty. Demokratia on rikki, kun vain jatkuvasti katsotaan kannatuslukuja eikä uskalleta tehdä niitä päätöksiä, jotka tulisi tehdä. Valituille on tullut tärkeämmäksi vallassa pysyminen, kuin se, että tehtäisiin oikeita, ilmastohätätilan vaatimia päätöksiä. Me voimme auttaa myös päättäjiämme omilla valinnoillamme.

Tutkitaan siis itseämme – tehdään ihan oikeasti jotain – muutetaan omassa elämässä se mitä voidaan – se saa myös maksaa. Rakkaudella ja oikein tekemisellä on aina hintansa. Jos rakastamme lapsiamme ja tulevia sukupolvia, täytyy tämän olla ihan ykkösjuttu. Miksi sen tulisi olla minulle edullista tai jopa taloudellisesti hyödyllistä? Älkää kuitenkaan tehkö mitään vain siksi, että minä niin sanon, vaan siksi, että sydämessä asuva Pyhä Henki näyttää ne omat jutut ja ohjaa niihin.

Tutkitaan siis tänään itseämme tässä asiassa. Mikä on puheittemme ja tekojemme suhde juuri ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen torjunnassa? Mitä minä voin tehdä? Mitä minun tulee tehdä? En voi yksin muuttaa koko maailmaa, mutta teen oman osani, sen minkä voin.

Kokosin lähipiiristä listaa mahdollisista toimista, joita jokainen voi tehdä. Siinä yhteydessä tuli hieno ajatus siitä, että olisi tärkeää saada omaan viiteryhmään kuuluvilta ihmisiltä konkreettisia esimerkkejä siitä, mitä he ovat tehneet. Tämä lista on siis vain viitteenomainen, ei lakikirjaksi sinulle ei ylhäältäpäin tulevaa määräilyä ja syyllistämistä, vaan avuksi sinulle, joka vilpittömästi pohdit omia mahdollisuuksiasi vaikuttaa positiivisesti tähän ilmastohätätilaan:

Helpoin teko on oman ruokavalion muutoksessa, ja sillä on ehkä myös suurin merkitys. Siirtyisinkö syömään kasvispainotteisesti? Lihaa ehkä vain viikonloppuisin tai silloin, kun on aihetta juhlaan.
Lähiruoan suosiminen on myös ekoteko. Liittyisinkö lähiruokarinkiin? Parvekelaatikossa tai ikkunalaudalla voi kukkien lisäksi kasvattaa myös jotakin syötävää.

Yritän myös minimoida ruokahävikin. En osta liikaa ruokaa, joka sitten mahdollisesti pilaantuisi, en myöskään laita lapsen lautaselle niin suurta annosta, ettei hän jaksa sitä syödä.
Vaihdan sähkösopimukseni ekosähköön: aurinko- ja tuulivoimaan
Säädän lämmitystä pienemmälle, säästän vettä ja sähköä, muutan asuntoon led-valot.

Kulutan vähemmän kaikkea. Lopetan varsinkin kaiken nettikrääsän ostamisen.
Opettelen nauttimaan niistä asioista ja tavaroista, joita minulla jo on ja käyttämään niitä sen sijaan, että tavoittelisin aina jotain uutta. Korjaan myös vanhaa, jos se vain on mahdollista. Kaikkea ei tarvitse omistaa. Jotakin voi myös lainata, vuokrata tai ostaa käytettynä
Toteutan kierrätystä kaikessa laajuudessaan
Jos omistan auton, ajan vähemmän ja kävelen lyhyemmät matkat, pyöräilen ja käytän julkisia liikennevälineitä aina kun se on mahdollista.
Vähennän kaikkea matkustelua – varsinkin ulkomaille, jollei se ole välttämätöntä
Kirjoitan poliitikoille ja pyydän heiltä ilmastotoimia.

Sovittakoon kukin itseensä sen minkä voi, ja minäkin yritän aloittaa tsempata tässä yhä enemmän. Kyllä meillä vielä on toivoa. Jumala meitä tässä auttakoon!