Synti ja sairaus
Päivän evankeliumi puhuu synnistä ja sokeudesta kahdella eri tavalla. Ensiksi tien poskessa istuva, syntymästään asti sokea mies saa opetuslapset kysymään, onko synnillä ja sairastumisella jokin yhteys?
Kukapa ei olisi tätä kysymystä miettinyt. Se herää viimeistään silloin, kun itse joutuu vaikean sairauden koeteltavaksi. Erityisen polttava kysymys on hänelle, jolla sairaus on koko elämän mittainen matkakumppani. Saman ahdistuksen jakavat hänen vanhempansa.
Jeesus antaa tähän oppilaiden kysymykseen yksiselitteisen vastauksen: ”sokeutuminen ei ollut miehen omaa syytä, ei myöskään hänen vanhempiensa syytä”. Jos syyllistä miehen kohtaloon haluaa siis etsiä, katse on käännettävä toisaalle.
Jeesuksen vastaus tarjoaa kuitenkin vain hetken helpotuksen kyselijöiden ahdistukseen. Pian takaa nousee toinen: ”miksi Jumala sallii sairauden koetella?” Emme siis pääse eroon perimmäisistä kysymyksistä.
Alussa oli toisin. Ensimmäiset ihmiset elivät vailla kärsimystä, sairautta ja uhkia. Pahaa ei ollut, ei myöskään pelkoa. Sitten tapahtui käänne: ihminen luopui Jumalasta ja koko maailma muuttui. Seuraavat sukupolvet ovat eläneet langenneessa ja murtuneessa maailmassa. Siihen kuuluvat voimattomuus, rajoitukset ja elämän rajallisuus. Siitä on tullut myös maailma, jossa veli riistää hengen veljeltään. Olemme Kainin sukukuntaa.
Jokainen meistä joutuu kantamaan ihmissuvun lankeemuksen taakkaa. Sairauksista, voimien vähenemisestä ja kuolemasta on tullut erottamaton osa ihmiselämää. Se on monin tavoin hauras. Se on altis sairauksille vaivoineen. Yksittäisen ihmisen väärien elämänvalintojen ja sairastumisen välille ei voi siis laittaa yhdysviivaa. Silti ihmisyyteemme takertunut synti vaivaa meitä.
Synti ja hengellinen sokeus
Toistamiseen päivän evankeliumissa puhutaan synnistä ja sokeudesta kertomuksen lopussa. Tällä kertaa Jeesus ottaa tarkasteluun fariseukset. Nämä olivat ärtyneet siitä, kuinka Jeesus kohteli sokeaa miestä. Päivä oli nimittäin sapatti. Vanhan testamentit säädökset kielsivät työnteon sapattina. Parantavan tahnan valmistaminen ja miehelle osoitettu kehotus peseytyä Siloan altaalla merkitsivät sapattikiellon rikkomista.
Fariseusten ja Jeesuksen keskustelu huipentuu siihen, kun Jeesus nimittää lain asiantuntijoita syntisiksi. Epäröiden nämä kysyvät: ”et kai tarkoita, että mekin olemme sokeita?”. Juuri siitä oli kysymys: näkökykyiset fariseukset olivat sekä sokeita että syntisiä. He näkivät silmillään, mutta olivat silti sokeita ja samalla syyllisiä Jumalan edessä. Toisin kuin sokea mies, he eivät voi vedota sokeuteensa ymmärtämättömyyttään selittääkseen. ”Jos olisitte sokeita, teitä ei syytettäisi synnistä, mutta te väitätte näkevänne, ja sen tähden synti pysyy teissä”, kuului Jeesuksen tuomio.
Fariseusten synti oli hengellinen sokeus. Mitä hengellinen sokeus tarkoittaa?
Jos näkevää sanotaan sokeaksi, tarkoitetaan esimerkiksi sitä, että hän ei osaa erottaa olennaista epäolennaisesta. Hän takertuu yksityiskohtiin ja sivuseikkoihin. Hän ei myöskään huomaa uutta ja erilaista. Hän on niin urautunut, että katselee ulkopuolista maailmaa valmiiden käsitystensä lävitse.
Fariseuksien kohdalla hengellinen sokeus merkitsi kyvyttömyyttä oivaltaa, kuka Jeesus Nasaretilainen oli. Fariseukset väittivät, että he tuntevat Jumalan tahdon ja sen säädökset. Jeesus oli heille pilkkaaja ja rauhanhäiritsijä. Eikä siinä kaikki. He kutistivat Jeesuksen tekemän suuren ihmeteon sapatinrikkomukseksi. Siten he tahtoivat saada niin autetun miehen kuin Jeesuksenkin kiipeliin. Näin toimiessaan fariseukset oikeastaan jo tiesivät, että Jeesus on enemmän kuin ihmeidentekijä. Mutta juuri siltä he ummistivat silmänsä, ja niin heistä tuli hengellisesti sokeita.
Tänään evankeliumin ytimessä on kysymys siitä, kuka Jeesus Nasaretilainen on. Miten ja mitä tulisi vastata tähän kysymykseen?
Jeesus, Parantaja
Parannusihmeen suorittamalla Jeesus halusi tehdä Jumalan tunnetuksi. Se oli hänen tehtävänsä: ”meidän on tehtävä niitä tekoja, joita lähettäjäni meiltä odottaa… niin kauan kuin olen maailmassa, minä olen maailman valo”, hän sanoi oppilailleen.
Kristityille Jeesus Nasaretilaisen elämä, puheet ja teot ilmaisevat, millainen Jumala on ja mitä hän meiltä tahtoo. Jeesus on kuin suuri ja kirkas valo, joka valaisee maailmaamme ja elämäämme. Sen vuoksi häntä kutsutaan toiseksi auringoksi. Hänen valovoimansa niin suuri, että se kykenee valaisemaan tämän maailman pimeyden ja murtamaan sen vallan.
Hengellisesti sokeat fariseukset eivät kyenneet oivaltamaan Jeesuksen valovoimaisuutta. Mutta sokea mies näki ja samalla hänen koko elämänsä muuttui. Ensin hän sai näkönsä – sitten hän sai paljon enemmän. Mitä?
Aluksi kuulemamme evankeliumi on yhdistelmä kertomuksen alusta ja lopusta. Raamatusta voimme lukea, mitä tapahtui tällä välin? Mies joutui fariseuksen kuulusteltavaksi. Nämä pitivät läpeensä kelvottomana, syntisenä syntymästään saakka. Kuulustelun jälkeen mies kohtasi Jeesuksen toistamiseen. Herra kysyi mieheltä kaiken tämän kokeman jälkeen: ”Uskotko Ihmisen Poikaan?” – Miehen silmät avautuivat lopullisesti ja hän vastasi: ”Uskon, Herra” ja lankesi maahan Jeesuksen eteen.
Entä me?
Kun kamppailemme elämän vaikeiden kysymysten kanssa, näköalamme uhkaavat sumentua. Kun sairaus tai muut elämän vastoinkäymiset koettelevat, on vaikea uskoa ja katsella tulevaisuuteen luottavaisesti. Kristillinen usko ja toivon kohdistaminen Nasaretin Jeesukseen antaa kuitenkin elämään lujan perustan ja luottamuksen. Kaikki vaikea ja ahdistava ei ehkä katoa, mutta tietoisuus Jumalan huolenpidosta auttaa jaksamaan. Jeesus Kristus lupaa olla kanssamme ja viedä meidät läpi ahdistuksen. Häntä seuratessamme elämällämme on uusi suunta – se vie eteenpäin.
Kunpa saisimme lahjaksi omaan sokeuteemme ja pimeyteemme yksinkertaisen uskon – sellaisen, joka syntyi sokeassa kerjäläisessä. Uskon varassa voimme luottaa armolliseen Kristukseen. Aamen.