Puheemme paljastavat meidät väistämättä. Sillä “suu puhuu sitä, mitä sydän on täynnä”, kuten Jeesus sanoo päivän evankeliumissa. “Hyvä ihminen tuo hyvyytensä varastosta esiin hyvää, paha ihminen pahuutensa varastosta pahaa.” Voimme toki yrittää miettiä, mitä sanomme, mutta tavalla tai toisella se, mitä sydämeemme kätkeytyy, tulee esiin puheissamme. Joskus lähimmäisemme ymmärtävät sanamme paremmin kuin me itse ja osaavat tulkita niihin sisältyviä viestejä ja sävyjä, joita emme itse tunnista. Joskus käy myös niin, että emme pysty tai emme ehkä haluakaan hillitä itseämme, ja silloin suustamme tulee sanoja, jotka tavallisesti jäisivät lausumatta.
Kuka sitten on sellainen hyvä ihminen, joka sydämensä varastosta esiin hyvää? Löytyykö meidän keskuudestamme yhtään tällaista ihmistä? Päivän epistolan perusteella voimme kysyä, onko tällaisia ihmisiä ensinkään olemassa? Jaakob kirjoittaa, että “täydellinen on se, joka ei hairahdu puheissaan: hän kykenee hallitsemaan koko ruumiinsa”, mutta samalla Jaakob toteaa karun realistisesti, että “kaikkihan me hairahdumme monin tavoin.” Myöhemmin Jaakob vielä sanoo: “Kaikki eläimet voi ihminen kesyttää, ja onkin kesyttänyt …, mutta kieltä ei yksikään ihminen pysty kesyttämään. Se on hillitön ja paha, täynnä tappavaa myrkkyä.” (Jaak. 3: 2-8)
Kukaan meistä ei siis ole täydellinen puheissaan ja sillä tavalla hyvä ihminen. Emme kuitenkaan voi puolustella kielemme syntejä emmekä mitään muitakaan syntejämme sillä perusteella, että “että kaikkihan me hairahdumme ja olemme puutteellisia.” Meidän on “tehtävä tuomiopäivänä tili jokaisesta lausumastamme turhasta sanasta”, kuten Jeesus sanoo. Monissa Raamatun kohdissa – esimerkiksi juuri Jaakobin kirjeessä – tähdennetäänkin, että meidän tulee harkita, mitä puhumme, emmekä saa käyttää väärin Jumalan nimeä, valehdella ja panetella lähimmäisiämme. Vanhan testamentin Sananlaskujen kirja on täynnä sanoihin ja puhumiseen liittyviä mietteitä. Sieltä löytyvät muun muassa seuraavanlaiset viisaudet: “Paljossa puheessa vaanii synti, viisas se, joka kielensä hallitsee.” (Snl. 10:19) “Totuuden sanat kestävät iäti, valheen sanat vain tuokion.” (Snl. 12:19) “Syvä kuin meri on harkittu puhe.” (Snl. 18:4) “Kielen varassa on elämä ja kuolema – niin kuin kieltä vaalit, niin korjaat hedelmää.” (Snl. 18:21) “Kultaomenoita hopeamaljassa ovat oikeaan aikaan lausutut sanat.” (Snl. 25:11) “Tyhmä tuo heti julki suuttumuksensa, viisas nielee loukkauksen ja vaikenee.” (Snl. 12: 16)
Vaikeneminen on Raamatun mukaan ja oman kokemuksemmekin mukaan viisautta. Aina ei kuitenkaan pidä vaieta, sillä ei ole hyvä asia, että patoamme kaikki kielteiset tunteet sisäämme emmekä ilmaise niitä. Jos ajattelemme perhettä, kaikkein herkintä ja läheisintä elämänpiiriämme, on viisasta, jos emme heti tartu jostain syystä huonolla tuulella olevan perheenjäsenen ärtyneisiin sanoihin ja synnytä näin riitaa. Mutta joskus on myös tunteiden ilmaisemisen ja selvittämisen ja ongelmien käsittelemisen aika. Aikanaan patoutunet tunteet joka tapauksessa purkautuvat, mahdollisesti jopa kohtalokkaalla tavalla.
Tunteita voi yrittää tukahduttaa, mutta ihminen ei voi päättää, mitä hän kulloinkin tuntee ja millaisen ja miten voimakkaan tunteen jokin asia, tapahtuma tai henkilö hänessä herättää. Jos kuljemme ikään kuin ulkoapäin ihmisen sisimpään, voimme erottaa seuraavat tasot: puheet (ja teot), ajatukset, tunteet, sydän. Mitä syvemmästä tasosta on kysymys, sitä vähemmän ihminen pystyy sitä itse hallitsemaan, tiedostamaan ja ymmärtämään. Puheitammekaan emme siis pysty täysin hallitsemaan. Ajatukset kulkevat puheita helpommin omia teitään. Tunteet, jotka ovat ajatusten takana ja ohjaavat niitä, ovat osittain tiedotettavia ja ymmärrettäviä, vaikka emme pysty niitä suoraan hallitsemaan. Tunteisiin voidaan vaikuttaa eri tavoin ja tunne-elämää voidaan eheyttää erilaisten terapiamenetelmien avulla. Ihmisen olemuksen keskus, syvin sisin, jota Raamatussa kutsutaan sydämeksi, on kokonaan hänen oman hallintakykynsä ulkopuolella.
Päivän evankeliumin todistuksen mukaan sydämellä on ihmisen elämässä ratkaiseva merkitys, sydän ohjaa tunteita, ajatuksia, puheita ja tekoja. Jeesus sanoo, että “sydämestä lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, siveettömyys, varkaudet, väärät todistukset ja herjaukset.” (Matt. 15:19) Galatalaiskirjeessä on vastaavanlainen luettelo. Paavali kirjoittaa, että “lihan aikaansaannokset ovat selvästi nähtävissä”, ja toteaa, että niitä ovat muun muassa “siveettömyys”, “irstaus”, “epäjumalien palveleminen”, “juonittelu”, “lahkolaisuus” ja “kateus”. (Gal. 5: 19–21). Heti perään Paavali esittää toisenlaisen luettelon. Hän kirjoittaa: “Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä.” (Gal. 5:22–23)
Paavali ei käytä sanaa “liha” tavanomaisessa merkityksessä. Tämä sana tarkoittaa Paavalin kielenkäytössä ihmisen sydämen turmeltuneisuutta, ihmisen sydämessä syntiinlankeemuksen jälkeen vaikuttavaa Jumalan vastaisuutta. Henki tarkoittaa Jumalan Henkeä, Pyhää Henkeä. Ihminen vailla Jumalan Henkeä on “lihaa”. Hän on paha ihminen, joka tuo sydämensä pahuuden varastosta väistämättä esiin pahaa. Ihminen, jonka sydämessä Jumalan Henki vaikuttaa, on puolestaan hyvä ihminen, joka tuo sydämensä hyvyyden varastosta esiin hyvää. Hyviä ihmisiä on siis sitenkin olemassa.
Kristitty ihminen on hyvä ihminen. Mutta samalla hän on myös paha ihminen. Kristitty ihminen on merkillinen kokonaisuus: yhtä aikaa sekä paha että hyvä, yhtä aika sekä syntinen että vanhurskas. Itsessään kristitty on paha mutta Kristuksessa hyvä. Hänen vanhurskautensa ja hyvyytensä on vierasta ja häneltä itseltään salattua vanhurskautta ja hyvyyttä. Lähimmäinenkään ei näe hänen sydämeensä, sillä me emme pysty tutkimaan toisiamme. Vain Jumala tuntee ja tutkii sydämemme ja sen syvimmät aivoitukset. Hyvän puun hedelmät ovat nähtävissä, mutta ilman Pyhää Henkeäkin ihminen pystyy tekemään ulkonaisesti hyviä tekoja, vaikka ne eivät olekaan pohjimmiltaan hyviä tekoja, täysin puhtaista ja pyyteettömistä vaikuttimista syntyneitä tekoja. Niinpä meidän täytyy jättää toistemme perimmäinen arvioiminen yksin Jumalan tehtäväksi. Vaikka ihmisen puheet paljastavat, mitä hänen sydämessään liikkuu, me emme voi viime kädessä tietää, kuka on todellinen kristitty.
Siitä, kuka ei ole kristitty, voimme sanoa enemmän. Emme ole kristittyjä, jos emme tarvitse Kristusta emmekä usko häneen. Kristityllä voi toki olla – ja varmasti onkin – epäilyjä, mutta Kristusta hän ei tietenkään voi kieltää. Luther sanoo myös, että kristitty ei voi elää julkisynnissä. Tämä tarkoittaa sitä, että kukaan ei voi olla todellinen kristitty, jos hän tekee jatkuvasti sellaista, mikä on varmasti väärin, eikä kadu pahoja tekojaan.
Kristityn ei pidä pohtia tekojensa vaikuttimia, vaan hänen tulee suunnata huomionsa lähimmäiseen ja palvella häntä. Hyvät teot ovat lähimmäisiä varten. Jos lähimmäinen tarvitsee apua, meidän tulee auttaa häntä, eikä jäädä miettimään, mistä syystä me häntä autamme ja palvelemme. Emme kuitenkaan löydä – jos olemme rehellisiä – itsestämme mitään hyvää. Mitä enemmän opimme Jumalan armosta tuntemaan itseämme, sitä syvemmin näemme syntisyytemme ja kurjuutemme ja huomaamme, kuinka salakavalasti ja monella tapaa synti on kietoutunut meihin ja vaikuttaa teoissamme. Jos sen sijaan näkisimme hyvät hedelmät, söisimme ne eli pitäisimme niitä farisealaisesti omina ansiollisina aikaansaannoksinamme.
Asemamme Jumalan edessä on se, että joudumme tekemään aina uudestaan ja uudestaan totaalisen eli koko olemustamme ja kaikkia tekojamme ja niiden vaikuttimia koskevan synnintunnustuksen. Joudumme tunnustamaan oman mahdottomuutemme ja tilanteemme synkkyyden ja toivottomuuden. Joudumme tunnustamaan, että meillä ei ole mitään toivoa, ellei meille anneta pelastusta, joka ei riipu meistä, vaan joka tulee meille kokonaan ja täydellisesti itsemme ulkopuolelta.
Sellainen pelastus on olemassa: Jeesus on syntisten Vapahtaja, Jumala vanhurskauttaa Jeesuksen tähden jumalattoman ja itsessään pahan ihmisen eli lukee Jeesuksen ansion hänen hyväkseen.
Näin Jumala itse vakuuttaa meille sanassaan. Hän ei valehtele eikä voi valehdella. Me sanomme paljon sellaista, mitä ei tulisi sanoa, mutta Jumala sanat ovat ehdottoman hyviä, oikeita, tosia ja luotettavia sanoja. Eikä tässä kylliksi: Jumalan sanat ovat myös luovia sanoja. Kun Jumala sanoo jotain, se tapahtuu. Jumalan sanat luovat tyhjästä uutta, saavat kuolleet heräämään, antavat syntisille vanhurskauden, tekevät pahoista hyviä.
Siksi on tärkeää, tärkeämpää kuin mikään muu, että kuuntelemme Jumalan puhetta. Jumala sanoo meille Sananlaskujen kirjan viisauden opettajan suulla: “Kuuntele tarkkaan, mitä sinulle sanon, pidä korvasi auki! Älä päästä mielestäsi minun sanojani, pidä ne visusti sydämessäsi, sillä ne ovat löytäjälleen elämä.” (Snl. 4:20,21)