Kuuron tuominen Jeesuksen luo ja pyyntö hänen parantamisekseen ovat esirukouksen malli sairaan puolesta. Tämän päivän rukoilijan ei myöskään tarvitse kyllästyä kielikuvaan ”me kannamme eteesi sen ja sen”. Pyhän maan historiallinen konkretia on antanut typoksen eli mallin seurakunnan esirukoukselle, eikä kuva Jeesuksen eteen kantamisesta ole ihmisten keksintöä. Asia voidaan tietysti ilmaista monin eri tavoin ja sanoin. Tärkeintä on, että sairas tai muu apua tarvitseva ”tuodaan” Jeesuksen eteen ja tätä pyydetään kohtaamaan sairas ja tämän sairaus tai muu hätä.
Jeesukselle osoitettu pyyntö puhuu kätten panemisesta sairaan päälle eikä mainitse erikseen paranemista. Pyyntö edellytti että Jeesus ottaisi sairaan eteensä, ”hoitoonsa”, eli ettei hän kulkisi tämän ohi (ks. rinnakkaisuus sokean Bartimeuksen suhteen, Mk. 10:46). Nykyajan lääkäreille – kiitos heistä Jumalalle! – teksti sisältää kauniin toiveen: ottakaa potilas ”erilleen kansanjoukosta” (alkukielessä kirjaimellisesti niin) ja hoitakaa sairasta, ei vain hänen sairauttaan. Jeesuksen luo tuominen ja pyyntö, että hän koskettaisi (ja parantaisi tai muuten auttaisi) ovat sisäkkäin ja käänteisiä: eteen tuominen on siunauksen pyytämistä ja siunauksen pyytäminen on eteen tuomista.
1. ”Jeesuksen luo tuotiin (passiivi) kuuro ja häntä pyydettiin (passiivi).” Alkukielessä on molemmissa kohdissa aktiivi, ”he toivat” ja ”he pyysivät”. Ensimmäisen verbin suhteen subjekti voi jäädä käännöksessä avoimeksi ja muoto voi siis olla passiivi, mutta jälkimmäinen on käännettävä aktiivimuodossa ”ja he pyysivät” (kuten KR 38). Alkukieli kertoo nimittäin nimenomaan sen, että juuri samat ihmiset, jotka toivat kuuron, myös esittivät tätä koskevan pyynnön Jeesukselle. Subjekti ei yhtäkkiä vaihdu kesken lauseen, mihin tulkintaa kahden passiivin käyttö avaa mandollisuuden. Passiivimuodot luovat myös epäpersoonallisen tunnun, mikä mahdollisimman huonosti sopii tekstiin.
2. Jeesuksen tapa parantaa tämä kuuro ja pahasti puherajoitteinen ihminen jää yksityiskohdiltaan salaisuudeksi. Näin on hyvä, ja saamme antaa villin mielikuvituksemme olla täydellisessä levossa yksityiskohtien suhteen. Se on kuitenkin selvää, että Jeesus toimi pyytäjien toiveen mukaisesti ja jopa sen yli eli hän kosketti niitä kohtia sairaan ruumiissa, joissa parantamista tarvittiin. Nämä kohdat Jeesus tiesi, vaikkei niitä olisi hänelle mainittukaan. Esirukous sairaan puolesta on kuitenkin mahdollista ja hyvä muotoilla samaan tapaan: ”Rakas Jeesus, kosketa sen ja sen selkää, sen ja sen silmää” jne. Jeesus toimii sitten omalla tavallaan ja koskettaa mitä koskettaa. Jeesuksen hengellinen ja yliluonnollinen todellisuus yhtäältä ja toisaalta meidän fyysinen todellisuuteemme toisaalta kohtaavat Jeesuksen kohdistaessa parantavan toimintansa sairaaksi koettuun kohtaan, jos sellainen on. Potilas tai hänen tuojansa – ystävät, isät, äidit – tulevat kuulluiksi. Jeesus lähtee liikkeelle sairaan kokemasta todellisuudesta, vaikka hän toki tietää sairauden todelliset syyt ja sen, etteivät tiettyyn kohtaan paikantuneet vaivat suinkaan välttämättä kerro paljon sairauden luonteesta tai sen ”paikasta” ja juurista. ”Herra, sinä tiedät kaiken.”
3. ”Ja hän sanoi kuurolle.” Tällä kohtaa hiljennymme. Pysähdymme. Ajatustemme edessä pysähtymismerkin musta kämmen ja full stop. Vaikenemme ja – kuuntelemme kuulevin korvin, miten Jeesus tarjoaa kuurolle juuri sitä, mitä tämä ei voi ottaa vastaan eli puhutun sanan. Jeesuksen käsky aramean kielellä Effata! Aukene! ei ollut suoranaisesti kuurolle kuultavaksi tarkoitettu sana, jonka mukaan tämän olisi pitänyt toimia. Jeesuksen sana kohdistui kuuroin korviin – ja avasi ne. Olemme tekstin ydinalueella. Jeesuksen sana sai aikaan sen, mitä se sanoi. Sana oli Jumalan luova sana. ”Vaikutusmekanismi” ei todellakaan ollut sellainen, että ensin piti kuulla ja sitten tehdä jotain sen mukaan kuin sana käski ja sitten olisi parantumisen aika. Ero lääkärin määräyksiin on selvä. Puhuttu sana synnytti (tai paransi) kuulon. Kaikki oli kiinni sanasta ja siinä vaikuttavasta Jumalan työstä. Myös voimasta puhuminen tässä yhteydessä olisi totta ja oikein, mutta kysymyksessä ei ole inhimilliseen voimankäyttöön verrattava voima, vaan jumalallinen ja syvimmältään salattu valtuuteen perustuva valta, mikä näkyy erityisen selvästi syntien anteeksi antamisessa.
4. Kysymyksessä oli todellinen ruumiillinen parantaminen, mutta Jumalan luovan sanan vaikutus näkyy myös ja erityisesti silloin, kun se herättää ihmisessä uskon. Vahva vastavoima on olemassa Jeesukselle vieraan ihmisen elämässä, synti, epäusko ja niiden taustalla etäämmällä tai lähempänä olevat sidokset Perkeleen verkostoihin. Uskon synnyttämiseen tarvitaan ”suurempi voima” kuin sairaan parantamiseen, voima, joka edellyttää sovituksen. Luonnollisessa tilassaan oleva ”ihminen ei ota vastaan sitä, mikä on Jumalan Hengestä” (1 Kor. 2:14, KR 38, uusikin käännös välittää alkutekstin merkityksen, mutta pyrkii selittämään, vanha on tarkempi). Kuolleelle Lasarukselle Jeesus sanoi ”Tule ulos!”. Ruumista ei tavallisesti käsketä – nyt käskettiin, aivan kuin Jeesus käski kuuroa korvaa. Kuten Lasarus sai ensin elämän, ja sitten seurasivat hänen askeleensa ulos haudasta, niin kuurolle tuli ensi kuulo Jumalan sanasta ja sitten kiitoksen sana kuulosta ja puheesta. Jeesuksen luovan sanan taustalla oli tässäkin Jumalan armo ja rakkaus.
5. Ilman Jeesuksen halua ja valmiutta (lue: armoa ja rakkautta) parantaa, ei paraneminen olisi tapahtunut. Jeesuksen suorittama parantaminen ei ole kiinni viime kädessä voimasta, vaan siitä, että hän tahtoo tehdä sitä ja sitä silloin ja silloin ja sillä tavalla kuin hän tekee. Ks. tässä tärkeä 2 Moos. 4:11! Parantaminen ei ole Jeesukselle – anteeksi kansainomaisuus – mikään ”konsti”, mutta se on ihme, että hän kohtaa sinut ja minut, meidät avaruuden tomuhiukkaset, sairaina tai terveinä. Kun on kysymyksessä uskon herättäminen, Jeesuksen sanan voima synnyttää epäuskon tilalle ja vierelle uskon. Evankeliumin lupaus (ja myös synninpäästön sana) tekee sen niin totta kuin Jeesus sanoo Effata! Synnin, syyllisyyden, epätoivon ja epäuskon kahleissa oleva saa uuden toivon. Kaikki eivät saa uskoa, kaikki eivät parane, mutta kaikkien puolesta Jeesus on kuollut.
6. Jeesuksen kielto levittää tapahtumasta tietoa oli kuin käsky tehdä se. Tällaisia me ihmiset olemme. Parantaminen kasvatti Jeesuksen hyväntekijän mainetta, mutta koska oli tärkeämpiä asioita, sai tiedottaminen jäädä vähiin. Siis: parantumisista vähin äänin ja pianissimo, uudesta toivosta Jeesuksessa taas kaikille ja kaikkialle tuutin täydeltä, harpuin, huiluin, kantelein ja miksei vaikkapa rummuin. Äänenvoimakkuus ei kuitenkaan ratkaise, vaan sanoman leviäminen. ”On siis kallisarvoista ja kiittää ja ylistää vapaasti ja ääneenkin Jumalaa koko maailman kuullen” (Luther).