14. sunnuntai helluntaista, Lk. 10: 25 – 37, Esko Väyrynen

Jussi Kuoppala kirjassaan ”Herrassa on varaa” kertoo pienestä tyttärestä, joka ”alkoi kantaa kotiin päällystakkinsa taskussa roskia: kuivuneita oksia, kuihtuneita lehtiä, kaikenlaista maantien kamaa. Äiti nuhteli tytärtään: Tiedäthän sinä, että minä en pidä siitä. Sinä tahrit takkisi ja huonekin tulee epäsiistiksi. Tyttö kuunteli, mutta ei puhunut mitään. Mitään muutosta ei tapahtunut. Tapa jatkui. Vanhemmat sisarukset alkoivat neuvoa äitiä: Sinun pitää puhua kovasti; sinun pitää toimia.
Kun äiti taas kajosi asiaan, tyttö purskahti hillittömään itkuun ja sanoi: Minun täytyy kerätä niitä, minun täytyy. Silloin äiti aavisti, että tässä on jotakin muutakin kuin vain joutava tapa. Hän alkoi kysellä rakkaudella: Kuule, miksi sinun täytyy? Voitko selittää äidille? Tiedäthän sinä äiti, että kaikki ihmiset keräävät kauniita oksia ja kauniita lehtiä, mutta kukaan ei kerää rumia, ne ovat niin yksin, vastasi tyttö.”
Jussi Kuoppala toteaa: ”Lapsi oli oppinut Jeesuksen Kristuksen mielen, sen, joka ilmenee rakkautena arvottomiin ja hylättyihin. Lapsi näytti tietä sen Kristuksen luo, joka kerää ympärilleen sokeita ja rampoja ja mitättömiä ja ottaa vastaan lapsia.”
Tämän päivän evankeliumissakin Jeesuksen huomion kohteena on halveksittu ja syrjitty samarialainen. Samarialainen oli kirjanoppineen halveksima kahdesta syystä: hän oli sekarotuinen ja harhaoppinen. Kumminkin Jeesus sanoo tuolle itsetietoiselle kirjanoppieelle, että hänen pitää ottaa samarialaisesta esimerkkiä.
Jeesus ei suinkaan halveksi pyhien kirjoitusten tuntemista. Lainopettaja kyllä tunsi pelastuksen perusasiat, mutta hän tahtoi kysymyksellään asettaa Jeesuksen laintuntemuksen kyseenalaiseksi. Hän tahtoi kysymyksellään saattaa Jeesuksen kiusalliseen tilanteeseen. Häneltä puuttui hienotunteisuutta. Jos uskaltaisimme olla rehellisiä omassa sisimmässämme vain omalle itsellemme, niin huomaisimme, että meissäkin joskus ilmenee samoja piirteitä. Kuinka houkuttelevaa onkaan nolata arkaa ja epävarmaa, jotta itse näyttäisi vahvalta eikä itseen kiinnitettäisi huomiota. Tai nuorten ja lasten väkivalta. Kuinka paljon siinä on halua näyttää vahvalta ja kovalta.
Mutta Jeesukselle ei riitä tai oikeammin Jeesus ei kysy pyhien kirjoitusten tuntemista. Jeesus kehoittaa tekemään niiden mukaan. Elämä paljastaa, miten hyvin me olemme omaksuneet kirjoitukset. Juutalaiselle hurskaalle lähimmäinen oli vain saman kansan toinen lakia noudattava hurskas israelilainen. Jeesus asetti juutalaisen hurskaan esikuvaksi tuon halveksitun ja harhaoppisen samarialaisen. Samarialainen teki hyvää juutalaiselle, joka vain halveksi ja vihasi häntä. Jeesuksen sana: ”Mene sinä ja tee samoin”, vaatii meitäkin rukoilemaan niiden puolesta, jotka meitä vainoavat tai vihaavat.
Tämän päivän nuoriso vastustaa sotaa, ehkä peräti halveksii sotilaita. Tämä on sikäli hyvä, että levitessään maailmanlaajuiseksi sodanvastustamiseksi se on omiaan ennalta ehkäisemään sotaa. Mutta samalla toivoisi ja varmaan niin tapahtuukin, että sotaa vastustava nuorisomme osoittaa kiitollisuuttaan viime sotiemme sotaveteraaneille. Ilman heidän palvelualttiuttaan tämän päivän nuoriso ei voisi vastustaa sotaa. Sotaveteraanit, jotka ovat tänään tässä jumalanpalveluksessa kirkkopyhänsä merkeissä, olivat kansamme Jerikon tien laupeuden osoittajia. He eivät voineet kysyä, mitä se heille maksaa, jos he auttavat verille lyötyä kotomaata samarialaisen tavoin oman henkensä ja terveytensä alttiiksi antaen. Sallittakoon meille nuoremmille nöyryyttä oppia heiltä rukoilemista niiden puolesta, jotka meitä halveksivat tai vainoavat. Vasta sitten, kun olemme pystyneet rukoilemaan katkerimman kiusaajamme tai pahimman vihamiehemme puolesta, olemme tehneet Jeesuksen kehoituksen mukaisesti; kuten samarialainen.
Niin kauan kuin osoitamme rakkautta toiselle ihmiselle jonkun edun tai vaikka vain kiitoksen toivossa, olemme lainoppineen kaltaisia. Jos opimme Kuoppalan mainitseman pikku tytön tavoin rakastamaan rumia ja halveksittuja tai muistamaan sairaita ja yksinäisiä, silloin esikuvanamme on halveksittu samarialainen. Siitä huolimatta, että viimeisellä tuomiolla meiltä kysytään ainoastaan samarialaisen esimerkin noudattamista, meiltä puuttuu siihen tarvittava nöyryys. Eli kääntäen, mitä enemmän oma maine tai oma rauha, siis itseensä käpertyminen meille on tärkeää, sitä heikommin olemme noudattaneet Jeesuksen kehoitusta tehdä samarialaisen tavoin.
Me vapaudumme oman maineen varjelemisesta ja oman mukavuuden tavoittelusta vasta sitten, kun löydämme oman arvomme Jumalan rakkaudesta. Olemme silloin kokeneet todeksi tämän päivän epistolatekstin sanan: ”Me rakastamme, sillä hän on ensin rakastanut meitä.” Joka löytää arvon itselleen ja elämälleen siitä, että Jumala rakastaa arvotonta ja syntistä ja antaa synnit anteeksi ilman mitään minun ansiotani tai mahdollisuuttani, hänellä on elämä tasapainossa. Hänen ei tarvitse näytellä kovista. Hänellä on varaa osoittaa ystävällisyyttä heikommilleenkin. Joka on kokenut elävänsä Jumalan armosta, pystyy rukoilemaan vainoojansakin puolesta. Armahdetun ihmisen arvo ei ole hänen omien suoritustensa varassa, vaan koko hänen elämnsä on Jumalan lahjaa Jeesuksessa Kristuksessa. Armahdetulle ihmiselle jokainen ihminen on palvelemisen arvoinen. Hänen ei tarvitse näytellä olevansa jotakin, vaan hän on kokenut olevansa jotakin vain sen perusteella, että Jumala on ottanut hänet syntisen lapsekseen pyhässä kasteessa. Siinä on rakkaus, että Jumala rakasti ensin meitä lähettämällä ainoan Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi (1. Jh. 4: 10).