Laupias samarialainen on yksi tunnetuimpia Jeeuksen vertauksia. Tämä vertaus osoittaa mitä on oikea lähimmäisyys, mitä kohtaaminen ja ihmisen näkeminen ja oleellisten asioiden tekeminen.
Lainopettaja teki kysymyksen Jeesukselle. Olen usein ajatellut hänen kuuluvan niihin, jotka yrittivät saada Jeesuksen sanoistaan kiinni. Mutta tekstissä ei tule esiin mitään vilpillistä. Hän teki sen koetellakseen Jeesusta. Jeesus ei ollut perinteinen opettaja vaan melkoisen omalaatuinen. Hänet oli koeteltava vielä tarkemmin ja huolellisemmin kuin muut. Opettajat tulee koetella. Muiden antama tunnustus ja hyväksyntä on laadun tae. Jeesus itse kehotti koettelemaan opettajat, vääriä profeettoja on liikkeellä. Isompi ongelma on se, että opettajia ei koetella. Lainopettaja koetteli. Hän oli kiinnostunut ja halusi ottaa selvää.
Kun sinä asetut seurakunnassa opettamaan muita, lähtökohta ei ole pelkkä hyväntahtoisuus, vaan myös se että sinua koetellaan. Oletko Jeesuksen asialla vai omalla asiallasi oletko vain jees mies/nainen.
Keskeisellä kysymyksellä lainopettaja halusi selvittää mitä Jeesus oikein opettaa. Onko se luotettavaa opetusta. Mitä minun on tehtävä saadakseni iankaikkisen elämän. Jeesuksen vastakysymyksen jälkeen hän joutui itse vastaamaan kysymykseensä: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Hän summasi sen elämänihanteen, mikä avaa taivaan. Tästä keskustelu avautui siihen, kuka on lähimmäiseni.
Jos katsotaan hieman tuota tarinaa. Siinä on ryöstetty ja mukiloitu mies alastomana virumassa tien poskessa. Kertomus on sillä tavoin rakennettu, että ohikulkija ei pystynyt tunnistamaan maassa makaavasta miehestä, mihin karsinaan hän kuului oliko hän juutalainen vai samarialainen, maalainen vai kaupunkilainen, konservatiivi vai liberaali saddukeus, fariseus, selotti, publikaani, ylhäinen vai alhainen. Mies oli tajuton ja alaston. Tavallisessa elämässä kykeni jo kaukaa tunnistamaan, mistä päin maailmaa kukin oli tullut. Ihmisen vaatteet ja puhe paljastivat sen. Galilealaiset tunnistettiin helposti murteestaan Jerusalemissa, niin kuin Pietari hiilivalkean ääressä ennen kuin hän kielsi Kristuksen. Toiseksi vaatetus kullakin heimolla oli oman paikallisen perinteensä mukainen ja sille pysyttiin uskollisena, koska siitä oltiin myös ylpeitä ja se oli elämänalue, mitä koski tietyt säännöt. Miehen karsinaa ei voitu tunnistaa. Hän oli paljas ihminen, vailla suojaa. On helpompi auttaa jos tietää, onko hän meikäläisiä vai heikäläisiä. Juutalaisille tunnetusti lähimmäisiä olivat vain oman kansan jäsenet.
Kun rakkaus laitetaan mittariksi ihmisten välillä, silloin ei voi katsoa toisen vaatetukseen, ulkonäköön, asemaan. Pyhistä kirjoituksista ei löydy porsaanreikää, josta pääsee pälkähästä. Ei löydy sellaista tulkintaa, jota voi käyttää siihen, että lähimmäisen hätä voidaan kiertää se ei koske minua.
On mielenkiintoista huomata myös, että Jeesus ei kysynyt, kuka näistä toimi oikein? Siihen olisi voinut saivarrellen vastata, että kaikki toimivat muodollisesti oikein. Pappi nimittäin päätteli mielessään kulkiessaan miehen ohi, että jos mies on pakana, en voi koskea siihen, sillä muuten saastun kultillisesti enkä voi toimittaa temppelissä jumalanpalvelusta. Jos taas mies on kuollut, en voi koskea häntä saastumatta, joudun viikoksi eristyksiin. Minulla on tärkeämpiä velvollisuuksia, jotka koskevat Jumalaa. Mutta Jeesus kysyikin, kuka näistä oli miehen lähimmäinen.
Usko, joka luo raja-aitoja ja esteitä lähimmäisen kohtaamiseen ja auttamiseen ei ole sitä uskoa, jolla tullaan autuaaksi.
Kuvittelemme itsemme usein tiellä kulkijoiksi. En pyydä sinua kuvittelemaan itseäsi ohikulkijan tai laupiaan samarialaisen asemaan miettimään sitä pysähtyäkö vai kulkeako ohi entäpä jos sinä oletkin se, joka makaa avuttomana tiellä. Hän on se kenee meihin tulee samaistua. Siinä samaistumisessa ja myötäelämisessä on lähimmäisyytemme lähde. Myötätunto on se perustunne, mikä meissä pitäisi herätä, ja mitä kautta rakkaus löytää keinonsa toimia. Kaikki minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te samoin heille. Sitä tarkoittaa myös rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Asettuminen toisen asemaan antaa meille toimintaohjeen. Lähimmäisen rakastaminen edellyttää sitä, että on kyettävä lukemaan tilannetta eikä vain kirjaimia.
Kerron teille toisen tarinan: Miehitysjoukkojen komentaja tuli vuoristokylän pormestarin luo. Me tiedämme, että piilottelette petturia luonanne, hän sanoi. Luovuttakaa hänet meille tai teemme teidän ja kyläläistenne elämän niin hankalaksi kuin vain voimme.
Kyläläiset todellakin piilottelivat miestä, joka vaikutti hyvälä ja viattomalta ja jota kaikki rakastivat. Mitä pormestari nyt saattoi tehdä, kun kylän hyvinvointi oli vaakalaudalla? Päiväkausia jatkuneet keskustelut kyläneuvostossa eivät johtaneet tulokseen. Lopulta pormestari neuvotteli asiasta papin kanssa. Yhdessä pappi ja pormestari tutkivat koko yön kirjoituksia, ja lopulta he löysivät kohdan, jossa sanottiin: Parempi että yksi ihminen kuolee, kuin että koko kansa hukkuisi.
Niinpä pormestari luovutti miehittäjille syyttömän miehen, jonka tuskanhuudot kaikuivat koko kylän läpi, kun häntä kidutettiin ja lopulta tapettiin.
Kaksikymmentä vuotta myöhemmin muuan profeetta saapui kylään, meni suoraan pormestarin luo ja sanoi: Kuinka saatoitte tehdä tämän? Tuon miehen Jumala oli lähettänyt kansansa pelastajaksi, ja te luovutitte hänet kidutettavaksi ja tapettavaksi..
Mitä minä sitten tein väärin, valitti pormestari. Me katsoimme yhdessä papin kanssa, mitä kirjoituksissa sanottiin, ja teimme sen mukaan.
Siinäpä te teittekin väärin, sanoi profeetta Te tuijotitte kirjoituksiin, kun teidän olisi pitänyt katsoa hänen silmiinsä. tarina by Antony de Mello kirjasta Kuuletko linnun laulun.
Kirkossa olemme monessa kiistassa juuri Raamatun tulkinnan kanssa tekemisissä. Katsommeko vain kirjainta vai katsommeko myös silmiin. Kirjainta katsomalla saatamme tehdä suuremman synnin ja kulkea ihmisen ohi. Rakkaus joutuu elävässä elämässä toimimaan hieman toisella tavalla kuin pykälien mukaan.
Usein joudumme toteamaa kuitenkin, että olimme pelkureita, emme toimineet oikein. Kuljen niiden ohi ja yli, joiden tiedän odottavan laupiasta samarialaista. On yksi joka ei koskaan kule ohi. Kristus itse on tu oikea laupias samarialainen, joka jaksaa pysähtyä jokaisen haavoitetun kohdalle. Hän on meidän hyvä lähimmäisemme. Hän ottaa meidät hoitaakseen ja parantaa haavamme. Hän parantaa läsnäolollaan, sanallaa ja sakramenteillaan, armolla ja anteeksiantamuksella.
Mutta hän sitten sanoo meille: Mene ja tee sinä samoin. Tässä on koko kristillinen elämänohje. Niin kuin Kristus on sinun lähimmäisesi, ole sinä lähimmäinen toiselle. Hoida muita ja kun et enää jaksa, tule itse hoidettavaksi. Tie Kristus-parantajan luo on avoin.