Monet Jeesuksen vertaukset ja kertomukset ovat hänen vastauksiaan vastustajille, jotka testasivat ja koettelivat häntä. Myös tuttu kertomus laupiaasta samarialaisesta on syntynyt tällaisessa tilanteessa. Lainopettaja haluaa panna Jeesuksen koetukselle, mutta käy aivan toisin kuin hän olettaa: lainopettaja joutuu itse koeteltavaksi ja tutkittavaksi – aivan samalla tavoin kuin kaikki muutkin, jotka ryhtyivät Jeesusta tenttaamaan.
Lainopettaja tekee Jeesukselle jokaisen ihmisen tärkeimmän kysymyksen, kun hän tiedustelee, miten hän pääsee taivaaseen. Hän ei tee sitä kuitenkaan todellisena kyselijänä, sillä hän tietää mielestään jo ennakolta kysymykseensä oikean vastauksen. Tämä käy ilmi kysymyksen sanamuodosta. Lainopettajahan kysyy, mitä hänen tulee tehdä, jotta saisi omakseen ikuisen elämän. Taustalla on siis ajatus, että lainopettajan omat teot ja Mooseksen lain noudattaminen avaavat hänelle taivaan oven.
Jeesus tietää lainopettajan ajatukset ja kehottaa tätä itse kertomaan, mitä laissa sanotaan. Lainopettajan vastaus tunnetaan rakkauden kaksoiskäskynä: rakasta ensinnäkin Jumalaa yli kaiken ja toiseksi lähimmäistäsi kuten itseäsi. Vanhassa testamentissa käskyn osat eivät esiinny yhdessä, mutta lainopettaja osasi yhdistää ne. Jeesus kiteytti lain vaatimukset aivan samalla tavoin, ja hän sanookin hyväksyvästi: “Oikein vastasit!”, mutta lisää sitten: “Tee näin, niin saat elää.” Jeesuksen sanoihin sisältyy viesti siitä, että lainopettaja joutuu mahdottoman eteen, kun hän yrittää päästä lakia noudattamalla taivaaseen.
Jokainen joutuu tunnustamaan rakkauden käskyn edessä, että hän ei pysty alkuunkaan täyttämään sen vaatimuksia. Vai kuka voi sanoa, että hän on rakastanut Jumalaa yli kaiken ja kaikella tavalla eli tahdon, tunteen ja ymmärryksen puolesta? Jos joku tähän pystyisi, hän saisi näin tekemällä elää, pääsisi ikuiseen elämään. Mutta tehtävä on mahdoton ja umpikuja täydellinen. Lainopettajankin omatunto todisti, että hän oli rakastanut enemmän itseään kuin Jumalaa. Tätä hän ei ollut ainakaan vielä sillä kertaa valmis tunnustamaan, vaan hän halusi osoittaa, että hän noudatti lakia. Niinpä lainopettaja nostaa esille rakkauden käskyn jälkimmäisen osan, lähimmäisen rakastamisen, ja tekee toisen tärkeän kysymyksen: “Kuka on lähimmäiseni?”
Lähimmäisen rakastamisessakin lainopettaja oli kuitenkin epäonnistunut. Tämän Jeesus osoitti kertomuksella laupiaasta samarialaisesta. Juutalaisille lähimmäisiä olivat vain omaan kansaan kuuluvat. Luultavasti “eräs mies”, joka tarvitsi apua, oli juutalainen, mutta Jeesus ei kiinnitä kertomuksessaan huomiota siihen, kuka hän oli ja mihin kansaan hän kuului. Kun pappi kulki miehen ohi, hän ei välttämättä tunnistanut henkihieverissä olleen miehen kansallisuutta. Ehkä pappi perusteli käyttäytymistään sillä, että mies saattoi olla pakana, jota ei tarvinnut auttaa. Ehkä pappi ei myöskään tiennyt, oliko mies kuollut ja pelkäsi siksi kultillista koskemattomuuttaan. Mooseksen laissa ensimmäinen puhtauden menettämisen syy oli vainajan koskettaminen. Suullisissa käskyissä puolestaan mainitaan ensimmäisenä ei-juutalaisen koskettaminen. Jos pappi olisi saastunut, hänen olisi täytynyt viettää viikko puhdistusmenoissa. Silloin olisivat myös hänen tulonsa vähentyneet, koska hän ei olisi voinut nauttia kymmenyksistä, ja hänen kotiväkensä olisi joutunut kärsimään.
Papin jäljessä tullut leeviläinen, nykyistä kanttoria tai suntiota vastaava temppelipalvelija, oli ehkä tietoinen siitä, että pappi kulki hänen edellään. Kun pappi ei ollut auttanut miestä, leeviläinen saattoi ajatella, että hänelläkään ei ollut mitään syytä menetellä toisin. Sekä pappi että leeviläinen katsoivat tehneensä oikein jättäessään ryöstetyn oman onnensa nojaan.
Sen sijaan leeviläisen jälkeen paikalle osunut samarialainen ei suhtautunut yhtä kylmäkiskoisesti kärsivään lähimmäiseensä, vaan hänen tuli tätä sääli. Tässä käytetty kreikan kielen sana ilmaisee syvintä mahdollista toista ihmistä kohtaan tunnettua myötätuntoa. Samarialainen teki kaiken mahdollisen ryöstetyn hyväksi: Sitoi hänen haavansa, hoiti niitä sen ajan haavalääkkeillä, öljyllä ja viinillä. Ryhtyi itse jalkamieheksi ja vei pahoinpidellyn juhtansa selässä majataloon. Huolehti kustannuksista toipumisaikana ja lupasi paluumatkallaan korvata mahdolliset ylimenevätkin kulut.
Jeesus päättää kertomuksen lainopettajalle osoittamaansa yllättävään kysymykseen: “Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi oli ryöstetyn miehen lähimmäinen?” Lainopettaja oli kysynyt lähimmäisen rakkauden objektia, kohdetta, mutta Jeesus kääntää huomion lähimmäisen rakastamisen subjektiin, henkilöön, joka osoittaa rakastavansa toista ihmistä. Samarialainen teki niin kuin todellinen lähimmäinen tekee: osoitti rakkautta hädänalaisen kansallisuudesta ja uskonnosta riippumatta. Jos lainopettaja olisi tehnyt samoin, hän olisi pitänyt halveksittuja samarialaisia samalla tavoin lähimmäisinään kuin oman kansansa jäseniä. Lainopettajan kannalta vastaus molempiin kysymyksiin, sekä hänen omaansa että Jeesuksen tekemään, oli siis sama: samarialainen.
Lainopettaja ei kuitenkaan halua sanoa tätä eikä lausua ääneen “kirottuna” pidettyä sanaa “samarialainen”, vaan vastaa Jeesukselle kiertoilmaisulla: “Se, joka osoitti hänelle laupeutta.”
Jeesukselle jää keskustelussa viimeinen sana. Hän jättää lainopettajan lain alle myös lähimmäissuhteissa sanomalla: “Mene ja tee sinä samoin.” Toisin sanoen: “Mene ja rakasta kaikkia ihmisiä täysin varauksetta ja rajoituksetta ilman mitään ehtoja ja riippumatta siitä, ovatko he ystäviäsi ja heimolaisiasi vai vihamiehiäsi. Näin tekemällä sinä osoitat rakastavasi lähimmästäsi kuten itseäsi.”
Lainopettaja jäi tekemään turhaa ja raskasta työtä pelastumisensa eteen. Ehkä hänenkin elämässään koitti joskus päivä, jolloin hän oli valmis tunnustamaan, ettei pysty täyttämään rakkauden lain vaatimuksia. Ehkä hänestä tuli omissa silmissäänkin syntinen, joka ei voi vapautua omin avuin tunnon kuormasta vaan joka tarvitsee Vapahtajaa, kuten Jeesuksen kertomuksessa rosvojen yllättämä tarvitsi laupiaan muukalaisen apua.
Yksi näkökulma Jeesuksen kertomukseen on se, että puhuessaan laupiaasta samarialaisesta Jeesus puhuu samalla itsestään. Rosvoilla oli tapana vaania matkalaisia Jerusalemin ja Jerikon välisillä autoilla seuduilla. Kun mekin olemme lähteneet elämässämme vaarallisille matkoille, ja rosvot ovat käyneet kimppuumme, Jeesus ei kulje ohi vaan tulee meitä auttamaan. Meitä vaanivia rosvoja ovat synti ja pahuuden voimat. Kun ne raatelevat meitä, Jeesus ei suhtaudu meihin kuten kertomuksen pappi ja leeviläinen. Jeesus tekee kaiken mahdollisen hyväksemme: Armahtaa, sitoo ja puhdistaa haavamme. Antaa uuden voiman evankeliumin sanalla ja pyhällä ehtoollisella. Kantaa pois vaarallisilta seuduilta. Vie majataloon eli seurakunnan yhteyteen lepäämään ja vahvistumaan ja ottaa lopulta luokseen ikuiseen elämään.
Vain Jeesuksen rakkaus synnyttää meissä todellisen, vapaan ja laskelmoimattoman rakkauden Jumalaan ja lähimmäisiimme. “Me rakastamme, koska hän on ensin rakastanut meitä”, kuten Johanneksen kirjeessä sanotaan. (1. Joh. 4:19) Ihminen, jonka täytyy ansaita Jumalalta jotain, ei koskaan sydämessään rakasta häntä eikä auta lähimmäisiään heidän itsensä takia, vaan haluaa tavalla tai toisella hyötyä heistä. Tämän Jumalan laki, rakkauden laki siis paljastaa meille, mutta evankeliumi kääntää katseemme itsestämme Jeesukseen. Kun hän antaa meille kaiken lahjaksi ja osoittaa meitä kohtaan käsittämätöntä rakkautta, mekään emme voi kulkea toistemme ohi.