(Saarna Suomalais-ugrilaisen pappeinkokouksen seurakuntavierailulla Aunuksen kirkossa Venäjällä)
Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!
Kuluneella viikolla on Petroskoissa vietetty luterilaisten sisarkirkkojen pappeinkokousta. Meitä on kokoontunut yli 70 osallistujaa yhteen Venäjältä, Suomesta, Virosta, Unkarista ja Romaniasta. Esitelmissä ja keskusteluissa on pohdittu, mitä merkitsee olla kirkkona luterilainen ja ekumeeninen. Olemme voineet vaihtaa kokemuksia kirkkojemme elämästä ja tulevaisuuden kysymyksistä. Olemme saaneet iloita yhteisestä uskostamme ja oppia toisiltamme. Usko Jeesukseen yhdistää meitä yli kieli- ja kansallisuusrajojen.
Tänään me kokoukseen osallistujat olemme hajaantuneet Inkerin kirkon eri seurakuntiin. Näin haluamme tuoda tuulahduksen paitsi kokouksestamme, myös Suomen kirkosta Inkerin kirkon seurakuntiin. Iloitsen siitä, että saamme tänään täällä Aunuksessa viettää yhteistä jumalanpalvelusta, rukoilla yhdessä, kuulla Jumalan sanaa ja polvistua Herramme palveltavaksi hänen ehtoollispöydässään. Se on syvintä yhteyttä, mitä me kristittyinä voimme kokea. Herra Jeesus Kristus on lupauksensa mukaan keskellämme!
Tämän sunnuntain evankeliumiteksti kertoo tapahtumista Jerusalemin temppelialueella. Ennen varsinaista temppeliä oli kaksi piha-aluetta, joista ulompaan saattoivat pakanat, siis ei-juutalaiset tulla ja toinen piha oli sallittu naisille. Tällä alueella oli 13 kolehtilaatikkoa, joiden torvimaisista aukoista saattoi pudottaa rahaa eri tarkoituksiin.
Jeesus oli opettanut temppelin alueella koko päivän. Hän oli vastannut ihmisten kysymyksiin ja päättänyt puheensa varoitukseen lainopettajista. Heille uskonnollisessa elämässä oli tärkeää se, että ihmiset näkivät ja noteerasivat heidän hurskautensa. ”He vievät leskiltä talot ja latelevat pitkiä rukouksia näön vuoksi”, Jeesus sanoi, ”heidän tuomionsa tulee olemaan ankara.”
Nyt Jeesus oli hetkeksi istahtanut. Hän katseli uhripalvelusrahastoon varojaan antavia. Rikkaat tuntuivat olevan siinä vahvoilla. He antoivat paljon. Jeesus kuitenkin näki heidän sydämeensä ja vaikuttimiinsa. He katsoivat, että raha oli heidän ja heidän ansiotaan. Siksi he omasta mielestään antoivat armosta kolehtirahaa Jumalalle. Jumalalta he kuitenkin saivat kaiken ja Hänelle he kerran tulisivat tekemään tilin kaikesta. Juuri tässä oli heidän sokeutensa. He eivät tajunneet eivätkä myöntäneet tätä perusriippuvaisuutta Jumalasta. Kaikki, koko elämä, on pohjimmiltaan Jumalan lahjaa ja hänen varassaan.
Sitten tuli köyhä leskivaimo ja pani arkkuun kaksi pientä rahaa. Köyhällä leskellä ei ollut paljon rahaa, mutta hän antoi sen vähänsäkin pois. Hän olisi voinut pitää toisen lantin itsellään ja antaa toisen Jumalalle. Leski antoi vähän, mutta itse asiassa kuitenkin paljon, enemmän kuin rikkaat. Hän antoi kaiken, mitä hänellä oli. Siksi Jeesus sanoi, että leski antoi enemmän kuin kukaan muista. Tätäkin oleellisempaa on, että hän ei antanut vain rahaa. Hän antoi koko elämänsä. Hän antoi itsensä. Hänen lahjassaan oli sydän mukana.
Vanha hengellinen viisaus sanoo, että lompakko tekee kaikkein viimeisimmäksi parannuksen. Totta on se, että suhteemme rahaan, tavaraan ja kaikkeen aineelliseen hyvään – mammonaan -, paljastaa aina jotain olennaista suhteestamme Jumalaan ja lähimmäiseen.
Jeesus ei ihannoinut köyhyyttä. Jumala tahtoo hyvinvointia kaikille ja se on hänen lahjaansa. Hän on jopa suojannut omaisuutemme kahdella käskyllään. Seitsemäs käsky kuuluu: ”Älä varasta.” Yhdeksäs käsky kuuluu: ”Älä tavoittele lähimmäisesi omaisuutta.”
Jeesuksen opetuksessa ei ole kysymys köyhien ja rikkaiden vastakkainasettelusta. Kyllä köyhäkin voi olla ahne. Köyhä voi olla jopa ahneempi kuin rikas. Ei myöskään ole kyse siitä, että paljon antava olisi huonompi kuin vähän uhraava. Jeesuksen opetuksen kärki on antamisen taustalla olevassa asenteessa.
Jumala näkee salassa olevan sydämemme asenteen. Jos kaikki antaisivat Jumalalle ”omaansa” samoista vaikuttimista kuin köyhä leski Jerusalemin temppelissä, oma ja lähimmäistemme toimeentulo olisi turvattu. Silloin rikkaatkin antaisivat sydämestään ja sydämensä. Raha tulee sen mukana. Silloin lompakkokin on nöyrtynyt parannukseen. Vähäisenkin lahjan Jumala moninkertaistaa siunauksellaan sekä sen antajalle että saajalle.
Köyhä leski oli joka hetki Jumalan edessä tietämättä, että Jeesus tarkkaili häntä ja näki hänen sydämeensä. Leski antoi kaikkensa ja jätti kaiken Jumalan laupeuden varaan myös omalla kohdallaan. Leski oli elämässään oppinut antamaan Jumalalle sen, mikä Jumalan on. Hän oli oppinut luottamaan Jumalaan, ei rahaan ja omaisuuteen. Siksi Jeesus asetti hänet meidän ihanteeksemme.
Jälleen kerran minua puhuttelee evankeliumissa se, että uskon esikuvina Raamatussa on todella merkillisiä ihmisiä. Jos me joutuisimme valitsemaan, keitä asettaisimme kristityn malleiksi, niin varmasti joukkoon kuuluisi oppineita ihmisiä, uskossaan vahvoja, elämällään todistajia, hyviä julistajia, ahkeria rukoilijoita. Jeesus ei valinnut näin. Meille opettajana oikeaan uskoon on leski, joka pani viimeiset roponsa uhriarkkuun; syntinen nainen, joka pesi itkien Jeesuksen jalat fariseuksen huoneessa; ryöväri ristillä, joka kääntyi Jeesuksen puoleen. Heidän esikuvallisuutensa on siinä, että heillä itsellään ei ollut mitään. Kyse onkin siitä, mistä Paavali sanoo: ”Kun olen heikko, silloin olen väkevä.” Heikkojen väkevyys, voima, on siinä, että Kristus tulee heikkoja auttamaan. Köyhä leski antoi kaikki varansa ja jätti itsensä Jumalan haltuun. Jeesus ylistää hänen uskoaan. Syntinen nainen fariseuksen huoneessa kykeni vain itkemään ja häpeämään, mutta Jeesus sanoi: ”Uskosi on sinut pelastanut.” Ryövärille, joka avuttomana riippui ristillä ja sieltä vetosi Kristukseen, Jeesus kertoi paratiisista, jossa he kaksi vielä samana päivänä kohtaisivat toisensa.
Juuri tällainen usko on. Se on avuttoman ihmisen heittäytymistä kaikkineen ja ehdoitta Jeesuksen käsiin. Usko on sitä, että saa jättää kaiken, ahdistuksensa, puutteensa, taakkansa, hätänsä ja syntinsä Jeesukselle. Usko on kuin tyhjä käsi, jonka Jeesus täyttää. Juuri ihmisen avuttomuus ja kykenemättömyys ilmaisee uskon olemuksen. Se merkitsee sitä, että Jumala saa mahdollisuuden toimia.
Hyvät sanankuulijat. Lehdet, televisio ja muut tiedotusvälineet luovat helposti sen harhakuvan, että taloudelliset seikat ovat ainoita tärkeitä. Rahasta tuntuu riippuvan kaikki. Toki raha onkin tarpeen jokapäiväiseen elämiseen. Jeesus ei opeta olemaan toimettomana tai elämään vastuuttomasti vain toisten varassa. Köyhän lesken esimerkki osoittaa, että ihminen ei kuitenkaan elä ainoastaan leivästä eikä voi turvata ainoastaan ajalliseen hyvään. Kaikki ajallinen on vain lainaa Jumalalta.
Leski antoi esimerkin rohkeasta uskosta. Hänen tekonsa osoitti, että hän uskalsi kokonaan heittäytyä Jumalan varaan. ”Tässä olen, ja tässä on kaikki, mitä minulla on. Tee minulle, mitä hyväksi näet.” Oikea usko ei perustu siihen, mitä ihmisellä on, vaan siihen, että ihminen kaikkineen on Jumalan varassa. Tämän elämän perusriippuvaisuuden myöntäminen vapauttaa ihmisen palvelemaan Jumalaa. Omien tarpeiden edelle nousee huoli lähimmäisestä.
Suomalaiset Reijo Loikkanen ja Ilkka Puhakka tekivät evankelioimistyötä 15 vuoden ajan Itä-Euroopan vankiloissa. Loikkanen oli entinen uskoon tullut elinkautisvanki, Puhakka puolestaan evankelista ja raamatunopettaja. He vierailivat muun muassa Pietarin, Siperian, Murmanskin, Volgogradin ja Arkangelin vankiloissa kertomassa evankeliumia Jeesuksesta. Loikkasella oli tapana antaa rahaa kerjäläisille, varsinkin lapsille. Kun Puhakka ihmetteli sitä, Loikkanen totesi: ”Luuletko, että olen niin köyhä, etten voi köyhempääni auttaa!” (Ilkka Puhakka, Mitä silmät ei nää, s 189).
”Luuletko, että olen niin köyhä, etten voi köyhempääni auttaa!” Köyhän lesken toiminta kertoo siitä, että jokainen voi auttaa lähimmäistään. Kun ymmärrämme olevamme kaikessa riippuvaisia Jumalasta ja kaiken olevan hänen lahjaansa meille, vapaudumme palvelemaan Jumalaa. Sen me teemme rakastamalla lähimmäistämme. Missä Jumala on tullut suureksi ja ihminen pieneksi, syntyy rakkaus lähimmäiseen.