14. sunnuntai helluntaista, Matt.5:43-48, Hans-Christian Daniel

Hans-Christian Daniel
Espoonlahti

Päivänavaus alakoululle

Kävin hiljattain Korkeasaaressa. Kävin myöskin apinatalossa. Siinäpä vasta vilinä ja säpinä! Huomioni kiintyi erityisesti yhteen apinaan, joka tuli toisen eteen hampaillaan irvistellen ja päätään nakellen. Toinen apina oli hieman pieni. Se pelkäsi ja juoksi pois. Toinen oli voittanut. Sitten se uhittelijaapina meni toisen hieman suuremman apinan luo ja irvisteli samalla tavoin. Toinenpa irvisteli takaisin ja siitäpäs syntyi tappelu, jossa apinat peräti purivat toisiaan. Sopu tuntui tulevan lyhyeksi aikaa vasta silloin, kun toinen lähti lyötynä väistellen väkivaltaa.
Siellä apinatalossa eivät suinkaan kaikki apinat tapelleet. Toiset leikkivät keskenään, tai istuivat lähekkäin hoitaen toinen toistaan. Ne oikein nauttivat siitä, että saivat tehdä hyvää niille, jotka olivat heille hyviä ja ystävällisiä. Näin apinatalossa.
Vapahtajamme Jeesus Kristus tänään vapauttaa meidät uhittelevan väkivallan kierteestä ja vain ystäviensä suosimisesta, kun hän sanoo (Matt. 5:44-47): ”Rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia. Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille … Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, ja jos te tervehditte vain ystäviänne, mitä erinomaista siinä on? Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.”
Jumala rakastaa sinua ja antaa syntisi anteeksi. Anna siis sinä sovinnon kättä. Anna hymyä, kun toinen irvistää. Anna sydämessäsi paistavan auringon loistaa ystävällisyytenä. Muista omassa iltarukouksessasi niitä, jotka ovat sinulle vaikeita ja vastenmielisiä. Antakoon Jumala sinulle tänään Pyhän Henkensä elääksesi Jumalan lapsena. Herra siunatkoon sinua…