Suomessa, myös kirkon piirissä, toimitetaan vuosittain monenlaisia avustuskeräyksiä. Keräysten vastaanotto vaihtelee. Joskus on käynyt niin, että erityisesti hyvin ansaitsevat ovat olleet kaikkein kriittisimpiä keräyksiä kohtaan. Ovet ja sydämet eivät aukene lipaskerääjille. Huolta kannetaan siitä, menevätkö lahjoitukset oikeasti perille. Joku saattaa ajatella, että on parempi olla kokonaan antamatta. Mitä tästä pitäisi ajatella?
SANSA – yksi kirkon lähetysjärjestöistämme
Tänään ja eilen täällä Seinäjoella on vietetty Sansan medialähetyspäiviä. Sansa on yksi kirkkomme lähetysjärjestöistä. Se on erikoistunut työssään erilaisten medioiden käyttöön. Se toimii monella alueella: Aasiassa, Afrikassa ja Lähi-Idässä ja yli rajojen. Sansan vahvuus on sen käyttämissä apuvälineissä. Kaikkialle maailmaan ei voida lähettää lähetystyöntekijöitä. Radio, tv ja internet eivät ole kuitenkaan sidoksissa valtioiden rajoihin. Lähetysten kautta on mahdollista tarjota Raamatusta löytyvää lohdutusta ankaruuden keskellä eläville, kuten Afganistanissa asuville, ylläpitää toivoa ja parantaa heikossa asemassa olevien tilannetta.
Vaikka lähetyksillä voi olla runsaasti kuulijoita, Sansa sanoo, että sen työn kohteena on aina yksilö. Toimintasuunnitelman tunnuslause on ”katsomme ihmistä”. Järjestö on kiinnostunut yksilöstä ja hänen todistuksestaan.
Kiinnostuksesta yksilöä ja hänen todistustaan kohtaan on kyse myös tämän lähimmäisen sunnuntain evankeliumissa.
Leskinainen uhriarkun äärellä
Evankeliumin tapahtuvat sijoittuvat tälläkin kertaa Jerusalemin temppeliin. Jeesus arvosteli ensin fariseusten toimintaa. Nämä vievät ahneudessaan leskiltä talot ja omaisuuden. Samaan aikaan he haluavat hurskautensa näkyvän ja latelevat pitkiä rukouksia. Kansanjoukko, samoin fariseukset, kuuntelevat Jeesusta tarkasti.
Sitten Herramme huomasi uhriarkun ja alkoi tarkkailla, mitä sen ympärillä tapahtui. Kyse oli vapaaehtoisesta lahjoittamisesta. Monet rikkaat laittoivat arkkuun paljon rahaa. Kun vuoroon tuli köyhä leskinainen, kävi toisin. Tämä laittoi arkkuun kaksi pientä lanttia.
Evankeliumissa ei kerrota, miten Jeesus huomasi lahjoitusten määrät. Mahdollista kuitenkin on, että uhriarkun vieressä oli pappi, joka otti vastaan lahjoitukset. Samalla hän kertoi ääneen antajalle, minkä kokoinen tämän lahjoitus oli. Käytäntö kannusti erityisesti rikkaita tekemään lahjoituksia, koska lahjoituksen suuruus tuli julkistetuksi. Ehkä tästä syystä Jeesus ja muut tarkkailijat tiesivät, että naisen lahjoittamat kaksi pienintä mahdollista kolikkoa olivat mitättömän pieni summa.
Lahjan suuruus
Jeesus ei kuitenkaan jättänyt asiaa tähän. Hän otti kantaa. Sen vuoksi köyhä nainen ja hänen tekonsa tunnetaan tänä päivänä ympäri maailman ja kristikunnan. Hän pani uhriarkkuun enemmän kuin yksikään toinen, teroitti Jeesus oppilailleen. Tuosta hetkestä alkaen todellinen uhraaminen on kiteytynyt sanaan ”lesken ropo”.
Jeesus arvosti naisen teon korkealle. Kyse ei ollut vain kahdesta lantista, vähääkin vähemmästä. Kyse oli itse asiassa kaikesta, mitä naisella oli, ja siitä minkä hän tarvitsi elääkseen. Nainen olisi voinut antaa vain toisen kolikoista ja siten varmistaa elämänsä edellytysten säilyvän. Näin hän ei kuitenkaan tehnyt. Nainen luopui kaikesta mitä hänellä oli, elämästään.
Samalla nainen todisti, mitä todellinen uhraaminen merkitsee. Se on luopumista omasta toisenlaisen päämäärän hyväksi kysymättä, mitä saa tilalle. Miksi nainen teki näin? Minkä hyväksi hän antoi lanttinsa ja elämänsä?
Vapaaehtoisella lahjoittamisella tuettiin juutalaiselle kansalle määrättyjen polttouhrien toimittamista. Kyse oli siis kansan kuuliaisuudesta Jumalaa kohtaan ja hänen tahtonsa rakastamisesta.
Me kristityt emme ole koskaan omaksuneet tällaista käytäntöä. Uhrit kävivät tarpeettomiksi. Niiden aika päättyi Jeesuksen kertakaikkiseen uhriin ristillä. Antaessaan kaikkensa nainen kuitenkin osoitti, että hänelle Jumala ja tämän rakastaminen oli merkityksellisempää kuin oma elämä. Siinä piilee tämän kertomuksen ydin.
Rakkauden kohde
Kristillisessä perinteessä puhutaan sekä Jumalan että lähimmäisen rakastamisesta. Ne eivät ole toistensa vaihtoehdot. Kun osoitamme rakkautta hädässä olevaa lähimmäistä kohtaan, toteutamme Jumalan tahtoa ja rakastamme häntä. Lähimmäisen tulee olla omasta luopumisen ja rakkautemme kohde.
Tämän juhlapäivän aihe kuvataan tarkemmin evankeliumikirjassa. Siinä todetaan, että ”Jeesus oli elämällään ja opetuksellaan esimerkkinä Jumalan rakkaudesta, joka ylittää kaikki rajat”. Tämä tarkoittaa, että hän luopui omasta elämästään ja antoi kaikkensa meidän hyväksemme. Sen vuoksi uskomme kohteena on armollinen Jumala ja hyvyyden lahjoittaja.
Evankeliumikirjassa on sanottu toinenkin tärkeä seikka. Kristuksen ”esikuva velvoittaa meitä näkemään jokaisessa ihmisessä lähimmäisen”. Emme ole vain lahjan saajia vaan sen eteenpäin viejiä. Hyvien tekojemme, omasta luopumisen ja rakkauden tulee suuntautua toisiin ihmisiin, lähimmäisiin. He tarvitsevat meitä, ja me voimme auttaa heitä. Se on kutsumuksemme.
Tällaisella rakkaudella on monta muotoa. Joku antaa työpanoksensa toisten hyväksi, toinen antaa taloudellista tukea. Olennaista on, että omasta luovutaan ja että tämä tapahtuu aidosta kiinnostuksesta lähimmäistä kohtaan.
Lähimmäisen asialle
Tätä sanomaa uskosta ja rakkaudesta Sansa vie eteenpäin kaikkialle maailmaan. Tänään kolme Sansan työntekijää siunataan lähetystehtävään. Lähetysjärjestöissä työtä tehdään antaumuksella. Niillä on keskeinen paikka kirkkomme lähetystehtävän toteuttamisessa. Vaikka työsuhteenne toteutuu Sansaan, toimitte samalla kirkkomme hyväksi. Yhteys kirkkoon näkyy siinäkin, että seurakunnissa rukoillaan teidän puolestanne. Toivon, että nämä rukoukset kantavat teitä työssä ja antavat uutta rohkeutta. Ette ole yksin.
Merkityksellisiä ovat ihmisten kertomukset siitä, kuinka Sansan toiminta on auttanut heitä elämässä. Toivon eri puolilta maailmaa teille tulevien viestien innostavan ja kannustavan teitä medialähetystyön kehittämiseen vastakin. Nämä viestit ovat todistuksia Jumalan hyvyydestä. Hyvä Jumala teitä kutsumuksessanne siunatkoon. Aamen