14. sunnuntai helluntaista, Mt 5:43-6:4, Hans-Christian Daniel

“Rakkaat ystävät, rakastakamme toisiamme, sillä rakkaus on Jumalasta.“ (1.Joh.4:7)
Kaukana, Ison Britannian Walesissa on pikkuinen kaupunki. Sen monista kapeista kujista erään nimi on Love Lane eli Rak-kaudenkuja. Ihailin siellä pieniä hyvinhoidettuja puutarhoja, joissa tuoksui ruusuja ja kypsyi omenia. Katselin pieniä taloja, kauniisti maalattuja ulko-ovia ja sieviä ikkunoita. Erääseen siniseksi maalattuun kodinoveen oli nastalla kinnitetty kirjelappunen, jonka vasemmassa yläkulmassa komeili kukkakimpun kuva. Ajattelin, että rakkauskirje Rakkaudenkujassa! Kun kirje oli avonnaisena ja suurin kirjaimin kirjoitettuna, rupesin lukemaan. „Andrew“ eli Antti luki siinä. „Andrew, olipa lapsellista, että sinä niin silmittömästi suuttuit minulle eilen illalla ja vieläpä aamulla ennen työhönlähtösi huusit ja rikkoit lasin. Oliko se tarpeen? Loukkasin jalkaani aiheuttamiisi sirpaleisiin. Kun tämän luet et tavoita minua enää täällä kotona.“ Näin siinä luki. Seisoin ajatuksissani ja säpsähdin, kun eräs nuori mies toikaisi minulle: „Onks toi mielenkiintoista?“ Minua nolotti, kun olin lukenut vieraan kirjeen. Punastuin lähtiessäni. Andrew otti kirjeensä kotioveltaan ja luki sen pitkään, hartiat painoksissa kotoisessa Rakkaudenkujassaan vaaleanpunaisten ruusujen nyökkätessä leudossa merituulessa.
„Rakkaat ystävät, rakastakamme toisiamme, sillä rakkaus on Jumalasta.“ (1.Joh.4:7)
Voi jospa pystyisin rakastamaan. Ihan noin vain. Andrewin kirje oli kuin kirje minulle. Rakkaudettomuuteni sirpaleet haavoittavat läheistäni. „Rakastakamme toisiamme“; juupajuu, muuta kun en kykene kytkemään rakkautta päälle, sillä en pysty kytkemään pahuuttani pois päältä. Se on minua vahvempi. En pysty hallitsemaan itseäni enkä tunne itseäni. Olen itselleni vieras. Seison pahana ihmisenä pahan Andrewin vieressä. Miten muka voisin rakastaa? Mistä saan jumalaista rakkautta?
Ihminen luonnostaan hakeutuu hyvien ja kauniiden pariin eikä tahtoisi seurustella karuun b-ryhmään kuuluvien kanssa. Itseään paremmille tai tasaveroisille osoitettu rakkaus ei ole kristillistä rakkautta, sanoo oppi-isämme Martti Luther viitaten tämän päivän evankeliumiin, jossa Kristus sanoo: „Teille on opetettu: ‘Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi’. Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta. Jos te vain rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, minkä palkan te siitä ansaitsette? Eivätkö publikaanitkin tee niin?“ (Matt. 5:43,46) Luther osoittaa tähän viitaten, että kristillinen on rakaus vasta silloin, kun sitä osoitetaan halveksutuille ja arvottomille; ja että kristillinen on hyväntekeväisyys vasta, kun se kohdistuu pahoille ja kiittämättömille. Sillä Kristus ja Jumala ovat näin tehneet meille, ja siinä on se mittapuu, jonka mukaan meidän on rakastettava: „Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.“ (Matt. 5:48)
„Juuri siinä Jumalan rakkaus ilmestyi meidän keskuuteemme, että hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan, antamaan meille elämän. Siinä on rakkaus ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.“ (1.Joh. 4:9-10)
Rikkinäisen elämämme sirpaleet pistävät Jeesuksen päätä hänen piikkikruunussaan ja hänen käsiään ynnä jalkojaan naulojen lailla. Meidän syntimme sirpaleet ovat haavoittanut häntä. Syyllisyyttä on niin vaikeaa kantaa, mutta Jeesus on syntiemme sovitus; syyllisyytemme on hänen päällänsä, hä-nen kannettavanaan. Hänen kantokykynsä vapauttaa meidät taakastamme. Siksi voimme kohdata rakkaamme ja myös vihollisiamme. Kristuksen ristinpuusta tulkoon kristillisen rakkautemme mittapuu.
Jeesus tänään kertoo Jumalasta, taivaallisesta Isästämme, joka antaa „aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoillekin“ (Matt. 5:45). Jumala rakastaa myös vihollisiaan, niitäkin, jotka ovat tehneet pahoja. Jumala kohtaa meitä kärsimällä meidän pahuutemme tähden. Hänen rakkautensa yhdistää vastakohdat, sitoo sydämemme itseensä ja lääkitsee sielumme haavat. Hän antaa aikaa, uuden päivän ja uuden mahdollisuuden.
Jumalan armoauringon nousua meidän elämäämme odottamme, kun rukoilemme: Tulkoon sinun valtakuntasi. Hänen anteeksiantavan rakkautensa turviin pakenemme pyytäessämme: Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa. Hänen huolehtivainen rakkautensa lahjoittaa jokapaiväisen leivän meille ja muille pahoille. Jumalan pyhän ristin alla pyytävät kaikki syntiset kristityt yhdessä: Anna meille meidän syntimme anteeksi. He anelevat Jumalan olemusta, hänen rakkauttaan, heidän omaan kovaan ja häijyyn sydämeensä rukoilemalla kunnostusta lähimmäissuhteeseensa: Niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.
„Juuri siinä ilmestyi Jumalan rakkaus meidän keskuuteemme“ tämä rakkaus asettaa meidät pieneen paikkaan ehtoollispöytään polvillemme pää kumartuneena. Jumalan rakkaus antaa meille suuhumme Jeesuksen Kristuksen ruumiin ja veren, jotta hän murskautuneena tulisi asumaan meihin. Jumala toteuttaa vihollisrakkauttaan meissä sinussa niinkuin pahassa Andrewissakin. Siinä tulee se suuri käsky täytetyksi, jonka Jeesus tänään antaa: „Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidämn taivaallinen Isänne on täydellinen” (Matt.5:48).
Andrew asuu Rakkaudenkujassa. Itse rakkaudessa kukaan ei voi asua, kukaan ei voi maan päällä pysyvästi olla ja elää rakkaudessa. Me kaikki, nuoret ja vanhat, lapset ja aikuiset, hyvät ja pahat, kaikki seisomme Andrewin vieressä rakkauden paratiisin oven ulkopuolella. Se on paiskattu kiinni pahuutemme takia. Kuitenkin olemme Kristuksen tähden ja hänen lunastaminaan matkalla kohti Jumalan uutta päivä, hänen rakkautensa iankaikkiseen majaan. Jumala on avannut meille oven elämään ja rakkauteen, kun hän antoi ainoan Poikansa. Hän lahjoittaa tulevaisuuden ja toivon, sillä hän on jo Kristuksen sovitusuhrissa ja pyhässä kasteessamme sulkenut meidät rakkauteensa ja hänen Pyhä Henkensä on uudestisynnyttänyt meidät elävään uskoon, elävään toivoon ja elävään rakkauteen. Kristus on noussut kuolleista. Eläkäämme Kristuksen kanssa uudessa elämässä. Antakoon kolmiyhteinen Jumala meille uskoa, jotta jaksasimme rakastaa. Aamen.