15. sunnuntai helluntaista, Lk. 17:11-19, Juhani Lindgren

Juhani Lindgren
Lähetysyhdistys Kylväjä

Spitaalista puhdistuminen jos mikään synnytti kiitollisuutta! Tauti hävisi, terveeksi tullut otettiin uudestaan yhteisönsä jäseneksi, hän pääsi lepraluolasta kotiinsa, sai syödä omaistensa kanssa, sai mennä ihmisten lähelle, jopa koskettaa heitä, sai ottaa syliin lapsensa ja vaimonsa (elleivät he olleet lähteneet jonkun ”terveen” kanssa uusille teilleen). Ilon aika! Kiitoksen tulva sydämessä! Tähän tapaan varmasti kaikilla niillä kymmenellä, jotka parantuivat.

Parannettujen kuohuva kiitollisuus sekä kiire päästä näyttäytymään papille ja sen jälkeen nauttimaan terveydestään sai heidät unohtamaan Parantajan, lahjan antajan. Terveyden lahja huumasi mielen ja peitti päähenkilön, jota ilman ei olisi ollut lahjaakaan. Voittoisat lottonumeronsa kuullut voi niin hullaantua rahanilosta, että tulee huumapäissään heittäneeksi lottokuponkinsa taivaan tuuliin. Kun hän huomaa menetyksensä, ilon tilalle katkera murhe. Vertaus ontuu, mutta antaa välähdyksen tekstin tarkoitteesta. Liikumme ydinalueella: kiitä lahjasta, mutta vielä enemmän lahjan Antajasta!

Kiittämään palannut ylisti Jumalaa (15) ja kiitti myös Jeesusta (16). Kohta on kirkkaasti trinitaarinen. Langetessaan maahan Jeesuksen eteen, hän polvistui Jumalan eteen, ylistäessään Jumalaa, hän kiitti Jeesusta. Kiittämään palannut antoi terveytensä ja sen tuomien lahjojen nauttimisen odottaa. Hän oivalsi kytkennät, nöyrtyi ja malttoi kiittää iloltaan ja ilostaan. Hänen ruokansa, juomansa, perheensä, uskonsa ja palvontansa olivat läsnä jo tässä hetkessä, koko hänen olemustaan kouraisten. Tästä nousi kiitollisuus ja kiitos oikeaan Osoitteeseen. Hänelle oli auennut uusi todellisuus, joka oli enemmän kuin (pelkkä) parantuminen – niin suurenmoinen kuin sekin oli! Tekstin teema ei tarkkaan ottaen ole parantuminen eikä edes kiitollisuus, vaan kiitollisuuden osoittaminen juuri kolmiyhteiselle Jumalalle kaikesta hänen hyvyydestään ja huolenpidostaan.

29.8. evankeliumissa ollut kielto kertoa parantamisihmeestä saa tässä (Lähi-itään ja maaseutuun sopivan) sovelluksen: spitaalisten (pieneen) kylään oli kiirinyt tieto Jeesuksen lähestymisestä ja parannusihmeistä. Sairastuneitten usko näkyi halussa lähestyä Jeesusta parantajana. Uutiset levisivät. Annetaan siis mekin evankeliumille vauhtia maan ääriin asti! On vaikea jättää huomaamatta, miten elämänläheinen ja aito kuvaus on sen nostaessa esiin miesten jättämän ”turvavälin” (”he pysähtyivät matkan päähän”) Jeesukseen päin. Ei spitaali olisi Jeesukseen tarttunut, häneen, jolla miehet uskoivat olevan valta puhdistaa tästä taudista, mutta Jeesuksen seuruetta ajatellen oli tarpeen jättää etäisyyttä. Tilanne oli nöyryyttävä, mutta spitaalisten pakostakin sisäistämä. Etäisyyden mainitseminen myös vahvistaa, ettei Jeesus kulkenut yksin. On merkittävää, että evankelista nostaa esiin tämän yksityiskohdan. Saamme katsoa silminnäkijän silmin.

Toisin kuin kuuron parantamisessa (Mk. 7) Jeesus ei ottanut näitä kymmentä ”läheisempään käsittelyyn”, ilmeisesti juuri seuruettaan ajatellen. Hän kävi kivenheiton päästä etäkeskustelun ja lähetti heidät pois – sairaina. Tähän spitaaliset tyytyivät. Sairaus oli opettanut olemaan esittämättä suuria tai pieniä vaatimuksia mihinkään suuntaan. Toisin menetteli aikanaan Naaman, Syyrian kuninkaan sotapäällikkö, joka jo tahtoi ohjailla profeetan parantamismenetelmiäkin (2 Kun. 5:9-12). Kannatta lukea! Spitaali oli painanut nämä 10 tomuun – silti he halusivat tarttua mahdollisuuteen nimeltä Jeesus. Elämänhalua, itsetuntoa ja oman minuuden tiedostamista oli siinä määrin, että he tajusivat olevansa elämään kutsuttuja.

Usko Jeesuksen sanaan ja siinä olevaan hyvyyteen (”hyvyyden” syvin salaisuus on ilmoitettu sanalla eudokia, Ef. 1:5,9) oli uskon asia ja uskoon kuuluu kaikissa vaiheissa ”uskossa, ei näkemisessä” (2 Kor. 5:7). Tätä tekstin pääasiaa uskosta ja sen varassa elämisestä spitaaliset saivat nyt konkreettisesti opetella, kun heidät jätettiin pelkästään Jeesuksen sanan varaan. Ydinkohta on juuri se, että heille riitti Jeesuksen sana. Jeesukseen kohdistuvan uskon avaama maailma on turvallisista turvallisin. Käsky näyttäytyä papille sisälsi näille Kirjoitukset tunteville spitaalisille kyllä aavistuksen parantumisesta (3 Moos. 13:32,34).

Tämän päivän sairaat – me kaikki – teemme hyvin, jos voimme (toki voimme!) luottaa Jeesukseen ja lääkäreihimme. Epäluottamus Jeesuksen apuun ja maallisiin lääkäreihin, diagnooseihin ja lääkityksiin olisi suuri este tervehtymiselle kenen tahansa elämässä ja avun saamiseen yleensä. Tällainen epäluottamus estää yhtäältä Jeesuksen kohtaamisen ja toisaalta ajaa ihmisen lääkäriltä toiselle ja kolmannelle ja tämän luota puoskareille ja henkiparantajille. (Öljyllä voitelun voi hyvillä mielin pyytää uudestaan tarpeen vaatiessa.) Tässä spitaaliset opettavat meitä: luotamme Yhteen Parantajaan, kuuntelemme mitä hän sanoo, kuten myös lääkärin ohjeita Jos me tämän päivän sairaat kohtaamme potilaaseensa paneutumattoman, kiireisen ja yliväsyneen lääkärin, on tietoisesti rukoiltava tämän puolesta ja samalla etsittävä Jumalan hyvässä johdatuksessa muita diagnoosi- ja hoitoratkaisuja toisen lääkärin/ Lääkärin avaamina.

Miksi papeille näyttäytymään? Tarvittiin ulkopuolinen ”tarkastaja”; kirjanpitäjäkään ei anna tili- ja vastuuvapautta itselleen, vaan sen tekee toinen. Parantuneet havaitsivat parantumisensa itsekin, mutta se oli samalla koko synagogaseurakunnan asia. Spitaalista parantuneen oli käytävä papin johdolla läpi tietyt puhdistusmenot kuten 3 Moos.14 osoittaa. Eikä Jeesus halunnut tehdä parantamistyötään tässä tapauksessa ”yleisön nähden”, sillä parantamiseen kuuluu luottamus, ei näyttämisen tarve seurueelle tai muille ulkopuolisille. Kun yksi parantuneista kiirehti seurueen perään, nämäkin saivat tietää, mitä oli tapahtunut. Silloin todistus sanan voimasta meni perille heille. Ja nyt meillekin.