Minkälainen ihminen on se, joka ei lainkaan kiitä.
Syntymäpäivälahjan saadessaan hän kyllä ottaa lahjan, mutta ei kiitä tai ole iloinen. Näin toimiessaan hän antaa ymmärtää että ei pidä lahjasta eikä lahjan antajasta. Lahja ei ollut hänestä tarpeeksi hieno. Se oli tavallinen eikä täyttänyt hänen unelmiaan. Kukaan kaveri ei tule siitä kateelliseksi.
Teille on kuitenkin opetettu varhain se, että pitää kiittää. Kun saa jotakin, siitä kiitetään. Kun joku tekee meille jotakin hyvää, tai auttaa meitä, me kiitämme. Pelkkä kiitoksen sanominen on jo kohteliasta, mutta hienoa olisi jos myös tuntisimme kiitollisuutta. Kiitollisuus on iloa siitä, mitä on saanut.
Kiitollisuus Jumalan lahjoista olisi paljon helpompaa, jos ei tarvitsisi vertailla omia lahjojaan toisten lahjoihin.
Miksi minulla on tällaiset lahjat ja tuolla toisella toisenlaiset. Miksi toisella on kauniimpi lauluääni kuin minulla? Miksi toinen on nopeampi, notkeampi ja rohkeampi kuin minä? Miksi minulla on suora tukka ja toisella kiharat? Miksi toinen piirtää paremmin kuin minä? Miks toi saa vanhemmiltaan paljon kalliimpia lahjoja ja tavaroita kuin minä?
Kiitollisuus onkin paljon vaikeampaa. On vaikea olla iloinen niistä lahjoista joita itse on saanut, koska aina löytyy joku toinen, jolla näyttäisi olevan asiat paremmin.
Kiittämättömyys on helppoa kuitenkin se on ihmistä kutistava piirre. Se osoittaa että meidän tunteissa on jotakin vihossa. Ei Jumala luonut meistä kiittämättömiä, vaan sellaisia, jotka kiittävät ja ylstävät Jumalaa.
Evankeliumi kuvasi kymmenen henkilöä, jotka Jeesus paransi ja vain yksi heistä palasi kiittämään. Miten se voi olla mahdollista, että muut eivät kiittäneet? Mikä heitä oikein vaivasi? Heidän sairautensa oli ollut vaikea ja pelätty. Koska sairaus oli tarttuva heidän oli oltava erossa toisista ihmisistä erossa läheisistään. Terveet ihmiset karttoivat ja pelkäsivät heitä. Jeesus paransi heidät. Sen suurempaa asiaa heidän elämässään ei olisi voinut tapahtua ja sen suurempaa lahjaa he eivät olisi voineet saada. He parantuivat sairaudestaan ja saivat palata perheidensä luo. Silti melkein kaikki olivat happamia, epäkohteliaita, kiittämättömiä.
Heillä oli varmasti vielä jokin suurempi sairaus, josta he eivät olleet parantuneet: nimittäin kiittämättömyys. Mutta se on sairaus, jota ei ole helppo tunnistaa koska se ei aiheuta ihmisessä pahoinvointia, huimausta, ripulia tai edes näppylöitä naamaan.
Kiittämättömyys on sairaus, josta muut saavat oireita tulee paha mieli.
Miten siitä voisi parantua? Ensin jonkun täytyy meille siitä huomauttaa olemme kuin kuihtuneita kukkasia, kun emme kiitä mistään emmekä tunne kiitollisuutta. Tai olemme kuin kovaa maata, johon kiitollisuuden kauniita kukkia ei voi kasvaa.
Kiittämistä on harjoiteltava. On herätettävä itseään etsimään ja katsomaan kiitoksen aiheita, nähtävä kauneutta, herkkyyttä, Jumalan kädenjälkiä jotakin mitä suojella, jotakin mitä rakastaa, jotakin mistä iloita, jotakin mistä kiittää. Kiitoksen aiheita löytyy kaikkialta, jos vain haluaa katsoa.
Eräs tarina kertoo kahdesta vankilassa olevasta miehestä. He jakoivat saman vankikopin huoneessa oli yksi pieni ikkuna. Siitä ei paljon näkynyt. Kun heiltä kysyttiin, mitä he näkivät. Toinen sanoi: näen vankilan kuraisen pihamaan. Toinen sanoi: näen sinisen taivaan. Samasta ikkunasta he kiinnittivät huomiota eri asioihin.
Toiselle vankilan pihamaa oli tullut tutuksi. Hän oli kävellyt kuraisessa maassa, hän vihasi vankilaa ja elämäänsä. Kaikki oli harmaata. Saman harmauden keskeltä toinen ei ollut antanut sijaa katkeruudelle ja vihalle. Hän kohotti katseensa korkeuteen, jossa taivas oli kauniina heidän yllään. Hän pystyi iloitsemaan. taivaan Jumalalta tulee siunaus, jonka hän kiitoksella ottaa vastaan.