1.9.2013 Luuk. 17:11-19 15. shel Kiitollisuus
Olemme vaimon kanssa usein jutelleet siitä, miten kiitollisuus
uhkaa hävitä meidän ajastamme.
Kiitollisuudenhan pitäisi syntyä siitä, että joku antaa minulle
jotain tai joku tekee jotain minun hyväkseni.
Tulen tästä kiitolliseksi ja
haluan jotenkin osoittaa tuolle antajalle kiitollisuuteni häntä kohtaan.
Useimmiten kai se on se pieni sana kiitos,
jonka silloin tulee lausuneeksi.
Nyt vain näyttää siltä, että tuo pieni sanakin on usein hukassa.
Oppilaat eivät osoita kiitollisuuttaan opettajaa kohtaan,
lapset eivät kiitä vanhempiaan,
kaupan kassalla eivät asiakas ja myyjä lausu kiitoksia,
putkimies ei saa kiitosta edes hyvin tehdystä työstä,
poliitikkoja vain haukutaan, vaikka he uurastaisivat
pyyteettömästi kansan hyväksi jne.
– arkisia esimerkkejä löytyisi varmaan suuri määrä.
Sama näkyy myös suhteessa Jumalaan.
Vaikka Hän antaa paljon, paljon hyvyyttä meille maan matosille,
Jumala saa usein osakseen vain katkeruutta ja välinpitämättömyyttä.
Hän antaa aurinkonsa paistaa niin pahoille kuin hyvillekin,
mutta kuinka moni niistä hyvistäkään muistaa Häntä kiittää.
Ei Jumala varmaankaan ole kiitoksenkipeä, en minä sitä usko.
Ei Hänen itsetuntonsa kaipaa pönkitystä.
Eikä Hän masennu siitä, ettei saa osakseen kiitosta.
Mutta Jumala on surullinen tästä kiittämättömyydestä MEIDÄN
ihmisten vuoksi.
Jos me emme ole kiitollisia, silloin emme myöskään ole
huomanneet kaikkea sitä hyvää, mitä olemme saaneet.
Me olemme kuin sokeat, jotka kulkevat kultasepänliikkeessä,
eivätkä huomaa rikkauksia ympärillään.
Kiittämättömyyden ongelma onkin juuri tässä:
Se on kyvyttömyyttä nähdä Jumalan lahjoja ja
viime kädessä kyvyttömyyttä uskoa Jumalaan, lahjojen Antajaan.
Usko ja kiitos kuuluvat näet erottamattomasti yhteen.
***
Tämän me näemme selvästi päivän evankeliumistakin.
Spitaalisista miehistä vain yksi tuli kiittämään Jeesusta
parantumisestaan.
Kuinka hän sen teki?
Huomattuaan parantuneensa hän kääntyi takaisin,
ylisti Jumalaa suureen ääneen,
lankesi maahan Jeesuksen jalkojen juureen ja kiitti häntä (j. 15-16)
Eikö juuri tuo kääntyminen ollut merkki uskon syntymisestä.
Mekin saatamme puhua kääntymisestä,
kun tarkoitamme uskoon tulemista.
Miehen elämän suunta muuttui:
Ennen hän oli kulkenut poispäin Jeesuksesta, mutta nyt hän lähti
kulkemaan kohti Jeesusta.
Hän tuli uskoon!
Ne yhdeksän muuta olivat myös saaneet Jeesukselta paranemisen lahjan.
Hekin olivat matkalle lähdettyään parantuneet spitaalista.
Mutta se ei synnyttänyt heissä uskoa,
uskoa, joka näkyy väistämättä kiitollisuutena Jeesusta kohtaan.
Tuo samarialainen sen sijaan uskoi ja palasi kiittämään.
Voimme jopa sanoa, että kiitollisuus ja Jumalan kiittäminen on
kristityn ihmisen normaalitila.
Vaikkei kiitos aina irtoa huulilta,
on silti sydämen pohjalla kiitollinen mieli Jeesusta kohtaan,
joka on antanut syntini anteeksi ja ottanut minut omakseen.
Samarialainen tulee kiittämään Jeesusta.
Hän tekee sen monin tavoin:
Hän suureen ääneen ylistää Jumalaa.
(Kreikaksi tuo on meta foonees megalees)
Tästähän tulee meidänkin kieleemme sana megafoni eli kovaääninen.
– Mies tahtoi koko äänensä voimalla tuoda kiitoksen Jumalalle siitä
lahjasta, jonka oli saanut.
Tuo samarialainen myös tiesi oikean osoitteen kiitokselle.
Hän lankesi maahan Jeesuksen jalkojen juureen
Mies siis tiesi, että Jeesus on se joka teki hänet terveeksi.
Jeesuksen kautta Jumalan voima oli tullut häneen.
Jeesus ON se Jumala, jolle kiitos kuuluu.
Siksi hän teki sellaista, mitä ei voinut tehdä kenenkään
ihmisen edessä eikä edes enkelien edessä.
Hän heittäytyi kasvoilleen maahan Jeesuksen jalkojen eteen.
– Mies osoitti sellaista kunnioitusta ja kiitollisuutta
Jeesusta kohtaan, jota ei voi osoittaa yhdellekään ihmiselle.
Tuo heittäytyminen paljasti sen täydellisen kuuliaisuuden
ja avuttomuuden ja riippuvuuden, jota mies tunsi Jeesusta kohtaan.
Tuo ele sanoo: Tee minulle mitä hyväksi näet.
Olen täysin sinun vallassasi. Sinun palvelijasi
– Tällaista on aito usko.
Sen lisäksi mies kiitti Jeesusta.
Sitä ei meille kerrota, millä sanoilla mies tuon kiitoksen osoitti.
Mutta uskon, että hänen sydämeltään suorastaan virtasi sanoja
kiitokseksi Herralle.
***
Kirkkoisä Augustinus on sanonut, että niiden yhdeksän muun miehen
iho kyllä parani, mutta sydän jäi spitaalin valtaan.
Tämän samarialaisen kohdalla sen sijaan sekä iho että sydän
paranivat spitaalista.
Ihmistä ei näet hyödytä, vaikka sairaus paranisi, jos synnin sairaus
edelleen hallitsee häntä.
Hän voi kyllä terveenä lähteä tästä elämästä, mutta hän lähtee
kadotukseen.
Moni sairas sen sijaan kärsii tässä elämässä paljon, mutta synnit
anteeksiannettuina hän saa lähteä ikuiseen elämään.
– Viimekädessä SE on tärkeää.
Jeesuksen sydän itki, kun Hän huomasi, että vain yksi kymmenestä
todella uskoi Häneen. Vain yksi vaivautui Hänen luokseen.
Vain yksi osoitti kiitoksella sen, että sydän oli puhdistunut.
***
Mihin ne yhdeksän sitten menivät?
He lähtivät näyttämään itsensä papeille, Jerusalemin temppeliin.
Näinhän Jeesus kehotti ja näin laki vaati.
Miesten olisi kuitenkin tullut ymmärtää,
että Jeesus oli todellinen ylipappi.
Ja Jeesus on uusi temppeli.
– Vaikka he olisivatkin käyneet Jerusalemissa näyttämässä itsensä
papeille, olisi heidän tullut palata todelliseen temppeliin,
Kristuksen ruumiiseen. Ja todellisen sielujen ylipapin luokse.
– Mutta juuri tätä ratkaisevaa uskon oivallusta ei heissä
päässyt syntymään.
– He olivat liiaksi kiinni vanhassa.
– He ajattelivat vain lahjaa, eivät lahjan Antajaa.
– He eivät nähneet, että tuo paraneminen kertoi Jumalan valtakunnan
tulemisesta, Messiaan ajasta.
– Heidän keskellään oli Jumala, mutta he menivät pois.
***
Mitä Mooseksen laki sitten vaati niiltä, jotka puhdistuivat spitaalista?
Voimme lukea siitä 3. Mooseksen kirjan 14. luvusta.
Siellä on hyvin yksityiskohtaiset ohjeet tästä.
Tavallisen köyhän ihmisen joihin spitaaliset varmaan kuuluivat
tuli tuoda temppeliin sovitusuhriksi yksi karitsa.
Se uhrattiin sitten yhdessä öljyllä kostutettujen jauhojen ja öljyn ja
kyyhkysten kanssa.
Tuon uhrikaritsan verta siveltiin sitten parantuneen ihmisen
oikeaan korvannipukkaan, oikeaan peukaloon ja oikeaan
isovarpaaseen. Samoin öljyä valeltiin samoihin paikkoihin.
Näin poistettiin puhdistettavan ihmisen saastaisuus,
koska ajateltiin, että sairaus tekee ihmisestä saastaisen,
hän ei kelpaa temppeliin.
***
Ajatelkaa miten huikeita esikuvia nämä ovat Jeesuksesta ja
Hänen sovitustyöstään!
Kristus oli todella uhrikaritsa.
Hänen verensä tuo meille vapauden saastaisuudesta.
Hänen sovitustyönsä jopa valellaan meihin pyhässä kasteessa,
ihan korvannipukkaan saakka.
Näin me emme enää ole kelvottomia tulemaan temppeliin
vaan meillä on vapaa pääsy Kaikkeinpyhimpään saakka.
Kristuksen kuolema halkaisi temppelin esiripun.
***
Eivät mitkään temppelin uhrit voi tehdä ihmistä puhtaaksi.
Ne ovat menettäneet kaiken merkityksensä.
Niiden tilalla on nyt toinen temppeli, toinen uhri, toinen
uhripappi, toinen karitsa, toinen veri.
Kaikki tämä on meillä Jeesuksessa Kristuksessa, Jumalan Pojassa.
Hänen ruumiissaan ja veressään.
***
Ei ihme, että ehtoollinen kaikkein tavallisin nimitys maailmassa
on eukaristia.
Se on kreikan kieltä ja tarkoittaa yksinkertaisesti kiitosta.
Voitte tänäkin päivänä mennä Kreikassa ravintolaan,
ja kiittää siellä henkilökuntaa sanomalla efkaristoo, kiitos.
Ehtoollinen on kiitosateria.
Se on juuri sitä, että me saamme maailman suurimman lahjan,
saamme Kristuksen ruumiin ja veren syntien anteeksiantamiseksi.
Mitään näin suurta ei muuta olemassakaan.
Ja kun me saamme tämän suuren lahjan,
me tulemme kiittämään Jeesusta.
Me ylistämme Jumalaa suureen ääneen: Pyhä, Pyhä, Pyhä, Herra
Sebaot! Taivas ja maa on täynnä sinun kirkkauttasi.
Sitten me lankeamme Kristuksen jalkojen juureen
ja kiitämme Häntä sovituksesta ja lunastuksesta.
Jumalalle kiitos, halleluja, halleluja, halleluja
Näin me opettelemme kiitollisuutta Jumalaa kohtaan.
Ja Herra sanoo meille, niin kuin hän sanoi samarialaiselle:
Nouse ja mene. Uskosi on pelastunut sinut (Lk 17:19)