Pysähtyminen matkan päähän kuvaa riipaisevalla tavalla, minkälaisesta sairaudesta miehet kärsivät.
Spitaali oli sairaus, joka eristi ihmisen hänen normaalista elinyhteisöstään. Laki määräsi hänet pysymään etäällä terveistä ihmisistä. Laki vaati tällaisia ihmisiä myös varoittamaan itsestään. Heidän oli huudettava sanaa: Saastainen, saastainen, jotta muut tiesivät pysyä erossa heistä.
Mutta tämä ei ollut ainoa asia, josta heidät oli erotettu. Saastaisuus ei ollut vain ruumiin sairautta ja tartuntavaaraa. Se oli myös uskonnollista epäpuhtautta. Tällainen henkilö ei ollut oikeutettu osallistumaan jumalanpalvelukseen. Ajateltiin, että hän ei ole tarpeeksi puhdas lähestyäkseen Jumalaa.
Sairaus ei voinut olla vaikuttamatta näiden ihmisten kokemukseen itsestään, siitä minkälaisia he ovat. Muiden ihmisten läheisyyteen ei ollut asiaa eikä Jumalakaan heistä juuri piitannut. He jäivät siis matkan päähän ja sieltä huusivat yhdessä rukouksen Jeesukselle: Armahda meitä.
Jeesus lähetti miehet papin luokse, jonka tuli todeta heidät puhtaiksi. Se oli heidän ainoa tie päästä takaisin ihmisten pariin ja jumalanpalveluksiin. He kaikki lähtivät liikkeelle. Ja pian he huomasivatkin itsensä terveiksi ja samalla koko heidän elämänsä muuttui halveksitusta terveeksi ja normaaliksi. Normaaliin elämään kuului myös se, että juutalaisilla ja samarialaisilla ei ollut mitään tekemistä keskenään. Sairaana he olivat kaikki kohtalotovereita, mutta nyt terveenä ennakkoluulot palasivat. Tässä vaiheessa heidän tiensä erosivatkin. Yksi joukosta kääntyi takaisin. Hän oli tuo samarialainen mies. Hänellä ei ollut asiaa juutalaisen papin luokse. Mutta hän tulee takaisin Jeesuksen luokse kiittämään häntä.
Onko sinulla ollut sellaista sairautta tai vaikeaa asiaa, joka on tavallaan sulkenut sinulta yhteyden muihin ihmisiin, että olet joutunut häpeämään itseäsi tai tuntemaan itsesi saastaiseksi ja epäkelvolliseksi? Ohjaako parantumisen ilo meidät Jeesuksen luokse. Tavallista on kai se, että me huomaamme vain ne Jumalan lahjoista, jotka meiltä puuttuvat, mutta jotka jollakin toisella on. Mutta tämä on katkera, kateellinen ja vertaileva elämänasenne, josta ei kumpua kiitos.
Kipujen keskeltä on tosin vaikea kiittää. Ajattelemme, että helppohan kai terveen on olla kiitollinen. Helppohan on kiittää silloin, kun parantuu. Sairaana ei kiitos nouse. Mutta evankeliumi osoittaa, että eivät parantuneetkaan kiitä eivätkä tunnista hyväntekijäänsä. Evankeliumin sairaat kaikki kymmenen miestä olivat kohtalaisen lähellä Jumalaa. He olivat kuulo ja näköetäisyyden päässä. Mutta parantuneina he olivat loitontuneet Jumalasta. Kiittämään palannut samarialainen mies pääsi kaikkein lähemmäs Jumalaa. Sairaus toi siis lähelle ja kiitos vielä lähemmäs. Se jäi yhdeksältä muulta kokematta.