15. sunnuntai helluntaista, Matt. 11: 25-30, Martti Vaahtoranta

1.
Jumalan sana on ihmeellinen ja täynnä salattua viisautta. Se ei kuitenkaan avaudu tämän maailman viisaille eikä toimellisille. Sitä ymmärtävät vain pienet ja vaivaiset, ne, jotka lukevat, kuulevat ja mietiskelevät sanaa hengen köyhyydessä ja uskossa sen Herraan ja ihmiseksi tulleeseen Sanaan itseensä, Jeesukseen Kristukseen.
Viisaille ja toimellisille Jumalan sana avautuu vasta sitten, kun heistäkin on tullut Hengessä köyhiä ja vaivaisia. Silloin Kristus ilmoittaa itsensä heille. Silloin myös tässä maailmassa vahvat ja viisaat voivat lahjoineen olla avuksi Kirkolle, Jumalan seurakunnalle ja Kristuksen Morsiamelle.
Tämä morsian on myös uskovien hengellinen äiti. Äidillä on paljon lapsia, mutta äiti on köyhä, niin kuin lapsetkin, ne pienet karitsat, joita äiti kantaa sylissään. Se on silti hyvä paikka, sillä siinä lapset kuulevat Hyvän Paimenen äänen. Ja kävelemään opittuaan he itsekin kulkevat Paimenen jäljissä ja kantavat heikompia sisaruksiaan matkalla taivaaseen, Isän kotiin.
Siellä köyhää äitiä ja lapsia odottaa perintö, joka kerran tulee heidän omakseen. Sen on Jumalan Poika tuskansa hiellä ja verellä, kärsimisellään ja kuolemallaan ansainnut. Ja vaikka äiti ja lapset eivät vielä näe perintöään, uskossa se on heidän omansa jo nyt.
Tästä perinnöstä he myös puhelevat matkalla keskenään. He kuuntelevat, mitä hurskaat vaeltajat, todistajat ja tunnustajat ennen heitä ovat Herran jäljissä kulkiessaan oppineet niistä ajoista alkaen, jolloin Vanha testamentti kirjoitettiin ja Uusi koottiin, ja sen jälkeen kautta Kirkon historian aina meidän päiviimme asti. – Sitä, sitäkin on oikea kristillinen teologia.
He kertovat toisilleen, kuinka Jumala on Pyhässä Hengessä avannut heille sanansa aarteita ja kuinka Hyvä Paimen on heitä läsnäolollaan ja ruumiinsa ja verensä lahjoilla ravinnut, syöttänyt ja juottanut. He puhuvat siitä, millä tavoin oman elämän eri vaiheissa kuultu, saarnattu ja kotona luettu Jumalan sana on aina uudelleen ja uudella tavalla avautunut. – Sitä on virrenveisuu, sitä yhteinen rukous, sitä kristilliset kanssapuheet ja seurat.
Sana on kyllä saattanut olla päältä pölyinen ja tuntua joskus liiankin tutulta. Käteen otettuna ja pölyt pyyhittynä se on kuitenkin näyttänyt aina vain uuden ja taas uuden, sädehtivän ja välkehtivän sivun siitä hiotusta timantista, joka se on. Ja se, jolla on ollut ja on tämä aarre, on köyhyydessäänkin rikas ja ymmärtämättömyydessäänkin viisas.
2.
Niin on Jumala hyväksi nähnyt. Niin kuin timantti syntyy kovassa paineessa ja sitten hiotaan, niin on syntynyt myös Raamattu kaikkine aarteineen. Se ei ole ilmavien korkeuksien läpikuultava pilvi, ei valkoisena hohtava vuorenhuippu, ei välkehtivän merenselän sini, vaan se löytyy, kun kaivetaan peltoa syvältä tai noukitaan tien poskesta huomaamaton, mitättömän näköinen kivi, joka onkin mitä hienoin timantti.
Tämä jalokivi on syntynyt Jumalan itsensä alhaisuudessa – siellä, minne Jumalan ikuisen Sanan piti laskeutua meidän syntiemme painon alle jo silloin, kun Vanhan testamentin profetiat vielä tulevaisuuteen viitaten ennustivat jumalallisen Pojan syntymän ja Herran kärsivän Palvelijan kuoleman ja ylösnousemuksen. Se on syntynyt siellä, missä jo lihaksi tullut Sana vaelsi täällä meidän keskellämme, kärsi ristinkuoleman ja nousi haudan kylmästä pimeydestä uuteen elämään valossa, voimassa ja jumalallisessa kirkkaudessa.
3.
Siellä, alhaisuudessa, taakkojen alla ja taistelun tiimellyksessä on syntynyt myös Raamatun sanaan perustuva kristillinen oppi. Paineen puristuksessa Raamattu avautuu sen kuulijalle ja lukijalle, tunnustajalle ja saarnaajalle. Niinpä hengen köyhyydessä, kiusausten helteessä, lankeemusten häpeässä, syyllisyyden kuorman ja ulkoisten ja sisäisten koettelemusten hioessa sielun särmiä vaeltaja löytää yhä tänäkin päivänä jo tutuksi tulleesta ja melkein puhki luetusta ja moneen kertaan saarnatusta Raamatusta aina vain uusia puolia, jotka kirkastavat Jumalan armoa Kristuksessa ja kantavat väsynyttä vaeltajaa eteenpäin. Ja niin puhkeavat kuivaan erämaahan hedelmälliset lähteet ja syntyy keitaita väsyneen ja nälkäisen syödä, juoda ja levätä uutta päivämatkaa varten.
4.
Tällaiselle keitaalle osuin itse edellislauantaina. Vietimme silloin Lähetyshiippakunnan jo perinteeksi muodostunutta elokuun lopun ”seurakuntapäivää” meren rannassa, mölkkypelissä hauskaa pitäen, saunoen, hyvästä seurasta ja ruoasta nauttien, mutta myös virsiä veisaten ja rukouksessa Jumalan sanan ääreen kokoontuen.
Minun iloinen etuoikeuteni oli johtaa iltapäivän rukoushetki, liturginen vesper, jonka veisasimme, mutta johon sisältyi myös pieni puhe. Puheen tekstiksi valitsin osan edellisviikon Vanhan testamentin lukukappaleesta. Siihen sisältyi kertomus Syyrian ylpeän kuninkaan uljaan sotapäällikön, Naemanin, kiusallisesta ja ehkä myös tappavasta taudista, spitaalista, ja siitä, kuinka hän lopulta lähti hakemaan apua Herran profeetta Elisalta.
Profeetta kuitenkin antoi ylpeää sotapäällikköä pahasti loukanneen neuvon. Jordaniin olisi tämän pitänyt hypätä! Eikä herra profeetta edes vaivautunut tulemaan ulos katsomaan potilasta.
Kiukkuisena Naeman käski vaunujensa kuljettajan kääntää ne takaisin kohti Syyriaa. Tauti ei sillä kuitenkaan parantunut. Hätä opetti Namenille nöyryyttä. Lopulta hän sitten kuitenkin sukelsi profeetan neuvon mukaisesti Jordanin veteen – ja parantui spitaalistaan.
Saarnasin siitä, kuinka tällainen ohje voi loukata myös meitä. ”Eikö Abanan ja Pharpharan virrat Damaskussa ole kaikkia Israelin vesiä paremmat, että minä itseni niissä pesisin ja tulisin puhtaaksi? ” (2 Kun. 5:12) Niin sanoi Naeman vihoissaan, ja niin saatamme mekin ajatella. Kiukuttelemme Jumalan valinnalle, sille, että Hän ei anna suurten pelastustekojensa tapahtua meidän Suomessamme eikä valitse meidän vesiämme paikaksi, jossa potilas parantuu kuolettavasta sairaudestaan. Ei: Hän valitsee tietyn ajan historian hämäristä ja tietyn, pienen kansan kaukaa täältä ja tietyn maan, jossa se asuu ja vaikuttaa ja sitoo oman apunsa näihin, ajassa ja paikassa rajattuihin asetuksiin. Pakanasotilaan oli etsittävä apua Israelin profeetalta ja puhdistauduttava Jordanin, juuri Jordanin vedessä. Abanan ja Pharpharan vedet eivät auttaneet häntä.
5.
Saarnasin myös siitä, kuinka tämä kertomus puhuu meille Pyhästä kasteesta, johon se kuvana viittaa. Se puhuu siitä, että vaikka nyt, Uuden liiton aikana, evankeliumi Kristuksesta ja Jumalan sanan aarteet kuuluvat kaikille ihmisille kaikkialla eivätkä vain Hänen valitulle kansalleen, me emme silti omista niiden oikeuksia. Meillä ei ole ”copyrightia” sen paremmin kasteeseen kuin ehtoolliseenkaan eikä tietenkään Jumalan sanaan.
Jumala on valinnut niin, että mitätön pieni toimitus, kaste tilkalla vettä tai vaikka siihen upottaen, on Hänen säätämänsä paikka syntyä Sanan ja Hengen voimasta uudesti Hänen lapsekseen. Jumala on valinnut niin, että juuri Jeesuksen ajan ja kotiseudun arjen ja juhlan ruoka ja juoma, leipä ja viini, ovat tänäkin päivänä Hänen meidän puolestamme annetun uhrinsa kohtaamisen ja nauttimisen paikka, eivät meidän omat ruokamme eivätkä omat juomamme.
Me emme omassa viisaudessamme ja ylpeydessämme saa emmekä voi valita itsellemme sopivaa pelastushistoriaa emmekä meidän mielestämme parempia armonvälineitä kuin ne, jotka Jumala itse on valinnut ja asettanut. Meidänkin pitää sukeltaa ”Jordaniin” eikä Raumanmereen, jos mielimme parantua siitä syntispitaalista, joka meidät lopulta tappaisi. Meidänkin pitää elää siitä Kasteen armosta, joka liitti meidät jo lapsina Jumalan perheeseen ja teki meistä osallisia Kristuksen kärsimyksen, kuoleman ja ylösnousemuksen voitosta ja sen hedelmistä. Meidänkin pitää elää uskossa Häneen ja Hänen täytettyyn työhönsä sellaisena, kuin Hän on sen tehnyt ja täyttänyt, ja sellaisena, kuin Hän Henkensä kautta uudistaa uskomme aina uudestaan kutsuen meitä parannuksessa seuraansa ja yhdessä toisten köyhien Jumalan lasten kanssa matkalle kohti Taivaan kotia.
6.
Niin se on, ja olin iloinen saadessani kertoa sen seurakunnalle. Tällaisen aarteen Jumala oli sanastaan minulle antanut, tai ei ehkä niinkään minulle kuin niille, jotka olivat kulkeneet edelläni ja taistelleet ennen minua ja joilta – niin luulen – olin oppinut sen näkemään. Sain antaa oppimaani eteenpäin.
Lisää aarteita oli kuitenkin luvassa. Rakas, kokenut virkaveljeni tuli vesperin jälkeen pihalla juttelemaan kanssani ja otti pienen saarnani ja sen pohjalla olleen Raamatun kertomuksen uudelleen puheeksi. Ei hän kieltänyt sitä, mitä itse olin saanut ja antanut eteenpäin. Päinvastoin. Hän piti siitä.
Sitten hän kuitenkin avasi minulle Naemania koskevasta kertomuksesta vielä uuden ulottuvuuden, jota en ollut itse lainkaan huomannut. Tuntui siltä, kuin taas olisi timantista käännetty uusi sivu sädehtimään Jumalan valoa meidän pimeytemme keskelle. Ja merkillisintä – tai hienointa – oli, että se sopi täsmälleen siihen, mitä itse olin nähnyt ja yrittänyt jakaa.
7.
Veljeni virassa ja vaivassa kiinnitti huomioni siihen, millä tavalla ja mitä kautta mahtava sotapäällikkö Naeman ylipäätään sai tiedon Samariassa asuvasta Israelin profeetasta, jolla oli parantamisen armolahja. Siitähän kertoi hänelle tai oikeastaan hänen vaimolleen muuan meille täysin tuntematon, mitätön, nuori tyttö, joka oli tuotu sotasaaliina Israelista ja otettu piiaksi – tai voisimme varmaan sanoa kaunistelematta – orjaksi Naemanin huusholliin. Niin kuin tämänkin päivän maailmassa monen monet nimettömät ja kasvottomat nuoret tytöt, joita meidän maailmassamme pahimmillaan raiskataan ja tapetaan ja parhaimmillaankin pidetään orjan tavoin muiden töissä ilman ihmisen oikeuksia, niin oli myös tämä Israelin tyttönen ryöstetty kotoaan ja otettu voittajien palvelukseen.
Tyttöä oli silti ilmeisesti onnistanut. Hän oli päässyt paitsi ylhäiseen, nähtävästi myös kunnialliseen perheeseen. Häntä oli kohdeltu ainakin sen verran hyvin, että hän aidosti huolestui kuuluisan isäntänsä terveydestä ja ohjasi neuvoillaan ja todistuksellaan tämän profeetta Elisan luo.
Ei siis siinä kaikki, että ylpeän syyrialaisen piti uida Jordanin vedessä, vaan tiedon siitä hän sai maailman kaikista ihmisistä kaikkein pienimmältä ja heikoimmalta – sotasaaliina tuodulta orjatytöltä. Tämä ei ollut syyrialainen, ei vapaa, ei mies, ei edes aikuinen, vaan muukalaiskansaan kuuluva oikeudeton piikatyttö eli ei yhtään mitään, ei yhtään mitään.
8.
Kuitenkin juuri se, mitä tämä tyttö, tämä pieni ja heikko karitsa, oli oppinut itse Jumalan sanasta ja teoista, koitui Naemanin pelastukseksi. Eivät Syyrian omat viisaat, mutta eivät myöskään Israelin kirjanoppineet, vaan köyhä, oppimaton orjatyttö oli nähnyt maan tomussa kalliin kiven ja noukkinut sen helmaansa. Ei Israelin kuningas, vaan tämä piika oli se, joka näki Jumalan voiman ja kirkkauden säteilevän siellä, mistä Naeman ei olisi itse osannut etsiä sitä. Ja vaikka se ensin koville ottikin, sairaus oli vielä kovempi opettaja ja teki ylpeästä Naemanista niin nöyrän, että hänelle lopulta kelpasi Jumalan halvalta näyttävä apu. Ja niin hän pelastui.
Näin virkaveljeni avasi minulle sanan aarteita. Minun oli helppo yhtyä siihen, mitä hän sanoi. Mutta vielä jotakin oli Jumalalla tarjota meille: yhtäkkiä timantista kääntyi taas uusi sivu ja Jumalan valo taittui sen kautta valaisten jälleen yhtä tiettyä varjoisaa laaksoa eli meidän pientä seurakuntaamme.
9.
Itse asiassa veisasimme vesperissä juuri ennen keskusteluamme Marian kiitosvirren. Neitsyt Maria oli ennalta täysin tuntematon nasaretilainen nuori nainen. Hänessä ei ollut mitään erityistä eikä erikoista – paitsi, että hänkin oli Israelin tytär ja lupausten lapsi.
Kuitenkin juuri tästä tuntemattomasta tytöstä tuli väline, jonka kautta Jumalan kaikki lupaukset toteutuivat. Hän ei itse ollut se ”profeetta”, jonka luo sairaiden olisi pitänyt mennä, mutta hän synnytti sen, joka oli enemmän kuin profeetta, enemmän kuin parantaja, enemmän kuin opettaja. Pienestä, mitättömästä Mariasta tuli Jumalan Pojan äiti ja todella, niin kuin tunnustamme, Theotokos, Jumalan synnyttäjä.
10.
Minun sieluni suuresti ylistää Herraa, ja minun henkeni iloitsee Jumalassa, minun vapahtajassani, että hän katsoi piikansa nöyryyttä. Sillä katso: tästedes pitää kaikkein sukukuntain minua autuaaksi kutsuttaman, sillä Voimallinen on suuria ihmeitä tehnyt minun kohtaani, ja hänen nimensä on pyhä, ja hänen laupiutensa pysyy suvusta sukuun niille, jotka häntä pelkäävät. (Luuk. 1:46-50)
Näin Pyhä Maria ylisti sitä hänelle annettua tehtävää, joka oli täysin vastoin hänen omia ansioitaan ja pelkästä armosta hänen osansa. Hänestä tuli maailman Vapahtajan äiti. Hän sai olla kantamassa kohdussaan Häntä, joka kantaisi harteillaan myös äitinsä synnit ristin puulle. Niin kuin kauan, kauan ennen häntä elänyt tuntematon orjatyttö, ja vielä häntäkin paljon enemmän, Maria sai olla ohjaamassa myös muita sille lähteelle, joka vuosi verta ja vettä meidän syntiemme sovitukseksi ja syntisairautemme parantumiseksi. Eikä se veren ja veden lähde ole vieläkään kuivunut.
11.
Sellaisena Pyhä Maria on myös meidän, Pyhän Marian seurakunnan esikuva. Mekään emme ole oikein yhtään mitään, emme maailman emmekä omissakaan silmissämme. Mekin olemme seurakuntana vähäväkisiä ja vailla mitään omaa viisautta, taitoa tai edes uskoa, jolla voisimme kerskailla.
Mutta jotakin meillä on: Jumalan Sana ja pyhät sakramentit, Jumalan lupaukset ja niiden täyttymys, Herra Jeesus Kristus. Hän on sanassa ja sakramenteissa läsnä ja syntyy hengellisesti niiden sydämessä, jotka seurakuntaäidin sylissä katselevat Taivaallisen Isän kasvoja sellaisina, kuin ne Pyhän Hengen valossa Hänen Pojassaan loistavat. Meillä on Hänet ja Hänessä kaikki Jumalan lupausten lahjat, mutta myös ihmeellinen tehtävä olla Syyrian orjatytön ja Pyhän Marian tavoin ohjaamassa syntisairauteensa apua etsiviä sinne, mistä olemme itse saaneet avun, eli Herran Jeesuksen luo, Hänen puheilleen ja Hänen parannettavikseen.
Meillä on tehtävä: meidän pitää julistaa evankeliumia, joka riisuu viisaiden viisauden ja voimakkaiden voiman, joka syöksee valtaistuimiltaan kuningas Järjen ja kuningatar Kunnollisuuden ja heidän lapsensa, Yhteiskunnallisen aseman ja Yleisen arvostuksen. ”Minä kiitän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, ettäs olet kätkenyt nämät viisailta ja toimellisilta ja olet ne ilmoittanut pienille. Tosin Isä, sillä niin oli sinun hyvä tahtos.” Niin sanoo Herra Jeesus kutsuen luokseen kaikkia ”työtätekeviä ja raskautettuja”.
Heitä ovat ne, jotka tämän elämän taakat ovat tehneet niin heikoiksi, että heille kelpaa Jumalan apu. Heitä ovat ne, jotka ovat väsyneet yritykseen omin voimin ja omin teoin ansaita Jumalan armo. Heitä ovat ne, joita kaikkia muita taakkoja enemmän painaa oman syyllisyyden taakka.
Heille, työtätekeville ja raskautetuille, Jeesus Kristus, Jumalan Poika ja meidän Vapahtajamme, ilmoittaa itsensä ja itsessään Isänsä. Heille Hän ”antaa levon” eli synnit anteeksi ja hyvän omantunnon. Heille Hän antaa myös suloisen ja mielellään kannettavan ”ikeen”: elämän jokapäiväisessä parannuksessa ja Hänen palveluksessaan Hänen laumansa lampaina, mutta myös työjuhtina kohti taivasta kulkien ja Hänen rakkauttaan edelleen sanoin ja teoin jakaen. Amen.